31. joulukuuta 2019

Vuosi 2019


vuosi 2019, muistoja, Irlanti, lapset eväsretkellä, Atlantin valtameri, kalliotorma

Vuosi 2019 oli meille ennen kaikkea vähän niinkuin bonusvuosi. Alkuperäisen ajatuksen mukaan meidän piti olla Irlannissa kaksi vuotta eli vuoden 2018 loppuun saakka. Miehen työtilanteesta johtuen meidän oli tarkoitus jäädä ensin muutamille vuoden alku kuukausille saakka, mutta saimme lykättyä sitä kesään. Pitkään ajattelinkin sen olevan se viimeinen Irlannin etappi. Keväällä järjestelimme Nappulalle päivähoitopaikan alkusyksyksi Suomesta ja ilmoitin myös itse palaavani syyskuussa töihin, työpaikkaan, josta olen hoitovapaalla.

Kuten nykytilanteen valossa tiedetään, eiväthän ne asiat niin edenneet. Peruttiin hoidot ja työt. Ja elämää jatkettiin tyytyväisinä Irlannissa. Taisinpa ajatella, että turha näitä muutoksia liikaa miettiä, eletään tätä hetkeä – ollaan ja nautitaan täälläolosta.

Irlanti, nummi, lapsi retkeilee, vuosi 2019, muistoja, kettureppu
Maaliskuu 2019, reippailua lähinummilla

Vuoteen 2019 on mahtunut jälleen lukuisia reissuja tällä kauniilla saarella – niin lähimatkailua kuin vähän pidemmällekin etenemistä. Nostaisin niistä esiin erityisesti lukuisat mahtavat vaellusreissut, joita tämän vuoden aikana on tullut tehtyä niin yksin kuin perheenkin kera. Omalomani mielenkiintoisessa ja täynnä lähihistoriaa olevassa Belfastissa, jonne lähdin puolipaniikissa ennen brexitin voimaanastumista. Turhaanpa kiirehdin. Sekä kesällä perheen kanssa tehty road trip mahdottoman kaunista länsirannikkoa nuolevaa Wild Atlantic Wayta pitkin. Lukuisia ja taas lukuisia upeita paikkoja, joissa silmä on levännyt, mahtuu taas tähänkin vuoteen.

Kenmare, Irlanti, Gleninchaquin Park, vaeltaminen, lampaat, vesiputous, vuoret, vuosi 2019, muistoja, vaeltaminen lasten kanssa
Huhtikuu 2019, vaellus Gleninchaquin Parkissa
Belfast, muraali, vuosi 2019, muistoja, seinamaalaus
Helmikuu 2019, Belfast

Wild Atlantic Way, Irlanti, Mayo, Vuosi 2019, muistoja, irtokivi meressa
Heinäkuu 2019, Co. Mayo

maaseutu, irlanti, valkoiseksi maalattu talo, kiviaita, maalaisidylli, muistoja, vuosi 2019
Heinäkuu 2019, Irlantilaista maaseutuidylliä, Co. Galway
Syksyllä tapahtui pieniä muutoksia ihan puhtaalla kotiäitirintamalla. Nappula jatkoi toista vuottaan tutussa Pre Schoolissa ja Paddy aloitti saman paikan pienten lasten ryhmässä kolmena aamupäivänä viikossa. Se teki kieltämättä hyvää meille kaikille. Sain hetken omaa aikaa ja etenkin kun aloitin syyskuun loppupuolella iltaopiskelun kahtena iltana viikossa, tulivat aamupäivä vapaat enemmän kuin tarpeeseen palautettavien tehtäväkokonaisuuksien tekemistä varten. Lisäksi mies oli syyskaudella paljon työreissuissa, joka tiesi arjen askareiden tekemisen kaatuvan kaikilta osin omille harteilleni.

