4. helmikuuta 2017

Puistojuoksua

juoksutapahtuma
Liikkuminen, muu kuin käveleminen paikasta toiseen on vihdoin saanut alkusysäyksen. Miehen tullessa eräänä iltana töistä vedin lenkkarit jalkaan ja otimme lähes läpystä vaihdon lastenhoitovuorossa. Oli pakko päästä vähän tuulettumaan, liikkumaan ja olemaan yksin.

Olin katsonut Google Mapsista etukäteen reitin, josta olin osan kävellyt kerran aiemmin. Pääsin kotoamme muutaman korttelin päähän kun huomasin katuvalojen loppuvat tyystin. Ympärillä oli pilkkopimeää. Tiesin kuitenkin vähän matkan päässä olevan toisen asuinalueen ja arvelin valaistuksen jatkuvan siellä. Roikkuvan puolikuun valossa jatkoin matkaani, olo oli kuin olisi ollut lenkillä syyspimeydessä mökkimaisemissa – mitä en kylläkään koskaan pimeässä tee. Vaikka katuvalot myöhemmin jatkuivat ja taas päättyivät lienee parasta hommata seuraavaa iltalenkkiä varten otsalamppu. Heijastinliivi osoittautui jo korvaamattomaksi kaveriksi.

juoksutapahtuma

Bongasin ilmoituksen Parkrun -juoksutapahtumasta, joita järjestetään lauantai aamupäivisin ympäri Irlantia. Myös meidän pikkukaupunkimme keskuspuistossa. Kun lenkkarit oli kerran kaivettu kaapista ulos päätin ilmoittautua tämän viikkoiseen juoksuun. Aurinkokin jopa vilkutteli vähän pilvien raosta kun starttasimme juoksuun. Vapaaehtoisvoimin järjestettävä ilmainen juoksutapahtuma osoittautui vallan mukavaksi ja lämminhenkiseksi tapahtumaksi. Matkana Parkrun ei tosin ole kuin 5 km, mutta hyvää lämmittelyä mahdollisia pidempiä reittejä varten. Juoksun jälkeen kaikille kilvoittelijoille esitettiin kutsu teelle/kahville ja skonssille läheisen hotellin aularavintolaan.

Ilmoittauduin juoksun jälkeen vapaaehtoiseksi järjestämään jotakin tuleva Parkrunia. Ehkäpä tätä kautta löytää uusia kontakteja ja vinkkejä valoisemmista reiteistä.

minä

2 kommenttia:

  1. Hehei siellähän näyttää aurinkoiselta ja keväiseltä! Kiva että löysit tollasen tapahtuman :)

    VastaaPoista
  2. Ruoho vihertää ympäri vuoden. Saas nähdä milloin puihin puhkeaa lehtiä. Ja oli kiva tapahtuma.

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!