Lapsiperhe Saksan Moselilla

Lomailimme vajaan viikon Saksan Moselin alueella koko perheen voimin. Mosel on Reinistä haarautuva joki ja alue itsessään sijaitsee eteläisessä Saksassa. Seurueeseen kuului minun ja mieheni lisäksi piirun verran alle kolmevuotias Nappula ja vajaat 4kk ikäinen Paddy.

Kuten jo edellisessä postauksessa mainostinkin, harrastamme nähtävästi nykyään samoja kohteita eläkeläisten kanssa. Mutta eipä tuo menoa haitannut, hyvin mahduimme joukkoon. Omasta mielestäni kohde sopi rauhallisuutensa ja lyhyiden välimatkojen vuoksi mainiosti lapsiperheelle.


Tällä Kiljusen Herrasväki -kokoonpanolla meillä ei ollut suuria suunnitelmia loman varalle. Lähinnä tutustua ympäristöön, tässä tapauksessa hyvinkin lapsentahtisesti, olla useampi päivä tekemättä ruokaa ja maistella hyviä Rieslingejä. Jos olisin ollut reissussa pelkästään aikuisporukalla olisin taatusti osallistunut viinikierroksille ja viininmaisteluiltoihin, vuokrannut pyörän ja edennyt niillä hyvää pyörätietä pitkin kylästä toiseen ja tehnyt ehkä jonkun päivävaelluksen. Kävelyreittejä alueelta tuntui löytyvän paljon. Jos taas matkassa olisi ollut hivenen isompia lapsia, olisi heille löytynyt minigolfratoja, kylpylä/maauimaloita sekä huvipuisto. Tällä reissulla Nappulalle riitti juoksentelu pikkukaupunkien raiteilla, muutama leikkipuisto ja kivien kerääminen. Ei suuria vaatimuksia siis. Ja henkilökohtaisesti vuoristosta jokea kohti kulkevat serpentiinitiet riittivät tämän emännän vuoristoradoiksi.

Majoituimme Traben-Trarbachin pikkukaupungissa. Kohde valikoitui lähinnä niillä spekseillä, että se on lähinnä Frankfurt Hahnin lentokenttää oleva hivenen isompi paikka, jolloin ravintoloitakin on tarjolla useampia.

Välimatkojensa puolesta Mosel on vallan passeli lomanviettokohde. Pieniä ja vähän isompia somia kyliä on kilometrin-parin välein pitkin Moseljoenrantaa. Kylistä toiseen pääsee omien hevosvoimien ja auton lisäksi liikkumaan myös bussilla, isompiin paikkoihin junalla sekä jokilaivoilla. Jokilaiva ei ole joen mutkaisuuden vuoksi se etenemistavoista nopein, mutta leppoisanmukavatapa matkustaa ja ihailla samalla maisemia. Ainakin meidän jokimatkapäivänä pateissa oli runsaasti tilaa. Pienemmistäkin kylistä löytyy aina joku ruokaa tarjoava taverna. Tosin tuona aikana kun olimme liikenteessä, oli maanantaina lähes kaikki ravintolat kiinni (näin ei varmaankaan ole isommissa turistikeskittymissä) ja kannattaa myös muistaa, että ruokakaupat ovat Saksassa aina sunnuntaisin kiinni.

Joesta nousevia mäkiä raidoittavat jämptisti istutetut viiniköynnösrivit. Kauempaa näytti kun katselisi jättimäistä vihreää tilkkutäkkiä. Alueelta löytyykin valtava määrä pieniä ja isompia viinitiloja. Monella viljelijällä on kotonaan tai tilauksensa laidalla talo, jossa he maistattavat mieluusti tuotteitaan. Ilman välikäsiä kaupattavana herkullisen viinin litrahinta on käsittämättömän edullinen. Joten valkoviinin ystävän kannattaa jättää laukkuunsa vähän tai vähän enemmän tilaa tuliaisia varten.

