Salaopas

Työnsin muutama päivä takaperin rattaita suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn kadun vartta pitkin. Vierelleni hiljensi pakettiauto. Pelkääjänpaikalla ollut henkilö ruuvasi ikkunan auki ja kysyi löytyykö lähettyviltä McDonaldsia. Annoin ohjeet pikaruokaravintolaan ja Iso-Britannian kilvissä ollut paku lähti huristelemaan oikeaan suuntaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen, eikä tuskin viimeinen kerta kun opastan jotakuta jonnekin. Muutama viikko sitten kävelin kaverini luota kotiin ja minut pysäytettiin kahdesti, kun ihmiset kysyivät reittiä paikkaan x. Laitoinkin kotiin päästyäni viestiä kaverilleni, että näytänköhän paikallisoppaalta keltaisessa sadetakissani? Kaverini mielestä syy ei ollut sadetakissa, vaan näytän kuulemma ystävälliseltä ja helposti lähestyttävältä. Tiedä sitten onko syy siinä, vai siinä että yksinkertaisesti kuljen jalkaisin ja minut on helppo pysäyttää? Tähän mennessä olen osannut opastaa ihmiset heidän haluamaansa paikkaan. Akilleenkantapäänäni on selkeästi kadonneet koirat. Niitäkin minulta on kysytty useasti. Että olenko nähnyt sen ja sen rotuista vifiä juoksentelemassa näillä main. Koirarodut eivät kuulu vahvuuksiini, joten näissä vainuhommissa en ole voinut olla avuksi.

Ehkä olen tietämättäni ollut edellisessä elämässäni opas.

Nämä opashommat eivät nimittäin rajoitu pelkästään ulkotiloihin.

Ei ole kerta tai kaksi kun minulta on kysytty ruokakaupassa mistä mitäkin löytyy. Ja tätä on tapahtunut Irlannin lisäksi myös Suomessa. Tässä välissä tarkennettakoon, etten asioi tarkoituksella punavalkoisissa vaatteissa Cittarissa ja vihreissä Prismassa tai minkään muunkaan kauppaketjunmukaisessa asustuksessa. Irlannissa olen saanut lisäksi useamman kerran vastailla kysymykseen mihin käytät tuota tuotetta? Kun lataan tavaroita kassahihnalle tai napsin niitä hyllystä.

Teillekin tiedoksi, että sitä tomaattipyrettä käytän muun muassa pizzan tomaattikastikkeena ja sitä kuivatuilla hedelmillä ryyditettyä siemensekoitusta heittelen aamupuuron päälle.