Perhepyörä

Mies teki päivätolkulla selvittelyjä. Googlaili, tuijottotti mallivideoita, soiteli ja meilaili. Mistä löytäisi kivan kesäpelin – tai no mikäli menneeseen talveen on peilaaminen niin huomattavasti pidemmän aikaa vuodesta toimivan pelin. Monen ulkomaanmutkan, ensin epäonnistuneen, sitten sattuman kautta hän sai erään pienen helsinkiläisen pyöräliikkeen Fillarifiilarin yhteystiedot ja päätyi tekemään kaupat.

Jokunen viikko myöhemmin kulkupeli saapui ja mies kurvasi avomallillaan tyytyväisenä pihaan.

Ei, meille ei tullut avoautoa. Vaan pyörä, jonka kyytiin mahtuu vaikka koko perhe. Ja mahtumisesta se ei ehkä niinkään ole kiinni vaan siitä riittääkö polkijan reisissä jerkku.

Autoa emme ole paluumuuton jälkeen hankkineet, mutta tämä peli toimittaa mainiosti kesäauton virkaa. Kyytiin mahtuvat molemmat lapset ja mies taittaa tällä pelillä työmatkansa kaikkein näppärimmin. Pyörän kyytiin saa pakattua myös isot ruokakauppaostokset.

Lukuisien lasten päiväkotivientien, muutamien pienien retkien, kauppakeikkojen ja koeajojen jälkeen Xtracycle perhepyörästä, voinee sanoa seuraavaa:

Pyörä on malliltaan tavallista fillaria pidempi. Pituus on hieman yli kaksi metriä. Luonnollisesti painoa on myös enemmän, joten sitä on raskaampi ajaa kuin vaikkapa 90-luvun klassikko Nopsaa. Jos tätä perhepyörää taas vertaisi idealtaan hieman samaan laatikkopyörään, on tätä huomattavasti ketterämpi polkea hieman isommassakin ihmisvilinässä. Pyörän leveys kun ei juurikaan eroa normifillarista. Jyrkinpiinkin ylämäkiin jeesiä antavat pyörän 27 vaihdetta. Xtracyclessa on tavalliseen pyörään verrattuna pienemmät renkaat, joka keventää omalta osaltaan hieman painavammankin lastin polkemista.

Polkijan takana on 80 cm pitkä tarakka. Tähän tilaan on voi varaosilla tehdä monta variaatiota. Siihen mahtuisi vaikkapa kaksi turvaistuinta tai pitkä kuljetustila. Meillä tila toimii tällä hetkellä kaikista parhaiten tällä kaavalla; kaksivuotias nököttää turvaistuimessa ja nelivuotias istuu hänen edessään pitkällä penkillä. Niin penkki kuin turvaistuinkin ovat niin sanottujen monkey barien välissä – melkoisen osuva ilmaus tuolle revohkalle. Nelivuotias ei ole millään tavalla kiinni, mutta pysyy turvallisesti kaltereiden välissä reippaammassakin vauhdissa. Tarpeen vaatiessa takapenkille mahtuisi vielä mukaan yksi lainalapsi. Monkey barien leveys on 60 cm, niiden alla kulkee samanlevyinen ritilä, jolle lapset voivat laittaa jalkana.

Lapset, kuten mieskin ovat olleet ihan intona uudesta kulkupelistä, tosin nyt säät ovat olleet puolellamme. Yhtenä päiväkotiaamuna on ripottanut vettä.

Lasten istuimien lisäksi mies hommasi lisävarusteena l-muotoisen etutelineen ja sivulaukut, jotka saa asennettua takapenkin jalkatilaan. Sivulaukkuihin saa kätkettyä niin ruokakauppaostoksia kuin retkiromppeitakin.

Pieniä miinuksia italialasivalmisteisesta Xtracycle- pyörästä on käynyt meidän testailulla ilmi. Sivulaukut tulee laittaa ruuveilla kiinni pyörään eli niitä ei noin vain pikkunäppärästi oteta pois ja laiteta takaisin. Samaten satulassa pikalukko olisi plussaa, jolloin minäkin voisin helposti lainata pyörää ja laskea satulan sopivalle korkeudelle. Pyörän painavuudesta jo mainitkinkin, mutta tämä malli ei siitä huolimatta yllä painon suhteen yhtä suuriin luokkiin samanhenkisten pyörien kanssa.

Lyhyiden testiajojen ja muutamien retkien jälkeen pyörä on herättänyt kyselyitä ja pitkähköjä katseita. Erityisen pitkiä silloin, kun kipusin itse takapenkille monkey barien väliin ja mies toimi kuskina. Ehdotinkin hänelle kesätyötä riksakuskina. Hänen mahdollisten kesätöiden lisäksi olen varma, että tällä kruisaillaan aika monta pientä ja miksei hieman isompaakin kesäretkeä pääkaupunkiseudulla.

