5. huhtikuuta 2018

Melkein myöhässä

kivimuuri, kapea katu, irlanti
En ole mikään mestari olemaan ajoissa. Olen yleensä paikalla juuri silloin kuin pitää tai ehkä muutaman minuutin myöhässä. Ja noh aina tulee kiire. Tiedän, mieheltäni tulisi tähän kohtaan syvä huokaus.

Blogissa olen useamman kerran manannut irlantilaisten tyyliä hoitaa asioita omalla painollaan. Joskus ja jollakin olemattomalla aikataululla. Sen lisäksi, että asiat hoituvat milloin mitenkin, niin myös aikataulujen kanssa on niin ja näin.

punainen ovi, kello, kiviseinä


Kuten totesin, en ole suomalaisittain mikään mestari ajoissaolemisen suhteen. Täällä olen huomannut olevani toista maata. Olen aina ajoissa tai monesti etuajassa. Ja pisteitä ei tule siitä, ettäkö olisin muuttanut omaa ajankäyttöäni, vaan siitä että irlantilaiset eivät käytännössä ikinä ole ajoissa.

Ei ole kerta tai kaksi kun olen kelloa seuraten kiirehtinyt jonnekin. Ja todennut paikalle päästyäni kiirehtinyt aivan turhaan. Kun olen pyytänyt äiti-ihmisiä meille aamupäiväkahville ja pienellä kiireellä häsännyt kuppeja ja tarjottavia pöytään. Kellon lyödessä sovittua kyläilyaikaa muistuttelen itselleni kuinka turhaa häsääminen olikaan. Ensimmäiseen pariinkymmeneen minuuttiin ei tule tapahtumaan mitään. Kaikkea ei toki voi laittaa pelkästään irlantilaisten piikkiin. Kaveripiirini kun kuuluu monia eri kansallisuuksia ja monilla muilla on vielä laveampi aikakäsitys kuin irlantilaisilla. Olen oppinut, että erään kaverini ilmaus "olen juuri lähdössä" ei todellakaan tarkoita sitä, että hän heittää takin niskaan, laukun olalle ja kävele ulos vaan vähintään puolen tunnin mitälie -säätöä.

Pääsiäisviikonloppuna olin kutsunut meille paikallisen kaveriperheen syömään. Tästä käytiin toki ensin kädenvääntöä. He olisivat halunneet tulla vain pikaisesti käymään ja katsomaan vauvaa. En olisi heidän mielestä saanut niin sanotusti kutsua "kunnolla kylään", saatikka valmistaa mitään syötävää, koska minun pitäisi kuulemma levätä. Lupasin, ettei tarjolla tule todellakaan olemaan mitään pääsiäisateriaa, vaan jotakin simppeliä ja kaverit tarjoutuivat tuomaan jälkkärin tullessaan. Diili. Mielessä kävi laittaa ruoka jo ennakkoon uuniin, mutta onneksi tulin toisiin ajatuksiin ja napautin hitaasti lämpenevän uunin päälle silloin kun olin kyläkutsun esittänyt. Oli täysin oikea toimintatapa. Vartti uunin päällelaittamisen jälkeen sain viestin "päästään kohta lähtemään, nähdään pian".
keltainen seinä, mustat ikkunanpuitteet


Laveat aikataulut eivät ulotu pelkästään kavereiden tapaamiseen vaan pitävät kutinsa muissakin yhteyksissä. Esimerkiksi lääkärikäynneillä. Tähän mennessä en ole päässyt vielä kertaakaan varattuun aikaan Family Doctorin vastaanotolle. Paras sauma päästä lähes oikeaan aikaan vastaanotolle tuntuu olevan lääkäriaseman tunnin mittaisen lounastauon jälkeen.  Tätä tunnin mittaista lounastaukoa noudatetaan muuten myös postissa. Koko konttori on tunnin suljettuna alkuiltapäivästä. Ja arvatkaapa vain onko se ollut yleensä se aika, kun olen ollut postin ovenrivassa kiinni. Tietty.

Odottelu Family Doctorin vastaanotolla on kuitenkin pientä verrattuna sairaalalääkärin vastaanottoon, jossa kävin tasaiseen tahtiin raskaanaollessani. Näitäkin käyntejä varten saatiin erikseen vastaanottoaika. Joka ei pitänyt ikinä kutinsa. Ei sinne päinkään. Lyhyimmillään olen puuduttanut ahteriani odotustilan penkissä reilut puoli tuntia ja pisimmillään yli kaksi tuntia.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa niiiin tutulta! Selkeästi Uusi-Seelantilaisilla on samanlainen rento käsitys ajasta. Täällä onkin kyllä paljon irlantilaisia. Mä olen yleenä myös aina ajoissa, vaikka yritän nykyään olla hieman tyylikkäästi myöhässä, ettei aina tarvitsisi odotella niin kauaa muita. Tämä myöhässä oleminen tai no worries asenne näkyy melko usein myös kaikenlaisissa palveluissa ja esim. juuri lääkärin vastaanotolla, ikinä en ole päässyt ajoissa sisään.

    Muistan kerran kun lapsen vanhempainillassa oli tauko ja siinä kahvitarjoilu. Kahvit juotua ja muiden kanssa seurusteltua opettaja kehoitti menemään takaisin paikoilleen, niin jatketaan. Minä tietenkin kuuliaisesti menin istumaan paikoilleni, ainoana. Muut tulivat pikkuhiljaa noin vartin päästä.. Ja nää vanhempainillat on välillä tosi pitkiä, juuri em. syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tanja! Mielenkiintoista kuulla, että Uudessa-Seelannissakin on astetta löyhempi aikakäsite.
      Nauratti tuo kertomasi vanhempainillasta. Kuuliainen suomalainen selkeästi paikan päällä :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!