26. lokakuuta 2017

Kaksi kuukautta päiväkodissa


lyhtypylväs, pallotakki, crocs lenkkarit

Niin se vaan on kaksi kuukautta hujahtanut. Ihan tuosta vain. Elokuun lopulla vein Nappulan ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Pari ekaa viikkoa kului harjoitellessa, vähän kerrallaan. Ensin vähän itkettiin kun lapsi jäi hoitoon, sitten tuli se vaihe kun itku tuli siinä vaiheessa kun äiti ilmestyi paikalle hakemaan pikkuista kotiin. Alun arkailun ja hoidossa syömästä kieltäytymisen jälkeen kaikki on sujunut hyvin. Tyytyväisiä ovat sekä Emäntä että Nappula.

Nyttemmin arki on pyörinyt niin, että Nappula on kolmena päivänä viikossa puolikkaan päivän eli maksimissaan neljä tuntia hoidossa. Maksimissaan siitä syystä, että aamut eivät ole meidän perheessä kulta-aikaa. Niinä aamuina kun pientä unikekoa ei meinaa saada sängystä ylös ja aamutoimissa kestää luvattoman kauan, kestää luonnollisesti myös päiväkotiin pääseminen.

Muumi kirja, Auran puulaatikko, Pupu Tupuna, leoparditossut


Suomalaisesta päivähoidosta minulla ei ole äidin näkökulmasta kokemusta ja omassa lapsuudessakin olen ollut päiväkodin sijaan perhepäivähoitajilla. Tuollaisella mututuntumalla voisin isoimmiksi eroavaisuuksiksi Suomen ja Irlannin päivähoidon välillä nostaa tällä pienellä kokemuksella seuraavia seikkoja:

- Täällä ei ulkoilla päivän aikana eli lapset viettävät koko hoitopäivän sisätiloissa. Toki tästäkin löytyy varmasti hoitopaikkakohtaisia poikkeuksia. Keväällä käydessäni tutustumassa hoitopaikkaan minulle kerrottiin, että silloin voidaan ulkoilla, jos on kuivaa. Noh, tässä maassa ei ole kovin usein kuivaa, mutta omasta mielestäni tällekin syksylle on osunut monia kauniita ja kuivia syyspäiviä. Suurin syy ulkoilemattomuudelle on varmasti tapa olla sisällä sekä järkevien ulkovaatteiden puute.

- Nappulan hoitopaikassa on lounas talon puolesta, mutta sekään ei ole yleistä kaikissa paikoissa, vaan lapsille otetaan eväät mukaan. Olen tyytyväinen siihen, ettei tuohon eväsrumbaan ole tarvinnut vielä lähteä. Lounaan lisäksi lapset saavat välipalan aamupäivällä ennen lounasta. Tämä selvisi minulle kun Nappula sanoi minulle ensimmäisinä viikkoina: "Täti antoi keksin".

- Hoitopaikassa ollaan irlantilaiseen tyyliin sisällä ulkokengät jalassa. Kysyin alkuun pitäisikö lapselle tuoda jonkunlaiset sisätossut, mutta niille ei ollut tarvetta.

- Lasta ei viedä koskaan sisälle hoitopaikkaan, vaan nakkaan hänet hoitopaikan ovelle ja iltapäivällä koputtelen taas samaisen oven takana.

- Ainakin tässä Nappulan päiväkodissa päiväkotimaksu maksetaan viikoittain. Ja niinkin uudenaikaisella tavalla, että viikon päätteeksi lapsen mukaan annetaan kirjekuori, jonka kanteen on kirjoitettu lapsen nimi ja maksettava rahasumma. Seuraavalla viikolla raha tuodaan kuoressa hoitopaikkaan. Laskuista ja kuiteista viis! Sain tähän vähän liennytystä ja saimme mahdollisuuden hoitaa maksun viikoittain tilille. Omasta näkökulmasta viikoittainen käteisen kuskaaminen tuntui hieman turhauttavalta, varsinkaan kun pussissa harvoin on sellaisia summia, eikä pankkiautomaattiakaan ole ihan lähettyvillä.

-Ja yllättäen olen se poikkeusäiti, joka työntää lapsen rattailla hoitoon tai vien pyörällä. Muut lapset kuskataan autoilla.

Jukka keinuhevonen, Auran puulaatikko, lasten teltta, Pupu Tupuna, takan kipinäsuojus

Ihan täysin minulle ei ole selvinnyt mitä kaikkea hoitotuntien aikana touhuillaan. Nappulalta kysyttäessä mitä teit tänään päiväkodissa, on vastaus aina sama "leikin muiden lasten kanssa". Mikä on tietysti hyvä asia. Ja jonkunlaisia laulutuokioita heillä tuntuu myös olevan.

Hoidossa puhuva papupatamme on kuulemma hiljainen. Ei juttele, mutta seurailee kiinnostuneena ja osallistuu toimintaan. Hoitajien laulaessa hän kuulemma innostuu – ehkä joukossa on joskus tutunkuuloisia lauluja, joita tapaan hoilailla hänelle.

Mietin reilun kuukauden hoidossa olon jälkeen, milloin sieltä tulee ensimmäisiä englanninkielisiä sanoja, mutta puheen pulppuaminen antaa odottaa itseään. Tosin, eihän hän ole viikossa kuin 12 tuntia hoidossa, joten tuskin se kieli sieltä hetimiten tulee.

Tässä eräänä päivänä kuulin hänen kuitenkin opastavan pehmolelujaan portaissa ja lausuvan kovaan ääneen "Sit down!". Ja jokunen päivä sen jälkeen hän potki kotona jotakin lelua ja hokien samalla "No!". Eli jotakin sieltä on kuitenkin takin taskuun tarttunut. Tällä viikolla olen kuullut hänen laulelevan sekä sanelevan jotakin lorun tapaista ja viittovan samalla käsillään, mutta sanoista en ole ottanut selvää. Tulin kysyneeksi tätä erään hoitopäivän jälkeen päiväkodin työntekijältä ja näytin mitä hän tekee samalla käsillään. Oletukseni osui oikeaan ja Nappula oli yrittänyt toistella päivähoidossa oppimaansa lorua.

On jännää ja mielenkiintoista nähdä mitä siellä pienessä päässä prosessoidaan ja milloin englantia alkaa pulpahtelemaan enemmän kielen päältä. Pikkuhiljaa. Niin kai se on vain malttamattoman todettava tässäkin asiassa :)

4 kommenttia:

  1. Osaan samaistua helposti Nappulaan, kun olin Islannissa työharjoittelussa. Puheliaasta tulee hiljainen ja osa persoonallisuudestakin jää välittymättä. Ihanaa, kun on alkanut sujua hoidossa ❤ Kivaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana huomata, että Nappula viihtyy hoidossa ja menee sinne tosi mielellään. Niinhän siinä väkisinkin käy, että kielitaidottomana tai vajaalla selkaisella menevä ei saa millään ilmaistua itseään niin hyvin kuin omalla äidinkielellään. Tämän kanssa joutuu myös itse kamppailemaan. Oikeat sanat eivät tule aina mieleen kun niitä tarvittaisiin. Kiitos kommentistasi spl ja mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!