Historiaa ja urbaania sykettä Belfastissa

Mikäli tykkäät kaupunkilomista ja sopivan rosoisista paikoista, saattaa Belfast olla sinunkin mieleesi. Minua kiinnosti kaupungin lähihistoria, mutta sen lisäksi se vei tällaisen nykyisen lähes maalaiseläjän keskelle urbaania sykettä.

En menisi sanomaan Belfastia varsinaisesti kauniiksi kaupungiksi. Se on enemmänkin satamakaupunki, josta on noussut opiskelijoiden suosima eläväinen vaihtoehtokaupunki. Kaupungin arkkitehtuuri on jonkinlainen sekametelisoppa. Kauniita vanhoja rakennuksia, brittityyppisiä tiilitalorivistöjä, joitakin lasitalokomplekseja ja elinkaarensa ehtoopuolelle tulleita tönöjä. Mielenkiintoisen kaupungista teki sen vieläkin jollakin lailla käsinkosketeltava lähihistoria.

Olin viikonloppureissulla itsekseni, jolloin sain tallata mielenkiintoisen kaupungin katuja sydämeni kyllyydestä ja välillä istahtaa kivaan kahvilaan tai pubiin oluelle. Syömälöiden ja juomaloiden puutteesta ei Belfastissa tarvitse kärsiä, vaan jokaiselle löytyy taatusti jotakin. Teen näistä vielä oman postauksen.

Sen lisäksi, että saappaitteni korot nakuttivat pitkin asfalttia, tein myös jotakin hyvin poikkeuksellista ja hyppäsin Hop on Hop off- bussin kyytiin. En ikinä harrasta näitä, joten asian on siinä mielessä mainitsemisen arvoinen. Miksi sitten päädyin tällä kertaa turistibussin vietäväksi? Kaverini, joka on opiskellut Belfastissa ja keneltä kyselin matkavinkkejä, suositteli bussia. Ja täytyy sanoa, että se olikin hyvin kätevä. Nähtävyydet olivat aika laajalla alueella, eikä niihin olisi muuten viikonloppureissun aikana päässyt käsiksi. Ja varsinkin kun bussiköröttelyn aikana satoi, niin oli paljon mielekkäämpää tutustua kaupunkiin kaksikerroksisen bussin katoksen alla ja kuunnella bussioppaan turinointia, kun kurkkia ympärilleen varjon alta. Bussiajelua suunnitellessa kannattaa huomioida, että kiertoajeluita tekeviä yrityksiä on useampia. Ettei vain yrittäisi päästä eri firman lipulla väärään bussiin, niin kuin jollekin emännälle kuulemma kävi.

Bussi kuljetti meitä muun muassa ylös vuorelle, Belfastin linnalle, josta olisi selkeämmällä säällä ollut hyvät näkymät kaupunkiin. Linnan kupeesta näytti lähtevän myös kivannäköisiä luontokävelyreittejä. Opas kertoi alueista, joilla asuivat ainoastaan katoliset ja alueista, jotka olivat protestanttien hallussa. Pohjois-Irlannin levottomuuksien aikaan näillä aidatuilla alueilla oli varsinkin pimeän tullen parempi pitäytyä, ellei halunnut joutua hankaluuksiin. Keskusta-alueen ulkopuolella korkeilla aidoilla - rauhan muurilla - rajattuja alueita jatkui kilometritolkulla. Reitin varrelle mahtui kymmeniä ja taas kymmeniä muraaleja - seinämaalauksia. Monia koristivat Pohjois-Irlannin lähes sisällissodaksi ajautuneen ajan tapahtumat ja henkilöt, mutta joukosta löytyi myös pohjoisirlantilaisia kansansankareita kuten jalkapalloilija George Best, golffari Rory Mcllroy ja snookerpelaaja Alex Higgins. Mielenkiintoista muraalibongausta jatkoin vielä jalkaisin.

