Kalenterin mukaan pitäisi olla kesä

Nyt on sekaisin päivät ja vuodenajat. Täällä oli maanantaina arkipyhä, joten eilinen tuntui tietysti sunnuntailta ja tämä päivä maanantailta. Vaan eipä se niin menekään. Päivien sekoilun lisäksi tuntuu, kun kalenterissa olisi tehty viikonlopun aikana roima hyppäys eteenpäin. Muutamat viime päivät on nimittäin tuntunut ihan syksyltä. Taivas on ollut tasaisen harmaa, kova tuuli ja kuurottainen piiskaava sade ovat tuoneet syksyn tuntua. Lisäksi tuuli on puhaltanut takapihan kivetyksen täyteen kuivia ruskeita lehtiä. Ulkoilussa on palattu viime päivänä siihen irlantilaiseen perusmenoon mikä on yhtä kuin alati kastuvat lenkkarit ja sadesuojan kestokäyttö. Onneksi lahjaksi saamani sateenvarjo on toiminut jälleen kerran korvaamattomana kaverina. Eikä ole muuten ollut moksiskaan näissä tuulissa, ne perusvarjot olisivat sanoneet jo monta kertaa riks ja räks.

Postauksen kuvat ovat varmasti viikonlopun tyynimmältä hetkeltä, kun kävimme metsäretkellä. Huonojen säiden vuoksi oli pakko keksiä jotakin muuta mielessä juosseiden rantahaaveiden sijaan.

Vaikka syksyltä tuntuu, niin kiivaasti kalenteri etenee kohti keskikesää. Siitäkin huolimatta, että Saariselällä avataan uutisten mukaan laskettelurinteet uudelleen kesäkautta varten. Ajan kiitäminen tarkoittaa meidän tapauksessa sitä, että jo parin hassun viikon päästä heitetään reput selkään ja matkataan kohti Suomea. Ja kieltämättä, vaikka sitä vielä tiukasti täällä vihreällä saarella seistaan – tuulesta huolimatta – niin ajatukset ovat jo osittain Suomessa ja Suomen kesässä.

Matkaan lähtöä ei varsinaisesti helpota se, että pieni seuraneitini on alkanut voimakkaammin osoittaa uhmaiän merkkejä. "Ei, ei ja ei" kuuluu vakiofraaseihin samaten itkupotkuraivarit siitä, kun haluaisi rattaissa istumisen sijaan mieluummin kävellä. Sanoisin silti, että vähällä on päästy, mutta tähän tämä ei taatusti tule vielä jäämään. Voi olla, että saan vielä kokea herkkuhetkiä lentokoneissa, joissa tuo vielä toistaiseksi alle kaksivuotias matkustaa sylissäni. Sekä todennäköisesti estellä karkailuyrityksiä lentokentillä. Edessä tulee olemaan useampi viikko yh-äitinä, ennen kuin mies seuraa meitä kesälomiensa puitteissa Suomeen. Että, jos törmäätte tuossa muutaman viikon päästä lentokentällä emäntään, joka tuijottaa eteensä ja yrittää kerätä itseään ja laskea samalla hitaasti kymmeneen, niin se olen sitten minä.