Sosiaalisen elämän alkeet

Hippusen yli kuukauden olemme tyttären kanssa asustelleet Irlannissa. Jo alkumetreillä kävi selväksi, että mikäli täällä haluaa viettää aikaansa jonkun muunkin kuin itsensä ja lapsen kanssa, niin asialle tarvitsee tehdä jotakin. Miehestä saa käytännössä seuraa vain viikonloppuisin. Arkipäivisin hän lähtee töihin kun me vielä lapsen kanssa vedämme unta palloon ja palaa myöhään illalla kotiin. Perjantaisin hän pääsee lähtemään hivenen aikaisemmin töistä, mutta usein se on ainoa päivä viikosta, jolloin pystyy hoitamaan virallisia asioita eli käytännössä hän suuntaa suoraan konttorilta johonkin virastoon.

Koska totesin ulkoilun ja leikkipuistossakäynnin hivenen huonoksi tavaksi verkostoitua, niin aloin selvittelemään muita mahdollisuuksia. Netistä löysin kattavan listan lähitienoon "taaperokerhoista". Päätin kokeilla kahta kerhoa, jotka molemmat sijaitsevat kävelymatkan päässä.

Ensimmäisen kerhon kanssa lykästi kolmannella yrittämällä eli kolmen viikon jälkeen. Ensimmäisellä kerralla menin paikalle netissä ilmoitetun aikataulun mukaan, yllättäen nettisivuilta löytynyt tieto oli vanhentunutta. Seuraavalla viikolla olin liikkeellä tämän saamani uuden aikataulun mukaan, mutta tällä kertaa kerholaiset olivat retkellä. Kolmatta kertaa varten soitin varta vasten ja varmistin missä ja mihin aikaan kerho on. Kaikkien näiden yritysten jälkeen kerho ei ehkä ihan osoittautunut meidän jutuksemme. Tämä "international group" paljastui enemmänkin maahanmuuttajien ja heidän perheidensä kotouttamistoiminnaksi. No jonkun sortin maahanmuuttajia tässä toki itsekin ollaan, mutta ei ehkä ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Sen sijaan toinen kokeilemistamme kerhoista vaikutti paremmalta. Salin lattialle levitetään jäätävä määrä leluja, joiden parissa parikymmenpäinen lauma lapsia temuaa – joo kuvittelitte aivan oikein mekkala on toisinaan aikamoinen. Vanhemmat istuvat salin reunoilla, hörppivät kahvia ja rupattelevat keskenään.

Mieheni työkaveri on lähetellyt miehelleni aktiivisesti kaikenlaista tietoa tämän seudun perhetoiminnasta. Tämän seurauksena päädyin soittelemaan ja kyselemään lisää Mom&baby pilateksesta, koska haluaisin tehdä enemmän jotakin liikunnallista. Kuten arvelinkin ryhmä oli tarkoitettu vähän pienemmille lapsille, eikä tuollaisille oman elämänsä sooloilijoille kuten tuo meidän nappula. Pilatesohjaaja kuitenkin vinkkasi minulle perheuinnista, jonne voisi mennä vähän isommankin lapsen kanssa ja lähetti minulle uintiohjaajan numeron.

Ilmoittauduin uintiryhmään, joka osoittautuikin varsin kivaksi. Ryhmässä on mukava porukka ja meidät kutsuttiin heti toisen uintikerran jälkeen lounaalle filippiiniläisen uintikaverin kotiin. Filippiineillä matkustaneena vesi herahti heti kielelle enkä keksinyt yhtäkään hyvää syytä kieltäytyä lounaskutsusta.

Toiselta uintiryhmäläiseltä sain vinkin muskarista. Ilmoittauduin sinnekin. Päätin, että näin alkuun voidaan vetää hivenen överiksi noiden vanhempi-lapsi harrasteiden kanssa. Tutustua niiden kautta ihmisiin ja katsoa mikä on kivaa.

Mieheni vilkaisikin eilen seinäkalenteria, johon olen merkannut menoja ja totesi sen näyttävän jo melko lailla työviikolta. Kerhoja, kahvi- ja lounastreffejä lähes joka arkipäivälle. Taitaa vain olla huolestunut ehtiikö kukaan tekemään hänelle ruokaa.