Family Doctor

Tiedättehän ne TV-sarjoista tutut Family Doctorit, perhelääkärit? Nyt seuraa hieman ajatuksenjuoksua sellaisen hankkimisesta.

Meillä ei ole ollut täällä ollessa asiaa lääkärille. Ei ole ollut mitään flunssaa ja pientä kuumetta kummempaa. Olin toki selvittänyt mistä löytyy lääkäriasema ja sairaala. Hätänumeron ja yöpäivystyksen numeron olin kiinnittänyt jääkaapin oveen – just in case. Alkuun oltiin täällä meidän Suomen matkavakuutusten varassa, kunnes miehen työn puolesta saamat vakuutukset alkoivat rullaamaan. Olin myös kysellyt muutamilta kavereilta missä he käyvät lääkärissä. Kuvittelin, että homma on hallinnassa. Siis, että jos jotakin sattuu, niin sitten vain varataan aika ja mennään lääkäriin. Ihan niin kuin Suomessa. Joo, aika naivia!

Täyttelin joku aika sitten Nappulan päivähoitohakemusta. Hakemuksessa ei kysytty minkälaista hoitoa olemme hakemassa (koko-/puolipäiväistä, kuinka monta päivää viikossa), mutta siinä kysyttiin Family Doctorin nimeä. Naurahdin. Eihän meillä sellaista ole. Ihmelomake. Ja jätin sen kohdan täyttämättä.

Muutama päivä lomakkeen täyttämisestä mies kertoi jutelleensa töissä puolalaisen kollegansa kanssa, sen samaisen, joka avitti aiemmin auton korjaamisessa. Hänellä oli ollut aikanaan ongelma. Hän ei ollut meinannut päästä lainkaan leikkaukseen, koska hänellä ei ollut Family Doctoria. Homma ei täällä menekään niin, että mikäli polveen jomottaa, niin otetaan yhteyttä ortopediin, vaan Family Doctoriin. Family Doctor katsastaa ensin tilanteen ja antaa lähetteen eteenpäin tarvittavalle specialistille.

Sen kuultuaan tämä emäntä joutui siihen kuuluisaan "tieto lisää tuskaa" -tilaan. Olin varma, että nyt sattuu ihan saletisti jotakin, kun meillä ei ole perhelääkäriä ja kukaan ei hoida meitä ja sitten me kuollaan ja mitänäitänyton. "Soitetaan heti ihan mihin tahansa lääkäriasemalle ja kysytään josko joku voisi alkaa meidän Family Doctoriksi! Nyt, heti! Kohta sattuu jotakin!"

Mies tuijotti mesoamistani aikansa ja totesi: "Ei me kyllä nyt soiteta mihinkään, ensin pitää vähän selvitellä asioita". Selvitellä ja selvitellä! Miten se voi aina olla noin rauhallinen? Tuollaisissa lähes hyperventilaatiotilanteissa mikään muu ei ärsytä enempää kuin selvittely! Niin tai näin mies sai taas vauhkossa tilassa olevan emännän rauhoittumaan. "Selvitellään nyt ensin, eikä soiteta suinpäin jonnekin. Saadaan kuitenkin joku paikallinen Esa Laiho meidän lääkäriksi tai sitten tässäkin on joku mutka matkassa, jota emme vielä tiedä".

Tavattiin tästä "käyn vähän ylikierroksilla" -päivästä seuraavana päivänä kaveripariskunta, jonka mies on irlantilainen. Varmisteltiin vielä häneltä asiaa. Kyllä, puolalaisen työkaverin kertomus pitää kutinsa. Meidän täytyy etsiä itse lääkäri. Voimme ottaa yhteyttä haluamaamme lääkäriasemaan ja anoa sieltä itsellemme Family Doctoria.

Seuraavana arkipäivänä lähdin asioimaan eräässä lääkärikeskuksessa. Nämä lääkärikeskukset eivät ole täällä sellaisia isoja Terveystalon tai Mehiläisen kaltaisia komplekseja vaan pieniä taloja. Näyttävät minun silmään lähinnä omakotitaloilta tai irlantilaisen rivitalon huoneistolta portaineen ja kapeine käytävineen.

Lääkärikeskuksen respanneiti valisti minua lisää. Kaksi heidän keskuksen lääkäriä eivät ota tällä hetkellä uusia potilaita. Hän otti yhteystietoni ja lupasi palata myöhemmin samana päivänä asiaan kun oli saanut selvitettyä ottaisivatko heidän muut lääkärit uusia potilaita vastaan. Ja edessähän ei tämän jälkeen ollut mikään pelkkä papereiden täyttö, vaan meidän tulisi varata lääkäriltä aika ja mennä sinne "haastatteluun", jossa lääkäri kävisi meidän perheen potilashistoria läpi. Että sellaista. Illalla sain kuitenkin puhelun respanneidiltä, etteivät muutkaan lääkärit ota uusia potilaita vastaan.