Satamakaupunkina Belfastilla on aikamoiset meriitit. Titanic nimittäin rakennettiin Belfastin telakalla. Surullisen kuuluisa laiva valmistui vuonna 1911. Satama-altaan rannalla oleva Titanic Experience tarjoaa mielenkiintoisen museokokemuksen, jossa on yhdistetty niin perusmuseotauluja, audiovisuaalisia elämyksiä kuin huvipuistotyyppisen junanvaunun, jonka kyydissä pääsee aikamatkalle laivan rakentamiseen. Museosta näytti löytyvän kiinnostavia juttuja myös perheen pienimmille. Ihan pieniä lapsia en ehkä kuitenkaan itse veisi (riippuu tietysti täysin lasten kärsivällisyydestä) Titanic Experienceen, sillä museossa tulee edetä merkittyä reittiä pitkin, ja kulkemiseen ja jonottamiseen kannattaa varata paljon aikaa. Ainakin viikonloppuna, varsinaisen sesongin ulkopuolella populaa oli liikkeellä hyvinkin paljon. Turistibussin lipulla sai muuten alennusta museon sisäänpääsystä. Vaikka laivanrakenaminen ei olisikaan lähellä sydäntäsi, kannattaa vuonna 2012 avattu Titanic Experience rakennus käydä katsastamassa, sillä se on arkkitehtonisesti varsin mielenkiintoinen.

Kivenheiton päässä Titanic Expariencestä on Titanic Studios, jossa on saanut alkunsa muun muassa HBO:n kuuluisa Game of Thrones -sarja

Ja vähän pidemmän kivenheiton päästä löytyy SSE areena. Jäähalli. Uskokaa tai älkää, täällä pelataan kiekkoa. Varovasti uskaltanen sanoa, ettei pelin taso välttämättä päätä huimaa, mutta sen sijaan areenalla järjestetään konsertteja, joissa on esiintynyt yksi jos toinenkin maailmantähti ja useampi tulossa kiertueelle.

Belfastista löytyy useita yliopistoja. Kivalle päiväkävelylle pääsee Queen's Universityn yliopistoalueella sekä sen välittömässä läheisyydessä olevaan Botanic Gardensiin. Vielä vähän keväämmälle mentäessä Botanic Gardenin puisto on taatusti kukkaloistossaan. Puistosta näytti löytyvän myös leikkipuisto ja urheilusuorituspaikkoja. Tropiikin tuntua sai näin helmikuussakin käymällä Palm Housessa. Sisään pääsee ilmaiseksi. Kauniissa, koristeellisessa kasvihuoneessa, jonka perustukset rakennettiin 1839 kosteusprosentti nousee huomattavasti ulkoilmaa korkeammaksi ja tulijan nenän täytti lähes huumaava hyasinttien tuoksu. Käy ainakin pikaisesta helpotuksesta Aasian lomaa haaveileville.

Yliopiston ja puiston ympäristössä löytyy kivoja katuja, joita kävellessä voi haaveilla asumisesta brittityyppisessä, ulkonevalla ikkunalla varustetussa punatiilisessä rivitaloasunnossa. Katujen ja asuntojen kunnot vaihtelevat äärestä toiseen, on niitä todella siististi pidettyjä katuja ja sitten niitä rähjäisempiä ja joitakin siltä väliltä.

Viikonlopussa Belfastista ehti saamaan jonkinlaisen pintaraapaisun. Näkemistä ja kokemista riittäisi pidemmäksikin aikaa, varsinkin jos kulttuuritarjonta kuuluu kiinnostuksenkohteisiin.

Rajalla

Istun tätä kirjoittaessani vielä rajan toisella puolen. 

Siis minkä rajan?

Olen Pohjois-Irlannin pääkaupungissa Belfastissa. Pohjois-Irlanti kuuluu Iso-Britannialle. Ja sain oikein kunnolla ulkomaanmatkan tuntua, kun jouduin vaihtamaan valuuttaa euroista punniksi. 

