Tervetuloa kylään!

Kahvittelukulttuuri tai ylipäätään kavereiden kutsuminen kotiin, siinä olen Irlannissa asuessa huomannut useampia eroavaisuuksia suomalaisiin toimintatapoihin. Annan teille muutamat emännän kyläilytärpit, mutta alkuun hieman taustatietoa.

Monet - me mukaan lukien - asuvat kaksikerroksisessa talossa. Alakerrasta löytyy eteinen, olohuone, vessa ja keittiö ja joistakin asunnoista yksi makuuhuone. Makuuhuoneet ja kylpyhuoneet ovat yläkerrassa. Huonejärjestys on sijoiteltu ihan modernimpia taloja lukuunottamatta samalla tavoin. Olohuone on tielle päin eli samaan suuntaan ulko-oven kanssa ja keittiö löytyy aina talon perältä eli sen ikkunat ovat takapihalle päin. 

Irlannissa käytetään ulkojalkineita sisälläkin. 

Paitsi meidän Suomikuplassa. Käytämme sisällä sisätossuja, koska arvannette, että varsinkin alakerran laattalattia ilman lattialämmitystä sopivasti vetoisassa talossa on ainakin talvikuukausina ihan saakelin kylmä. Oven suusta meiltä löytyy sellainen harvinaisuus, jota kutsutaan kenkätelineeksi. Enpä arvannut sitä tänne muuttaessani sellaiseksi erikoisuudeksi, etten ole kellään muulla moista hyllyä nähnyt. Toista eteisemme erikoisuutta - myös Suomesta muutettua - kutsutaan naulakoksi.

Mennäänpä sitten itse kyläilyyn. 

Nämä kahvittelut eivät ole niin sanotut yllätyssumpit, vaan olen sopinut muutamien äiti+lapsikavereiden kahvitteluista etukäteen. Tervetuloa meille aamukahville klo 10!

Älä kuitenkaan odota kenenkään tulevan vielä kello kymmenen. Ihan aikaisintaan varttia yli, ennemminkin puolelta. 

Kyläilijät, he eivät riisu kenkiään ja takkejaan pois eteisessä, vaikka olen varta vasten ottanut omia takkejamme pois ja tehnyt naulakkoon tilaa. He kävelevät vaatteineen ja kasseineen suoraan talon perälle keittiöön ja ripustavat takkinsa ja nyssäkkänsä jonkun keittiöntuolin selkänojalle. He saattavat tuoda tullessaan jotakin syötävää kahvin kaveriksi. 

Mikäli tulijoita on useampi, törmään tässä kohdin aina dilemmaan. Pitäisikö ne kahvit keittää nyt vai sitten kun viimeisetkin ovat joskus selvinneet perille? Itse ajattelen, että olisi mukava istahtaa yhdessä pöytään, mutta toisaalta on tylsä antaa ensimmäisten odottaa, jos muut tulevat kun tulevat.

Kysy juovatko vieraat kahvia vai teetä? Ja muistat tietysti heti kysyessä, että meiltä löytyy vain vihreää teetä. Täällä monet teenjuojat tuntuvat olevan ruskean teen ystäviä. Muista laittaa kahvipöytään maitoa ja sokeria. Joo, varsinkin ne teenjuojat tykkäävät lorauttaa maitoa juomaansa.

Suomessa kahvillekutsuminen on melkeinpä vakavasti otettava asia. Kun kerran kutsutaan, niin pitää olla asettaa jotakin särvintä pöytään. Jotakin itsepyöräytettyä tai vähintään ne uunissa lämmitetyt pakastepullat. Ja koti, sen täytyy edes yrittää näyttää siistiltä. Täällä taas homma ei ole niin justiinsa. Keitellään ne teet tai kahvit ja laitetaan jotakin pöytään, jos sellaista sopivaa löytyy. Leipomosta tai lähikaupasta on saatettu hakea sconesit. Ainakaan lapsiperheissä koteja on hyvin harvoin edes yritetty nuolla puhtaaksi vieraiden varalta.

Muistan, kun kutsuin ensimmäistä kertaa meille kavereita kylään, olin leiponut piiraan. Laittanut sen ja muut tykötarpeet puffettityyliin keittiön työtasolle ja kerroin, että sen voi syödä olohuoneessa, koska siellä on vähän lämpimämpi ja mielestäni se on muutenkin keittiötä kodikkaampi. Tajusin sen pienen kulmakarvojen kohottelun vasta paljon myöhemmin. Eihän täällä niin toimita, vaan koko kyläilyaika vietetään yleensä talon perällä, keittiössä. Tosin lapset sekoittavat helposti tätä pakkaa.