Uutta matoa koukkuun. Kävin samana iltana läpi muita lääkärikeskuksia ja seuraavana päivänä uuteen iskuun. Voisihan näihin lääkärikeskuksiin tietysti soittaakin, mutta olen kokenut jokseenkin helpommaksi mennä itse paikanpäälle selvittämään asioita. Päivän ensimmäisessä paikassa lykästi. Respansetä antoi lomakkeet ja pyysi palauttamaan täytettyinä. Homma olisi kuulemma sillä selvä, tässä paikassa ei tarvittu erillisiä haastatteluita, vaan potilashistoria kirjoitettaisiin palautettavalle lomakkeelle. Päivää myöhemmin palautin liput ja laput. Setä löi tiedot järjestelmään, tarjosi Nappulalle tikkarin ja kertoi, että nyt voimme tarvittaessa varata lääkäriltä ajan. Nyt meidän perheellä on oma Family Doctor! Mehän eletään melkein TV-sarjaelämää ;)

No nyt se sitten muutti

Huoli pois, ei mitään niin dramaattista kuin otsikko antaa ymmärtää. Nappula vain otti ja lähti. Muutti meidän huoneesta omaan eli "kylmään huoneeseen". Sillä nimellä tuo huone on meillä kulkenut, koska kyseinen huone oli pitkään kylmillään ja olemattomien eristeiden vuoksi huone oli nimensä mukainen.

Mietin ensin pitkään, haluammeko edes siirtää häntä toiseen huoneeseen. On nimittäin ollut näppärää, jos hän on itkenyt yöllä, niin on vain työntänyt käden sängyn pinnojen välistä ja silitellyt lasta. Nyt tarvitsee nousta ylös ja hipsiä toiseen huoneeseen, jos tulee sellainen tilanne päälle. Ja sinähän herää itse! Kaikesta huolimatta päätimme kuitenkin kokeilla uutta järjestelyä, pääseehän sitä aina takaisin.

Ajattelin, ettei tässä blogissa käsitellä minkään valtakunnan sisustusjuttuja, koska täällä mennään näillä lainakamoilla. Irlannissa on nimittäin tyypillistä vuokrata asunnot valmiiksi kalustettuina. Nappulan huoneesta tuli kuitenkin aikas kiva, niin päätin räiskiä sieltä muutamat kuvat myös teidän kurkisteltavaksi.

Huoneessa oli ennen raskastekoinen mäntypäätyinen sänky. Raahattiin se jokunen viikko sitten pois ja ilokseni huone osoittautuikin vallan passelin kokoiseksi lasten huoneeksi. Lipasto kuuluu tämän talon kalustukseen, samoin irtokaappi. Kiinteitä kaappeja täällä ei tunnuta oikein harrastettavankaan. Lastenpöytä tuoleineen, sänky, matto ja lelut tulivat muuttokuorman mukana Suomesta. Olen päättänyt, että Nappula saa nukkua niin pitkään pinnasängyssä kun ei pääse sieltä itse pois. Pituutensa puolesta hän tulee mahtumaan sinne varmaan kouluikään saakka, niitä hongankolisuttelijan geenejä kun ei ole hänen kohdalle osunut.

Pakkasin muuttokuormaan muutamat verhot. En vain saanut niitä täällä ripustettua, koska ripustussysteemi on erilainen. Täällä verhoissa on joko purjerenkaat tai kangaslenkit, jotka pujotetaan verhotankoon tai sitten verhoihin on ommeltu erillinen nauha, josta verho kiinnitetään pienillä koukuilla verhorenkaisiin. Näihin muokkaustoimenpiteisiin en pystynyt ilman ompelukonetta eikä kaupoista löytynyt nipsullisia verhorenkaita. Lopulta Anoppi kävi Suomessa Ikeassa ja toi minulle pääsiäisvierailulla tarvitsemiani nipsullisia verhorenkaita. Irlannissa ei tosiaan ole kuin yksi Ikea, joka sijaitsee Dublinissa eli reilun kolmen tunnin ajomatkan päässä. Ihan pelkästään verhonipsujen takia sinne ei ole viitsinyt lähteä, eikä kyseiseltä putiikilla ole nettikauppaa tässä maassa.

Mutta avot, nyt saatiin Marimekon retroverhot ikkunaan ja muutamat omat taulut seinälle. Tällainen väreistä tykkäävä emäntä ainakin tykästyi. Ja kyllähän täällä kelpaa leikkiä ja temmeltää! Vai mitä mieltä olette?

Vesiputous ja arjen odottelua

Olen vesiputousfani. Kun olen reissannut itsekseni tai yhdessä miehen kanssa olen aina selvitellyt löytyykö jostakin kohteen läheltä vesiputousta. Tämä ei tietenkään ole pätenyt kaupunkilomiin vaan niihin luontoreissukohteisiin. Ja mahtavia vesiputouksia olen päässyt näkemäänkin! Tänään sain taas uuden raksin vesiputoustaulukkooni. No ei mulla oikeasti mitään taulukkoa ole. Luulitte kuitenkin.