Ainakin Euroopan tästä nurkasta (tällä tarkoitan nyt Irlannin tasavaltaa) katsottuna tällä Irlannin saarta halkovalla rajalla on erityisen suuri merkitys Britannian Brexit-neuvotteluissa. Tällä hetkellä paikalla on muodollinen raja, ei passintarkastuksia tai muita virallisuuksia. Rajaa ei siis huomaa ylittäneensä. Ellei sitten satu huomaamaan Welcome to Northern Ireland- kylttiä. Liikenteessä on tietysti enemmän Britannian rekkareilla varustettuja autoja ja iirinkieliset tieopastekyltit vaihtuivat pelkästään englanninkielisiin. Ja garda muuttuu police :ksi. Mutta muuten maisema jatkuu vihreänä, jota valkoiset lampaat täplittävät. Pellot erottuvat toisistaan kiviaidoilla ja rakennustyyli pysyy samanlaisena. Piikkipensaita kasvaa täälläkin.

Historian lehtiä ei tarvitse kääntää kovin paljon taaemmas, kun etelä ja pohjoinen olivat kuin kaksi erilaista maailmaa. Leppoisampi etelä ja lähes sisällissodan vallassa ollut pohjoinen. Pohjois-Irlannin villeimmät vuodet elettiin 70-luvulla, jolloin Britanniaa kannattavat unionistit ja Britanniasta eroa haluavat nationalistit ottivat hanakasti yhteen. 30 vuotta jatkuneissa levottomuuksissa kuoli tuhansia ihmistä. Pohjois-Irlannin rauhansopimus eli niin sanottu pitkänperjantain rauhansopimus astui voimaan vuonna 1998.

Mies teki parikymmentä vuotta sitten poikain kanssa roudtripin Irlannissa ja hänelle Belfast ja Pohjois-Irlanti on jäänyt mieleen lähinnä ahdistavana paikkana. Tuolloin rajanylittäjien autoja osoiteltiin tankkereista suoraan konekivääreillä ja rajanylityspaikan jälkeen pusikoissa vilisi raskaasti aseistettuja sotilaita. Tuohon aikaan autopommi-iskut Pohjois-Irlannissa olivat vielä yleisimpiä.

Itse halusin tehdä Belfastin reissun ennen Brexitin voimaantuloa. Tiesin, että nyt kulkeminen onnistuu vielä ongelmitta. Siihen on tuntunut varautuneen moni saaren pohjoisosissa asuva, sillä pohjoisirlantilaisilla on oikeus päättää haluavatko he Iso-Brirannian vai Irlannin tasavallan passin. Yllättäen Irlannin passien hakeminen on ruuhkautunut, koska sen turvin pohjois-irlantilaiset saavat käsiinsä EU-passin. 

Mielenkiinnolla jään seuraamaan pääsevätkö päättäjät sopuun ja päätöksen kuukauden päästä olevan määräajan umpeuduttua. Luonnollisesti päätöksen vatvomista odottavat kuumeisimmin ne, joiden koti on rajan toisella puolella ja työpaikka toisella. Tai ne maanviljelijät, joiden pellot ovat rajan molemmin puolin. Tällä saarella vastustetaan kovaa rajaa, joka toisi tullessaan passintarkastukset ja estäisi tavaran kulkemisen vaivattomasti etelän ja pohjoisen välillä.

Haavat eivät parissa vuosikymmenessä ole ehkä vielä täysin arpeutuneet, arjen hankaloittaminen lisäksi saarella pelätään vanhojen haavojen aukeamista. Tammikuussa Pohjois-Irlannin Londonderryssä tehtiin peloittelumielessä autopommi-isku. Toivotaan, että raja on maaliskuun lopun jälkeenkin se näkymätön raja, jonka molemmin puolin lampaat mutustavat ruohoa kiviaidoilla rajatuilla laitumilla.

Pilkkomista ja pakkopullaa

En ole koskaan ollut mikään Kokki Kolmonen tai nauttinut suuren suuresti ruoanlaittamisesta. Tämä tämänhetkinen elämäntilanne on enemmänkin ajanut minut sen hellan eteen. Siitä huolimatta, ettei ruoanlaittaminen ole minun intohimoni, heilun monta tuntia päivästä siinä keittiön tasojen edustalla.

Toisin kuin tästä alusta saattoi kuvitella, ei minulla ole mitään inhoa keittiöhommia kohtaan, se on ehkä enemmänkin tämä elämäntilanne. Joka päivä on laitettava ruokaa. Se pakkotilanne on tehnyt ruonlaittamisesta ajoittaista pakkopullaa. Suuren osan ruoista teen siitä huolimatta itse, eineksiä meillä käytetään todella minimaalisesti. 

