22. kesäkuuta 2017

Viisi käytännönasiaa, joiden vuoksi on kiva olla Suomessa




Vielä muutama päivä sitten mietin, että onko Suomeen vielä edes tarpeellista mennä (jos nyt unohdetaan ne muutamat käytännön seikat, joiden vuoksi tulin tänne juuri nyt). Ei ollut ikävää. Jo kahden päivän jälkeen huomasin, että olihan tämä ihan huippujuttu ja taisi sitten kuitenkin olla vähän piiloikävä.

Aurinko on paistanut iloisesti Turussa ja toivottanut minut ja Nappulan tervetulleiksi. On ollut oikeastaan aika ihana olla Suomi-kotona. Tutuilla hoodeilla. Törmäillä nurkilla lähistön äitituttuihin ja kahvilla piipahtelevaan pikkusiskoon.

Pieniä mokiakin olen onnistunut tekemään, vaikken sen pidempään ole poissa ollutkaan. Ensimmäisenä päivänä puhuin kaupan kassalle englantia. Ehdin säikähtämään, ettei pankkikorttini enää toimi. No toimihan se, maksupäätteen etämaksukohta on Suomessa vain eri paikassa, kun mihin olen alkuvuodesta tottunut korttia lykkäämään. Niin ja onnistuin myös ajamaan autolla kaksi kertaa väärällä puolella tietä. Ensimmäisellä kerralla anoppi huomautti, että pitäisi ajella toisella laidalla. Toisella kertaa vastaantuleva auto. Huolestuneille tiedoksi, että anoppi oli ennen toista kertaa päästetty pois kyydistä. Eli ensimmäisellä ajolla ei tapahtunut sen dramaattisempaa.

Turun tori


Jo parissa päivässä olen ehtinyt fiilistelemään arjen pikkujutuilla, jotka ovat Suomessa paremmin Irlantiin verrattuna.

1. On yksi hana ja siitä tulee juuri sen lämpöistä vettä kun haluaa. Ei tarvitse kikkailla kahden erillisen; kylmä- ja kuumavesihanan kanssa. Luksusta!

2. Myös suihkusta tulee sen lämpöistä vettä kun haluaa. Vettä ei tarvitse lämmittää etukäteen tai kytkeä varaajaa päälle ennen suihkuunmenoa.

3. Kylpyhuoneen lattialämmitys. Tämä nyt ei liity varsinaisesti Suomeen. Mutta tästä "ylellisyydestä" saan kuitenkin kunnian nauttia kesän aikana.

4. Koti on mukava ja lämmin, eikä kylmän kalsea.

5. Kaupan kassalla ei tarvitse kiirehtiä. Pakkausalue kassan jälkeen on riittävän pitkä ja sen saa jaettua useamman asiakkaan kesken.

Pakko laittaa vielä kuudeskin, koska tää on niin hienoa.

6. Leikkipuistot. Meidän kodista muutaman minuutin kävelymatkan päässä on monta leikkipuistoa ja kerrostalon pihaltakin löytyy keinut ja hiekkalaatikko. Voi tätä mahdollisuuksien määrää!

Ja kyllä näitä varmaan tulee lisääkin, mutta fiilistellään nyt ensin näitä.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toden totta! Ja niitä osaa arvostaa vasta kun niitä ei ole :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mun polkupyörä on Irlannissa :) Jos saan jostakin pyörän lainaan, niin varmasti tulee kesällä pyöräiltyäkin.

      Poista
  3. Ah noi kassat, niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Ja arvaa vaan aloinko ensin pakkaamaan kauheella tohinalla, kunnes tajusin että tämänhän voi ottaa ihan lunkisti :)

      Poista
  4. Parasta kuitenkin kaikesta on se, että olette täällä!
    Lisää irlantilaisia odotellessa!

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!