Tätä nykyä omatkin kyläilytarjottavat kahvin kylkeen ovat monesti sconesit ja hedelmiä. Välillä olen leiponut esimerkiksi suomalaisen pannukakun.

Kyläilyaika vietetään siis tiiviisti alakerrassa. Yläkerta koetaan makuuhuoneineen selkeästi yksityiseksi alueeksi, eikä sinne ole menemistä. Muistan muutamankin kerran, kun jonkun kaverin lapsi on kiivennyt portaat yläkertaan. Lapsen äiti on ollut aivan tavattoman pahoillaan asiasta ja kysynyt onko millään mahdollista, että hän hakee lapsensa pois sieltä.

Täällä ei ole tapana esitellä asuntoa, jos joku tulee ensi kertaa kyläilemään. En tosin tiedä, onko tämä esittely enemmänkin joku oma tapa eli voiko sitä missään määrin kutsua suomalaiseksi tavaksi? Niin tai näin, minusta on mukava nähdä ja saada esittely muiden koteihin.

Ja siihen kyläilyyn kannattaa varata aikaa. Irlantilaiset ovat sen verran puheliasta sakkia, että ne aamukahvit venyvät kevyesti iltapäivän puolelle. Lähtiessä muista antaa vuolaat kiitokset kaikesta. Viljele sanaa lovely mahdollisimman monta kertaa.

Isoin asia mikä minua edelleen muiden luona käydessä mietityttää on se, missä he säilyttävät ulkovaatteitaan siis takkeja ja kenkiä (siis niitä, jotka eivät sillä hetkellä ole jalassa tai roiku tuolin selkämyksellä)? Yksi monista asioista, joita en ole koskaan viitsinyt kysyä :)

Pieni irtiotto

On ollut niitä monesti mainittuja huonosti nukuttuja öitä. Pitkiä päiviä lasten kanssa ja vielä kirsikkana kakun päälle oma ja Paddyn sairastelukierre, jonka seurauksena poistuin yli viikon ajan kotoa vain sen verran, että vein ja hain Nappulan Pre-Schooliin. Kun pääsin vihdoin lepäilyn ja Family Doctorimme määräämien nappien myötä parempaan kuntoon, päätin että on aika tehdä edes ihan pieni irtiotto.

Irtiotto, johon kuuluu päivä ilman muuta perhettä. Päivä, jolloin en siivoa keittiötä lukemattomia kertoja. Päivä ilman sähellystä. Päivä jolloin saan syödä ruoan omaan tahtiin alusta loppuun, ilman kymmentä keskeytystä ja päivä, jolloin kahvinkin saa nauttia juuri sopivan lämpöisenä.

Käydessäni sairaskertomukseni kanssa Family Doctorin pakeilla, hän sanoi kirjoittavansa minulle myös reseptin yhteen omaan hotelliyöhön tai vähintäänkin päivään day spassa. Näytin ehdottoman vihreää valoa hänen ehdotukselle ja muistin mainita (ehkä jopa muutamaan kertaan) tästä miehelleni. 

En lähtenyt vielä reseptinmukaiselle hotellilomalle, mutta otin kuitenkin bussin alleni ja köröttelin päiväksi parin tunnin matkan päähän lähimpään isompaan kaupunkiin Limerickiin.

Ja tiedättekö. Tekipä Eetvarttia. 

Kävellä kaduilla ihan niin kuin normaalit ihmiset, kun sain kerrankin edetä ilman rattaita. 

Istua kahvilla juuri sen aikaa kun halusin. 

Haahuilla kaduilla ja Milk Marketissa seuraamassa ihmiskuhinaa ja kuuntelemassa taitavia katumuusikoita.

Ja mikä tärkeintä, syödä rauhassa.

Hulluttelin jopa sen verran, että käytin kaula- ja korvakoruja. Sellaisia isoja, joissa yleensä roikuttaisiin kiinni.

Olin ajatellut käydä Limerickin tärkeimmässä nähtävyydessä, King John's Castlessa. Siitähän olisi saanut vaikka oman blogipostauksensa, mutta eipä sitten ollutkaan perille päästessä sellainen linnaolo. Menin sen sijaan taidemuseoon. Edellisestä näyttelykäynnistä olikin jo ehtinyt kulumaan aikaa.