Ruoanlaittaminen oli erityisen kivaa silloin kun meillä ei vielä ollut lapsia. Kokkasimme vain viikonloppuisin, koska molemmat söivät päivisin lounaansa töissä. Ja iltaisin. En edes suoraan sanoen muista mitä iltaisin söimme. Varmaan jotakin myslijogurttisekoituksia tai leipää. Siihen aikaan tuohon kokkaamiseen oli vielä aikaa. Nykyään tuntuu, että aina kun yritän asettua tarpeineni siihen keittiöntason eteen, alkaa taustalla tapahtumaan. Yht'äkkiä äitiä tarvitaan johonkin, jotakin sattui ja toista harmittaa. Kummasti siinä alkaa itseäkin ketuttamaan. Varsinkin jos on nälkä. Mutta onneksi on niitä elokuvamomenttejakin; emäntä pilkkoo essu päällä aineksia ja lapset leikkivät sulassa sovussa taustalla. Ulkona paista aurinko ja linnut laulavat. Keitoksistakin tulee tietysti täydellisiä.

Suosikkiarkiruokiani ovat helpot ja nopeat, mutta maukkaat ruoat. Sellaiset, jonka valmistamiseen ei mene törkeästi aikaa, eikä jälkitöihin mene pientä ikuisuutta eli koko keittiön tavara-arsenaalia (vaikka se rajallinen onkin) tarvitse sotkea. Arjessamme pyörii sellaiset reilut kymmenen aika vakkariruokaa, sentään sekin lista välillä vähän uusiutuu.

Noin yleisesti olen ruoanlaiton suhteen vähän sellainen sinnepäin emäntä, joskus toki tulee mittailtu tarkemmin aineksia, mutta monesti ne menevät mutulla. Tässä eroan aikalailla miehestäni, joka ruokaa laitteissaan mittaa tarkasti ainekset. Ja esimerkiksi ne pilkkomamme vihannekset erovat toisistaan kuin yö päivästä. Miehen pilkkomat porkkanpalat näyttävät jämptisti samankokoisissa siisteiltä tulitikuilta, toisin kuin omat tekeleeni näyttävät siltä, että veitsi on nimenomaisesti lävistänyt sen porkkanan.

Tulevana viikonloppuna lupaan kuitenkin olla tekemättä yhtäkään ruokaa. Lähden nimittäin pienelle omalle lomalle miehen jäädessä lasten kanssa kotiin. Kyselikin haluaako mies, että teen heille ruokia valmiiksi. Ei ole kuulemma tarvetta. Täytän kuitenkin jääkaapin ja taidan kaikesta huolimatta tehdä jonkun ruoan semivalmiiksi. Veikkaan kuitenkin, että tulevat syömään jotakin muuta kuin vastaavissa tilanteissa omassa lapsuudessani. Ne olivat nimittäin juhlpäiviä, kun me lapset jäimme iskän kanssa kotiin. Silloin sai aina ruoaksi ranskalaisia ja niiden kyljessä muhinutta HK:n sinistä lenkkiä. 

Siitä kuuntelemisen jalosta taidosta

Aika usein tuntuu siltä, ettei tässä talossa kukaan kuuntele mitään eikä ketään. Ei ainakaan sillä tasolla, että reagoisi asioihin. Onkohan kaikkien korvissa luvattoman paljon vaikkua vai onko se vain kiinnostuksen puutetta?

Kun perheen pienimmälle antaa useamman kerran päivässä kieltoja paikkoihin x menemisestä tai tekemisestä - kuten nyt vaikka sen suihkunviemäriritilän irroittamisesta ja suuhun laittamisesta tai ruoan yltiöpäisestä heittelemisestä. Saa vastaukseksi katseen suoraan silmiin ja naurunremakan päälle. Kuultu on, muttei ymmärretty! Tai ainakaan haluttu ymmärtää niitä typeriä sääntöjä.

