26. huhtikuuta 2018

Aborttiäänestys

aborttiäänestys irlanti

Kadunvarret ovat täyttyneet julisteista, joissa on sikiönkuvia ja lauseita puolesta ja vastaan. Meidänkin ovella kävi eilen illalla kaksi naista koputtelemassa "vote no" -liiveihin pukeutuneena ja jakamassa infolehtisiä. Irlannissa järjestetään toukokuun lopulla kansanäänestys abortista.

Tässä katolisessa maassa abortti on kielletty. Sillä ei ole merkitystä miten raskaus on saanut alkunsa. Ei vaikka kyseessä olisi naisen terveyttä vaarantava raskaus esimerkiksi jostakin sairaudesta johtuen tai raskaus olisi saanut alkunsa raiskauksesta. 

Katolisella kirkolla on ollut vahva asema menneinä vuosikymmeninä, mutta sen arvostus koki kolauksen kun ikäviä lasten hyväksikäyttötapauksia pappispiireissä alkoi putkahtelemaan päivänvaloon 2000-luvun taittessa.

Pian järjestettävässä äänestyksessä äänestetään siitä myönnetäänkö abortin tekeminen ennen 12. raskausviikkoa millä syyllä tahansa sekä sallitaanko abortti vielä kuudennella kuulla terveydellisiin syihin vedoten.

aborttiäänestys irlanti


Olen nähnyt Irlannissa poikkeuksellisen paljon kehitysvammaisia. Etenkin lapsia. Pitkään ajattelin sen johtuvan ainoastaan siitä, että täällä suhtaudutaan mielestäni paljon myönteisemmin lapsiin ja esimerkiksi heidän kanssa ulkona syömiseen kuin Suomessa. Ajattelin sen olevan syyn siihen, että kehitysvammaisten kanssa ollaan enemmän liikenteessä. Lapsimyönteisen asenteen sijaan isompi syy tähän taitaa kuitenkin olla se, ettei abortti ole sallittua. 

Koska abortti on Irlannissa kiellettyä, on vahinkoraskauksia käyty hoitamassa jo vuosikymmeniä rajan takana, Iso-Britannian puolella. Eräskin brittiläinen klinikka mainitsi nettisivuillaan, että heidän palvelunsa on sijoitettu lähelle lentokenttiä ja satamia, jolloin hoitoonpääsy naapurisaaren puolelta on tehty mahdollisimman helpoksi.

aborttiäänestys irlanti


Miehen keski-ikäinen työkaveri kertoi käyneensä edellisenä viikonloppuna kirkossa, jossa nuori pappi oli saarnannut "jos äänestätte abortin puolesta, ette pääse taivaaseen".
Suorastaan hämmästyttävää tällaiset puheet, nyt eletään kuitenkin vuotta 2018!
Mielenkiinnolla jään seuraamaan kuinka äänestyksessä tulee käymään.

11 kommenttia:

  1. Itsekin asun Irlannissa ja tämä on yksi niistä (lukuisista) asioista, mistä mä en pidä tässä maassa. Toivon kyllä todella, etä äänestys menee läpi ja abortti laillistetaan. Uskomattoman vanhanaikaista tämä ajattelu täällä välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, että monissa asioissa ollaan hyvin vanhanaikaisia.
      Kiitos kommentistasi ja toivotaan tosiaan, että äänestys menee läpi.

      Poista
  2. Olen erityisopettaja Saksassa ja erikoisalani on kehitysvammaispedagogiikka.
    Kaksi mietettä abortista;
    Silloin, kun abortti oli rikos, niin oli "enkelintekijöitä" ja naiset yrittivät itse eri keinoin saada keskenmenon. Seurauksena oli kehitysvammaisia lapsia. Suomalaiset ja ruotsalaiset naiset kävivät (kommunistisessa) Puolassa, saksalaiset Hollannissa teettämässä abortin.(Vuonna 1972 naiset pitivät suuren kampanjan abortin vaputtamisen puolesta, ja se on sallittu lain määräämissä puitteisa.) Myös nykyinen paavi ja katolinen kirkko vastustavat ehkäisyä ja aborttia, mutta Saksa on luterilaisuuden kotimaa ja vain 23 miljoonaa 82 mljoonasta on katolista. Saksan lain mukaan aborttia haluavan naisen pitää käydä ns. perheneuvonnassa keskustelemassa. Nainen tekee päätöksensä itse. Saksan katolisten kompromissi on sellainen, että heillä on omat perheneuvontakeskuksensa,mutta neuvonnan pitää olla neutraali ja pikemminkin neuvoa naisia, mitä tukimahdollisuuksia löytyy ahdingossa oleville. Korviini ei ole tullut Saksasta, että papit saarnaisivat naisten joutuvan helvettiin. Olen suuresti hämmästynyt, että eräät Suomen ev.lut. kirkon herätysliikkeet noudattavat monia katolisia dogmeja ja papit uhkailevat ihmisiä helvettiin joutumisella. Toivon, että enemmistö Irlannin äänestäjistä puolustaa aborttia kokevan lain muuttamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mietteittesi jakamisesta Katriina!
      Tuo Saksan katolisen kirkon systeemi kuulostaa hyvältä ja järkevältä. Juurikin neuvoa ja neutraalia apua siinä tilassa oleva nainen tarvitsee, eikä syyllistämistä.