Entäpä ne bussimatkat. Loistavaa aikaa lukea kirjaa ja näpytellä tämä teksti.

Vaikken lääkäri olekaan, niin tällaista minäkin määräisin monelle hässäkkäelämää elävälle.

Sateen sata olomuotoa

On saattanut käydä aiemmistakin postauksistani selväksi, että elämä täällä Irlannin länsirannikolla on aika kosteaa. Ja tällä en nyt viittaa juomapuoleen, vaikka monenlaista pubiakin täältä löytyy, vaan taivaalta tulevaan kosteuteen.

Aika harvoin tulee katsottua säätiedotusta televisiosta, mutta varsinkin alkuaikoina ihmettelin sitä katsoessa, että missä se Irlanti oikein on? Iso-Britannia näkyi, muttei tätä saarta. Mitä pointtia on näyttää säätiedotusta, jos kartta ei vastaa todellisuutta? Alkoi paljastumaan, että siellä se saari kuitenkin oli, sadepilvien alla piilossa.

Sen lisäksi, että täällä sataa usein (voit lukea kaksi aiempaa sadetilastointiani täältä ja täältä), on hyvin tyypillistä, että sää vaihtuu tiuhaan. Aamulla lähtiessä voi sataa ja tuulla voimakkaasti. Tunnin päästä taivas saattaa olla sininen eikä sadepilvistä ole enää tietoakaan, aurinko paistelee. Eikä ole yhtään tavatonta, että sadekuuro yllättää taas jossakin välissä tai näin talvikuukausina raekuurot ovat yleisiä. Voin muuten kertoa, että rakeet ja kova tuuli eivät ole se kaikkein kävelijäystävällisin sää. Olo on kuin fakiirilla, jota heitellään neuloilla.

Niin, koska säätyyppi vaihtelee aika tiuhaan, olen todennut sääennusteiden seuraamisen hieman turhaksi. Yleensä lähden liikkeelle sillä varaudutaan kaikkeen- mentaliteetilla. Mutta täytyy myöntää, että oma huvinsa on myös sääennusteiden seuraamisessa. Kun Suomessa katsoo sadepäivinä vaikkapa Ilmatieteenlaitoksen ennustetta, näkyy kartalla pilvi ja pisara tahi kaksi. Aika mielikuvituksetonta, sanoisin. Täällä siitä on tehty lähes taidetta. Toki ennusteesta löytyy yhtälailla pilviä, pisaroita ja aurinkoa, mutta sen lisäksi löytyy sanallinen kuvaus päivän säästä. Senpä vuoksi on pakko esitellä teille käyttämäni sääpalvelu Accuweatherin tuotoksia tuleville päiville. Kirjoitan nämä englanniksi, koska en osaa kääntää näitä yhtä vivahteikkaasti suomeksi.

A passing shower, cooler

Periods of sun, a shower

Mostly cloudy, spotty showers

Cloudy, a couple of showers

Mostly cloudy, showers around

A passing morning shower

A little morning rain; cloudy

Periods of rain

Mostly cloudy, a little rain

Mostly cloudy, a brief shower

Mostly cloudy, a bit of rain

Overcast, showers

Että sellaista. Eikä mennä nyt siihen näyttävätkö päivät maallikon silmin seuraavan toinen toistaan. Pääasia, ettei kahta samankaltaista ennustetta mahdu ihan perätysten.

P.S. Kyllä täällä aurinkokin aina sopivin väliajoin paistaa. Ja tänä syksynä on ollut jopa poikkeuksellisen vähän sateita.

Irlantilainen ruokakori

Käyn tavanomaisesti kaksi-kolme kertaa viikossa ruokakaupassa. Yleensä yksi kerta on se niin sanotusti isompien ostosten keikka ja ne muut enemmänkin täyteostoksia. Sellaista maito on pian lopussa ja otetaan samalla vähän muuta pientä, kerran kun kauppaan mennään- linjaa. Hoidan ruokaostokset pääosin itse ja lastaan ostokset rattaisiin. Tuo isompi ostokerta hoidetaan yleensä autolla, miehen ollessa kotona.

Sovimme muutamien muiden ulkosuomalaisten bloggaajien kanssa, kirjoittavamme ruokakoripostauksen eri maista, jossa käymme läpi muutamien tuotteiden hintoja ja avaamme hieman omia kauppatottumiksiamme eri maissa.