Sen sijaan sitä hivenen vanhempaa kun yrittää pyytää tai hoputtaa tekemään sitä tai tätä askaretta, ei vastaukseksi saa edes sitä katsetta. Kesken jääneet puuhat jatkuvat, niin kuin kukaan ei olisi ikinä koskaan yrittänytkään puuttua niihin. Ehkä ääneni on sittenkin liian hiljainen, vaikka olen aina luullut toisin?

Ei voi syyttää lapsia, kun ei vanhemmillakaan mene kovin lujaa. Ei silläkään osastolla aina kuunnella, tajuta tai yritetä ymmärtää. Tämän sisäistämiseksi annan muutaman keskusteluesimerkin lähimenneisyydestä.

E: - Meneekö sulla huomenna töissä pitkään?

M: - Ei kai mitenkään normaalia pidempään. Kuinka niin?

E: - Mä oon menossa sinne leffaan huomenna.

M: - Ai niin...

E: - Niin, että jos ehtisit sen verran ajoissa tänne, ettei tarttis tehdä ihan ovella läpystä vaihtoa.

M: - Siis kuinka niin?

E: - No kun oon menossa sinne leffaan, niinku just sanoin.

Eikä tuota nyt voi pelkästään miehen jäätymisen piikkiin voi laittaa.

E: - Kävin muuten tänään ettimässä soijarouhetta siitä yhestä terveyskaupasta. Niillä on ollut sitä myynnissä, mutta nyt hyllypaikka oli tyhjä. Kysyin myyjältäkin, muttei se tarkalleen tiennyt milloin saavat lisää. 

M: - Ai, siis mistä terveyskaupasta?

E: - En muista sen kaupan nimeä, mutta se iso terveyskauppa siinä kävelykadunpätkällä, sen ulkoiluvaateliikkeen vieressä.

M: - Mähän sanoin, että kävin siellä viikonloppuna katsomassa, eikä niillä ollut sitä myynnissä. Pelkkä tyhjä kohta hyllyssä.

E: - Ai...muistan kyllä, että puhuit siitä jotakin. Mutta muistin, että sanoit nimenomaan, että mee kattomaan siitä isosta terveyskaupasta.

M: - Ei vaan, sanoin että kävin siellä ja käy joku päivä katsomassa siitä pienemmästä liikkeestä. Tiedätkö, et säkään kyllä mitään kuuntele!

Perheen sisäinen viestintä vaatii selkeästi pientä viilausta ja toivetta siitä, että joku kuuntelisi joskus jotakin.

Ystävyydestä

Olen siitä onnekkaassa asemassa, että minulle on muodostunut tänne vakaa ja melko laaja kaveriverkosto. Osaa tapaan viikoittain ja välillä muutamankin kerran viikossa, osaa harvemmin. Osaa yksitellen ja osaa aina jonkun porukan yhteydessä. Suuriosa näistä kavereista on irlantilaisia, mutta muuten kansalaisuuksien laskemiseen eivät yhden käden sormet riitä. Käytännössä kaikkia kavereita yhdistää sama tilanne - pienet lapset. Ja juuri näissä erilaisissa lapsiharrasteissa olen kaveriverkkoni kutonut. Pienellä paikkakunnalla kun asutaan, niin ei voi välttyä siltä, etteikö samoja naamoja näkisi monessa eri yhteydessä, mikä ainakin alkuvaiheessa oli todella hyvä juttu.

Koska nyt on ystävänpäivä, niin kerrottakoon että tulin tänä vuonna lähettäneeksi jopa pari ystävänpäiväkorttia. Eriasia on, toimiiko Irlannin ja Suomen posti yhteen, niin että hyvissä ajoin lähetetyt kortit kulkisivat viimeistään tänään perille. Pientä yskimistä on ollut noissa yhteyksissä viime aikoina. Ja jos on kenties jotakin ongelmaa kustin polkemisen kanssa, niin oli myös ongelmia korttien löytämisessä. Tai kortteja löytyi kyllä, muttei oikeanlaisia. Sillä täällä ystävänpäivä ei ole ystävänpäivä, vaan enemmänkin rakastavaistenpäivä. Mikä tarkoitti sitä, että valtaosa korteista oli täynnä yltiösiirappisialurituksia. Sentään aikani etsittyäni löysin muutaman neutraalimman otoksen.

