7. huhtikuuta 2017

Saparopää ja käkkäräturkki

Kirjoittelin viimeksi tästä meidän pikkukaupunki Traleesta, nimenomaisesta siitä kaupunkipuolesta. Saatiin tänään taas kosketusta kaupunkimme "maalaispuoleen", joka jaksaa ilahduttaa ikänsä kaupungissa asunutta emäntää.

Sain eilen naapurinrouvalta (siltä samalta, joka ulkoiluttaa koiriaan, jonka roskikset kaatuivat myrskyssä, joka aina jaksaa lirkutella Nappulalle ja keneltä olen kysynyt yhtä ja toista käytännönasiaa) vinkin lähistölle syntyneistä karitsoista.

Aamupäivällä istutin Nappulan rattaisiin ja lähdin kävelemään saamieni ohjeiden mukaan kapeaa tietä pitkin. En ole uskaltanut aiemmin edes kävellä kyseistä tietä. Kapea tie, lujaa ajavat autot ja rattaat ei kuulosta hirveän hyvältä yhdistelmältä. Tuohon aikaan päivästä liikennettä oli onneksi hyvin vähän. Matkalla ihmeteltiin laiduntavia lehmiä ja vajaan kilometrin matkan päästä kotoa löydettiin etsimämme.

Irlantilainen maalaistie

Karitsa

Itse heinähattu oli lammasaitauksessa ja antoi meidän syöttää tuttipullolla muutaman viikon ikäistä pikkukaritsaa. Karitsan emä oli kuollut synnytyksessä, jonka vuoksi sitä syötettiin pullosta. Olipa vain söpö ja niin pehmeä turkki! Olisi melkein tehnyt mieli kysyä saadaanko viedä se kotiin.

karitsa

Meille kaupunkilaisille nuo suloiset lampaat ovat jonkinlaista eksotiikkaa, vaikka lampaita kyllä tässä maassa riittää. Tuntuu että kaupunkien ulkopuolelle mentäessä jokaisella niityllä tai vuorenrinteellä näkee jonkun valkoisen ruohonpuputtajan. Löysin pari vuotta vanhan tutkimuksen, jonka mukaan Irlannissa on yli 3,58 miljoonaa lammasta. Määkijöitä riittää, vaikkei tuolla määrällä vielä maailman kärkikymmenikköön pääsekään.

lampaat Irlannissa

Irlannissa alkoi tänään koulujen kaksi viikkoa kestävä pääsiäisloma. Ympäri kaupunkia on näkynyt ilmoituksia koululaisten pääsiäisleireistä ja kaiken maailman munanmetsästystapahtumista. Katsotaanpa pääsemmekö me osallistumaan johonkin pääsiäishuviin.

Aurinkoista kevätviikonloppua sinne ruutujen toiselle puolelle!

2 kommenttia:

  1. Kaksi suloista katselevat toisiaan. Onpa lapsella onni omistaa noin toimelias äiti: pääsee kokemaan elämän suuria asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimiä Nappula jaksaisi varmaan seurata aamusta iltaan. Joku tässä kasvatuksessa vielä mättää, kun kysyttäessä "mitä lammas sanoo?" On vastaus "kukkuu".
      Kiitos kommentistasi.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!