Elämää kummitustalossa

Joskus tuntuu, että elo tässä Irlannin talossa on kuin suoraan kummitustalosta. Yhtenä syynä tähän saattaa tosin olla blogin kirjoittajan lievästi vilkas mielikuvitus. Niin tai näin, on päiviä kun kaikkialla kolisee, paukkuu ja vinkuu. Silloin olen ihan varma, että joku kävelee yläkerrassa. Yleensä siihen kuten kaikkiin muihinkin outoihin ääniin löytyy se järkevä selitys. Usein syynä on putkien pauke. Talossamme lämmitys on päällä vain osan aikaa päivästä, mutta aina lämmityksen mennessä päälle alkaa myös putkisto paukkua.

Tuuli, mikä puhaltaa suhteellisen kovaa lähes päivittäin tykkää viipyillä savupiipussamme. Olin ensimmäisinä tuulisina päivinä varma, että joku naapuruston kissoista tekee kuolemaa ikkunamme alla, kunnes paikallistin ulinan tulevan savupiipusta. Takka, joka ei ole varaava on siinäkin mielessä metka, että noina puhuripäivinä tuuli tiputtelee nokea savupiipusta ja kappas vain yleensä noki löytää tiensä olohuoneen vaalealle kokolattiamatolle.

90-luvun klassikkoleffa Addams Familyn talon tunnelmaa lisää myös narisevat portaat sekä yläkerran nariseva puulattia – tosin mikäpä puulattia ei narisisi. Oman osuutensa tunnelmaan tuovat myös hämähäkinseitit. Ehkä muistattekin, että kertoilin ensimmäisessä Irlannista kirjoitetussa päivityksessä siitä kuinka olen putsaillut metri tolkulla hämähäkinseittejä. Luulin, ettei talon edellinen asukas ole juuri siivoillut paikkoja, mutta olen myöhemmin todennut, että täällä elelee suhteellisen paljon hämähäkkejä ja kaikki eivät valitettavasti ole ihan siitä pienimmästä päästä. Ehkä tämä tällainen kostea ilmanala ja käytännössä aina plussan puolella oleva ilmasto on luotu kahdeksanjalkaisille. Lisäksi talomme rajoittuu toiselta puolelta peltoon, joka varmasti lisää yllätysvieraiden olemassaoloa.