Käytiin retkellä Torcin putouksella, joka sijaitsee taas sen rapian puolen tunnin ajomatkan päässä meidän tölliltä. Tai siis pitäisi sijaita. Juututtiin nimittäin ruuhkaan ja matkantekoon hupenikin aikalailla enemmän aikaa. Kohteessa oli todella vehreää ja vihreää. Bonuksena tietysti vielä raitis ilma ja putouksen rauhoittava ja jatkuva kohina. Vesiputoukselta lähti kävelyreitti, joka alkoi aikamoisella porrasnousulla. Jonkin matkaa kivuttiinkin ylös, mutta koska reitin todellisesta mitasta ei ollut tietoa, päätettiin kuitenkin palata takaisin lähtöpisteeseen. Nappula nimittäin kulki porrasosuudet parhailla näkymillä eli hartioilla ja tasaisemmat osuudet käveli, mikä on aika hidasta puuhaa, koska mukaan kerätään kaikki käsiin mahtuvat kivet ja kepit. Sen verran kuitenkin kivuttiin että päästiin nauttimaan kauniista maisemista, vaikka eipä nuo paikat pääse kuvissa niin hyvin esiin kuin todellisuudessa.

Vesiputousfiilistelyn lisäksi täällä on jo odoteltu arjen alkamista. Kuten jossakin aiemmassa tekstissä mainitsinkin, on täällä Irlannissa ollut kaksi viikkoa kestävä koululaisten pääsiäisloma. Loma on vaikuttanut meihinkin sillä tavoin, että minun ja Nappulan viikoittaiset harrasteet ovat olleet tauolla. Huomenna päästään pitkästä aikaan taaperokerhoon ja myöhemmin viikolla paljon odotettuun muskariin. Nappula on kysellyt jo kohta kaksi viikkoa "Tänään muskariin?". Ja aina on irronnut sama vastaus "tänään ei ole muskaria, vielä pitää odottaa muutama päivä".

Kelit ovat todellakin olleet kohdallaan nämä pari viikkoa. Kunnon kevättä pukannut. Se on toki tarkoittanut sitä, että kaupunkimme ainoa leikkipuisto on ollut tupaten täynnä. Muutamana aamupäivänä olen käynyt siellä kuluneiden viikkojen aikana. Iltapäivisin sinne ei ole mitään asiaa, sillä puisto on täyteen ammuttu ja Nappula jäisi vain isompien lasten jalkoihin.

Harrasteiden jatkuminen tarkoittaa minullekin sosiaalisen elämän heräämistä. Monet tutut ovat olleet reissuilla näiden lomaviikkojen aikana, heillä on ollut sukulaisia kylässä kotopuolesta tai ovat olleet muuten vain kiireisiä. Pitkälti olemme kuluttaneet päiviä kahden, joten muu seura on enemmän kuin tervetullutta.

Keväistä alkavaa viikkoa sinne ruutujen toiselle puolelle!

Pikku Adare

Lupailin edellisessä blogipäivityksessä, että kirjoittelen lisää muutamista paikoista, joihin olemme tutustuneet.

Aloitetaan Adaresta.

Sympaattinen pikkukaupunki on samalla sympaattinen ja varsinainen pullonkaula. Adare nimittäin sijaitsee pääväylällä, matkan varrella täältä Kerryn maakunnasta Limerickiin. Limerick on yksi Irlannin suurimmista kaupungeista ja liikennettä tuolla tieosuudella riittää, varsinkin lomakaudella.

Irlannissa nuo isot tiet kulkevat aina kylien ja pikkukaupunkien läpi, eivätkä kierrä niitä kuten esimerkiksi Suomessa. Ja pullonkaulojahan tällaisiin paikkoihin syntyy helposti kun läpikulkuliikenteen lisäksi paikallinen Patrick yrittää peruuttaa Nissaniaan kivimuurien ympäröimästä pihasta samalle tienpätkälle. Ja muutaman talon päässä Patricista sijaitsee kylän ainoa bensa-asema, jonka minikokoiselle pihalle mahtuu kerrallaan se kaksi autoa. Muut kaarat jonottavat tiellä ja tukkivat liikenteen. Ohi kun ei pääse menemään. Ruuhka-aikaan matkantekoon kannattaa siis varata aikaa ja hyvät hermot.

Adareen on noiden ruuhkien vuoksi ehdotettu rakennetavan kiertotietä, mutta kaupunkilaiset ovat vastustaneet sitä koska pelkäävät, etteivät turistit ja muut ohikulkijat enää pysähtyisi kaupungissa. Jos minulta kysttäisiin, niin liputtaisin ehdottomasti tuon kiertotien puolesta. Pysähtyisin silti Adaressa. Silloin pääkadulla saisi käpytellä rauhassa ja ihailla ympärillä olevia taloja ja kylän tunnelmaa ilman jatkuvaa liikennevirtaa.

Jos unohdetaan tuo liikenne, niin sympaattisen Adaresta tekee suloiset kaislakattotalot, värikkäät rakennukset ja pieni puistoalue. Ja koska niitä ohikulkijoita riittää, niin myös niitä ravintoloita ja putiikkeja löytyy ihmeen paljon pienen kaupungin kokoon nähden. Kuvat kertokoon paikasta enemmän kun emännän löpinät.

