29. marraskuuta 2017

Peruskeskiviikko

eläinlotto, mustavalkokuvioinen matto

Ajattelin kirjoittaa auki meidän melkoisen tavallisen keskiviikon. Eron siihen ihan tavanomaiseen tekee se, että olen taas valitettavasti flunssan kourissa. Olisikohan kolmas kerta tälle syksylle? Tuntuu, että olen onnistunut nappaamaan itseeni kaikki Nappulan räkätaudit.

Miehen kello soi joskus kuuden huitteilla. Käännän itse kylkeä, vaikka olenkin jo hereillä. Tukkoisen olon vuoksi en ole nukkunut kovin hyvin. Vaivun vielä jonkinlaiseen koomaan, kunnes oma kelloni soi 7.20. Nousen, vedän villasukat, kylpytakin ja tossut jalkaan. Viileä aamu. Petaan sängyn ja hipsin alakertaan puuron keittoon. Puuron keittyessä korjailen kuivausritilältä eilisiä tiskejä kaappiin ja laitan pöydän valmiiksi. Menen herättelemään Nappulaa ennen kahdeksaa. Hän on syvässä unessa. Harmittaa aina nämä aamut, kun toinen vetelee hirsiä hyvällä tahdilla ja täytyy mennä herättämään kesken unien. Tiedän jo valmiiksi, että edessä on vähintäänkin pienimuotoista ärtymystä. Ja mietin taas, että miten on mahdollista, että viikonloppuisin hän on yleensä tähän aikaan ylhäällä ja hoitoaamuina tarvitsee aina herätellä?

Yllättävän vähän väännöllä selviämme kuitenkin keittiöön aamupalalle. Puuron kanssa tarvitsee aina vähän hoputtaa, koska muuten siihen tuhlautuu pieni ikuisuus aikaa. Puuron syönnin, potalla istumisen, aamupesujen ja pukeutumisten jälkeen selviämme liikkeelle vähän yhdeksän jälkeen.

raitakaulaliina,harmaa pipo, baby jogger city mini


Ulkona on kaunis rapsakka sää. Yöllä on selkeästi painunut pakkasen puolelle ja ruohikko on muuttunut huuruisen valkoiseksi. Linnut laulelevat. Meidän asuinalueella on muuten ihan hiljaista kun lykin Nappulaa rattaissa hoitoon. Vähän isommalla tiellä tulee vastaan tuttu posteljooni, jonka kanssa vaihdan muutaman sanan. Pian posteljoonin jälkeen tulee koiraa ulkoiluttava nainen ja vähän hänen jälkeensä intialaisennäköinen mies. Tervehdin molempia, vaikken heitä tunnekaan. Vajaan vartin kävelyn jälkeen olemme päiväkodilla. Nappula menee hakkaamaan tumpullaan päiväkodin ovea, eikä vaivaudu sanomaan minulle hei heitä, kun täti tulee avaamaan sen, vaan pyyhältää suoraan sisälle.

Tavallisesti jatkaisin tästä itse keskiviikkoisin suoraan salille treenaamaan, mutta tänään se on jätettävä väliin tämän räkätaudin vuoksi, vaikka mieli tekisikin. Kävelen samaa reittiä takaisin kotiin. Ihastelen taivaalla olevaa haaleaa sateenkaarta. Mietiskelen, että jännä juttu että taivaalle on ilmestynyt sateenkaari, vaikkei ole edes satanut. Suunnilleen saman tien taivaalta alkaa tippua niskaani jäätävän kylmiä vesipisaroita.

Pääsen omalle asuinalueellemme ja kiinnitän huomiota tien laitaan tuotuihin roskakoreihin. Muistan, että meilläkin on tänään roskisten tyhjennyspäivä. Käyn tyhjentämässä kaikki sisällä olevat roskikset ulkoroskiksiin ja raahaan kolme ulkoroskista (bio-, sekajäte- ja kierrätysjäteroskikset) tien laitaan. Roskikset tyhjennetään joka toinen viikko.

Uppoudun hetkeksi pienen ompeluprojektin pariin. Koska kaikki ei tietenkään mene ihan niin kuin strömsöössä, havahdun jonkin ajan kuluttua, että olen nököttänyt puolitoista tuntia ompelukoneen edessä.

Lämmitän itselleni lounaaksi eilisen päivän jämiä. Pyrin tekemään aina sen verran illallista, että siitä riittää miehelle työeväät sekä mahdollisesti jotakin itselleni. Otan koneen esille ja kirjaan syödessäni aamun ajatuksia blogia varten. Juon ruoan päälle kahvit, jotka ovat samalla aamukahvit. Pakkailen kirjastonkirjat kassiin, vaihdan jotakin fiksumpaa päälleni aamuisten collegehousujen tilalle, jotka vedin aamulla päälleni ihan sen vuoksi, koska olivat päällimmäisenä tuolille syntyneessä vaatekasassa. Yhdeltä haen Nappulan hoidosta.

kirjasto, lastenosasto, punainen lasten tuoli, saparot


Hoidosta lähtiessä Nappula tuumii, että ruoho on nyt vihreää, vaikka oli aamulla valkoista ja kyselee pääseekö huomennakin päiväkotiin. Suuntaamme päiväkodista suoraan kirjastoon. Täällä kirjojen laina-aika on kolme viikkoa, joten tapaamme käydä siellä kolmen viikon välein. Annan Nappulan tutkailla rauhassa lastenosastoa samalla kun katselen valikoimaa ja valitsen hänelle muutamat lainattavat kirjat. Itselleni en lainaa mitään, koska kotona odottaa yksi keskeneräinen opus. Lähtiessä käymme katsomassa kirjaston minikokoisessa salissa esilläolevan paikallisten kuvaajien valokuvanäyttelyn.