Moselin pikkukylien lisäksi vierailimme Cochemin ja Bernkastel-Kuesin kaupungeissa. Molemmista löytyi viehättävä vanha tori ja sen ympäristöstä kapeita keskiaikaisia kujia ruutuseinäisine taloineen. Ihania paikkoja kävellä ja katsella ympärilleen. Ravintoloissa ja kahviloissa riitti valinnan varaa. Cochemissa on kaunis keskiaikainen linna. Haaveissani oli päästä tutustumaan sinne, mutta kyseiseen linnaan ei saanut viedä vaunuja ja sisään pääsi ainoastaan opastetuilla kierroksilla. Kiljusen Herrasväeltä se oli tällä reissulla liikaa vaadittu. Onneksi iso jäätelöannos korvasi melkein saman asian :)

Muutamia huomioita Saksasta

Terveisiä Saksan Moselilta!

Sää ei ole ollut ihan niin lämmin kun olisi toivonut. Ennusteiden mukaan lämpöaalto puhaltaa juuri Irlantiin kun emme ole siellä. Mutta säästä viis, lomalla olemme silti, ohessa muutamia huomioita näiltä kulmilta. Parempaa ja ehkä jopa asiallisempaa reissuraporttia seuraa tuonnempana matkan ja kameran purkamisen jälkeen.

- Nähtävästi lasten saannin myötä meidän matkakohdemaku on muuttunut samanlaiseksi eläkeläisten kanssa, erityisesti saksalaisten eläkeläisten kanssa. Tämän huomasimme viime syksynä Italiassa. Pois ovat jääneet puhtaat kaupunkilomat ja rinkan kanssa viidakkoon -seikkailut.

- Jalkapallon MM-kisat näkyvät ja kuuluvat täällä. Saksanliput ovat esillä autoissa ja ikkunanpielissä, varsinkin pelipäivinä. Kaikenlaista jalkapalloon ja Saksaan liittyvää ruokaa ja oheistuotetta näyttää olevan kaupat pullollaan. Tosifani pyyhkii varmasti itsensä Saksa wc-paperiin.

- Voihan wursti! Lihansyöjäkansaa, siitä ei pääse mihinkään. Muuta kuin lihapitoisia annoksia on ollut vaikeuksia löytää useammasta ravintolasta.

- Irlantiin verrattuna täällä on näkynyt tosi paljon pyöräilijöitä, siis muitakin kuin kilpapyöräilijöitä. Kiitos hyvien pyöräteiden, on sunnuntaipyöräilijöidenkin ilo polkaista.

- Siisteys on paistanut silmään. Roskia ei juuri näy ja roskiksia löytyy tasaisin välimatkoin. Irlannista en voi valitettavasti sanoa täysin samaa, vaikkei sekään varsinaisesti mikään epäsiisti maa ole, mutta roskia näkyy siellä näkyy huomattavasti enemmän.

- Sen sijaan olen ollut yllättynyt siitä kuinka paljon saksalaiset tupakoivat. Tupakkaa myydään ainakin täällä Moselin alueella sinne tänne sijoitelluista automaateista sekä tiskin takaa ruokakaupasta. Täytyy myöntää, että Irlannissa en edes tiedä mistä tupakkaa saisi ostaa, ainakaan sitä ei ruokakaupoissa myydä.

- Elämän pieniä iloja, sillä täältä löytyy pullonpalautusautomaatteja. Saavuttavatkohan sellaiset koskaan Irlantia?

- Kun on päässyt totuttautumaan siihen, että autot ajavat väärällä puolella, niin nyt ne ajavat taas mielestäni väärällä puolella.

- Ensimmäisenä aamuna näin hotellin aamupalalla miehen, joka oli kuin suoraan Marienhoffista. Muistaakohan kukaan muu enää sitä TV-sarjaa jostakin 90-luvun alkupuolelta? Hotellin asiakkaan nähtyäni, jopa sarjan tunnari kaivautui soimaan jostakin aivojen syövereistä. Kyllä, hyvä bloginlukija, olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että päähäni voisi vanhojen TV-tunnareiden sijaan tallentua jotakin hyödyllistä tietoa.

- Ja vielä loppuun miestäni lainatakseni Riesling ei maistu missään niin hyvältä kuin Moselilla!

