9. elokuuta 2019

Suomihavaintoja

Kesa suomessa, ulkosuomalainen, maaseutu, turun saaristo, nauvo, lato
Vuosi on monelle lyhyt, mutta minulle pitkä aika siitä kun olin edellisen kerran vieraillut Suomessa. Ja tiedättekö, aika montaa asiaa tuli katseltua vihreiden linssien läpi tai sitten sain todeta vain, että tällaisia muutoksia!

Ihan ensinnäkin kun oleili Suomessa pääosin heinäkuussa, huomasi koko maan – tai ainakin siltä osin kun siellä itse kierteli – olevan lomalla. Niin, tuttu juttu ja tietäähän sen, mutta asian oli jokseenkin unohtanut, että käytännössä koko Suomi lomailee heinäkuussa. Porukka oli rennolla tuulella ja lähikaupassa saattoi törmätä paidattomaan kesälomahessuun. Tällaiseen paidattomaan kauppakumppaniin en nimittäin uskoisi ikinä törmääväni Irlannissa. Eikä täällä sen lisäksi tällaiseen lomailukulttuuriinkaan pääse käsiksi. Maassa toki vierailee paljon turisteja kesäkuukausina, mutta Suomenkaltaisia pitkiä kuukauden kestäviä kesälomia ei tunneta.
Kesa suomessa, turku, aurajoki, ulkosuomalainen

Helsingissä ja Turussa ei voinut välttyä törmäämästä sähköpotkulautoihin, joita oli keskusta-alueilla kaikkialla. Hujan hajan parkissa tai sitten niillä huristeltiin kovaa kyytiä paikasta toiseen. Asiasta innostunut emäntä päätyi ihmettelemään miten tällaisen laudan kyytiin pääsee? Ja siihenhän tarvittiin app, ihan niinkuin moneen muuhunkin asiaan. Näiden teknologiaseikkojen myötä olen huomaamattani siirtynyt melkeinpä kivikaudelle. Siinä missä Suomessa asian kuin asian pystyy hoitamaan netissä tai jonkin app:n välityksellä, hoituu moni samankaltainen toiminta Irlannissa edelleen puhelimitse tai kirjeitse. Kaikkien teknologiahienouksien äärellä tämä emäntä totesi olevansa mummoutunut ja mietti mistä löytyisikään se lähin pankkiautomaatti, sillä pitäähän sitä käteistä nyt aina olla mukana!
Kesa suomessa, ulkosuomalainen, sahkopotkulauta, helsinki
Vegaanibuumi tuntui tulleen Suomeen oikein isolla vimmalla. Asialle vihkiytyneitä ravintoloita löytyi keskustakävelyiden aikana useita. Tai vähintäänkin se vegaanivaihtoehto oli tarjolla. Puhumattakaan kauppojen valikoimista. Täällä saarella noista(kin) asioista tunnutaan olevan vielä melkein valovuoden päässä.

Suomessa ruokakauppojen valikoimat saivat aikaan intoa. Vitsi mitkä tarjonnat jopa pienissä lähikaupoissa! Ja ette kuule arvaakaan kuinka hyvälle ihan tavallinen viili maistui pitkän paussin jälkeen. Ruokakauppojen valikoimien lisäksi ilahdutti isosti se tuttu juttu, joka tältä saarelta valitettavan monesta paikasta puuttuu - nimittäin irtohedelmien ja vihannesten myynti. Oli oikein ilo pakata juuri sen verran monta tomaattia kuin oli tarve, eikä raahata kotiin järjettömän monta valmispakattua muovilootaa täynnä hedelmiä tai vihanneksia.
Kesa suomessa, ulkosuomalainen, turku, aurajoki, jokiranta, aurasilta, aamu aurajoella

P.S. Kirjeitä Shanghaista -blogin Elina tekee mielenkiintoista juttusarjaa expat-puolisoista. Saattaa joku tuttukin vilahtaa siellä ;)
Käyhän lukemassa (klik)!

2 kommenttia:

  1. Mukava katsella kotimaata puoliulkomaalaisen silmin ja todeta, että muutoksia on!

    Sähköpotkulauta on suomalaiselle oikealle mummollekin liikenteessä uusi ja varottava kapine.

    Vegaaliruokien rynnistys markkinoille näkyy jopa lähi-Prismassa, mikäli siihen runsauteen joskus eksyy eksymään. Eilinen kahvivieras toi tuliaisiksi suomalaiset lihapullat korvaavia vegaanipullia. Niitäkin on tuossa lähikaupassa myynnissä sen henkilön toimesta, joka Suonen televisiossa laittaa yhtä ja toista kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä eroavaisuuksia/ havaintoja on aina mukava tehdä.
      Prismojen ja muiden isojen markettien ruokavalikoimat niin vegaaniruokien kuin muidenkin valikoimien suhteen ovat lähes tyrmäävät! Ainoa vika on, että saattaa tulla runsaudenpula :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!