19. huhtikuuta 2019

Pienten lasten kanssa kaupunkilomalla - seitsemän tärppiä

Dublin lasten kanssa, matkarattaat, kaupunkiloma lasten kanssa, isä ja lapset, dublin
Pienet lapset ja kaupunkiloma. Uhka vai mahdollisuus? 
Kahden pienen matkalaisen kanssa tulee helpommin valittua niitä kohteita, missä meri pauhaa ja lampaat valtaavat pellot. Mutta kyllä se kaupunkiloma onnistuu mainiosti pienten lastenkin kanssa, kun hieman etukäteissuunnittelee ja priorisoi. 

Keräsin muutamat reissaamista helpottavat vinkit, jotka ovat toimineet meidän yksi ja kolmevuotiaan kanssa. 

1 Pakkaa mukaan lastenreppu. 
Pakkaa reppuun joitakin leluja, kirjoja ja värityskirjoja. Hyväksi tavaksi olen kokenut pakata muutaman käytössä olevan lelun, joitakin jemmassa olevia ja kenties jotakin uutta. Tavaran lisäksi reppuun kannattaa pakata jotakin pientä syötävää kuten rusina-askeja. Reppu annetaan tutkittavaksi siinä vaiheessa kun rima turhautumiseen ja matkaväsymiseen alkaa olemaan käsillä. Toimii siis mainiosti matkatessa kohteeseen sekä majapaikassa. Samaa repputekniikkaa käytän aina lentomatkoilla.

2 Varaa majoitus keskustasta tai sen tuntumasta.
Kun kerran kaupunkilomalle mennään kannattaa majoitus varata keskustasta tai sen läheisyydestä. Toisin sanoen olet valmiiksi kulmilla, eikä matkantekoon majapaikalta keskustaan mene mahdottomasti aikaa pienten matkalaisten kanssa. Keskusta-alueelta löytyy ravintoloita ja kahviloita, jolloin valinnanvaraa esimerkiksi illallisen suhteen löytyy useita.

3 Yksi ohjelma per päivä.
Suunnittele vain yksi pääohjelma per päivä. Oli se sitten jokiristeily, museo tai eläintarha. Tämä on asia, jota vieläkin opettelen. Kuvittelen edelleen harhaisesti, että pienten lasten kanssa ehtii tekemään monta asiaa päivässä, niin että kaikilla on kivaa. Tosiasia kuitenkin on, että kaupunkilomalla paikasta toiseen kulkemiseen menee aina aikaa. Ravintolakeikkoihin menee aikaa ja monesti myös sen sopivan ravintolan löytymiseen. Yleensä päivän pääkohteessa menee enemmän aikaa lasten kanssa kuin aikuisten kesken. Ja ylipäätään päivän aikana sattuu yleensä aina joku ylläri. Yhtäkkinen vessatarve, kaamea jano (tässä vaiheessa se lapsen oma vesipullo on a) unohtunut hotellille b) tyhjä c) kaatunut ja tyhjentynyt laukun pohjalle), jokin vaate tai tavara on tippunut matkanvarrelle ja mitä näitä nyt on.

4 Mieti miten liikut.
Eli miten liikkuminen onnistuu sinun matkakohteessasi. Käytätkö busseja, ratikoita tai metroa? Vai käveletkö? Menetkö sellaiseen kaupunkiin, jossa on kenties paljon portaita? Mieti etukäteen kuinka kätevästi rattailla liikkuminen onnistuu. 
Meillä oli kaupunkilomalla matkarattaat, joissa yksivuotias Paddy matkasi. Mukana oli myös kantoreppu siltä varalta, että kolmevuotias Nappula ei jaksaisi kävellä. Jos näin olisi käynyt, Nappula olisi päässyt rattaisiin ja Paddy reppuun. Kaupunkiympäristö tuntui lähinnä olevan hyvin kiinnostava kolmevuotiaan näkökulmasta, koska ympärillä oli koko ajan vilinää ja kävely sujui kuin tanssi.
Kaupunkiloma lasten kanssa, lasten kanssa dublinissa, leikkipuisto

5 Selvitä etukäteen mistä löytyy puisto, leikkipuisto tai sisäleikkitila.
Kaupunkiympäristössä lapsi joutuu väkisinkin liikkumaan ainakin osittain kahlittuna. Eli istumaan rattaissa tai kulkemaan aikuisen käsipuolessa. Sen takia on oleellista, että lapsi pääsee reissupäivän aikana puistoon tai vastaavaan, jossa lapsen saa niin sanotusti päästää irti eli juoksemaan, konttaamaan tai kiipeilemään vapaasti. 

6 Selvitä etukäteen mistä päin löytyy kahviloita tai ravintoloita.
Vaikka olisi kuinka kaupunkilomalla, ei niitä ravintoloita ja kahviloita löydy joka korttelista. Ainakaan silloin kun iskee se tarve päästä jonnekin. Itse olen vähän huono selvittämään etukäteen ravintoloita minne menisi syömään, vaan olen enemmänkin sellainen mennään fiiliksen mukaan -ihminen. Mutta sen olen kuitenkin lasten kanssa reissatessa oppinut, että kannattaa olla jonkunlainen käsitys mistä päin niitä ruokapaikkoja lähtee etsimään.

7 Pientä evästä kassiin.
Ja vaikka kuinka olet kaupungissa ja kauppoja on ympärillä, älä ikinä unohda ottaa jotakin pientä evästä, kuten vaikkapa niitä rusina-askeja ja jotakin hedelmää mukaan. Pikkueväiden lisäksi kosteuspyyhkeet kuuluvat siihen älä ikinä unohda- matkatarpeistoon. Voin melkein luvata, että näitä tarvitaan aina, kun niitä tai sitä kauppaa ei ole saatavilla.
Kaupunkiloma lasten kanssa, lasten kanssa ravintolassa

2 kommenttia:

  1. Tällä kaupunkilomalla oli kaikilla asenne kohdallaan ja mukavat muistot tuliaisina. Kirjoituksesta suorastaan tihkuu opittu ja käytäntöön laitettu perheloman suunnittelu: ei ikinä voi kuvitella, mitä pienen lapsen kanssa voi sattua!

    Lukija saa hymyillä; nyt naurattaa, mutta silloin ei naurattanut.

    VastaaPoista
  2. Se pitää enemmän kuin paikkansa, ettei koskaan tiedä miten reissupäivä etenee pienten kanssa. Kiva kun kommentoit!

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!