Juhannus nahkahousuissa

Minulla tai meillä ei ole ollut mitään kiveen kirjattua juhannusperinnettä. Siitä saakka kun olen päättänyt missä juhannuksen vietän on ohjelmaan kuulunut kavereita, mökkeilyä tai telttailua. Nuoruuteni kesinä niitä vietettiin aina isolla kaveriporukalla jonkun mökillä tai leirintäalueella Saimaan rannalla. Sittemmin porukat ovat vaihtuneet ja pienentyneet ja juhannuksenviettopaikat muuttuneet. Yhtä kesää lukuunottamatta olen tainnut viettää juhannuksen muualla kuin kaupungissa. 

Koska variaatioita on vuosien varsille mahtunut, en koe "menettäväni juhannusta", kun en ole keskikesän juhlan aikaan Suomessa. En tosin ole silloin Irlannissakaan. Tämä pesue nimittäin jättää sadekamppeensa saarelle, vetää nahkashousut jalkaansa ja suuntaa Saksan maalle! Joo, tiedän ettei ketään saksalaista naurata tämä iänikuinen lederhose -juttu ja tiedän myös sen, etteivät ne nahkahousut ole se perinneasu koko Saksassa, mutta ainahan sitä pitää viljellä joitakin hyviä juttuja. Sori siitä.

Asia on nimittäin niin, että mieheni on hehkuttanut minulle varmaan noin kymmenen vuotta kaverinsa kanssa tekemäänsä poikain kesäreissua Saksan Moselille. Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin, kerron nyt kuitenkin, että silloin kun meillä juodaan kotona valkoviiniä on se lähes poikkeuksetta Rieslingiä. Sattuneesta syystä. Mosel on nimittäin yksi Saksan viininviljelysalueista. Ja sen abauttiarallaa kymmenen vuotta minulle on aina välillä mainittu joku päivä mennään uudelleen Moselille. No, nyt se päivä on tulossa. Luulenpa vain, että tämä perhematka tulee olemaan hivenen erilainen kun se kultakehyksin reunustettu poikienreissu silloin joskus.

Tämän reissun suhteen tässä on sellainen todellinen onnenkantamoinen. Vaikka matkanteko täältä saaren laidalta esimerkiksi Suomeen kestää aika lailla, niin pieneltä lähikentältä, parinkymmenen minuutin ajomatkan päästä on suora (2h) lento Ryanairin siivin Frankfurt Hanhin kentälle. Joten olisihan se tilaisuus typerää jättää käyttämättä. Omalle kohdalle tämä on varsin mielenkiintoista, sillä en ole koskaan käynyt tuolla päin Saksaa. Ja mies, hän pääsee puhumaan saksaa. Oma kielitaitoni jää kiitoksen ja tervehdysten lisäksi sille eins, zwei, polizei ja lederhose -osastolle, joten täytyy varmaan luvata olla hiljaa.

Reilu kuukausi sitten kirjoittelin täällä, että kesäsuunnitelmat ovat vielä tekemättä. Kun Paddyn passiasia saatiin järjestettyä, on pystynyt pistämään tuulemaan. Tämäkin juhannuskeikka lyötiin kasaan vajaan kahden viikon varoajalla. Toki siinä vaiheessa majoituspuolesta oli valittava se mitä oli tarjolla. Sen huomion muuten tein, että saksalaisten majapaikkojen tapaan kuuluu laittaa kuvia aamupalapöydän leikkelevalikoimista. No, sen perusteella en kuitenkaan valintaa tehnyt.

Hyvää juhannusta kokkojen, salkojen ja grillien äärelle! Sen lupaan, että tänä juhannuksena tämä emäntä nauttii ruoan kanssa lähellä tuotettua Rieslingiä.

Killorglin

Irlannissa vietetään isänpäivää kesäkuussa. Kävimme sen kunniaksi pienellä lounasretkellä puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa Killorglinin pikkukaupungissa. Ajomatka piti sisällään kumpuilevia ja mutkittelevia teitä sekä puiden muodostamia "vihreitä tunneleita", harmi etten saanut niistä kuvia.


Killorglin sijaitsee Ring of Kerryn sekä Wild Atlantic Way:n varrella. Noiden kahden varsinkin turistien ahkerasti kulkeman tien vuoksi reilun kahdentuhannen asukkaan pikkukaupungissa on yllättävän paljon ravintolatarjontaa. Me olemme kerran aiemmin ajaneet kylän läpi ja käyneet summamutikassa ohikulkumatkalla syömässä jossakin.
Tällä kertaa päätimme jalkautua paremmin kaduille.


