Vauvantuoksua

Kävin eilen kaverini luona katsomassa hänen hiljattain syntynyttä vauvaansa. Ja samalla vasta valmistunutta, kauniille paikalle luonnon keskelle upotettua uutta kotia.

Irlannissa kun ollaan, niin lapsi ei tietenkään ollut ensimmäinen tai toinen - vaikka toki niitäkin järjestyksen ylläpitämiseksi tarvitaan - vaan kolmas. Saavuin paikalle kahden oman - toisen, joka olisi vain halunnut leikkiä oman nukkansa kanssa ja toisen puolimörököllin kanssa. Voitte ehkä kuvitella, etten saapunut pelkästään hiljaiseen uutuuttaan hohtavaan vauvantuoksuiseen kotiin, vaan sellaiseen jossa oli jo ennestään elämää ja niitä elämän ääniä toimme tullessamme vähän lisää.

Muistan kuinka moni totesi minulle molempien lasteni kohdalla näinkö pieniä nämä olivatkin! Ja ihmettelin, etteikö sellaista muka muista. Vaan niinpä jäin itse itselleni kiinni saman asian toistelusta. Kyllä vain kuukausi sitten syntynyt vauva on pieni! Pieni avuton nyytti, jonka itkukin oli vielä - noh usein toistuvaa, mutta hiljaista.

Otin vauvan syliini, nojaamaan olkapäätäni vasten ja annoin kaverilleni vapaat kädet toimia. Näköjään oma heilumisliike toimi edelleen, sillä itku loppui pian. Ja siihen se pieni, kevyt ihmisenalku nukahti olkapäälleni. Tuhisi ja oli. Tämmöistäkö tämä oli? kyselin itseltäni ja katsoin ikkunasta, kun se toinen joka olisi halunnut leikkiä vain nukkensa kanssa kirmasi menemään kaverin lasten kanssa ja se puolimörökölli oli löytänyt lattialta jotakin kiinnostavaa tutkittavaa.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan poteneet vauvakuumetta. Mutta siitä huolimatta myönnän, että kyllä tuollaisen pikkuruisen nyytin pitämisessä on jotakin taikaa! Kuunnella pienen tuhisevaa hengitystä ja tuntea lämpöä. Ja nähtävästi tuollaisella hetkellä unohtaa autuaasti ne loputtomilta tuntuneet katkonaiset yöt, jatkuvan väsymyksen ja pukluiset harsot.

Ajoimme takaisin kotiin, kunhan olin saanut ensin patistettua sen lapsen liikkeelle, joka halusi leikkiä vain oman nukkensa kanssa. Ja kuuntelin koko kotimatkan kuinka hän olisi halunnut jäädä vielä leikkimään kavereiden kanssa. Kotona näin naapurin miehen puuhailemaan pihassaan ja kerroin hänelle olleemme kyläilemässä samassa lähikylässä, josta naapurinmieskin on kotoisin. Oli kaunis uusi talo ja suloinen vauva, huokailin. Jonkun ajan päästä nekin ovat vanhoja, niin ne talot kuin ne vauvatkin! Totesi naapuri ironisesti ja jatkoi rännin korjaamista. Omalta takapenkiltä kuului sen verran mekkalaa, että oli parempi päästää mekastajat ulos ja mennä kiireesti lämmittämään ruokaa sitä tarvitseville.