Kilkee, Kilkee beach, Irlanti, lapset rannalla, vuosi 2019, muistoja, pallotakki, pop raitahousut, venetakki
Elokuu 2019, Kilkee

Tästä oli jo alkusyksystä pieniä merkkejä, mutta erityisesti vuoden taituttuaan viimeisille kuukausilleen on nelivuotiaan Nappulan puheessa ja käytöksessä tapahtunut todella suuria muutoksia. Hän oli aiemmin se hiljainen, ujo tyttö, mutta loppuvuosi on rohkaissut hänet toden teolla avaamaan suunsa. Tarinaahan sieltä on Suomeksi tullut jo vuosia vaikka ja kuinka, mutta nyt koneet on käynnistetty myös englanniksi. Se sama hiljainen lapsi on alkanut puhumaan myös aikuisille, joka on tähän saakka ollut hyvin hyvin vähäistä ihan lähipiiriä lukuunottamatta. Toisinsanoen olemme miehen kanssa huomanneet oppineemme lapselta uusia sanoja.

Loop head, majakka, Irlanti, loppumaton meri, vuosi 2019, muistoja, pallotakki
Elokuu 2019, retki Loop Headin majakalle

Paddyn vauhti ei myöskään ole ollut hiljenemään päin – millään mittarilla tarkasteltuna. Elämä on enemmän ja vähemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä. Etenkin loppuvuotta kohden mennessä kiipeily paikkaan kuin paikkaan ja lähes jatkuva sekoilu on taattua. Vajaan kaksivuotiaan moottori ei hyydy – toisin meinaa käydä perässä juoksijalle. Paddyn puhuminen on alkanut muutamaa yksittäistä sanaa lukuunottamatta kunnolla vasta loppuvuodesta. Hän on elänyt koko elämänsä kaksikielisessä ympäristössä ja tuntuu huomaavan kielten erot. Kun hänelle puhuu suomea, on vastaus ei. Jos taas englantia, on vastaus no. Mutta puhuttiinpa ympärillä mitä kieltä hyvänsä, onnistuu hän aina kohellustensa päätteeksi hymyilemään tyytyväisenä ja tokaisemaan Good boy.

Mucross House, Killarney, Irlanti, lapsi nurmikolla, mikkipaita, vuosi 2019, muistoja
Huhtikuu 2019, Picnicillä Mucross Housen nurmella Killarneyssa

Blogia enemmän seuranneet tietävätkin, että tämä loppuvuosi on ollut yhtä flipperipeliä. Kun tieto paluumuutosta tuli loppuvuonna – joka tällä kertaa piti oikeasti kutinsa, eikä jättänyt enää toiveita siirtymisestä – alkoivat käytännön järjestelyiden selvittely ja suunnittelu. Samassa hötäkässä vaihtui myös paluukaupunki.

Bonusvuosi 2019 on ollut yhtä aikaa helppo ja raskas. Nopea ja joskus tahmeina iltapäivinä kun kaikki on nurinniskoin tooosi hidas. Vuosi, joka on varmasti jättänyt omia jälkiään ja muistojaan meihin kaikkiin. Ja samalla se on vuosi, joka toimii monessa asiassa käännekohtana seuraavalle vuosikymmenelle. Tai niin ainakin tarinan tässä kohtaa luulen. Alkavalta vuodelta toivon ainakin pientä rauhoittumista tämän loppuvuoden hätäkän päätteeksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tuleva tuo tullessaan!

vuosi 2019, muistoja, Dingle, Irlanti, syksyn uudet tuulet, harmaa villakangas bleiseri, punainen panta, keltainen seina, vihrea ovi, aikuiskoulutuskeskus, digitaalinen markkinointi kurssi, lukupiiri, vihrean saaren emanta
Lokakuu 2019, Dingle

2 kommenttia:

  1. Näistä vuosista Irlannissa voi olla todella iloinen - myös piiri, joka on päässyyt irlantilaiseen elämään kurkistamaan. Hyvä että on rohkeutta lähteä ja rohkeutta palata.

    Tätä kirjoittaessani ajaa ikkunan ohi äiti ja lapsi härpäkkeellä, jollaista en ole ennen nähnyt. Huomaan ajattelevani, että Riikka tuossa ajalee Paddyn kanssa kohti uusia seikkailuja.

    Tervetuloa kotimaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista! Irlannin vuodet olivat suuri ilo ja rikkaus kokea.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!