Kirjoitin noin puolitoista vuotta sitten ruokakauppapostauksen (voit lukea sen täältä), joten enemmän tuotteista ja hinnoista voit lukea sieltä, etten tule toistaneeksi itseäni.

Irlantilaiset ovat teekansaa. Teevalikoima on huomattavasti laajempi kuin kahvivalikoima.

Irlannissa on vielä verrattain paljon erilliskauppoja. Lihakauppoja, kalakauppoja ja leipomoita. Täytyy siitä huolimatta myöntää, että suuri osa ruokaostoksista tulee hoidettua suomalaisittain marketeissa. Välillä sentään tulee asioitua leipomoissa tai kalakaupassa.

Ison osan ruokaostoksista hoidan Lidlissä, koska se on lähikauppamme. Sieltä en kuitenkaan yleensä saa ihan kaikkia tarvittavia tuotteita, joten yleensä kerran viikossa saa asioida jossakin muussa ruokakaupassa. Hyvin usein se on brittiketju Tesco, hieman Cittaria tai Prismaa vastaava kauppaketju.

Mietin onko ruokakorimme sisältö muuttunut paljon Irlantiinmuuton myötä. Äkkiseltään sanoisin ei. Ruokailutottumukset ovat pitkälti samat kuin Suomessa asuessa. Listalla pyörii paljon kastikkeita, laatikkoruokia, keittoja ja jotakin jota voi kai hyvällä tahdolla kutsua jonkin sortin risotoiksi. Syömme pääosin kasvisruokaa ja mereneläviä, niin sanottua punaista lihaa taloudessamme ei kokata lainkaan. Kanaa tai kalkkunaa syömme noin kaksi kertaa viikossa. Irlannissa tämä ruokavalio on vaatinut vähän enemmän kekseliäisyyttä, sillä valmiita lihankorvikkeita on tarjolla huomattavasti vähemmän Suomeen verrattuna. Täytyy tosin sanoa, että vajaassa kahdessa vuodessa, minkä olemme täällä nyt asuneet on valikoima sentään hieman kasvanut. Pitkään kävin ostamassa esimerkiksi tofua eko- tai luontaistuotekaupasta, kun en sitä löytänyt minkään ruokakaupan hyllyltä.

Ehkä isoin muutos on tapahtunut leivän syömisessä. Sitä syömme tätä nykyä harvoin, kun taas Suomessa korin pohjalla oli yleensä aina joku ruisleipäpaketti. Pullamössöpaahtoleipiä löytyy jokaisesta kaupasta, mutta niitä ei tule ostettua. Sen sijaan joskus harvoin perinteinen irlantilainen soda bread saattaa livahtaa jonkun keiton kaveriksi. Pikkukaupunkimme muutamasta kaupasta löytyy Realin tapaista ruisleipää ja samoin yksi pieni kahvila myy vuokaan tehtyä herkullista ruisleipää. Näihin kyseisiin paikkoihin tulee yleensä tehtyä täsmäisku, jos ruisleipähammasta kolottaa. 

Niin ja koska leivän syönti on vähäistä, niin myös juuston kulutus on laskenut huomattavasti. Fetaa, halloumia ja tuorejuustoja kuluu ruoanlaittoon, mutta muuta juustoa tulee syötyä harvemmin.

Pääosin ruokakorimme täyttyy vihanneksista, hedelmistä, marjoista, maidosta, maustamattomasta jogurtista, puurosta ja joko pastasta, riisistä tai kvinoasta. Sanoisin, että sellaista kauppakertaa ei olekaan, etteikö joitakin näistä tuotteista tulisi ostettua.

Näillä spekseillä huomaan omien ostosten eroavan hieman paikallisten tottumuksista. En tietenkään voi yleistää, mutta lähes aina jos tulee vilkaistua mitä edellinen asiakas on lastannut kassahihnalle tai mitä kärryistä löytyy, niin melkeinpä 100% sieltä löytyisi edes yksi näistä tuotteista: sitä pullamössöpaahtoleipää, lihapaketti, pekonia, kananmunia tai jättipussi sipsejä, jonka sisällä on 10 pientä yksittäispakattua sipsipussia.

Ruoan hinta on Irlannissa pitkälti samalla tasolla kuin Suomessa. Täytyy tosin sanoa, etten juokse kaupasta toiseen tarjousten perässä. Karkeasti voisin sanoa, että nelihenkisen perheemme (joista yksi syö vielä hyvin vähän) ruokakauppaostoksiin kuluu viikossa noin 150€. Tämän lisäksi käymme yleensä kerran viikossa ulkona syömässä tai tilaamme noutoruokaa ja Nappula syö arkisin lounaansa Pre-Schoolissa. Keskimääräinenvuosipalkka tällä alueella on 28 240€.