Adarelle on myönnetty Irlannin kauneimman kylän titteli. Kaikenmoisia titteleitä täällä kyllä jaetaankin. Olemme useammat kerrat naureskelleet rakennusten seinissä ja aidoissa oleville laatoille, joissa on mainittu mm. "Best pub music nomination 2007", "Town in blossom 2014", "Tidy Town 2011". Kukahan kaikkien näiden paremmuuskisojen toimikunnissa istuu?

Adaresta löytyy myös hulppea kartano, joka toimii tätä nykyä hotellina ja golfkeskuksena. Nyt hotelli on suljettu, joten minulla ei ole siitä kuvia. Upporikas irlantilaismies osti linnan ja tilukset ja remontoi jo ennestään 5 tähden hotellia entistä ehompaan kuntoon. Irlannissa, kuten myös Iso-Britanniassa häitä tavataan järjestää hotelleissa. Melkoisen mahtavat juhlapuitteet tulee tuossa Adare Manorissa remontin valmistuttua olemaan. Että jos häitä suunnittelet, haluat jotakin erilaista kun sen kotikylän maamiesseurantalon, eikä ole pikkurahasta puutetta. Niin kurkkaappa tätä :)

Pääsiäisviikonlopun kuulumisia

Täällä podetaan pääsiäisen jälkeistä krapulaa. Siis sellaista henkistä. Meillä oli pääsiäisenä täällä ekat Suomivieraat – anoppi ja appiukko kylässä. Täällä Irlannissa ainoastaan eilinen maanantai oli vapaapäivä töistä, mutta mies otti kuitenkin perjantainkin vapaaksi. Vieraat saapuivat torstai-iltana. Neljä päivää suhattiin ympäriinsä aamusta iltaan. Nappulalle oli siis taattu useamman päivän ajan lähes sata prosenttinen huomio. Nyt kun talo on vieraiden lähdettyä hiljainen, mies palannut sorvin ääreen, vatsa on vieläkin pömpöllään kaikista syödyistä herkuista ja pesukone pyörittää pyykkiä. Niin täällä vain ihmetellään kuinka nopsasti se odotettu vierailu hujahtikaan.

Vieraiden lisäksi saimme myös mieluisia Suomi tuliaisia: nyhtökauraa, ruisleipää ja salmiakkia. Voi jee! Sekä sitten niitä omia tavaroita, kuten miehen kumisaappaat ja sähköhammasharjat, jotka päätimme jonkun tavattoman aivopierun seurauksena jättää Suomeen. "Onhan se sitten hirveän kätevää, että meillä on hammasharjat Suomessa odottamassa." Onpa tosiaan, kun ei nyt asuta siellä!

Mitään ihmeempiä "pääsiäisrituaaleja" emme noudattaneet. Tosin, ei ole kyllä ollut henkilökohtaisesti tapana Suomessakaan. Ei erityisruokia, koristeita tai herkkuja. Tai no, syötiinhän me suklaamunat.

Pääsiäinen kului seikkaillessa. Kävimme näyttämässä muutamia paikkoja, joihin olemme ehtineet tutustua täällä asuessa. Ja joista suurimpaan osaan myös te lukijat olette päässeet blogin kautta piipahtamaan. Vaikka kävimmekin jo meille tutuissa paikoissa, löytyy niistä onneksi paljon uutta nähtävää. Taidan tehdä myöhemmin omat blogipäivityset muutamasta muusta paikasta, joista en ole aiemmin tarinoinut.

Meille kävi ihan huikean hyvä tuuri, kun ajelimme lauantaina kapeaa vuoristoreittiä pitkin Dinglen kylään tai no pikkukaupunki se virallisesti on. Kaupunkia kuvailin jo aiemmin tässä kirjoituksessa. Edellisen kerran siellä käydessämme pilvet roikkuivat vuoristo-osuudella sen verran alhaalla, ettemme päässeet näkemään koko maisemaa. Tällä kertaa lykästi. Ja voi että kuinka upealta se näyttikään! Näkymä meille päin eli Tralee Bay:n että vielä upeammin Dingle Bay:n suuntaan. Kävelimme vielä näköalapaikan parkkipaikalta huipulle saakka ihailemaan maisemia. Toistan itseni ja ihmettelen taas miten olemme onnistuneet muuttamaan näin hienojen maisemien äärelle. Tuolla säällä ja lomakaudella emme olleet suinkaan ainoat, ketkä olivat päättäneet lähteä ihailemaan maisemia. Vuoristotie kun on osittain niin kapea, ettei siinä mahdu ajamaan kuin yksi auto kerrallaan. Levennyspaikkoja sentään on siellä täällä, mutta mutkaisella ja kapealla vuoristotiellä pakittamiseenkin joutuu aika ajoin turvautumaan. Varsinainen korkeanpaikankammoisen suosikki!

Edellisen käynnin jälkeen osa Dinglen kiinniolleista kalaravintoloista olivat aukaisseet ovensa. Ja hyvää fisua saimmekin pöytään. Lomakaudella lienee viisaita tehdä pöytävaraus etukäteen tai sitten varautua jonottamaa, jos halajaa johonkin tiettyyn paikkaan syömään. Sen verran kiireiseltä Dinglen ravintolaelämä alkoi vaikuttamaan jo näin huhtikuussa.