Killorglinin läpi virtaa leveä, mutta kovin matalannäköinen Launejoki. Näimme kalastajamiehen seisovan keskellä jokea onkensa kanssa eikä vettä näyttänyt olevan juuri paljoa polvien yläpuolille. Pikkukaupungin keskusta on rakentunut rinteeseen joen toiselle puolelle. Tallustelimme värikkäiden talojen reunustamia kujia pitkin. Nappulalle löytyi mukava leikkipuisto kirjaston ja turisti-infon takaa, jossa hän pääsi purkamaan kunnolla ylimääräistä energiaansa.

Lounastimme mutkattomassa New Fishery -nimisessä ravintolassa joen rannalla. Päivän kala ui tälläkin kertaa lautaselleni. Varsin herkullinen vaihtoehto kympillä! Syön hyvin usein noita kala-annoksia ja lähes poikkeuksetta niiden kaverina on puoliämpärillinen perunamuussia tai ranskalaiset tai siis nuo perunavaihtoehdot ovat yleensä lähes minkä tahansa aterian kaverina. Tässä annoksessa potut oli unohdettu ja tilalla oli quinoaa ja vihanneksia. Kuinka piristävää!

Killorglinin kuuluisin tapahtuma on elokuussa järjestettävä pukkifestivaalit. Tapahtumaa on järjestetty vaatimattomasti yli 400 vuoden ajan. Ja mitäpä siellä muuta tehtäisiin, kun kruunattaisiin vuosittain uusi pukki, siis ihan oikea sellainen. Sitä en sitten tiedä millä meriiteillä eläin kruununsa saa. Pitänee mennä elokuussa tutustumaan kolmipäiväiseen tapahtumaan.


Killorgin on vallan mainio kohde muutamien tuntien pysähdykseksi. Oiva syy syödä hyvin ja käpötellä ympäriinsä.

Vihreän saaren emännän löydät myös Blogit.fi:stä, Facebookista ja Instagramista.

Pientä purnausta

Ei ole tämän blogin päivittäminen soljunut viime aikoina ihan niin jouhevasti viime aikoina, kun olisin toivonut. Ja kuten aina, siihen löytyy selityksiä. 

Nappula on kolmena päivänä viikossa muutamat tunnit hoidossa ja kuvittelen aina niinä päivinä että nythän tässä on hyvin aikaa kirjoittaa. Siis kaikkien niiden muiden asioiden lisäksi, joita yritän hoitaa silloin kun on vain yksi lapsi kuvioissa. No, eihän tuo ole ihan putkeen mennyt. Paddy on nimittäin salakavalasti päättänyt, että päiväunien nukkuminen on yliarvostettua toimintaa. Lyhyet tai mahdollisesti pidemmät tirsat voi ottaa liikkuvissa vaunuissa, mutta muuten Nukkumatin hommat ovat aika lailla siinä. Ainakin jos edes annan pienen toivonrippeen sille, että nyt se lapsi on syvässä unessa, nytpä asetun tähän sohvankulmalle näpyttelemään. Menee ehkä kaksi minuuttia ja se hetki oli sitten siinä. Itsehän tykkään kirjoittaa hiljaisuudessa. Taustamusiikkikin onnistuu tai joku kahvilanhäly, muttei sellainen mekkala, jolla yritetään kalastella huomiotani ja ajatus katkeaa tuon tuosta.

Nappulan ollessa kotona vauhtia yleensä piisaa noin muuten enemmän, toki myös Paddylle riittää enemmän seurattavaa kun tämän emännän löntystely. Nappulan muu käytös ei tosin helpota kirjoitushommia. Itkupotkuraivareita ja manaajahuutoa tulee tuosta vipeltäjästä kiitettävän monta kertaa päivässä. Milloin mistäkin syystä. Yleensä en edes pääse kärryille mistä kenkää milloinkin puristaa. No yleisesti ottaen kaikki tuntuu olevan ja menevän väärin. Kuinkas muuten. Että jos joku tietää mistä niitä varahermoja saa ostaa, niin saa mieluusti vinkata!