Monet tuotteet pyrin ostamaan luomuna tai reilun kaupan tuotteina, mikäli niitä on saatavilla. Tässä muutamia esimerkkejä Irlannin hintatasosta. Tuotteiden hinnat olen tarkastanut Tescosta, joka on hintatasoltaan esimerkiksi Lidliä hieman kalliimpi.

Leipä (soda bread) 2€/700g

Banaanit (reilun kaupan) 1,59€/valmis six pack

Maito 0,75€/1l

Kahvi (reilun kaupan) 2,79€/227g

Kananmunat (luomu) 1,99€/6kpl

Käyppä tutustumassa myös muiden maiden ruokakoreihin:

Anna Espanjasta
Muusa Yhdysvaltain länsirannikolta
Kati Etelä-Saksasta
Liisa Sveitsistä
Anu Australiasta
Petra Turkista

Miljoonien hyvästien satama: Cobh

Etelä-Irlannissa, aivan Corkin kyljessä sijaitsee pieni värikäs satamakaupunki Cobh. Cobhissa on maailman toisiksi suurin luonnonsatama Australian Sydneyn jälkeen. Tänä päivänä satamaan pysähtyy suuria risteilijäaluksia ympäri maailman ja toki satama toimii myös tavallisena rahtisatamana.

Se, mistä Cobh tai nimenomaan se satama on varmasti parhaiten tunnettu voi lukea historian lehdiltä. Cobh oli nimittäin Southamptonista 1912 viimeiselle matkalleen lähteneen Titanicin viimeinen satama.

Titanicin lisäksi satamassa on vuosisatojen saatossa vilkutettu monet muutkin kenties viimeiset heiheit. Laiva- ja matkustajaliikenne on ollut vilkasta kautta vuosisatojen. 1848 - 1950 välisenä aikana Cobhista lähteviin laivoihin on noussut noin kolme miljoonaa siirtolaisiksi lähtenyttä irlantilaista. Suuri osa tuosta väestä pakeni nälänhätää ja matkasi paremman elämän toivossa Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Cobhin värikkääseen merihistoriaan pääsee tutustumaan Titanic museossa ja vanhaan, kauniiseen rautatieasemaan kunnostetussa Cobh Heritage Centerissä. Sen kulmalta löytyy Annie Moorea ja hänen pikkuveljiään kuvaava patsas. Nuori Annie oli ensimmäinen New Yorkin Ellis Islandille kirjattu siirtolainen. 

Cobh on rakennettu jyrkkään rinteeseen. Satamaa ja sitä mukailevaa pääkatua pääsee etenemään kivasti, mutta mikäli haluaa käydä ihailemassa pientä kaupunkia toisesta perspektiivistä, vaatii se jo vähän töitä reisi- ja pakaraosastolta. Lihaksiston käyttäminen on sen väärti, sillä pienellä kipuamisella pääsee näkemään lähes jokaisesta Irlantia käsittelevästä turistioppaasta löytyvän kuvan värikkäästä talorivistöstä ja St. Colman's katedraalista. 

Mielestäni Cobh on mukava päivävierailukohde ja on helposti yhdistettävissä lähellä sijaitsevan Fota Islandin tai Corkin kanssa.

Hampaita ja liian pienet saappaat

Taas yksi niitä aamuja, jotka olisivat voineet jäädä alkamatta. Paddyn huonot yöt jatkuvat, enkä saa nukuttua. Heräilen vähän väliä ja sitten en enää nuku ollenkaan. Makaan sängyssä ja odotan aamua. Zombiena. 

Irlantilaiselle tai pitkään tässä maassa asuneelle kun tulee maininneeksi, että vauva nukkuu huonosti, saa aina saman vastauksen. Hampaat. Vauva tekee selvästi hampaitaan. Tiedän jo kuinka juttu jatkuu, enkä jaksaisi enää keskustella koko aiheesta. Omalla kokemuksella uskallan sanoa, ettei syy ole pelkissä hampaissa. Toisinaan varmasti siinäkin, mutta ei aina. Läheskään aina. Niin, minulta kysytään olenko hommannut vauvalle meripihkakorun. Saa kuulemma luontaistuotekaupoista tai tilattua Amazonista. Olen nähnyt pienillä lapsilla näitä koruja ja luulin niitä pitkään joksikin trendisetteripelleilyksi, mutta ei korun pitäminen vähentää kuulemma hammaskipuja. En jaksa uskoa, että meripihkahelyt auttaisivat meidän öihin, mutta tyydyn vain nyökkäilemään.

