Tyyli ennen kaikkea vai sittenkin päinvastoin?

Ulos mennessä ei juuri tunnu kesältä, mutta kesäkauden kiivaammasta alkamisesta kertovat ennen kaikkea turistit. Ja mistäpä ne turistit tunnistaa – jos jätetään rinkkaansa kantava tai laukkua perässään vetävä ja turistibusseista pällistelevät pois laskuista?

No tietysti pukeutumisesta. Näiltä seuduilta ei tulla hakemaan kaupunkilomien shoppailua, syömistä ja museoita vaan nämä alueet vetävät puoleensa todella oikeutetusta syystä luonto- ja retkeilijäturisteja. Ja nämä matkailijat tunnistaa ennen kaikkea vaelluskengistä ja kuoritakeista. Myönnän kyllä itse kuuluvani pitkälti samaan kuoritakkikööriin. Näissä alati vaihtelevissa säissä menen ennemmin käytäntö kuin tyyli edellä. Ja vanhana partiolaisena tuo tuollainen ulkoilupukeutuminen lienee jollakin lailla verissä.

Viime viikolla olimme menossa taas yksille syntymäpäiville Nappulan kanssa. Synttärit vietettiin kotona ja sankari asuu reilun 45 min kävelymatkan päässä meiltä. Sää oli ollut taas koko sen päivän todella vaihtelevaa ja oikein naureskelin itselleni kun olin tekemässä lähtöä. Minulla oli jalassa vaelluskengät ja päällä se kuoritakki. Mukana oli myös balleriinat vaihdettavaksi jalkaan synttäreillä. Täällä kun tavataan olla kengät jalassa sisällä. Tämän lisäksi olin pakannut itselleni mukaan myös aurinkolasit, sateenvarjon ja sadehousut. Ja kappas vain, en pakannut turhaan. Kaikkia näitä tamineita tarvittiin.

Menomatkalla oli aurinkoista ja lämmintä. Kirosin kuumia kenkiä ja vähensin kerros kerrokselta vaatteita. Mutta ei syytä huoleen, oli minulla vielä vaatteita päälle, kun selvisin perille. Paluumatkalla alkoi sataa kaatamalla ja kiitin onneani, että olin pukenut ne vaelluskengät jalkaan, eikä tarvinnut taas talsia märissä kengissä.

Jos joku satunnainen lukija ihmettelee, miksi kävelen tuollaiset matkat, niin syy piilee siinä, että täällä ei ole julkista liikennettä. Taloudessamme on kyllä auto, mutta mies tarvitsee sitä päästäkseen kulkemaan töihin toiselle paikkakunnalle. Joten liikkumiseen paikasta toiseen käytän omia hevosvoimia. Joko kävelen tai pyöräilen.

Niin, miksi tulin aiemmin maininneeksi, että turistit tunnistaa katukuvasta? No siksi, että paikalliset eivät todellakaan pukeudu sään mukaan. Ainoastaan jos ovat menossa itse vaeltamaan. Sadekeleillä heitä ei paljon ulkona näy. Ja jos näkyy, he voivat hyvin vetää collegehupparin sateen suojaksi. Ja muutenkin he kulkevat pääsääntöisesti autoillaan, joten pukeutumisesta sään mukaan ei tarvitse niinkään välittää.

Ja vielä kun ne säät voivat olla täällä kutakuinkin samat näin kesä- kuin maaliskuussa, niin katukuvassa voi hyvin vilahtaa kaikkea t-paidan ja kevyttoppatakin väliltä. Mutta sitten kun paistaa ja on edes jollakin lailla lämmintä, niin kyllä ne kesävermeet vedetään hetimiten päälle. Ja auringosta nautitaan täysin siemauksin.

Tässä ja muissa pikkukaupungeissa tuntuu pukeutuminen noin yleisesti olevan vapaamuotoista ja rentoa. Tässä on varmasti suuri ero verrattuna vaikkapa Dubliniin tai muihin isompiin kaupunkeihin. Niin tai näin, täällä se menee useimmiten niin, että paikalliset naiset tuntuvat vapaalla pukeutuvan tyylikkäämmin kun taas miehet sonnustautuvat useimmiten farkkuihin tai verkkareihin ja Kerryn pelipaitaan. Jos nyt oikein karrikoidaan.

Viime viikonloppuna oli luvassa harvinaista herkkua kun lähdin äitikavereiden kanssa illalliselle ja muutamille lasillisille. Olen tehnyt saman havainnon jonkun kerran aiemminkin, että sitten kun lähdetään viettämään iltaa, niin vedetään todellakin ne ykköset päälle ja korkeimmat korot mitä kaapista löytyy. Ne tolppakorkoiset sandaalit voidaan yhtä hyvin laittaa jalkaan helmikuussa kuin kesäkuukausinakin. Ja sama pätee nahkasaappaisiin. Molemmat tuntuvat näillä kulmilla olevan käytössä ympäri vuoden.