Viime vuonna miehen työkaveri muistutti teetauolla miestäni tänään on ystävänpäivä, muista viedä vaimolle kukkia. Veikkaanpa, että muuten olisivat jääneet kukat saamatta. Jos kukkia tänä vuonna halajaa, niin ne kannattaa ostaa itse sen miehen ollessa työmatkalla.

Suomessa kavereita ja ystäviä löytyy melkeinpä Suomen pituudelta ja leveydeltä. Kaikki vanhoista ystävistä ja kavereista asuvat toisella paikkakunnalla, kun missä itse asuin ennen Irlantiin muuttoa. Vanhoilla tarkoitan tässä yhteydessä pitkäaikaisia, eli niitä keiden kanssa on aloitettu yhdessä koulutietä tai vastaavasti päätetty sitä ylioppilaslakit päässä ja niitä keiden kanssa on nykynäkökulmasta rilluttu liikaa opiskeluaikoina. Eli siinä mielessä toiseen maahan muuttaminen ei ole radikaalisti muuttanut suhdetta näihin ihmisiin, en ole heitä Suomessakaan asuessa nähnyt liian usein. Vaan päinvastoin. Ihan parasta näissä vanhoissa kavereissa on se, että välissä olevista kilometreistä ja liian monista kalenterinsivuista huolimatta juttu jatkuu siitä, johon se on edellisen kerran jäänyt.

Halauksia ja ihanaa ystävänpäivää! 

Havaintoja, miten katolisuus näkyy Irlannissa

Olen ajatellut, että uskontoa ja politiikkaa ei tule sekoittaa tähän blogiin, mutta Irlannissa kun ollaan, niin uskonnolta tai oikeastaan kirkolta ja sen olemassaololta ei voi välttyä.

Sellaiset tietynlaiset uskonnosta ja kirkosta kumpuavat tavat näkyvät hyvin monessa asiassa ja pistävät silmään myös tällaiselle maahan muuttaneelle asioiden sivustaseuraajalle. Kun tulee maasta, jossa uskonto ei juurikaan arjessa näy ja jossa ennemmin keskustellaan siitä saako sitä Suvivirttä laulaa kevätjuhlassa, niin tällä saarella mennään monelta osin lähelle sitä toista ääripäätä. 

Irlantihan on katolinen maa, jossa edelleen valtaosa väestöstä kuuluu kirkkoon. Menneinä vuosisatoina ja -kymmeninä kirkko on ujuttanut juurensa käytännössä kaikkialle. Kutakuinkin ikäisemme naapuri esimerkiksi jutteli hiljattain, kun kävimme heillä kahvilla, että hänen nuoruudessaan urheiluseuratkin olivat kirkon alaisuudessa. Ja seurajaot oli tehty tiukasti kunkin seurakunnan alueen mukaan. 

Muistan pian Irlantiin muuttomme jälkeen ihmetelleeni kun joku kadulla juttusille pysähtynyt ihminen toivotti matkaa jatkaessaan siunausta. Tulkitsin tämän kaduntallaajan ensin joksikin uskonnolliseksi hihhuliksi. Tänä päivänä näihin toivottelijoihin on täysin tottunut. Ovella voi käydä nettiliittymän kauppaaja, joka toivottaa lähtiessään siunasta ja saman saattaa kuulla kaupan kassan suusta. Eikä ole kerta tai kaksi kun nunna on kävellyt kadulla vastaan jakamassa pieniä narun päässä roikkuvia amuletteja (näille on varmasti joku virallinen termi) siunausten kera.

Harmaiden kivisten kirkkorakennusten lisäksi Irlannissa liikkuessa ei voi olla törmäämättä erilaisiin pyhimyspatsaisiin, joita voi löytää niin puistoista kuin liikenneympyröistäkin.