Tällä kertaa lykästi. Ravintola oli auki

ja löytyi yksi vapaa pöytä.

Extempore päätimme ottaa osaa tunnin kestäneelle delfiiniristeilylle, joka lähti Dinglen satamasta. Minulle oli suoraan sanoen yllätys, että delfiinit viihtyvät näillä leveyspiireillä, olen aina mieltänyt ne vähän lämpimämpien vesien polskijoiksi. Delfiiniristeilyjen ja muiden luontoristeilijöiden tarjoajia löytyy satamasta useita. Tämä delfiiniristeily ei mennyt matkallisesti kovinkaan kauas satamasta, mutta hienoja maisemia siitäkin pääsi katselemaan veneestä käsin. Ja delfiini nähtiin myös, yksi ja sama kaveri. Fungie nimeltään. Olihan se hienoa nähdä sen pomppivan noin lähellä, mutta mua alkoi siitä huolimatta vähän ahdistamaan koko risteily. Kolme venettä nimittäin seuraili tätä samaa delfiiniä ja aina kun sen nähtiin uivan jossakin, veneet piirittivät sen niin, että jokaisesta pystyi seuraamaan Fungien menoa. Yritin ajatella vain, että ehkä se delfiini on leikkisä ja tykkää hyppiä veneiden aalloissa. Ja jos se kokisi seurailun epämieluisaksi, niin ehkä se uisi pois, vielä aavemmille vesille.

Blogille on kävijämäärien mukaan tullut uusia lukijoita. Ihanaa ja kiitos siitä! Jos olet uusi tai uudehko tyyppi ja olet Facebookissa, niin käyppä tykkäämässä Vihreän saaren emännästä. Onnistuu tästä tai tuosta oikeanpuoleisen palkin tykkää -painikkeesta. Käyn laittamassa Facebookin puolelle linkin aina kun olen päivittänyt blogia. Ja toisinaan sinne ilmestyy myös muuta pientä extraa.

Kuinka arki siellä ruutujen toisella puolella on pyörähtänyt käyntiin?

Osavuosikatsaus

Yksi neljäsosa vuotta eli kolme kuukautta pulkassa emäntänä, tällä vihreällä saarella. Jonkunlaisen kaavan mukaan se suurin hekuma ja alkuhuuma alkaa olla ohitse. Miltä nyt tuntuu, noin niin kuin omasta mielestä?

Olen edelleen tyytyväinen, että mies otti pestin vastaan ja tultiin katsomaan millaista se elämä on muualla kuin kotimaassa. Meillä molemmilla oli ennestään kokemusta ulkomailla asumisesta. Itselläni lyhempiä pätkiä useissa eri maissa ja miehellä useampi vuosi kahdessa eri maassa. Perheenä kokemus on kaikille täysin uusi.

Helppoa ei ole koko ajan ollut, välillä on ketuttanut oikein urakalla, mutta onneksi on myös parempia päiviä. Plussan puolella ollaan kuitenkin kirkkaasti!

Hyviä ja huonoja päiviä tietysti on, oli sitä sitten täällä, tutummissa ympyröissä tai siellä jossakin missä paistaa aina aurinko. Huonoistakin päivistä huolimatta olen silti positiivisesti yllättynyt kuinka helposti elo täällä kaiken kaikkiaan lähtenyt sujumaa. Tarkoitan miten täällä on löytänyt tekemistä, saanut uusia tuttavuuksia ja ylipäänsä löytänyt täytettä päiviin. Ehkä eniten on harmittanut se ylimääräinen säätö ja vääntö, mikä on tullut vastaan kaikkien käytännön asioiden hoitamisten kanssa. Siis oikeasti kaikkien, mikään ei ole mennyt kerrasta putkeen.

Vaikka sää oli alkuvuodesta tympeä, mielestäni vaan koko ajan satoi. Sitä osasin toki odottaakin, mutta silti se todellisuus paljastui vielä kuviteltua märemmäksi. Olen siitä huolimatta tyytyväinen, että saavuimme tänne niin sanottuun ankeaan vuoden aikaan, eikä vaikkapa nyt kun luonto on herännyt kunnolla eloon ja niitä sateisia päiviä on ollut vähemmän – on ihan oikeasti ollut :)

Sen tietynlaisen oman paikkansa löytäminen on vielä vaiheessa, mutta sitäkin on totta vieköön avittanut se, että ollaan saatu Nappulan kanssa vanhempi-lapsi harrasteidemme kautta kerrytettyä jo melko laaja hengailuverkosta ympärillemme. Monesti tuntuu, että meidän sosiaalinen elämämme on täällä melkeinpä vilkkaampaa kuin Suomessa. Silti olen halunnut pitää viikolla yhden "ei tehdä mitään" -päivän. Se on käytännössä tarkoittanut sitä, että sille päivälle ei ole sovittu mitään aikataulutettuja menoja. Ja välillä näitä "ei tehdä mitään" -päiviä tulee tahtomattakin, kuten tänään kun Nappula on ollut ärtsimyrtsiflunssan kourissa ja mikään ei kelpaa. Varsinainen kotiäidin unelma!