Iltaisin kun mies on tullut kotiin ja Nappula saatettu höyhensaarille, on yleensä (ellei sitten ole Paddyn konsertti-ilta) vähän rauhallisempaa ja kirjoittamiselle suodaan jonkinlaiset mahdollisuudet. Miehen kanssakin on tietysti ihan mukava vaihtaa joku sananen. Tai sitten irroittautua hetkeksi ja käydä tekemässä pieni kävelylenkki, juoksemassa tai vaikka riuhtomassa rikkaruohoja kukkapenkistä. Siis siitä penkistä, johon olen istuttanut jo kolmet kukat tämän kevään-kesän aikana ja jotka lieroetanat ovat hotkineet suuhunsa. Tai sitten käydä vain rauhassa suihkussa. Ilman, että suihkun kohinan takaa kuuluu kitarisat suorana huudettua mekkalaa tai toinen on löytänyt tiensä kylpyhuoneeseen ja kysyy kahdenkymmenen sekunnin välein suihkukaapin oven takana joko oven saa avata? Ja nyt en puhu miehestäni.

Omia, vaikkakin tänä päivänä kovin katkonaisia yöunia arvostan sen verran korkealle, että niistä en suostu kovin paljoa tinkimään, vaikka noin yleisesti ottaen olen enemmän kukkuja kuin aikainen herääjä.

Näiden pikkuhaittojen lisäksi kirjoitushommia ovat haitanneet erinäiset tekniset ongelmat, joita on viime aikoina tipahdellut tielle yksi jos toinenkin.

Noniin, tulipa sitten purnattua.

Nyt on käytetty kaikki sellaiset puolivalmiiksi, jossakin välissä kirjoitetut ja ennen julkaisua vähän viilatut postaukset. Muistikirjasta löytyy vielä monia kirjoittamattomia aiheita, toivotaan että "yhteistyökumppanini" sallivat niistä kirjoittamisen, myös niistä aiheista, jotka vaativat vähän enemmän taustatyötä. Olen huomannut sen, että aina kun tauko venyy pidemmäksi, on aloittaminen aina hippusen hankalampaa. Niitä rauhallisempia päiviä odotellessa!

Imettäminen Irlannissa

Muistan reilu vuosi sitten naureskelleeni radio- ja televisiomainoksille, joissa kampanjoitiin imetyksen puolesta. Kaikkea ne mediassa kampanjoivatkin, eikö tuon nyt luulisi olevan päivänselvä juttu, ajattelin. Samoihin aikoihin uudet kaverini, joilla oli Nappulaa nuorempia lapsia, kertoivat käyvänsä viikoittain imetysryhmässä. Tosin minulle sitä mainostettiin sillä, että sieltä saa ilmaisen teen ja sconesin. Siitä huolimatta ajatus ringissä imettämisestä tuntui jokseenkin oudolta.

Ollessani raskauden loppuvaiheessa Family Doctorini kysyi minulta olenko ajellut rinta- vai pulloruokintaa tulevalle vauvalle. Imetystä, kuten tein Nappulankin kohdalla. Muista sitten mainita siitä erikseen sairaalassa, lääkäri muistutteli ja jatkoi vielä, antavat yleensä vauvalle pullon heti sen synnyttyä.

Kun asia tuli itselle ajankohtaiseksi aloin ymmärtämään paremmin imetyskampanjat, joille olin vielä vuosi sitten hymistellyt.

Synnytyssairaalassa samassa huoneessa oli kuusi sänkyä, vaikka porukka vaihtui sairaalapäivieni aikana, tein huomion, että huoneessa oli yleensä vain toinen imettävä äiti, muut ruokkivat pullolla.

Vaikka Irlanti on mielestäni monessa asiassa perinteitä arvostava ja hieman vanhoillinen maa, imetys ei täällä ole selkeästikään se juttu. Irlannissa vain noin puolet äideistä imettää lastaan ja se lukema on pienimpiä koko Euroopassa. Tämä 51% on lukemana se kuinka moni ylipäätään imettää. Monella imetyksen kesto jää kovin lyhyeksi, ehkä vain muutamaksi viikoiksi. Irlannissa äitiysloman pituus on puoli vuotta, joka on aika pitkä moneen muuhun maahan verrattuna. Se ei siis ole esteenä, että äidin pitäisi palata töihin hyvin pian synnytyksen jälkeen.