Valtaosa Irlannin kouluista on tänäkin päivänä katolisen kirkon alaisuudessa. Isommista kaupungeista löytyy toki joitakin vaihtoehtoisia kouluja. Kirkkoon kuulumaton kaverini kertoi, että hänen tyttärensä ei tarvitse osallistua koulun uskonnontunneille, mutta täällä uskonto ei jää pelkästään uskonnontunneille. Kaverini kertoi tyttärensä osaavan liudan erilaisia rukouksia ja oppineensa tekemään ristinmerkin edessään. Koska koulut ovat kirkon alaisuudessa, tarkoittaa se sitä, että niiden tehtävä on järjestää niin sanottu ensimmäinen ehtoollinen ja konfirmaation.

Ensimmäinen ehtoollinen järjestetään kun lapset ovat kahdeksan vuotiaita. Tähän liittyen ihmettelin alkuun miksi niin monessa kaupassa myydään hyllymetreittäin morsiusneitojen asuja? Kunnes selvisi, että tytöt puetaan ensimmäisellä ehtoollisella tällaisiin valkoisiin morsiuspukuja muistuttaviin asuihin ja pojat vastaavasti tummiin pukuihin.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten vahvasti katolisen maan kirkko koki kovan kolahduksen. 2000-luvun taitteessa alkoi tulemaan julki pappispiireissä tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia sekä muita kamaluuksia muun muassa nunnien lapsikaupoista. Kirkossa käyminen lienee vähentynyt kaikkien näiden hämärien tapausten myötä ja onpa elo muutenkin maallistunut tällä saarella. 

Kaverini kertoi appivanhemmistaan, ettei appi käy enää messuissa. Mutta anoppi käy, tosin enemminkin sen vuoksi, että olisi paremmin perillä kylän juoruista. Kirkolla tuntuu siis olevan edelleen iso sosiaalinen merkitys varsinkin pienillä paikkakunnilla

Mieheni kertoi, että oli lukenut töissä erään tavarantoimittajan toimitusehtoja. Yhdeksi ehdoksi tavaran mahdolliselle viivästymiselle oli kirjattu Jumalan teot. Että näin! Uskonto näkyy arkisessa aherruksessa.

Musiikkimuistoja 90-luvulta

Yksi kotijutuistani on pitää keittiössä puuhaillessa radiota auki. Nappula onkin lanseerannut meille äidin radion, joka on siis se tavallinen radio ja isän radio, joka on Bluetooth kaiutin, jonka kautta raikaavat Spotifyn kautta kalastetut hitit. Radiossa kuuntelussa tykkään siitä, että sieltä tulee randomina milloin mitäkin kappaleita (toki tiedän, että myös spotifyissa pystyy kuuntelemaan erilaisia listoja:) ja lisäksi samalla kuulen uutisia ja muita mielenkiintoisia asioita. Pääasiassa kuuntelen täkäläistä paikallisradiota. Vitsailemmekin monesti miehen kanssa, että hän tietää paremmin Suomen tai maailman tapahtumat, koska hän seuraa minua huomattavasti aktiivisemmin uutisia. Minä taas tiedän Kerryn - tämän meidän kreivikunnan uutiset sekä sen minkälainen säävaroitus alueelle on julistettu.

Ehdoton suosikkini tällä paikallisella radiokanavalla on kerran viikossa tuleva tunnin kestävä musiikin makasiiniohjelma. Yleensä ohjelmassa soitetaan jonkun tietyn artistin/ yhtyeen tuotantoa ja kerrotaan taustatietoa artistin uran alkuvaiheista nykypäivään/kuolinpäivään.

Makasiiniohjelma tulee sopivasti juuri siihen aikaan kun olen lasten kanssa illallispöydässä. Joten olen aina kuulolla - toki sillä erotuksella, että välillä desibelit ruokapöydän ympärillä nousevat sellaisiin lukemiin, että musiikin kuuntelemisesta voi vain haaveilla.

Olen yleensä todella huono muistamaan kappaleiden nimiä tai niiden esittäjiä. Sen sijaan kun kuulen jonkun kappaleen, tiedän kyllä kuinka se jatkuu.

Tällä viikolla musiikin makasiiniohjelmassa oli varsinainen jackpot. Hittejä vuodelta 1995. Näin kirjoitettuna vuosiluku näyttää siltä kun puhuttaisiin lähes kivikaudesta, mutta kappaleita kuullessa en olisi kuuna päivänä uskonut, että hittien ilmestymisestä on jo 23 vuotta. Koska ihan muutamaa kappaletta lukuunottamatta osasin sujuvasti tai lähes sujuvasti kaikki luritukset.