Nappula ei halua nousta, kannan hänet puoliunisena alas aamupalapöytään. Syöminen kiinnostaa vasta sitten kun ilmoitan, että nyt ruokailuaika on ohi, täytyy siirtyä seuraaviin aamutoimiin. Vedetään kilarit. 

Kun vihdoin päästään siihen pisteeseen, että aika pukea ulkovaatteet päälle ja lähteä kohti Play Schoolia vihmoo ulkona vettä ja tuuli heiluttaa voimakkaasti puiden oksia. Nakkelen sadevaatteita lattialle. Sadehousut menevät kolmannella yrittämällä oikeinpäin päälle. Saappaat ovat jääneet pieniksi. 

Viritän sadesuojaa rattaisiin ja olen asettamassa seisomalautaa kiinni, kun huomaan toisen kiinnikkeen puuttuvan. Tämäkin vielä. Etsin eteisestä, etupihalta, rattaiden alta. Ei löydy. Itse itselleni julistama ääneenkiroilulakko saa säröjä.

Ei auta, kävellään. 

Hoputan Nappulaa. Tule jo. Hyvä hyvä. Kierrä se lätäkkö, kun ei ole niitä saappaita. Ostetaan uudet. Tutkitaan niitä keppejä sitten kotimatkalla kun ei ole kiire. 

Vedän sadetakin huppua syvemmälle päähän, ettei tuuli vetäisi hiuksia spiraaliksi. Hanskatkin ovat läpimärät. Mietin miten tähän on taas tultu. En minä tällaista tilannut. Tekisi mieli nakuttaa talon eteen kylttejä.

Myydään huonot aamut. Myydään lapset. Myydään ne pienet saappaatkin.

Nyt saisi. Sopuhintaan.

Pääsemme perille. Myöhässä, mutta kuitenkin. Yökukkuja nukahtaa rattaisiin, sadekin vähän hellittää. 

Kyllä tämä taas tästä. Ehkä huomenna on parempi päivä.

Päivävaellus: Kerry Camino

Kärkyin hyvän säiden ja muiden menojen kannalta sopivaa päivää vaellukselle. Olin tutkaillut karttoja ja päätynyt kokeilemaan osiota Kerry Caminon vaellusreitistä. Päädyin tähän sen vuoksi, että pääsin muutaman kilometrin kävelyllä kotiovelta suoraan reitinvarrelle. Reitti kulkee Traleen kirkolta vuorten yli niemimaan toiselle puolelle Dinglen kirkolle. Vaellusreitti on yhteensä 57 km, mutta jaoiteltu kolmen päivän osioihin. Ensimmäinen osio on 18 km ja kulkee Traleesta Campin pikkukylään. Ensimmäisen osion kävelyyn suositeltiin varaamaan 5 - 7 tuntia.

Pakkailin reppuun eväitä, joihin kuului muun muassa klassikot retkibanaani ja suklaata. Vettä ja vaihtovaatteita mahdollisen kastumisen varalta. Kamppeet pakkasin vielä erikseen muovipusseihin, näistä säistä kun ei koskaan tiedä. Jalkaan monia polkuja nähneet vaelluskengät ja päälle tuulta ja vettäpitävän takin. Edellämainitut ovat aivan oleelliset varusteet, jos suunnittelee vaeltamista Irlannissa. Takin alle puin pari ohutta vaatekerrosta, joita pystyi vähentämään tai lisäämään tarpeen tullen. Lisäksi mukana oli vielä pipo, hanskat, tuubihuivi, aurinkolasit, sadehousut, täyteen ladattu kännykkä ja varuilta vielä otsalamppu, jos matkanteko jostakin syystä viivästyy. Kamppeet pakkasin rinkkamaiseen reppuun, jonka sai kiinnitettyä sekä vyötäröltä, että rinnalta sopivasti päälle. Homma alkaa muutaman kilometrin jälkeen kummasti ketuttamaan, jos reppu poukkoilee selässä miten sattuu. Monilla vaeltajilla olen nähnyt kävelysauvoja, mutta minulla ei sellaista ole. Miestä infosin etukäteen minne olen menossa, että tietää lähettää apuja, jos emäntää ei ala reissultaan kuulumaan. Tarina ei tosin kerro kuunteliko hän koskaan näitä ohjeistuksia. 