Vaikka meiltä löytyy päivisin mukavasti tekemistä, puuttuu tältä tietysti sekä omat että miehen "omat kaverit ja tekemiset". Kolme kuukauttakin on jo opettanut siihen, että sitä turvaverkkoa ei täältä löydy – vaikka tietysti niitä uusia tuttavuuksia löytyykin, ei ole sellaisia tahoja, joille olisi pistänyt Nappulan tunniksi-pariksi hoitoon. On pakko vetää yhtä köyttä, että saadaan hommat sujumaan. Apukäsiä kun ei Suomen tavoin ole olemassa. Mielestäni ollaan saatu arki kaikesta huolimatta sujumaan hyvin ja ollaan edelleen puheväleissä. Ja joskus jopa kuunnellaan mitä toisella on sanottavana.

Pelkästään kotona oleminen pistää aina aika ajoin kyllästyttämään. Ja kieltämättä sitä on tehnyt ajatustyötä mitä tähän rinnalle voisi keksiä tai mitä voisi ylipäätään tehdä. Tälle asialle ei tule helpotusta ainakaan ennen syksyä. Toivottavasti kuitenkin silloin olisi jotakin muutosta ilmassa.

Tuon syksyn toivotun muutoksen eli osa-aikaisen hoidon/kerhon seurauksena Nappulallakin olisi mahdollisuus laajentaa sanaista englannin arkkuaan. Tällä hetkellä hänen kielirepertuaariinsa kuuluu vasta oheiset. Ja nämä ovat sellaisia sanoja, joita hän aktiivisesti omasta aloitteestaan toistelee.

Hello

Thank You

Bye bye

Monkies

Bubbles, bubbles

Readys go! (= ready, steady, go!)

Let's go!

Are they ill?

I know

En tiedä mistä hän on tämän viimeisen fraasin bongannut, mutta mies selitti joku viikko sitten Nappulalle ulkoa kantautuvaa melua ja kertoi, että "naapurin pojat pelaavat pihalla jalkapalloa." Johon Nappula vastasi topakasti "I know!".

Pyjamaksylofonisti

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Rentouttavaa pääsiäislomaa sinne ruutujen toiselle puolelle!

Sinivalkoisia viestejä ja puhdetöitä

Alkoi jo näyttämään siltä, että grande catastrophe on tapahtumassa. Nappula on kolmena edellisenä päivänä jättänyt päikkärit nukkumatta, tai on se jokaisena päivänä nukkunut sen 20 minuuttia normaalin puolentoista – hyvällä tuurilla kahden tunnin sijaan. Olin jo ihan kauhuissani, että nytkö se mun päivittäinen "vapaa aika" on ohi? Se aika jolloin kirjoitetaan blogia, hörpitään rauhassa kahvia, hoidetaan asioita, luetaan kirjaa ja roikutaan netissä. No joutuu silloin monesti kotitöitäkin tekemään, riippuen sitä mitä soppia anti masterchef on päättänyt illalliseksi loihtia. Toivottavasti lyhyttäkin lyhemmät päikkärit ovat olleet jämäkän yskän syytä ja pian palataan takaisin normaalimoodiin.

Leikkuuhommia

Olemme yrittäneet useamman viikon ajan saada yhteyttä vuokranantajaamme, ruoholeikkuri- ja usean muun asian tiimoilta. Tuloksetta. Myös vuokranvälitystoimistolle on laitettu muutama sähköpostiyhteydenotto. Ei vastauksia. Mies meni viime perjantaina töiden jälkeen käymään vuokranvälitystoimistossa. Väittivät, etteivät ole saaneet meiltä yhtäkään sähköpostia. Keskustelun tuloksena oli kutakuinkin se, että vuokranantajaa ei kiinnosta korjata tai säätää mitään "pikkujuttuja", joita olimme toivoneet. Hän tulee ainoastaan vastaan, jos pesukone, jääkaappi tms. sanoo sopimuksena irti.

Olin jo parin viikon ajan kävellyt hieman häpeissäni meidän torpalle, koska ylikasvanut ruoho alkoi antamaan viiteitä kulmakunnan häpeäpilkun tittelistä. Oloa kuitenkin helpotti hivenen, että toisilta seinänaapureilta ruoho on vielä leikkaamatta – heillä tosin lapset ovat leikeissään talloneet sen lysyyn. Täällä kun on noin muuten monella vatupassisuoraan leikattua pensasaitaa ja hienoja istutuksia.

Kun selvisi, ettei vuokranantajalla ole antaa meille mitään varaleikkurin-varaleikkuria. Päätimme ostaa oman. Olin jo tätä ennen selaillut paikallisesta Torista käytettyjä ruohonleikkureita, selvitellyt niiden vuokramahdollisuutta sekä kysellyt naapurustoon ruohoa leikkaamaan tulleelta mieheltä hänen taksojaan. Koska pihamme on hyvinkin kompakti, varastotila pieni ja Suomessa meillä ei ole tällä erää käyttöä ruohonleikkurille, päädyimme sellaiseen vanhanaikaiseen työnnettävään malliin. Ilman bensoja, päältä istuttavia ominaisuuksia ja muita herkkuja.

