24. helmikuuta 2017

Edistysaskeleita

Murakami

Uskokaa tai älkää, mutta virallisuusakselilla on tapahtunut kehitystä. Ihan oikeasti! Muistanette ehkä, että kuukausi sitten kirjoittelin siitä kuinka hankala on saada viralliset asiat hoitumaan? Tämän linkin kautta pääsee lukaisemaan edellisen samaa aihetta käsitelleen jutun.

Nyt on nimittäin käynyt niin, että meillä on kotona melkein toimiva nettiyhteys. Reilut pari viikkoa takaperin sitä anottiin ja tänään asentajasedät tulivat laittamaan piuhat kiinni. Kuviteltiin toki, että homma olisi lähtenyt rullaamaan samoin tein. Ähäkutti! Vielä saannee odottaa noin viikon kun yhteyden pitäisi oikeasti toimia.

Internetyhteyden saaminen vaati paikallisen pankkitilin. Mieheni onnistui saamaan sen toisella yrittämällä. Ensimmäisessä pankissa hänen todisteensa eivät olleet riittävät. Hänellä oli mukanaan passi, vuokrasopimus, kotiin tullut kirje sekä kaksi erillistä todistusta työnantajalta (kyllä, kyseinen henkilö on meillä töissä ja kyllä hänelle maksetaan myös palkkaa tekemästään työstä). Toiseen pankkiin tämä määrä todisteita onneksi riitti tilin avaamiseen.

Kun mieheni oli saanut pankkiasiansa kuntoon lähdimme hoitamaan minulle oikeaa puhelinliittymää prepaidin korvaajaksi. Itse en saanut tätä asiaa hoidettua, koska minulla ei ole paikallista pankkitiliä. Oikean puhelinliittymän avaamisen jälkeen minulla on osoittaa kaksi todistusta nykyisestä asuinosoitteesta.

värikäs ovi

Puhelinliittymän lisäksi sain itselleni paikallisen kirjastokortin. Siihenkin vaadittiin tämä todistettu osoite. Täytetyn hakukaavakkeen, passin ja postista kolahtaneen TV-luvan turvin minulle sitten myönnettiin kirjastokortti. Hip hei!

Kun nämä asiat oli saatu kuntoon oli aika käydä asioimassa paikallisessa "työkkärissä". Kyseinen virasto myöntää myös niin sanottuja henkilönumeroita. Jonotin nappulan kanssa yli tunnin luukulle. Onneksi hän oli hyvällä tuulella ja keskittyi lähinnä "siivoamaan" mukana kantamansa risun kanssa byron käytäviä. Viimein tuli minun vuoroni. Vastailin minulle esitettyihin "turvakysymyksiin" ja täytin virastosedän antaman kaavakkeen, jossa kysyttiin muun muassa hääpäiväämme ja äitini tyttönimeä. Jo vain pääsi Kuismakin Irlannin kirjoihin ja kansiin. Hakemus meni läpi. Nyt odotellaan, että kortti tipahtaisi postiluukusta. Josko sen ja noiden todistettujen osoitteiden kanssa yrittäisin saada vielä itselleni pankkitilin. Avausaskeleet irlantilaisuuteen on otettu. Saa taputtaa!

6 kommenttia:

  1. Hei!
    Hauska lukea kuinka eritavalla asiat toimivat. Ei tuntunut olevan helppoa edes kirjastokortin saaminen.

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos kommentistasi!
    Kiva kun olet lukenut blogia.
    Asiat tosiaan toimivat aikalailla eritavalla kuin Suomessa. Siellä tuo kirjastokorttikin irtoaisi helpommin :)

    VastaaPoista
  3. Huh huh! Vaikuttaa paljon byrokraattisemmalta kuin täällä Italiassa. En voi muuta kuin toivottaa paljon tsemppiä ja erityisen pitkää pinnaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tsempistä Marika!
      Ehkä teillä siellä etelässä osataan ottaa asiat vähän lunkimmin :)

      Poista
  4. Onneksi vihreän saaren emäntä on reipas, eikä vähästä hyydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu, että ollaan jo voiton puolella. Ei siis sovi hyytyä vielä.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!