Reitin alku kulki alkuun asfalttiteitä pitkin. Asfalttiosuuden loppupuolella tie alkoi nousta vuorenrinnettä ylöspäin. Reitti kulki pitkin Slieve Mish vuoristojonon rinnettä, jonka korkein huippu kohoaa yli 800 metriin. Asfalttiosuuden loputtua tiesi vaellusreitin olevan maisemien puolesta oivallinen. Oikealla puolella kimmelsi Atlantti, vuorijono kumpuili edessä ja vasemmalla puolella nousivat Slieve Mish vuorten nummimaiset rinteet

Nummilla tepasteli lampaita, jotka kylläkin keskeyttivät ruohon näykkimisen ja kyräilivät lähestyvää reippailijaa. Kovin lähelle karvapallerot eivät itseään päästäneet vaan luikkivat pakoon, mikäli yritin päästä lähemmäs lampaita. Jäi emäntä <3 lammas selfiet ottamatta.

Vaelluspäivänäni oli kovin erikoinen sää, ei tuullut juuri ollenkaan. Mikä on harvinaista ylipäätään täällä rannikolla, mutta etenkin kun nousi ylemmäs rinteelle, jossa ei ollut mitään tuulensuojaa.

Suurinosa vaellusreitistä kulki pitkin nummilla kiemurtelevaa polkua pitkin. Polulla oli aika paljon isompia irtokiviä, joten jalkoihinkin katsominen oli ajoittain hyvin suotavaa. Paikoin taas maasto oli niin märkää, että sai edetä harppomalla kiveltä toiselle. Nummien pinnoilla kasvaa pääosin ruohomättäitä, sammalta ja kanervaa. Varsinkin sammaleet ovat kuin pesusieniä, joten vedenpitävät kengät ovat aivan ehdottomat tällaisella reippailulla. Reitin loppupuoli kulki lehtomaisessa metsässä, jonka varrelta löytyi muun muassa vanhan kivikirkon rauniot.

Reitti oli merkattu hyvin puisilla tolpilla. Kerran harhauduin tosin reitiltä ja päädyin kahlaamaan hyvän matkaa reisien korkuisessa märässä heinikossa, jonka pohjalla kylläkin meni kapea polku. Yritin joka tapauksessa olla ajattelematta hämähäkkejä ja punkkeja. En tiedä puuttuiko ennen tätä kahluuretkeä kyltti vai olinko lähtenyt kiertämään vetistä kohtaa ja harhautunut reitiltä. Kaikkein märimmissä kohdissa oli pitkospuita, suurempia kiviä sekä vuolaampien vuoristopurojen yli oli rakennettu siltoja.

Minulla meni 18 km vaelluksen kuusi tuntia aikaa. Pidin matkalla kaksi evästaukoa, ottelin valokuvia ja ihailin maisemia sekä kävin tutkailemassa kirkonraunioita, joten mitään tukkaputkella suhaamista oma matkantekoni ei ollut. Koin tuon matkan sopivaksi päivävaellusta ajatellen. Ei tarvinnut olla aamulla kärppänä liikenteessä, että ehtii ajoissa liikenteeseen ja ennen pimeän tuloa perille. Näin loppusyksystä reitti ei ollut missään määrin ruuhkainen. Vastaan käveli yksi kahden hengen seurue. Suomalaisittain voisin sanoa, että sain kulkea rauhassa, sillä selvisin reitistä yhdellä tervehdyksellä. 

Matkanteon päätin pieneen Campin kylään. Otin reittiohjeista vaarin it is simply resting over a pint ja menin perillepääsyoluelle viehättävään pikkupubiin. Mielestäni olin Guinnessini ansainnut. Sla'inte! 

Mikäli vaeltaminen Irlannissa kiinnostaa, niin tässä muutamia linkkejä, joista voit etsiä reittejä:

www.irishtrails.ie

www.activeme.ie

www.walkingroutes.ie

Kyllä ne asiat lutviutuu

Monessa aiemmassa postauksessani olen manannut sitä kuinka monen asian hoitaminen tökkii täällä Irlannissa. Esimerkiksi puhelinlaskun veloitus ei ole sitä, mitä sen pitäisi kiinteän kuukausisopimuksen mukaan olla, nettiliittymän toimintaansaantia piti odottaa vaikka ja kuinka ja etukäteen sovittujen asioiden hoitamisen perään saa kysellä ja kysellä ja kysellä, jotta ne tulisivat hoidetuiksi. Onhan näitä. 