Mies, että emäntä viettivät hikisiä tunteja upouuden leikkurin parissa. Ei tarvinnut miettiä jumppaan lähtöä, kun jurrutti ylikasvanutta ruohoa lakoon. Kaikesta huolimatta rouskuttaja ajoi asiansa ja uskon, että seuraavalla kerralla homma on monin verroin miellyttävämpää, kun lähdetään vähän matalammista lähtötilanteesta liikenteeseen.

Ja pesupuuhia

Jokakeväinen murheenkryyni – ikkunoidenpesu on saatu suoritettua. Täällä homma oli itseasiassa huomattavasti miellyttävämpää. Ei ollut kolmien ikkunoiden avaamista. Selvisi alakerrassa kahdella pesukerralla per ikkuna ja ylhäällä yhdellä. Saisihan ne ulkopuolelta yläkerrassakin pestä, mutta sitä varten tarvitsisi kunnon tikapuut ja niille kiipeäjän. Ikkunoita kun ei saa auki, tuuletusikkunoita lukuun ottamatta. Eilen tietysti huomasin, että linnut olivat käyneet herkuttelemassa pihan rajalla olevan puun marjoilla ja jättäneet sinivalkoisia ruikkuja juuri pestyihin ikkunoihin. Taitavat tietää, että meille on tulossa pääsiäiseksi Suomivieraita...

Paskaläikkien ja ruohontupsujen sijaan kuvituksena on otoksia viime sunnuntain metsäretkeltä. Kerroksellista kasvillisuutta ihaillen olo oli hetkittäin kuin olisi ollut sademetsässä, ilman lämpötila palautti kuitenkin nopeasti todellisuuteen. No näissä metsissä ei tarvitse onneksi pelätä myrkkyhämähäkkejä tai käärmeitä. Käärmeitä kun ei tällä saarella edes luonnonvaraisena elä.

Saparopää ja käkkäräturkki

Kirjoittelin viimeksi tästä meidän pikkukaupunki Traleesta, nimenomaisesta siitä kaupunkipuolesta. Saatiin tänään taas kosketusta kaupunkimme "maalaispuoleen", joka jaksaa ilahduttaa ikänsä kaupungissa asunutta emäntää.

Sain eilen naapurinrouvalta (siltä samalta, joka ulkoiluttaa koiriaan, jonka roskikset kaatuivat myrskyssä, joka aina jaksaa lirkutella Nappulalle ja keneltä olen kysynyt yhtä ja toista käytännönasiaa) vinkin lähistölle syntyneistä karitsoista.

Aamupäivällä istutin Nappulan rattaisiin ja lähdin kävelemään saamieni ohjeiden mukaan kapeaa tietä pitkin. En ole uskaltanut aiemmin edes kävellä kyseistä tietä. Kapea tie, lujaa ajavat autot ja rattaat ei kuulosta hirveän hyvältä yhdistelmältä. Tuohon aikaan päivästä liikennettä oli onneksi hyvin vähän. Matkalla ihmeteltiin laiduntavia lehmiä ja vajaan kilometrin matkan päästä kotoa löydettiin etsimämme.

Itse heinähattu oli lammasaitauksessa ja antoi meidän syöttää tuttipullolla muutaman viikon ikäistä pikkukaritsaa. Karitsan emä oli kuollut synnytyksessä, jonka vuoksi sitä syötettiin pullosta. Olipa vain söpö ja niin pehmeä turkki! Olisi melkein tehnyt mieli kysyä saadaanko viedä se kotiin.

Meille kaupunkilaisille nuo suloiset lampaat ovat jonkinlaista eksotiikkaa, vaikka lampaita kyllä tässä maassa riittää. Tuntuu että kaupunkien ulkopuolelle mentäessä jokaisella niityllä tai vuorenrinteellä näkee jonkun valkoisen ruohonpuputtajan. Löysin pari vuotta vanhan tutkimuksen, jonka mukaan Irlannissa on yli 3,58 miljoonaa lammasta. Määkijöitä riittää, vaikkei tuolla määrällä vielä maailman kärkikymmenikköön pääsekään.

Irlannissa alkoi tänään koulujen kaksi viikkoa kestävä pääsiäisloma. Ympäri kaupunkia on näkynyt ilmoituksia koululaisten pääsiäisleireistä ja kaiken maailman munanmetsästystapahtumista. Katsotaanpa pääsemmekö me osallistumaan johonkin pääsiäishuviin.

Aurinkoista kevätviikonloppua sinne ruutujen toiselle puolelle!

Täällä me eletään ja yritetään

Mies totesi jokin aika sitten blogia lukiessaan: "Olet kertonut tästä kaupungista pelkkiä negatiivisia asioita. Ei tänne halua kukaan tulla meitä moikkaamaan". Paitsi tietysti anoppi, mutta hänen vaakakupissaan taitaa painaa lähinnä tuo vähän yli polvenkorkuinen tapaus.

