5. huhtikuuta 2017

Täällä me eletään ja yritetään



Mies totesi jokin aika sitten blogia lukiessaan: "Olet kertonut tästä kaupungista pelkkiä negatiivisia asioita. Ei tänne halua kukaan tulla meitä moikkaamaan". Paitsi tietysti anoppi, mutta hänen vaakakupissaan taitaa painaa lähinnä tuo vähän yli polvenkorkuinen tapaus.

Mielestäni olen kertonut vain rehellisen mielipiteen meidän nykyisestä asuinkaupungista. Ja samaan hengenvetoon totean, etten ole tullut edes aiemmin maininneeksi missä me varsinaisesti asumme. Joten tarinoidaanpa siitä jotakin tällä kertaa – ja jatkan edelleen sillä rehellisellä linjalla.

Tralee

Tämä Traleen kaupunki sijaitsee lahden pohjukassa Atlantin rannalla. Tarkemmin ottaen Lounais-Irlannissa, Kerryn maakunnassa. Dubliniin täältä taitaa körötellä jotakin kolmen ja neljän tunnin väliltä ja Corkiin, josta jo aiemmin kirjoitin, ajelee puolitoista tuntia.

Tralee
Tuo valkoinen täplä on samainen tuulimylly kuin ylläolevassa kuvassa.
Traleessa asustaa rapiat 20 000 asukasta. Wikipediasta vilkaistuani vastaa kutakuinkin Raision, Hollolan tai Lempäälän kokoa, mutta mielestäni nuo ovat vähän huonoja vertauskohtia kun kaikki sijaitsevat isomman kaupungin kyljessä. Suomessa kutakuinkin tämän kokoiset kaupungit on rakennettu yhden pääkadun varaan tai torin ympärille, joista löytyy se perus S-Market, K-Kauppa, kirjasto, Alko, kukkakauppa ja jokunen muu putiikki. Yleensä näiden rakennusten välillä on parkkipaikkoja tai peltoa. Toisin sanoen rakennustyyli on aika hajanainen. Täällä keskusta sen sijaan tuntuu oikeasti keskustalta. Rakennukset ovat vierivieressä. Sen lisäksi täällä on liikkeellä ihmisiä! Tiiviimmän rakentamisen myötä raja kaupungin ja taajaman välillä on hyvin selvä – se tulee vastaan kuin veitsellä leikaten.

Tralee

Tralee
Kun on tottunut asumaan isommissa kaupungeissa mietin tietysti alkuun, miten elo lähtee pienemmässä paikassa sujumaan. Yllätys on ollut kuitenkin todella positiivinen. Pieneen kokoonsa nähden täällä on yllättävän paljon vipinää, palveluja ja tekemistä. Karkeasti sanottuna, täältä löytyy kaikki mitä ihminen tarvitsee. Totta kai kun haluaa enemmän vaihtoehtoja, on lähdettävä merta edemmäs kalaan.

Keskustasta löytyy yllättävän laaja valikoima kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Ja kun Irlannissa ollaan, niin tietysti myös pubeja – niiden määrä ei kyllä katso kaupungin tai kylän kokoa.
Ja onhan täällä 8-salinen elokuvateatteri, museo, teatteri, kylpylä ja uimahalli. Noin niin kuin muutamia mainitakseni. Kaupungin laidalta löytyy lisäksi ostoskeskusalue, josta löytyy sitä perussettiä rautakauppaa, kodinkoneliikettä, huonekalukauppaa, keilahallia, sisäleikkipuistoa, lastentarvikeliikettä ja maalikauppa, joka mainostaa ovensa yläpuolella Tikkurilan maaleja.

Tralee
Tralee
Tuossa kojussa myydään tacoja.
Kuva lauantaisin järjestettävästä Farmers Marketista.
Keskustan kruunaa viihtyisä puisto leikkipuistoineen ja ruusutarhoineen. Elokuussa puistossa vietetään Rose of Tralee -festivaaleja ja missikisoja. Tämän festivaalin on huhuttu olevan kaupungin suurin ja vilkkain vuosittainen tapahtuma.

Traleesta löytyy opiskelumahdollisuuksia, kattava valikoima liikunta-aktiviteetteja sekä paljon lapsiperheiden puuhaa – mikä ilahduttaa tässä elämäntilanteessa.

Tralee

Mielestäni Tralee on silti enemmänkin tavallinen irlantilainen pikkukaupunki. Täällä ei ole sitä jotakin, eikä tämä vedä samalla lailla turisteja puoleensa kuin vaikkapa parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä oleva Killarney kansanpuistoineen.

Tralee

Miehen työkaveri oli viime viikolla ensimmäistä kertaa työmatkalla Helsingissä. Mieheni kysyi häneltä reissun päätteeksi mitä oli kaupungista tykännyt. Vastaus oli "kaikki oli harmaata". Tottahan se on, Suomessa rakennukset ovat pääosin harmaita, harmaita ja valkoisia, jokunen väriläikkä mahtuu sentään joukkoon. Siitä olen ehdottomasti itsekin tykännyt täällä Irlannissa, että talot ja ovet ovat värikkäitä. Taivas on kuitenkin niin usein harmaa, että hyvä saada hieman kontrastia.

Tralee


Kuten varmasti aiemmista blogipäivityksistä on jo kuultanutkin läpi, niin olen edelleen ihan fiiliksissä siitä mitä kaikkia mahtavia ranta- ja luontokohteita sijaitsee jo alle puolen tunnin ajomatkan päässä Traleesta.



Sori, oli pakko laittaa muutama kuva. Ihan muistinvirkistämiseksi. Ja kuten huomaatte, olen yrittänyt valita kuvitukseksi niitä poutapäivän otoksia :)
Kertokaa te lukijat, tuliko sellainen olo, että voisihan sitä joskus tuonnekin matkustaa?

4 kommenttia:

  1. No ei kyllä ole tullut negatiivinen olo teksteistä, eikä kuvista. Päinvastoin: Tekee mieli nähdä kaikkea muutakin kuin polvenkorkuista, joka vanhempiensa ohella on tietenkin päänähtävyys!
    Niin se on, että Suomen kaupungeissa talot ovat harmaita ja ihmiset pukeutuvat mustiin. Ovatko siellä ihmisten vaatteet yhtä värikkäitä kuin talot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anoppi! Oletan :)
      Ei täällä sentään ihan sateenkaaren väreissä kuljeta. Ihmisten vaatetus jää kakkoseksi talojen rinnalla.

      Poista
  2. Tuosta ensimmäisestä kuvasta tulee mieleen Buranon saaren talot Venetsiassa. Värikirjo oli aivan ihana.
    Minun on aina tehnyt mieli matkustaa Irlannin nummille:) Irlantilainen pubikulttuuri on luku sinänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muuten tuleekin! Taitaa olla jo kymmenkunta vuotta kun reissasin siellä. Ja kovasti ihailin niitä taloja. Liekö siellä syttynyt ihastus värikkäisiin taloihin?
      Tervetuloa vain, kyllä näihin maisemiin ja pubeihin kannattaa tulla tutustumaan :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!