Mutta sitten jos mennään pienempiin tai voisiko sanoa hieman vähäpätöisempiin asioihin, niin ne tuppaavat hoitua kuin ihmeen kaupalla. Nämä ovat sellaisia asioita, että jos saisin niihin Suomessa kieltävän vastauksen, niin en lähtisi kyseenalaistamaan. Koska niin ne asiat nyt vain ovat. Piste.

Tässä muutamia näin äkkiseltään mieleentulleita esimerkkejä siitä, kunka asiat ovat järjestyneet.

Olin kavereiden kanssa menossa eräänä iltana syömään. Emme olleet tehneet pöytävarausta, vaan kävimme kysymässä eräästä ravintolasta josko heille mahtuisi. Ovelta jo näki, että paikka oli tupaten täynnä. Tarjoilija tulikin ensin sanomaan, ettei heillä ole tilaa meille. Jäimme oven suuhun tekemään suunnitelmaa minne menisimme seuraavaksi, kun tarjoilija kuitenkin palasi takaisin luoksemme ja kertoi, että pystyisi sittenkin järjestämään meille yhden pöydän ravintolan perukoilta.

Olen vuokrannut joitakin kertoja autoa samasta (ja pikkukaupungin ainoasta) autovuokraamosta. Teen yleensä varauksen paria viikkoa ennen h-hetkeä, koska hinnat ovat halvemmat, kun varauksen tekee ennakkoon ja toisaalta näin myös varmistan, että saa jonkun sopivan auton alleni. Loppukesästä olin jo tehnyt varauksen itselleni, mutta jouduinkin perumaan sen vuokrapäivänä koska Nappula oli sairastunut. Soitin vuokra-autofirmaan ja olin aivan varma, että joudun maksamaan aivan oikeutetusti jonkun varausmaksun myöhäisestä peruutuksesta. Mutta ei, asia olikin sillä hyvä.

Toisella kertaa olin sopinut hakevani auton illalla, ennen liikkeen sulkemisaikaa. Kävikin ilmi, ettei miehellä ollut mitään mahdollisuutta ehtiä töistä kotiin siihen mennessä. Ja toisaalta taas en itse saisi millään raahattua kahta lasta ja kahta turvaistuinta vuokraamoon. Otin taas vuokrapäivänä luurin käteeni ja kyselin olisiko heillä mitään mahdollisuutta hakea minut ja ne lapset istuimineen kotoa liikkeeseen hoitamaan vuokraukseen liittyvät paperiasiat. Ja onnistuihan se. 

Taannoin kävin kahvilla, mutta minulla ei ollut riittävästi käteistä eikä kahvilan kortinlukija toiminut. Kyseessä ei ollut mikään vakiokahvittelupaikkani, mutta siitä huolimatta myyjä antoi minulle tilaamani kahvin ja pyysi maksamaan ostoksen sitten seuraavalla käyntikerralla. 

Salilla, jossa käyn tulee ohjatuille tunneille ilmoittautua etukäteen. Yleensä käymilleni tunneille ei ole sen suurempaa tunkua, mutta olen huomannut, että lauantain tietty aamutunti on monesti täynnä, koska tunnilla käytettäviä laitteita on tietty määrä. Tässä eräänä lauantaina sadattelin, etten tehnyt ilmoittautumista aiemmin, sillä tunti oli jo täynnä. Päätin silti, että lähden salille ja teen itse jonkun pienen treenin. Varmistin vielä ohjaajalta, että onhan ookoo, että teen salin sivustalla omaa treeniä, vaikka varsinainen tunti onkin jo täynnä. Kannatti taas kysyä, sillä vastauksena oli No problem Riikka, we'll make a room for you. Ja niin ohjaaja teki pieniä muutoksia päivän treeniin, jotta tämäkin emäntä pääsi mukaan ohjatulle tunnille.

Kotona naureskelemme usein, että hommat menevät joko irlantilaisittain eli eivät toimi lainkaan kuten pitäisi tai vastaavasti irlantilaisittain, jolloin asiat saavat uuden käänteen ja lutviutuvat jollakin lailla. Onneksi kaikki ei ole aina niin justiinsa ja on näitä toisiakin irlantilaisia toimintatapoja!