Kirjaston eteisessä käydään taas se nykypäivän perustaistelu. Puetaanko ulkovaatteet vai ei? Nappula juoksee räkättäen karkuun ja minä takin kanssa perässä. Sen jälkeen seuraa muuntautuminen spagetiksi ja kädenvääntö siitä laitetaanko ne hanskat käteen vai ei. Syvä huokaus! Pitkän tovin jälkeen pääsemme jatkamaan matkaa kohti keskustaa. Käyn apteekissa ja toisessakin. Yllättäen sillä välin kun etsin haluamaani tuotetta tai juttelen kassan kanssa Nappula on taas ehtinyt riisua ulkovaatteensa ja lähtiessä on taas edessä pukemisrumba. Kaupungin jouluvalot sytytettiin viime lauantaina. Ihailemme talojen välillä roikkuvia koristeita ja valoja, vaikkeivat valot olekaan päällä päiväsaikaan.

joulukranssi, jouluvalot


Nappula kävelee osan kotimatkasta. Asuinalueellamme törmään naapuruston naiseen, jonka lapsen synttäreillä olimme viime lauantaina, jään turisemaan hänen kanssaan hetkeksi. Kotiin pääsemme neljän aikaan. Työntelen tyhjennetyt roskalaatikot takaisin pihalle ja autan Nappulaa riisuutumaan. Leikkaan meille hedelmiä välipalaksi ja juon samalla apteekista löytämäni Finrexinin kaltaisen flunssantaltutusjuoman.

muumialusta, persimon, mandariini, viinirypäle


Laitan koneellisen pyykkiä pyörimään ja imuroin keittiön ja eteisen. Jostakin mystisestä syystä keittiön lattia tuntuu aina olevan täynnä ruoanmuruja ja eteisestä löytyy tahattomasti tai tahallisesti kulkeutunut kivi- ja lehtivalikoima.

Sitten onkin jo aika alkaa laittamaan ruokaa. Nappula leikkii lelujensa kanssa sillä välin kun valmistan yhtä taloutemme vakioruokaa; tomaattilinssisosekeittoa. Keittoon laitan aina vähän fiiliksen mukaan niitä vihanneksia, joita kaapista sattuu löytymään. Tällä kertaa pataan pääsee bataattia, porkkanaa, lehtikaalia ja pieni pala chiliä. Vihannesten poristessa kattilassa pelataan eläinlottoa.

Nappula kantaa astioita pöytään ennen ruokailua. Se on hänen suosikkipuuhaansa. Heitän ennen ruokailua pyykit koneesta kuivausrumpuun. Näin talvisaikaan pyykit kuivuvat päiväkausia jos ne laittaa suoraan koneesta kuivaustelineelle. Tosin ei tuo kuivausrumpukaan mikään mahtikone ole, mutta todellakin tyhjää parempi, saa ainakin suurimmat kosteudet pois. Kuudelta päästään pöytään. Tämäkään ruokailu ei suju täysin harmonisesti ja sooloilematta, mutta kutakuinkin asiallisesti kuitenkin. Mies tulee jo puoli seitsemältä kotiin, olemme silloin vielä ruokapöydässä. Vaihdetaan siinä päivän kuulumiset. Ruoan jälkeen Nappula pääsee potalle ja itse siivoilen keittiötä. Tiskit koneeseen ja kone päälle. Mies keittää meille teevettä ja pakenen teekupin kanssa viltin alle sohvalle. Saan kyllä hyvin pian seuraa olohuoneeseen. Mies alkaa lukemaan Nappulalle kirjoja. Itse otan koneen ja jatkan blogin naputtelua.

tomaattikeitto, raejuusto, kurpitsansiemenet


Mies ottaa kopin Nappulan iltatoimista ja siirtelen sillä välin kameralta kuvia koneelle. Puoli yhdeksältä käyn toivottamassa Nappulalle hyvää yötä ja laulan hänelle muutaman iltalaulun. Nostan vielä pyykit kuivurista kuivaustelineelle kuivumaan ja palaan blogin pariin.

Mies siirtyy kymmenen aikaan yläkertaan iltapuuhiin. Seuraan pian perässä, koska kuulemma kolistelen aina niin paljon, että herätän hänet, jos hän on jo ehtinyt nukahtamaan. Teen omat iltatoimet ja luen sängyssä siihen saakka kunnes meinaan nukahtaa.

Tulipa tästä sepostuksesta pitkä kuin nälkävuosi, mutta tällaista tänne tänään.
Miten sinun päiväsi sujuu?

2 kommenttia:

  1. Tuo on erittäin arvokas kirjoitus siitä, mistä lapsiperheen tavallinen päivä täyttyy. Sen voi kaivaa esille taas, kun päälle vyöryy katumuksen ja kaihonsekainen kysymys: "Mihin ne kultaiset päivät hupenivat?" Noin ne kuluivat ja jokainen minuutti meni hyvään tarkoitukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Vauhdilla ne päivät kuluvat vaikkei niihin tavallisiin arkisiin päiviin juuri sen ihmeempää täytettä kuulukaan. Aina on kuitenkin jotakin puuhaa tai sähellettävää :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!