Mielestäni olen kertonut vain rehellisen mielipiteen meidän nykyisestä asuinkaupungista. Ja samaan hengenvetoon totean, etten ole tullut edes aiemmin maininneeksi missä me varsinaisesti asumme. Joten tarinoidaanpa siitä jotakin tällä kertaa – ja jatkan edelleen sillä rehellisellä linjalla.

Tämä Traleen kaupunki sijaitsee lahden pohjukassa Atlantin rannalla. Tarkemmin ottaen Lounais-Irlannissa, Kerryn maakunnassa. Dubliniin täältä taitaa körötellä jotakin kolmen ja neljän tunnin väliltä ja Corkiin, josta jo aiemmin kirjoitin, ajelee puolitoista tuntia.

Tuo valkoinen täplä on samainen tuulimylly kuin ylläolevassa kuvassa.

Traleessa asustaa rapiat 20 000 asukasta. Wikipediasta vilkaistuani vastaa kutakuinkin Raision, Hollolan tai Lempäälän kokoa, mutta mielestäni nuo ovat vähän huonoja vertauskohtia kun kaikki sijaitsevat isomman kaupungin kyljessä. Suomessa kutakuinkin tämän kokoiset kaupungit on rakennettu yhden pääkadun varaan tai torin ympärille, joista löytyy se perus S-Market, K-Kauppa, kirjasto, Alko, kukkakauppa ja jokunen muu putiikki. Yleensä näiden rakennusten välillä on parkkipaikkoja tai peltoa. Toisin sanoen rakennustyyli on aika hajanainen. Täällä keskusta sen sijaan tuntuu oikeasti keskustalta. Rakennukset ovat vierivieressä. Sen lisäksi täällä on liikkeellä ihmisiä! Tiiviimmän rakentamisen myötä raja kaupungin ja taajaman välillä on hyvin selvä – se tulee vastaan kuin veitsellä leikaten.

Kun on tottunut asumaan isommissa kaupungeissa mietin tietysti alkuun, miten elo lähtee pienemmässä paikassa sujumaan. Yllätys on ollut kuitenkin todella positiivinen. Pieneen kokoonsa nähden täällä on yllättävän paljon vipinää, palveluja ja tekemistä. Karkeasti sanottuna, täältä löytyy kaikki mitä ihminen tarvitsee. Totta kai kun haluaa enemmän vaihtoehtoja, on lähdettävä merta edemmäs kalaan.

Keskustasta löytyy yllättävän laaja valikoima kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Ja kun Irlannissa ollaan, niin tietysti myös pubeja – niiden määrä ei kyllä katso kaupungin tai kylän kokoa.

Ja onhan täällä 8-salinen elokuvateatteri, museo, teatteri, kylpylä ja uimahalli. Noin niin kuin muutamia mainitakseni. Kaupungin laidalta löytyy lisäksi ostoskeskusalue, josta löytyy sitä perussettiä rautakauppaa, kodinkoneliikettä, huonekalukauppaa, keilahallia, sisäleikkipuistoa, lastentarvikeliikettä ja maalikauppa, joka mainostaa ovensa yläpuolella Tikkurilan maaleja.

Tuossa kojussa myydään tacoja.

Kuva lauantaisin järjestettävästä Farmers Marketista.

Keskustan kruunaa viihtyisä puisto leikkipuistoineen ja ruusutarhoineen. Elokuussa puistossa vietetään Rose of Tralee -festivaaleja ja missikisoja. Tämän festivaalin on huhuttu olevan kaupungin suurin ja vilkkain vuosittainen tapahtuma.

Traleesta löytyy opiskelumahdollisuuksia, kattava valikoima liikunta-aktiviteetteja sekä paljon lapsiperheiden puuhaa – mikä ilahduttaa tässä elämäntilanteessa.

Mielestäni Tralee on silti enemmänkin tavallinen irlantilainen pikkukaupunki. Täällä ei ole sitä jotakin, eikä tämä vedä samalla lailla turisteja puoleensa kuin vaikkapa parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä oleva Killarney kansanpuistoineen.

Miehen työkaveri oli viime viikolla ensimmäistä kertaa työmatkalla Helsingissä. Mieheni kysyi häneltä reissun päätteeksi mitä oli kaupungista tykännyt. Vastaus oli "kaikki oli harmaata". Tottahan se on, Suomessa rakennukset ovat pääosin harmaita, harmaita ja valkoisia, jokunen väriläikkä mahtuu sentään joukkoon. Siitä olen ehdottomasti itsekin tykännyt täällä Irlannissa, että talot ja ovet ovat värikkäitä. Taivas on kuitenkin niin usein harmaa, että hyvä saada hieman kontrastia.

Kuten varmasti aiemmista blogipäivityksistä on jo kuultanutkin läpi, niin olen edelleen ihan fiiliksissä siitä mitä kaikkia mahtavia ranta- ja luontokohteita sijaitsee jo alle puolen tunnin ajomatkan päässä Traleesta.

Sori, oli pakko laittaa muutama kuva. Ihan muistinvirkistämiseksi. Ja kuten huomaatte, olen yrittänyt valita kuvitukseksi niitä poutapäivän otoksia :)

Kertokaa te lukijat, tuliko sellainen olo, että voisihan sitä joskus tuonnekin matkustaa?