Myyty

Sen sijaan, että olisimme tulleet kesäksi Suomeen ihan vain heiluttamaan varpaita nurmikossa, on ohjelmassa ollut - ja tulee olemaan -  yksi jos toinenkin hoidettava asia.

Palasimme kesäksi omaan kerrostaloasuntoomme. Jätimme sen alun alkaen vähän niinkuin takaportiksi, jonne voi palata, mikäli asiat Irlannissa eivät lähtisikään sujumaan ihan niin kuin pitäisi. Olimme kuitenkin tehneet sen päätöksen, että kesään mennessä tiedämme mitä teemme. Vaihtoehdot olivat käytännössä palata takaisin Suomeen, vuokrata asunto tai myydä se.

Olemme asuttaneet seitsemisen vuotta mukavaa pitkälti itse remontoimaamme retrokolmiota, jossa olemme viihtyneet mainion sijaintinsa vuoksi erinomaisesti. Sen vuoksi päätöksenteko ei ollut kovin helppo. Kevään kuluessa olimme tulleet siihen tulokseen, ettei Irlannista ole mikään kiire pois ennen aikojaan ja tulemme olemaan siellä yhteensä sen kaksi vuotta, mikä mieheni tämän hetkiseen työsopimukseen on kirjattu. Pitkin kevättä aloitimme keskustelun asunnon kohtalosta, oikeastaan pääsemättä keskusteluissa puusta pidemmälle. Etäältä ratkaisu oli lopulta kuitenkin helpompi tehdä ja tulimme molemmat siihen tulokseen, että sen myyminen on järkevin vaihtoehto. Asunto pitäisi joka tapauksessa tyhjentää, tekisi sille mitä vain. Ja arvata saattaa, että se on koko prosessin hankalin ja aikaa vievin osuus.




Tiesimme, että asunto olisi helppo myydä itse. Meillä oli jopa pari kontaktia valmiina, jotka olivat joskus sanoneet “jos myytte joskus asunnon, niin ottakaa meihin yhteyttä”. Irlannista käsin pyysimme pari välittäjää paikalle antamaan hinta-arvion ja etänä hoidimme myös yhteydet näihin pariin kontaktiin. Kummankaan kanssa ei kuitenkaan edetty sen pidemmälle.

Lopulta päädyimme kuitenkin laittamaan asunnon välittäjän kautta myyntiin. Tulin Nappulan kanssa juhannuksen korvilla Suomeen ja tehtävänä oli siivota ja laittaa talviteloilla ja pölyn vallassa ollut asunto esittelykuntoon. Täytyy silti myöntää, että omaan kotiin saapuessa ja tutussa nojatuolissa asioita miettiessä alkoi koko myyntiin laittaminen harmittaa, vaikka sen järjellä ajateltuna tiesi viisaimmaksi ratkaisuksi.

Kaikki meni kuitenkin vauhdilla, suoraan sanoen kahden siivouksen taktiikalla. Ensimmäinen kuvienottoa varten ja toinen yksityisiä näyttöjä varten. Julkista näyttöä ei ehtinyt edes olemaan, koska hyväksyimme toisen yksisistä näytöistä jätetyistä tarjouksista. Että sukkana sisään ja nyt ollaan epävirallisesti kodittomia.

Hommathan eivät ole asunnon myyntiin loppuneet vaan sen jälkeen on alkanut tämä hankalampi ja oikeasti työtä vaativa osuus. Asunnon tyhjennys. Tästä entten tentten palloittelusta seuraa varmasti vielä tuonnempana lisää tarinaa. Saa pitää peukkuja ja toivottaa hyviä hermoja. Niille olisi nimittäin käyttöä.

Kuvat: Samu Franzen

Nappula on sekaisin

Hupsista heijakkaa, kyllä se aikaa vaan lentää Suomessakin. Kaksi viikkoa hujahtanut täällä ihan tuosta vain. Ja tuntuu, ettei juuri mitään ole vielä ehtinyt tekemään, vaikka ehkä oikeasti onkin. Yhtä ja toista. Ja paljon on silti tekemättä. Matkasin Suomeen kahdestaan Nappulan kanssa ja pieni kanssaihminen on ollut tästä muutoksesta - no hieman sekaisin.

Ensimmäiset päivät hän roikkui lahkeessani ja toisteli "äiti, äiti". Ja ihmeekseen huomasi, että esimerkiksi leikkipuistossa muut ymmärsivät mitä hän sanoi. Niin ja tietysti hän ymmärsi mitä muut ympärillä olevat ihmiset puhuivat. Lienee merkillistä.

Sen jälkeen alkoivat kyselyt ja toteamukset: "Missä nyt ollaan?", "Mennäänkö sinne?", "Nyt ollaan Turussa". Pakkaa ehkä hieman sekoitti se, että edellisen puoli vuotta olimme muutamaa yöpymistä vaatinutta viikonloppureissua lukuunottamatta olleet samoilla kulmilla. Ja Suomeen saavuttuamme vietimme ensin muutaman yön kaupungissa, jonka jälkeen lähdimme juhannuksen viettoon mökkimaisemiin. Ja sitten taas takaisin kaupunkiin.

Tämän kesän asumme ihan omassa kodissamme eli palasimme samaan paikkaan, josta tammikuussa singahdimme vihreälle saarelle. Täällä siis odottivat monet tutut jutut, lukuunottamatta ne roippeet, jotka lähetimme muuttokuormassa Irlantiin. Olin siis jättänyt tänne  joitakin Nappulan leluja ja kirjoja. Yllätys oli kuitenkin suuri, koska hän ei tuntunut muistavat tästä asunnosta tai tavaroistaan yhtikäs mitään. Mihinkään ei ainakaan tullut sellaista tuttua reaktiota. Vaan lähinnä käveli ympäriinsä ja ihmetteli ääneen "Missä nyt ollaan?".

Ruokapöydässä hän totesi yhtenä päivänä "Ei ole alustaa" (hänellä on Irlannin kodissa Muumi -tabletti) ja jatkoi pian "Se on kotona".
Niin, pieni ihminen on nähtävästi omaksunut mikä on koti ja missä ollaan vierailulla.

Oli se koti tai alusta missä hyvänsä niin siitä huolimatta "isä on töissä". Oli päivä tai vuorokaudenaika mikä hyvänsä. Pian loppuu miehen kevätkauden vääntö ja hän pääsee toviksi lomailemaan kanssamme Suomeen.