Mielenkiinnosta olen kysellyt mistä johtuvat syyt vähäiseen imetykseen. Yhtä oikeaa totuutta tähän en ole kuullut, mutta muutama sukupolvi sitten korvikevalmistajat tulivat rytinällä markkinoille ja saivat uskoteltua korvikkeiden olevan rintamaitoa parempaa tavaraa. Suurena etuna pidetään sitä, että pullosta näkee paljonko lapsi on syönyt. Katolisessa maassa julkisesti imettämistä on kaiketi pidetty myös vähän häveliäänä toimintana. Yhden kaverini äiti oli aikoinaan (noin 40 vuotta sitten) ilmoittanut sairaalassa, että hän haluaa imettää lastaan. Hoitaja oli ollut silminnähden järkyttynyt ja puuskahtanut "vain hipit ja kiertolaiset (romanit) imettävät!". Tänä päivänä imetystä tuskin pidetään pelkästään hippien puuhasteluna, mutta pulloruokinta antaa toki äideille enemmän vapauksia tehdä asioita ilman vauvaa.

Vaikka alkuun hieman kummastelin tätä kavereideni mainostamaa imetysryhmää, olen löytänyt lopulta itsenikin joitakin kertoja sieltä. Alkuun tosin kuvittelin, että minulla täytyy olla joku ongelma päästäkseni mukaan ryhmään. Oma syyni ryhmään menemiseen oli lähinnä tutustua muihin pienten lasten äiteihin.

Loppukevennyksenä ja -vinkkinä mainittakoon, että olen oppinut mikä auttaa silmätulehdukseen. Ehkä tämä on ollut yleisesti tiedossa ollut asia, muttei ole kantautunut aiemmin omiin korviini. Niin silmätulehdukseen auttaa rintamaito! Ja tiedättekö, jopa testasin sitä tällä viikolla kun silmätulehdus iski päälle ja kotona olleet dropit olivat vanhentuneet. Ruuts ja maitoa silmään. Ja kuulkaa auttoi! Ehkä alan lisätienistien toivossa kauppaamaan silmätulehduslääkettä.

Päivänpaistetta

Kyllä meitä ovat nyt säät hellineet. Lämmintä ja sateetonta. Aivan mahtavaa! Tiedän, että Suomessa on puhallellut jo pitkään lämpöaalto. Niihin lukemiin ei täällä päästä, mutta se että on voinut lähteä useana aamupäivänä liikenteeseen t-paidassa, shortseissa ja sandaaleissa on jo todella paljon. Monet paikallisetkin ovat ihmetelleet, tätä lämmintä ja sateetonta sääilmiöitä ja jopa toivoneet lämpötilan viilenevän hieman. Siitä olen erimieltä. Monen suusta olen kuullut myös hokeman tällaisina päivinä Irlanti on maailman kaunein maa.

Tuolla ympäri kyliä kävellessäni olen kiinnittänyt huomiota asiaan, josta en ole vieläkään päässyt täällä asuessa yli. Nimittäin pukeutumiseen. Kun aloin näpyttelemään tätä tekstiä, tuli sellainen olo kun olisin kirjannut ajatuksiani jo aiemminkin tästä asiasta. Ja olenhan minä, aikalailla vuosi sitten.

Näinä lämpiminä päivinä suuri osa ihmisistä pukeutuu kuten minä, kesävaatteisiin. Omalla kohdalla tästä on meinannut aiheutua pieni dilemma, sillä suurin osa kesävaatteistani on varastoituna Suomessa. Ajattelin, ettei niitä täällä juurikaan ole käyttöä kesämekoille, shortseille ja sandaaleille.

Kesävaatepukeutujien lisäksi näillä lämpimillä säillä törmää joukkoon, jotka ovat pukeneet päälleen esimerkiksi paksun neuletakin, mustat farkut ja talvinilkkurit. Talvinilkkurit! Sen kerran kun täällä saa kerrankin sään puolesta ulkoiluttaa varpaita. Kummalliseksi tilanteen tekee se, että yhtälailla talvella, siis silloin kun on minun mielestäni kylmä ja pukeudun mieluusti niihin talvikenkiin, voi ihmisiä nähdä kulkevan sandaaleissa ja shortseissa. En tosin tiedä onko tällainen emäntä, joka palelee alle +18 asteessa ja hikoilee yli +23 asteessa kovin jäävi sanomaan mistään pukeutumiseen liittyvästä mitään, mutta kommentoinpa nyt kuitenkin.