*Kuvissa pyörään on kiinnitetty aika monta rompetta kesäretkeä varten, kuten etuosan muovilaatikko etutelineen päälle ja lasten hiekkalelusäkki pyörän takaosaan – eivät siis kuulu peruskalustoon.

**Tämä ei ole maksettu yhteistyöpostaus, vaan ihan puhdasta omien kokemusten kertomista niin sanotusta cargo pyörästä.

Töiden aloittaminen koronan keskellä

Kotiäitivuosien jälkeen tein paluun työelämään kaksi kuukautta sitten. Kesken koronapandemian. Ja onhan se ollut vähintäänkin erikoista.

Kävin huhtikuun ensimmäisenä päivänä käytännössä typötyhjällä toimistolla. Kävin esimieheni kanssa muutamia käytännönjärjestelyjä läpi ja IT-heppu väsäsi koneen kuntoon. Käsidesi haisi ja etäisyyksistä pidettiin huolta.

Seuraavana päivänä aloitin käymään suunnitelman mukaan perehdytysohjelmaa läpi. Tutustuin itselleni ennestään vieraaseen alaan, yritykseen ja työtehtäviini.

Alkuun mietin, miten ihmeessä töihin pääsee käsiksi kun ei näe ketään eikä oikein tiedä keneltä kysyä mitäkin. Etäyhteydet ovat kuitenkin olleet yllättävän hyvä kanava opastaa asioita ja käydä tehtäviä läpi homma kerrallaan.

Pikkuhiljaa aloin saamaan selkeämpää kuvaa siitä keiden kanssa työskentelen ja myös kasvot näille työkavereille. Pääsin videokokousten aikana heidän olohuoneisiin, työhuoneisiin ja keittiön pöytien ääreen. Välillä kuvissa on vilahtanut lemmikkikoira tai vanhemmaltaan huomiota kaipaava lapsi. Siitä huolimatta, että olin kurkkinut videon välityksellä heidän koteihinsa, olin kuvitellut muun. Kuka on pitkä ja kuka on lyhyt?

Alkuun koin kotona työskentelemisen haasteelliseksi. Lapset pyörivät nurkissa ja jaoimme miehen kanssa vuoroja kumpi tekee töitä ja kumpi lähtee lasten kanssa ulkoilemaan. Pikkuhiljaa rutiinit alkoivat muodotumaan kotityöskentelynkin ympärille. Erityisesti aloin liputtamaan etähommia sen jälkeen kun lapset palasivat päiväkotiin.

Olen ottanut tavaksi jumpata tai käydä juoksulenkillä useampana aamuna viikossa. Olenpa kuinka väsynyt aamulla hyvänsä, on se ollut oiva tapa saada itsensä virkeämmäksi. Sen jälkeen aamupala ja availen samalla työkoneen. Töitä teen suurimmalti osalta ruokapöydän äärestä. Välillä saatan vaihtaa miehen Lundian kirjahyllystä pykäämän seisomatyöpisteeseen. Lounas tulee nautittua hyvin tarkasti puolen päivän aikaan. Silloin vaihdan aina paikkaa. Hyvin usein kasaan lautaselleni eilisen päivän jämiä ja menen sään salliessa ulos syömään niitä tai siirryn sisällä toiseen paikkaan. Ruoan päälle keitän kahvit ja pahaksi tavaksi on saada sen kanssa jotkain pientä makeaa. Olen monilta kuullut, että työpäivän päättäminen kotona on hankalampaa. Omalla kohdalla se ei ole tuottanut vaikeuksia, siinä auttaa pitkälti se, että lapset tulee hakea päiväkodista ja se on erinomainen syy pistää kotitoimisto kiinni, vetää tennarit jalkaan ja lähteä kävelemään päiväkodille.

Parhaita puolia etätyöskentelyssä on se, että päivässä jää paljon enemmän aikaa muuhun, kun ei ole työmatkoja tai tarvitse laittaa itseään kuntoon. Työasuna kun tuntuu toimivan päivästä toiseen legginssit tai pyjamahousut ja paita, jonka puhtaus riippuu siitä tuleeko videopalaverissa pitää video päällä vai ei. Etätyöskentely antaa myös mahdollisuuden siihen, että voi päivän aikana pistää pesukoneen pyörimään tai tehdä jossakin välissä valmisteluja iltaruokaa varten, muuten nämä puuhat jäävät siihen kun on hakenut väsyneet lapset päiväkodista.

Kesäkuun alussa saimme luvan palata vuoroviikoin toimistolle. Ajattelin käyttää tilanteen hyväksi ja vietin pari päivää konttorilla. Pyjamahousut vaihtuivat vähän siistimpiin vetimiin ja tauon jälkeen hyppäsin julkisten vietäväksi. Hiljaista oli. Muutamaa työkaveria sentään näin, muuten käytävät kumisivat tyhjyyttään ja printterin ääni melkein säikäytti.

Luomieni hyvien rutiinien myötä, luulen että jatkan kesän yli pitkälti etätyöskentelyä ja käyn toimistolla jos tarve vaatii.