3. helmikuuta 2019

6 asiaa, jotka ilahduttavat juuri nyt

Nummi, nummet Irlannissa, isä ja tytär, päiväkävely
Muutamista ulkosuomalaisten blogeissa olen bongannut tämän ilahduttavien asioiden -haasteen ja päätinpä itsekin tarttua siihen.

Siitä huolimatta, että elo on tällä haavaa tasaista, ilman suurempia mutkia suuntaan jos toiseen, löytyy pieniä arkisia ilonaiheita.

Normaalit yöunet

Nukuin yli puoli vuotta aivan liian lyhyitä ja katkonaisista öistä, kun Paddy päätti pitää minua valveilla. Kuukauden verran poju on nukkunut pääsääntöisesti paremmin ja antanut tämänkin emännän vetää hirsiä lämpimän peiton alla. Ja voin kertoa, että aamuisin - tai oikeastaan mihin aikaan päivästä tahansa olo on ollut hieman erilainen kun on saanut nukkua kunnolla.

Kivoja juttuja kalenterissa

On kiva kun kalenterissa on normaalien viikoittaisten menojen lisäksi myös jotakin pientä extraa, jotakin kivaa mitä odottaa. Tuleville viikoille suunnitelmissa on niin leffailtaa kuin ravintolailtaa kavereiden kanssa. Sekä vielä hataralla pohjalla olevia pieniä hivenen pidemmäntähtäimen suunnitelmia.
Perhe rannalla, talvikävely rannalla, harmaa tupsupipo, kantoreppu

Perheaikaa

Sunnuntaista on muotoutunut meille niin sanottu perhepäivä. Mikäli sää suosii ja galaksit ovat muutenkin kohdallaan, olemme tavanneet käydä ulkoilemassa ja ulkoilun päätteeksi täyttämässä nälkäiset vatsat. Niin tänäänkin. Haistelimme merituulta ja kävimme tekemässä kävelylenkin läheisellä rannalla, jonka jälkeen päädyimme pubiin syömään lounasta.

Kukkakimppu

Ostin kimpun tulppaaneja. Ne ovat itselle sellainen kevään merkki tai sanotaanko ennemmin merkki siitä, että talvi on taittumassa kevääseen. Täällä saarella eroa talven ja kevään välillä ei juuri huomaa, mutta sen huomaa, että päivät ovat pidentyneet ja valoisuus alkaa ottamaan niskalenkkiä pimeydestä. Jee!
Tulppaanikimppu

Nuhan selättäminen

Taas yksi räkäaalto omalta ja lasten kohdalta selätetty. Ja toive siitä, ettei seuraava ole ihan heti kulman takana väijymässä.

Lukeminen

Olen aina tykännyt lukea kirjoja, mutta toisinaan lukutouhuihin pääsee tulemaan pitkä tai vielä vähän pidempi tauko. Näitä pitkiä taukoja tässä nyt on ollut enemmänkin. Nyt olen taas päässyt uudelleen lukemisen makuun. Tahti tosin on kovin verkkaisa, muutama sivu iltaisin, ennenkuin silmät painuvat kiinni.

Mitkä asiat sinua ilahduttavat juuri nyt?




2 kommenttia:

  1. Juuri nyt ilahduttavat
    -suuresta leikkauksesta toipuvan ystävän hyvät uutiset
    -pienen tytön reipas ote käden murtuman parantelemisessa
    -ikuisuusprojektin (remontti) pienet edistysaskeleet
    -WhatsAppin kuvat
    -tavalliset työpäivät
    -sukulaisen tuoma tulppaanikimppu
    -tämän blogin lukeminen

    VastaaPoista
  2. Siinähän riittää paljon ilonaiheita, niin suuria kuin pieniäkin!

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!