Loppuviimein lämpöasteiden vaihteluväli on tällä saarella aika pieni ympäri vuoden. Tammikuussa voi hyvin olla +13 astetta ja se sama lukema voi olla kesäkuukausinakin. Se voi osaltaan selittää sitä, että osa ihmistä vetelee kutakuinkin samanpaksuisissa kamppeissa ympäri vuoden. Säähän vaikuttaa vahvasti tuo Atlantilta puhalteleva ystävämme tuuli, joka viilentää ilmaa. Ilmankosteus täällä on aina korkea, oli sitten kesä tai talvi. Kesäaikaan juurikin tuo kosteus tuo noin karrikoiden sellaista tropiikin tuntua ja taas toisaalta talvikuukausina tekee sään kalseaksi. Se luihin ja ytimiin menevä kalseus on ainakin itselleni sellainen, jolta on hankalampi suojautua kun vaikkapa kovalta pakkaselta. Senpä vuoksi käytän kylminä kuukausina tuulen- ja vedenpitävää takkia sekä ehdottomasti hanskoja, niitä kummajaisia näkee todella harvoin paikallisten käsissä. Yleensä lapsetkin ovat kylminä kuukausina hanskoitta samoissa legginsseissä, kun heillä saattaa olla kesällä päällä. Yllättäen meillä on lapsille erikseen kesä- ja talvivaatteet ja myös ne sadevaatteet, joita paikallisilla harvoin näkee. Omaan pukeutumiseen vaikuttaa toki myös se, etten paikallisten tavoin juurikaan autoile vaan kuljen kävellen paikasta toiseen, jolloin säihin täytyy varautua ihan eri tavalla.

Niin tai näin. Sen kuitenkin sanon, että nyt jos koskaan kannattaa ne kesävetimet heittää niskaan sitä kun ei tiedä milloin sen takin huppuineen saa taas vetää päälleen. 

Emännän sporttikorneri: Gaelic Football

Nyt tätä emäntää viedään. Pitkään jäissä olleet penkkiurheilutouhut ovat kokeneet vauhdikkaan mäkilähdön. Sillä taas sitä oltiin katsomossa.


Meillä oli jo suunniteltuna muuta pientä tutustumiskohdetta viikonlopulle, mutta kun kaverini viestitteli, että ovat menossa sunnuntaina katsomaan matsia ja kyselivät haluaisimmeko lähteä mukaan, siinä vaiheessa olivat omat alustavat suunnitelmat jo melkein unohtuneet. Varsinkin kun mies totesi en tiedä tuleeko siitä pelin seuraamisesta näiden lasten kanssa oikein mitään. Mitä jos sinä menet sinne? Olen kuitenkin muutamissa matseissa käynyt. Pumppaa maitoa pulloon, niin menen lasten kanssa siksi aikaa vaikka puistoon. Mietin tarjousta ehkä puoli sekuntia.

Tällä kertaa vuorossa oli Irlannin suosituimman lajin eli Gaelic Football :n seuraaminen. Pelipaidan puutteessa puin päälle vihreän paidan, onhan se kotijoukkueemme väri. Kotijoukkueemme on Kerry eli samanniminen kuin tämä kreivikunta, jossa asumme. Kotijoukkueemme on siitä erikoinen, että sen kotipelejä pelataan kahdella eri stadionilla, sekä Traleessa, jossa me asumme, että puolen tunnin ajomatkan päässä Killarneyssa. Ylimmällä sarjatasolla joukkueita on kaikkiaan 26, yksi jokaisesta kreivikunnasta. Keskenään pelaavia joukkueita on jaoteltu maakuntien mukaan. Ottelukausi tällä sarjatasolla on kovin lyhyt, se kestää vain huhtikuulta syyskuulle. Lyhyttä kautta taitaa isolta osalta selittää se, että pelaajat eivät ole ammattilaisia. He eivät saa pelaamisesta palkkaa, vaan käyvät päivätöissä. Sponsoritukea he toki saavat autojen yms. muodossa. Ottelut käydään viikonloppuisin.

