26. kesäkuuta 2017

10+1 kysymystä ulkosuomalaisille

Ulkosuomalaisten bloggaajien joukossa on kiertänyt tovin  Liebster Award "10+1 kysymystä ulkosuomalaisille" -blogihaaste. Italiasta käsin mukavan elämänmakuista Ulkosuomalaisen ulinoita ja pulinoita -blogia kirjoitteleva Marika haastoi minut mukaan. Kiitos Marika! Tartun innolla elämäni ensimmäiseen blogihaasteeseen.



Itselläni on takana vasta puoli vuotta irlantilaista elämää, joten noviisina lähden vastailemaan esitettyihin kysymyksiin. 
 
1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Äärettömän kaunis ja pitkälti karu luonto. Vihreät nummet, jyrkänteet ja pauhaava meri ovat ainakin vieneet tämän emännän sydämen.
Ja heti toisena tulee ystävälliset ja puheliaat ihmiset.

2. Entä ikävintä?

Minkään asian hoitaminen ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä. Kaiken perään saa kysellä ja kysellä ja sitten kun joku asia vihdoin menee eteenpäin, niin siinä on yleensä aina joku mennyt vikaan. Esimerkiksi minulla on kiinteä kuukausimaksuinen puhelinliittymä (jonka sain pitkällisen säädön jälkeen). Yksikään lasku ei ole ollut sen suuruinen kun sen olisi pitänyt olla. Asiasta on käyty valittamassa puhelinliikkeeseen ja soiteltu palveluntarjoajalle, mutta kas kummaa mikään ei ole muuttunut vaikka ovat kuinka luvanneet.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Uusi-Seelanti on kiehtonut minua pitkään, ehkäpä lähtisin sinne kun kerran ilmaiseksi pääsisi :)

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Voi, niitä on monia. Ehkä menisin Malesiaan snorklailemaan ja syömään herkullisia ruokia. Tai ehkä sittenkin Japaniin.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Ruisleipää ja salmiakkia olisin varmasti kaivannut, ellei niitä olisi ollut jemmanimisessä paikassa - kiitos vierailijoiden tuliaisten. Jossakin vaiheessa kevättä alkoi tekemään hirveäsi mieli savustettua lohta ja uusia perunoita. Nuo vajaukset tuli täytettyä moninkertaisesti Suomessa vietetyn juhannuksen aikana.



6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Kyllä varmasti. Näillä tiedoin tulemme asumaan kaksi vuotta Irlannissa miehen työkomennuksen perässä.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
En ole päässyt vielä kokemaan koko vuoden juhlapyhiä, joten vastaan tähän ehkä hivenen tylsästi St.Patrick's Dayn. Tosin tänä vuonna tuona maaliskuisena päivänä oli kauhea sade ja viima, mutta sieltä suojavarustusten alta tiirailimme paraatia.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Asioiden selvittely Suomesta käsin. Kaikki (tai siis käytännössä mikään) ei sujunutkaan noin vain näpsäkästi sähköpostin välityksellä. Ja ehkä vielä suurempana ja ainakin fyysisempänä hommana tavaroista eroon hankkiutumisen. Se työ on vielä osittain kesken, joten sen vuoksi asia on kovasti mielen päällä.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Voisinpa hyvinkin. Potentiaalisia maita on monin verroin enemmän kuin niitä joihin en voisi kuvitella muuttavani.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Luulen, että se sijoittuu erääseen syksyiseen perjantaipäivään. Olin Nappulan kanssa kirjastossa, kun puhelimeni soi. Mies siellä soitteli ääni jännittyneenä: "Mulle tarjottiin työkomennusta ulkomailta ja nyt olisi viikonloppu aikaa miettiä mitä tehdään. Ajattelin soittaa sulle heti palaverin päätyttyä, niin saat vähän enemmän aikaa sulatella asiaa." Matkalla kirjastosta kotiin näin sattumalta työkaveriani, joka kyseli milloin palailen töihin. Taisin valehdella palaavani vuoden lopulla.
Ja tottahan toki Nappulan kasvua ja kehitystä seuratessa on ollut monta ikimuistoista hetkeä.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Kirjoittelen näitä vastauksia Suomesta käsin. Pientä Suomireissaamista on luvassa ja myöhemmin kesällä matkustan takaisin Irlantiin. Siellä tulee taatusti tehtyä vielä monta päivä- ja viikonloppureissua.


Heitän haasteen seuraaville kanssabloggaajille:

Monesti minun postauksiani kommentoineelle, Irlannista käsin Suomalaisvinkkeliä Irlantiin -blogia kirjoittavalle Kulttuurikorppikotkalle.

Vastikään Uuteen-Seilantiin muuttaneelle Johannalle, joka kirjoittelee hurttia Kiwikausi -blogia.

Lapinlahden muuttolintu -blogia kirjoittelevalle Annille Kansasiin.



3 kommenttia:

  1. Kiitos, ja koppi! Tulipa vaikeita kysymyksiä! Mutta aika mielenkiintoista, miten erilaisesti kaksi suomalaisnaista vastaa, toinen asunut puoli vuotta Irlannissa, toinen..ööö...kohta 40 vuotta. Apua!

    VastaaPoista
  2. Tässä vastaanotettu haaste: http://kulttuurikorppikotka.blogspot.ie/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mielenkiintoista lukea vastauksesi! Elelet kieltämättä jännittäviä aikoja.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!