Espanjalainen apu

Meillä oli tiedossa viime vuoden loppupuolella, että menneen talven ja tämän kevään aikana miehellä tulee olemaan enemmän työmatkoja. Pariin aikaisempaan vuoteen työmatkoja on ollut ihan minimaalinen määrä. Pitkiä työpäiviä hän on toki tehnyt koko ajan, joten tämä kodinpyörittäminen on ollut hyvin pitkälti minun vastuullani. Kuitenkin ajatukset pitkistä ja toistuvista työmatkoista saivat niskakarvani nousemaan pystyyn - tässä vaiheessahan en tiennyt minkä mittaisista ja kuinka usein toistuvista matkoista olisi kyse, mutta tottahan lähdin ajattelemaan asiaa kaaosteorian kannalta. Tyyliin, että mies on kolme viikkoa kerralla pois ja käy sen jälkeen pikaisesti kääntymässä luonamme. Vaikka lasten kanssa hyvin pärjääkin yksin, alkoi ajatus arveluttamaan, että olisin oikeasti koko ajan yksin yhden tai kahden lapsen kanssa. Toisinsanoen ei mahdollisuutta käydä yksin missään kuten ihan vaikkapa treenaamassa.  

Tuli olo, että joitakin järjestelyjä tarvitsee tehdä. 

Kysyin samasta pienestä päiväkodista, jossa Nappula käy arkisin neljä tuntia päivässä eskarissa, että voisivatko he ottaa Paddyn vaikkapa yhtenä aamuna viikossa muutamaksi tunniksi hoitoon. Tiesin toki, että hoitopaikassa on minimipäivät hoidolle, mutta aina kannattaa yrittää. Ryhmä oli kuitenkin täynnä, joten asiaa ei tarvinnut puntaroida sen enempää.

Muista päiväkodeista en lähtenyt kartoittamaan tilannetta, koska kävellen kulkiessani iso osa aamusta menisi siihen, kun kävelisin viemässä ja hakemassa lapsia paikasta toiseen. Ja hyöty siitä vapaasta jäisi hyvin vähäiseksi.

Kyselin muutamilta kavereilta olisiko kenelläkään tiedossa ketään luotettavaa hoitajaa, mutta enpä päässyt puusta pidemmälle. Lapsemme ovat olleet Nappulan eskarin lisäksi hoidossa ainoastaan isovanhemmilla tai minun tai mieheni sisaruksilla. Olin sen vuoksi jokseenkin arka ottamaan ihan ketä tahansa mistä lie nettipalstalta etsittyä hoitajaa. Halusin, että mahdolliseen hoitajaan olisi edes joku linkki, että joku jonka tunnen, tuntisi hänet.

Sitten mieleeni juolahti tyttö, jonka kanssa juttelen aina aika ajoin päiväkodin ovella kun menen hakemaan Nappulaa. Tiesin tytön hoitavan lapsia perheessä, joka asuu kanssamme samalla asuinalueella. Hän käy hakemassa perheen toisen lapsen eskarista ja toisen koulusta ja viettää näiden kanssa iltapäivät, kunnes perheen vanhemmat tulevat illalla töistä kotiin. Kysyin perheen äidiltä tietääkö mitä tyttö puuhailee aamupäivisin ja haluaisikohan hän työskennellä pikkaisen enemmän? Seuraavana päivänä Nappulaa hakiessa tyttö käveli minua vastaan ja kertoi olevansa kiinnostunut. 

Pyysin tyttöä käymään meillä. Juttelimme aikamme niitä näitä. Toiveissa oli siis löytää joku henkilö tarvittaessa hoitamaan Paddya muutamien aamupäivä tuntien ajaksi. Tykästyin tyttöön ja niin teki Paddykin.

Näin espanjalainen P astui elämäämme. Hän on valmistunut yliopistosta ja muutti viime syksynä Irlantiin poikaystävänsä kanssa. Poikaystävällä oli työpaikka tiedossa ja molemmilla halu parantaa englanninkielen taitoaan. Bueno!

P on käynyt muutaman kuukauden ajan hoitamassa Paddya, yhtenä aamupäivänä viikossa. Melkein samalla oven avauksella kun hän on tullut sisään, olen pienen briiffauksen jälkeen lähtenyt viemään Nappulaa eskariin. Nappula tekikin jo hyvin varhaisessa vaiheessa oman analyysinsä veljensä hoitajasta: P on sellainen aikuinen tyttö. 

Ja onhan P:stä ollut paljon apua. On ollut viikkoja, kun olen käynyt sillä välin Nappulan kanssa lääkärissä ja tiedän sen keikan hoituvan helpommin yhden lapsen kanssa, kun eivät villitsee toinen toistaan. Monesti olen kuitenkin ottanut ne muutamat aamupäivän tunnit itselleni; käynyt treenaamassa, käynyt kahvilla ja näpytellyt samalla blogitekstejä tai sitten ihan vain niinkin glamouriapuuhaa kuin yksin ruokakaupassa. Uula la!

Siitä huolimatta, ettei näitä arkiaamuna vapaahetkiä ole kovin usein, olen välillä potenut hieman huonoa omaatuntoa jättää lapsi hoitajalle ja mennä sillä välin vain ottamaan hieman omaa aikaa itselle. Ei siis tekemään mitään tähdellistä, kuten vaikkapa töitä. Jossakin pääkopan syövereissä taitaa kaikua se lause itse ne lapset olet hankkinutkin. Paikallisten näkökulma on tähän asiaan kuitenkin täysin toinen. Kun olen joillekin kertonut Paddyn olevan hoitajan hoivissa, olen saanut enemmänkin taputuksia olalle. Erinomaista! Juuri noin kuuluu toimiakin! En edes ymmärrä miten olet selvinnyt noin pitkään yksin ilman apuja, kun teillä ei ole perhettäkään täällä. Olen todennut mielessäni, ettei kaikkea sittenkään tarvitse tehdä yksin ja huomannut jaksavani tätä kotihurlumheitä paremmin sen pienen tauon jälkeen.

Reilu kuukausi sitten tulin kysyneeksi P:ltä haluaisiko hän joskus vahtia lapsia ilta-aikaan. Tiesin hänen poikaystävänsä työskentelevän ravintolassa ja olevan pääsääntöisesti illat poissa. Tämäkin järjestely sopi. Näin ollen olemme päässeet muutamat kerrat miehen kanssa kahdestaan tai kaveripariskunnan kanssa ulos syömään. Sanoisinko, että hyvin maukasta ja harvinaista herkkua!

Olen tämän jälkeen kysynyt itseltäni, miksemme yrittäneet löytää joitakin apukäsiä ja aiemmin? Toki parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Niin ja mitä niihin miehen työmatkoihin tulee, olivat alkuasetelmaan kuvitelmat hivenen paisuteltuja. Onneksi. On hän toki poissa ollut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Ja kerran sen kolmen viikon arkipäivät putkeen poissa, mutta palasi kuitenkin aina viikonlopuiksi takaisin tänne lammasrajalle.