Kosketukseni kyseiseen lajiin, oli ennen tämän matsin seuraamista; satunnaisten ottelupätkien toisella silmällä seuraaminen telkkarista sekä jutut, joita mies on kertonut kun hän on käynyt muutamissa matseissa. Varsin vahvalla pohjalla siis! Nyt ei auttanut kuin mennä silmä kovana katsomoon ja yrittää saada jotakin tolkkua pelin ideasta.

Gaelic Footballia pelataan hieman tavallista jalkapallokenttää suuremmalla viheriöllä. Maalit ovat samankokoiset kuin jalkapallossa, mutta maalin päällä on lisäksi korkeat tolpat, samaan tyyliin kuin amerikkalaisessa jalkapallossa. Jalkapallomaaliin tehdystä maalista saa kolme pistettä ja tolppien välistä menneestä pallosta yhden pisteen. Kentällisessä on 15 pelaajaa ja maalivahti. Peliä pelataan normikokoisella jalkapallolla, mutta mikäli käsitin oikein, niin pallo on vähän painavampi kuin tavanomainen jalkapallo. Palloa saa tässä pelissä potkia, kuljettaa käsissä ja pomputtaa. Eli ensikertalaisen emännän silmin kombo jalkapalloa ja käsipalloa. Käsissä palloa saa pitää neljän askeleen verran, jonka jälkeen sitä täytyy joko pomputtaa, potkaista tai syöttää toiselle pelaajalle. Pelissä näkyi myös paljon lentopallohenkistä syöttelyä, kun pallo lyötiin nyrkillä. Ottelu koostuu kahdesta 35 minuuttia pitkästä erästä ja vartin erätauosta. 

Olen antanut itseni ymmärtää, että Gaelic Football on tavattoman suosittu laji, mutta siitä huolimatta totuus yllätti täysin. Tämä ottelu pelattiin Killarneyn stadionilla, jonne meiltä ajaa kotoa puoli tuntia. Aika moni muukin oli näemmä matkalla samaan suuntaan, sillä liikenne oli loppumatkan ihan tukossa ja matkantekoon kului reilusti yli tunti aikaa. Toki nyt on myös sesonki päällä ja turisteja liikenteessä, mutta silti. Enkä enää ihmetellyt ruuhkia kun kuulin ottelun katsojamäärän. Yli 16 000 katsojaa! Ja siihen oli laskettu vain lipun ostaneet, ei pieniä lapsia, jotka pääsivät ilmaiseksi otteluun. Katsojia oli enemmän kuin koko Killarneyssa on asukkaita, eikä stadion ollut edes täynnä. Täten voinen siis unohtaa usein käyttämän sanonnan sakkia ku SaiPan pelissä.

Gaelic Football osoittautui vauhdikkaaksi lajiksi, jota oli kiva seurata. Tapahtumia riitti, kontaktia tuli silleen sopivasti, vaikka varsinainen jännitys pelistä puuttui, sillä kotijoukkue vei vastustaja Clarea kuin pässiä narussa. Katsomossa oli mukavasti tunnelmaa ja ylipäätään tunnelma oli lämminhenkistä. Oikein hyvin sitä olisi voinut lastenkin kanssakin mennä katsomaan. Kerry voitti ottelun pistein 32 - 10.

Pelin jälkeen viheriölle sai mennä vielä kuvauttamaan itseään muutamien pelaajien kanssa, sekä hakemaan nimikirjoituksia.

Innostuin tuosta pelistä sen verran, että uskon, ettei tämä jäänyt viimeiseksi käyntikerraksi. Ja lämmin suositus muuten myös kevään ja alkusyksyn välillä Irlantiin matkaaville penkkiurheilua harrastaville turisteille, jotka haluavat saada kosketuksen paikalliseen lajiin. Menkää katsomaan Gaelic Footballia! Tämän ylimmän sarjatason lisäksi pyörii kaikenlaista alemman tason kyläliigaa, joten otteluita varmasti löytyy.

Aiemmin ilmestyneet sporttikornerit:

Vinttikoirakisat

Laukkakilpailut