6. toukokuuta 2019

Lapsiluku Suomi vs Irlanti

Lapsiluku suomi, lapsiluku irlanti, lasten kanssa irlannissa, ranta, hiekkaranta, lapset rannalla
Suomen kaksi on Irlannin kolme. Näin tiivistäisin ihan omalla näppituntumalla perheiden lapsilukumäärän Suomen ja Irlannin välillä. Suomessa lapsiluku on monesti se perus kaksi - näin ainakin omassa tuttavapiirissäni. Kavereista ja tuttavistani löytyy lisäksi iso joukko lapsettomia, sekä yksilapsisia perheitä. Kolme tai enemmän menee selkeään vähemmistöön. Tämä pohjautuu siis täysin omaan epätieteelliseen havainnointiini.

Luin hiljattain uutisen, jossa kerrottiin syntyvyyden laskemisesta Suomessa. Euroopan mittakaavassa Suomen syntyvyys sijoittuu lähemmäs maaryppään häntäpäätä. Vuonna 2018 naiset synnyttivät Suomessa keskimäärin 1,41 lasta. Edellisvuonna luku oli 1,49.

Irlannissa lapsia syntyy edelleen Euroopan mittakaavassa suhteellisen paljon. Maa on vastaavassa syntyvyystilastossa kolmantena. Irlannissa syntyi keskimäärin 1,77 lasta. 

Lapsiluku suomi, lapsiluku irlanti, hiekkaranta irlanti

Suomea suuremmasta lapsilukumäärästä huolimatta syntyvyys on laskenut Irlannin huippuvuosista. Siihen on vaikuttanut moni asia, kuten nyt ihan yksinkertaisesti katolisen kirkon aseman heikkeneminen ja ehkäisyn salliminen. Ja tänä päivänä parempi kouluttautuminen, asumisen kalleus ja asunnon löytymisen hankaluus hidastavat perheen perustamista. Irlannissa ensisynnyttäjien keski-ikä on Euroopan mittakaavassa aika korkea, 31,1 vuotta. Vastaava ikä Suomessa on 29,2.

Omassa täkäläisessä tuttavapiirissäni en tunne ketään kutakuinkin oman ikäistäni, kenellä olisi vain yksi sisarus. Vaan määrä on ihan vähintään se kolme, mutta yleensä perheeseen tuntuu kuuluvan neljä - kuusi lasta tai vieläkin enemmän.

Lapsiluku suomi, lapsiluku irlanti, hiekkaranta, perhe rannalla, hiekkaranta irlanti

En edes muista onko kukaan koskaan kysynyt minulta Suomessa kuinka monta lasta haluaisin. Täällä olen vastaillut kysymykseen kerta toisensa perään, kysyjät ovat olleet perhelääkäristä kavereihin ja kaikenmaailman kaduntallaajiin. Vaikka täälläkin uutisoidaan vapaaehtoisesti lapsettomista pariskunnista, omien havaintojeni mukaan sanoisin silti, että kyllä tällä saarella niitä lapsia pukataan ja harvemmalla se lapsimäärä jää siihen kahteen vaan kolme tuntuu enemmänkin olevan se Irlannin perus. 

Lisäksi ei voi välttyä näkemästä omasta näkökulmasta todellisia suurperheitä.
Tässä taannoin olimme lähtemässä rannalta kotiin. Olin auton ulkopuolella puistelemassa hienoa hiekkaa tavaroistamme ja seurasin syrjäsilmällä viereiseen autoon pakkautuvaa väkeä. Mietin mielessäni, että siinäpä on otettu kaikki kaverit rannalle mukaan, kunnes katsoin tarkemmin ja huomasin kaikilla kutakuinkin samanikäisillä lapsilla ja nuorilla olevan täysin samanlainen naama. Taisin päästä laskuissani kahdeksaan lapseen. Ihan urbaania legendaa ei siis ole termi irlantilaiset kaksoset. Tällä tarkoitetaan lapsia, jotka eivät ole oikeat kaksoset, mutta joiden ikäero on alle vuoden. Näitä lyhyellä ikäerolla syntyneitä sisaruksia näkee mielestäni todella paljon.

2 kommenttia:

  1. Seurasin hiihtoladulla ihaillen isää, jolla oli mukana yksi lapsi rinkassa ja kaksi opastettavaa ladulla. Perillä totuus täydentyi: Siellä odotti jo suksineen kolme suurempaa lasta. He hoitivat katrasta sillä aikaa, kun isä piipahti jossakin. Kun itse lähdin uupumuksen tilassa kotiin, perhe suuntasi tyynenä pulkkamäkeen. Vauva kiljui ja isä kyseli: "Mikä hätänä?"
    Ei ollut ihan normiperhe Suomessa hiihtoloman vietossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, kuusilapsinen perhe on aika harvinainen Suomessa.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!