Osavuosikatsaus

Yksi neljäsosa vuotta eli kolme kuukautta pulkassa emäntänä, tällä vihreällä saarella. Jonkunlaisen kaavan mukaan se suurin hekuma ja alkuhuuma alkaa olla ohitse. Miltä nyt tuntuu, noin niin kuin omasta mielestä?

Olen edelleen tyytyväinen, että mies otti pestin vastaan ja tultiin katsomaan millaista se elämä on muualla kuin kotimaassa. Meillä molemmilla oli ennestään kokemusta ulkomailla asumisesta. Itselläni lyhempiä pätkiä useissa eri maissa ja miehellä useampi vuosi kahdessa eri maassa. Perheenä kokemus on kaikille täysin uusi.

Helppoa ei ole koko ajan ollut, välillä on ketuttanut oikein urakalla, mutta onneksi on myös parempia päiviä. Plussan puolella ollaan kuitenkin kirkkaasti!

Hyviä ja huonoja päiviä tietysti on, oli sitä sitten täällä, tutummissa ympyröissä tai siellä jossakin missä paistaa aina aurinko. Huonoistakin päivistä huolimatta olen silti positiivisesti yllättynyt kuinka helposti elo täällä kaiken kaikkiaan lähtenyt sujumaa. Tarkoitan miten täällä on löytänyt tekemistä, saanut uusia tuttavuuksia ja ylipäänsä löytänyt täytettä päiviin. Ehkä eniten on harmittanut se ylimääräinen säätö ja vääntö, mikä on tullut vastaan kaikkien käytännön asioiden hoitamisten kanssa. Siis oikeasti kaikkien, mikään ei ole mennyt kerrasta putkeen.

Vaikka sää oli alkuvuodesta tympeä, mielestäni vaan koko ajan satoi. Sitä osasin toki odottaakin, mutta silti se todellisuus paljastui vielä kuviteltua märemmäksi. Olen siitä huolimatta tyytyväinen, että saavuimme tänne niin sanottuun ankeaan vuoden aikaan, eikä vaikkapa nyt kun luonto on herännyt kunnolla eloon ja niitä sateisia päiviä on ollut vähemmän – on ihan oikeasti ollut :)

Sen tietynlaisen oman paikkansa löytäminen on vielä vaiheessa, mutta sitäkin on totta vieköön avittanut se, että ollaan saatu Nappulan kanssa vanhempi-lapsi harrasteidemme kautta kerrytettyä jo melko laaja hengailuverkosta ympärillemme. Monesti tuntuu, että meidän sosiaalinen elämämme on täällä melkeinpä vilkkaampaa kuin Suomessa. Silti olen halunnut pitää viikolla yhden "ei tehdä mitään" -päivän. Se on käytännössä tarkoittanut sitä, että sille päivälle ei ole sovittu mitään aikataulutettuja menoja. Ja välillä näitä "ei tehdä mitään" -päiviä tulee tahtomattakin, kuten tänään kun Nappula on ollut ärtsimyrtsiflunssan kourissa ja mikään ei kelpaa. Varsinainen kotiäidin unelma!

Vaikka meiltä löytyy päivisin mukavasti tekemistä, puuttuu tältä tietysti sekä omat että miehen "omat kaverit ja tekemiset". Kolme kuukauttakin on jo opettanut siihen, että sitä turvaverkkoa ei täältä löydy – vaikka tietysti niitä uusia tuttavuuksia löytyykin, ei ole sellaisia tahoja, joille olisi pistänyt Nappulan tunniksi-pariksi hoitoon. On pakko vetää yhtä köyttä, että saadaan hommat sujumaan. Apukäsiä kun ei Suomen tavoin ole olemassa. Mielestäni ollaan saatu arki kaikesta huolimatta sujumaan hyvin ja ollaan edelleen puheväleissä. Ja joskus jopa kuunnellaan mitä toisella on sanottavana.

Pelkästään kotona oleminen pistää aina aika ajoin kyllästyttämään. Ja kieltämättä sitä on tehnyt ajatustyötä mitä tähän rinnalle voisi keksiä tai mitä voisi ylipäätään tehdä. Tälle asialle ei tule helpotusta ainakaan ennen syksyä. Toivottavasti kuitenkin silloin olisi jotakin muutosta ilmassa.

Tuon syksyn toivotun muutoksen eli osa-aikaisen hoidon/kerhon seurauksena Nappulallakin olisi mahdollisuus laajentaa sanaista englannin arkkuaan. Tällä hetkellä hänen kielirepertuaariinsa kuuluu vasta oheiset. Ja nämä ovat sellaisia sanoja, joita hän aktiivisesti omasta aloitteestaan toistelee.

Hello

Thank You

Bye bye

Monkies

Bubbles, bubbles

Readys go! (= ready, steady, go!)

Let's go!

Are they ill?

I know

En tiedä mistä hän on tämän viimeisen fraasin bongannut, mutta mies selitti joku viikko sitten Nappulalle ulkoa kantautuvaa melua ja kertoi, että "naapurin pojat pelaavat pihalla jalkapalloa." Johon Nappula vastasi topakasti "I know!".

Pyjamaksylofonisti

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Rentouttavaa pääsiäislomaa sinne ruutujen toiselle puolelle!