      Poista
  3. Minulla alkaa savua nousta päästä, kun kuulen aiheesta näitä "olet murhaaja tai tappaja" mielipiteitä. Ei elämä ole aina niin mustavalkoista. Ja jos meille erehtyy ulko-ovelle lehtisiensä kanssa näitä no-kannattajia, niin aion sanoa heille muutaman valitun sanan. Minusta No-puolen mainoskampanjat ovat todella mauttomia. Saisivat hävetä. Sorry, että tuli paasattua, mutta tätä asiaa on puitu jo vuosikymmeniä ja toivon todella, että naiset viimein saavat päättää itse mitä heidän ruumiissaan tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa täällä paasata :) Olen samaa mieltä, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Usein näissä keskusteluissa puolesta ja vastaan -kommentit esitetään juuri niinä äärivaihtoehtoina.
      Toivotaan, että lakiin tulisi vihdoinkin muutos. Tämä taitaa olla jo kolmas kerta kun muutosta yritetään saada läpi.

      Poista
  4. Abortin vastustajien kantaa ja kiihkeää kampanjointia on vaikeahko suomalaisen ymmärtää. Mielipiteet tuntuvat olevan siellä yhtä värikkäitä kuin talot.

    Meillä Suomessa kulkevat ovelta ovelle vain Amnesty International, Yhteisvastuukerääjä ja virpojat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että suomalaisena tätä kampanjointia on vaikea ymmärtää.

      Poista
  5. Mitä enemmän etäisyyttä Irlantiin tulee, sitä hullummalta se kaikki tuntuu. Eräs tuttavani on Yes-kampanjassa mukana siellä, nuori äiti itsekin, ja hän on kulkenut ovelta ovelle kampanjoimassa ja on aktiivinen somessa. Hän myös jakaa somessa esiintyneitä tarinoita naisten aborttikokemuksista. Minua yllätti, miten monet raskaudenkeskeytykset tehdään ns lääketieteellisistä syistä eli kun raskaus ei voi johtaa elinkykyiseen syntymään. Niitäkin joudutaan hakemaan Englannista asti. Sitä suuremmalla syyllä raivostuin kun kuulin, että Dublinin äitiyssairaalan ulkopuolellakin oli ollut näitä veristen sikiökuvien kantajia. Miltä tuntuu olla raskaana ja kulkea näiden kuvien ohi, raskauteen kun liittyy niin monia tilanteita, oli lapsi toivottu tahi ei. Itselläni on kolme aikuista tytärtä, ja puistattaa etteivät he saisi modernia hoitoa jos tulee ongelmia. Edelleen kuulee uutisissa, että äänestys on hilkulla. Toivottavasti saadaan tämäkin äänestys vihdoin läpi ja lääkärit ja hoitajat pääsevät tekemään työtään kuten muissakin länsimaissa!
    Monet muutosta vastustavat uskovat valheisiin, joita näköjään saa vapaasti levittää. Samantapaista kampanjointia on ollut jokaisessa kansanäänestyksessä Irlannissa, jonka muistan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutisista olen itsekin seurannut näitä Dublinissa olleita kannanottoja ja mielenilmauksia. Täällä meillä lähenevä äänestys on toistaiseksi näkynyt vain noina mainitseminani tienvarsijulisteina sekä flyereiden jakajina.
      Kuten kirjoitit, ei tule olemaan mikään läpihuutojuttu tämä äänestys. Toivon sen kuitenkin menevän läpi, niin ettei hoitoa tarvitsevien tarvitse matkata toiseen maahan sitä saamaan.
      Kiitos kommentistasi Kulttuurikorppikotka!

      Poista
  6. Tiukkapipot jauhaa peetä, minäkin uskon mutta olen vakaumuksen takia eronnut kirkosta ja totean että vääriä profeettoja on nettikin täynnä
    8. Abortista.
    Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa 750 amerikkalaista hypnotisoitiin siihen tilaan, missä he olivat vähän ennen syntymää. He sanoivat kaikki olevansa henkimaailmassa. Tutkimuksessa paljastui myös, että sikiö saa henkiruumiinsa vähän ennen syntymää, syntymän aikana tai syntymän jälkeen. Olen sitä mieltä, että sikiö on ennen henkiruumiinsa saamista pelkkä äidin elimellinen osa, ei "elävä sielu", ja sen poistaminen on pelkkä kirurginen toimenpide. Silloin kun abortti yleensä on vielä mahdollista tehdä, se on siis pelkkä kirurginen toimenpide, ei lapsen murha.
    30. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
    Tämä on suurin käsky ja se sisältää kaiken lain ja profeetat, mutta sitä ei noudata kukaan. 30 000 veljeä ja sisarta kuolee maailmalla päivittäin nälkään ja heitä ei rakasta kukaan. Sanassa sanotaan lisäksi että joka rikkoo yhtä käskyä vastaan on syypää kaiken Mooseksen lain myös käskyn Älä tapa rikkomiseen, eli me olemme syypäitä kaikki kaiken rikkomiseen. Ainoaksi keinoksi jää silloin se mitä Jeesus sanoo, että Minun armossani on teille kyllin.

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!