Töiden aloittaminen koronan keskellä

Kotiäitivuosien jälkeen tein paluun työelämään kaksi kuukautta sitten. Kesken koronapandemian. Ja onhan se ollut vähintäänkin erikoista.

Kävin huhtikuun ensimmäisenä päivänä käytännössä typötyhjällä toimistolla. Kävin esimieheni kanssa muutamia käytännönjärjestelyjä läpi ja IT-heppu väsäsi koneen kuntoon. Käsidesi haisi ja etäisyyksistä pidettiin huolta.

Seuraavana päivänä aloitin käymään suunnitelman mukaan perehdytysohjelmaa läpi. Tutustuin itselleni ennestään vieraaseen alaan, yritykseen ja työtehtäviini.

Alkuun mietin, miten ihmeessä töihin pääsee käsiksi kun ei näe ketään eikä oikein tiedä keneltä kysyä mitäkin. Etäyhteydet ovat kuitenkin olleet yllättävän hyvä kanava opastaa asioita ja käydä tehtäviä läpi homma kerrallaan.

Pikkuhiljaa aloin saamaan selkeämpää kuvaa siitä keiden kanssa työskentelen ja myös kasvot näille työkavereille. Pääsin videokokousten aikana heidän olohuoneisiin, työhuoneisiin ja keittiön pöytien ääreen. Välillä kuvissa on vilahtanut lemmikkikoira tai vanhemmaltaan huomiota kaipaava lapsi. Siitä huolimatta, että olin kurkkinut videon välityksellä heidän koteihinsa, olin kuvitellut muun. Kuka on pitkä ja kuka on lyhyt?

Alkuun koin kotona työskentelemisen haasteelliseksi. Lapset pyörivät nurkissa ja jaoimme miehen kanssa vuoroja kumpi tekee töitä ja kumpi lähtee lasten kanssa ulkoilemaan. Pikkuhiljaa rutiinit alkoivat muodotumaan kotityöskentelynkin ympärille. Erityisesti aloin liputtamaan etähommia sen jälkeen kun lapset palasivat päiväkotiin.

Olen ottanut tavaksi jumpata tai käydä juoksulenkillä useampana aamuna viikossa. Olenpa kuinka väsynyt aamulla hyvänsä, on se ollut oiva tapa saada itsensä virkeämmäksi. Sen jälkeen aamupala ja availen samalla työkoneen. Töitä teen suurimmalti osalta ruokapöydän äärestä. Välillä saatan vaihtaa miehen Lundian kirjahyllystä pykäämän seisomatyöpisteeseen. Lounas tulee nautittua hyvin tarkasti puolen päivän aikaan. Silloin vaihdan aina paikkaa. Hyvin usein kasaan lautaselleni eilisen päivän jämiä ja menen sään salliessa ulos syömään niitä tai siirryn sisällä toiseen paikkaan. Ruoan päälle keitän kahvit ja pahaksi tavaksi on saada sen kanssa jotkain pientä makeaa. Olen monilta kuullut, että työpäivän päättäminen kotona on hankalampaa. Omalla kohdalla se ei ole tuottanut vaikeuksia, siinä auttaa pitkälti se, että lapset tulee hakea päiväkodista ja se on erinomainen syy pistää kotitoimisto kiinni, vetää tennarit jalkaan ja lähteä kävelemään päiväkodille.

Parhaita puolia etätyöskentelyssä on se, että päivässä jää paljon enemmän aikaa muuhun, kun ei ole työmatkoja tai tarvitse laittaa itseään kuntoon. Työasuna kun tuntuu toimivan päivästä toiseen legginssit tai pyjamahousut ja paita, jonka puhtaus riippuu siitä tuleeko videopalaverissa pitää video päällä vai ei. Etätyöskentely antaa myös mahdollisuuden siihen, että voi päivän aikana pistää pesukoneen pyörimään tai tehdä jossakin välissä valmisteluja iltaruokaa varten, muuten nämä puuhat jäävät siihen kun on hakenut väsyneet lapset päiväkodista.

Kesäkuun alussa saimme luvan palata vuoroviikoin toimistolle. Ajattelin käyttää tilanteen hyväksi ja vietin pari päivää konttorilla. Pyjamahousut vaihtuivat vähän siistimpiin vetimiin ja tauon jälkeen hyppäsin julkisten vietäväksi. Hiljaista oli. Muutamaa työkaveria sentään näin, muuten käytävät kumisivat tyhjyyttään ja printterin ääni melkein säikäytti.

Luomieni hyvien rutiinien myötä, luulen että jatkan kesän yli pitkälti etätyöskentelyä ja käyn toimistolla jos tarve vaatii.