Ja täytyy sanoa, että ohjelmaan oli poimittu melkoisia helmiä yhdeksänkymmentä luvun puolivälistä. Monet kappaleista toivat mieleen kavereita, paikkoja ja tapahtumia tuolta ajalta. Yleismaailmallisesti muistan, että Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna -95. Oman elämäni tähtihetki oli sen sijaan tuohon kesään osunut rippileiri sen tuomine uusine tuttavuuksineen sekä ensimmäinen yksin tehty ulkomaanmatka kielikurssille Iso-Britanniaan.

Tässä muutamia poimintoja makasiiniohjelmasta:

Blur: Country House

Celine Dion: Think Twice

Scatman (myös lapset heiluivat syödessään Nappulan nimittämän "hassun sedän" tahdissa)

Alanis Morissette: Ironic

Frendien tunnari

Take That: Back For Good

Pulp: Common People

Oasis: Wonderwall

Muistatko sinä nämä hitit?
Tuovatko ne joitakin muistoja mieleen?

6 asiaa, jotka ilahduttavat juuri nyt

Muutamista ulkosuomalaisten blogeissa olen bongannut tämän ilahduttavien asioiden -haasteen ja päätinpä itsekin tarttua siihen.

Siitä huolimatta, että elo on tällä haavaa tasaista, ilman suurempia mutkia suuntaan jos toiseen, löytyy pieniä arkisia ilonaiheita.

Normaalit yöunet

Nukuin yli puoli vuotta aivan liian lyhyitä ja katkonaisista öistä, kun Paddy päätti pitää minua valveilla. Kuukauden verran poju on nukkunut pääsääntöisesti paremmin ja antanut tämänkin emännän vetää hirsiä lämpimän peiton alla. Ja voin kertoa, että aamuisin - tai oikeastaan mihin aikaan päivästä tahansa olo on ollut hieman erilainen kun on saanut nukkua kunnolla.

Kivoja juttuja kalenterissa

On kiva kun kalenterissa on normaalien viikoittaisten menojen lisäksi myös jotakin pientä extraa, jotakin kivaa mitä odottaa. Tuleville viikoille suunnitelmissa on niin leffailtaa kuin ravintolailtaa kavereiden kanssa. Sekä vielä hataralla pohjalla olevia pieniä hivenen pidemmäntähtäimen suunnitelmia.

Perheaikaa

Sunnuntaista on muotoutunut meille niin sanottu perhepäivä. Mikäli sää suosii ja galaksit ovat muutenkin kohdallaan, olemme tavanneet käydä ulkoilemassa ja ulkoilun päätteeksi täyttämässä nälkäiset vatsat. Niin tänäänkin. Haistelimme merituulta ja kävimme tekemässä kävelylenkin läheisellä rannalla, jonka jälkeen päädyimme pubiin syömään lounasta.

Kukkakimppu

Ostin kimpun tulppaaneja. Ne ovat itselle sellainen kevään merkki tai sanotaanko ennemmin merkki siitä, että talvi on taittumassa kevääseen. Täällä saarella eroa talven ja kevään välillä ei juuri huomaa, mutta sen huomaa, että päivät ovat pidentyneet ja valoisuus alkaa ottamaan niskalenkkiä pimeydestä. Jee!

Nuhan selättäminen

Taas yksi räkäaalto omalta ja lasten kohdalta selätetty. Ja toive siitä, ettei seuraava ole ihan heti kulman takana väijymässä.

Lukeminen

Olen aina tykännyt lukea kirjoja, mutta toisinaan lukutouhuihin pääsee tulemaan pitkä tai vielä vähän pidempi tauko. Näitä pitkiä taukoja tässä nyt on ollut enemmänkin. Nyt olen taas päässyt uudelleen lukemisen makuun. Tahti tosin on kovin verkkaisa, muutama sivu iltaisin, ennenkuin silmät painuvat kiinni.

Mitkä asiat sinua ilahduttavat juuri nyt?