Ystävällisiä naapureita ja monta puolalaista

Esteri teki taas eilen temppujaan näillä main. Iltapäivällä oli kuitenkin lähdettävä asioimaan marketissa, koska kaikkea tarpeellista ei lähikauppa Lidlistä saa. Sateenpitävää takkia päälle ja kenkää jalkaan, lapsen rattaat vakuumiin ja vielä sateenvarjo mukaan. Kyllä näillä pärjätään.

Lähimpään isompaan markettiin on meiltä rapian parinkymmenen minuutin kävelymatka. Mitään julkista liikennettä täällä ei ole joten miehen ollessa töissä ainoaksi kulkupeliksi jäävät jalat. Ystävällinen naapurin rouva ajoi meitä vastaan ensimmäisessä kadunmutkassa ja avasi kauhuissaan autonsa ikkunan "Mitä teette ulkona tässä säässä? Pärjäättekö varmasti siellä? Loppuviikosta pitäisi jo olla parempi sää". Sain vakuuteltua ettei meillä ole mitään hätää ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti kauppaa. Olen toki huomannut, ettei täällä sadesäillä liiku jalkaisin juuri kukaan muu kuin ehkä koiranulkoiluttajat.

Marketin hyllyjen välissä törmäsin toiseen naapuriin, eteläafrikkalaiseen rouvaan ja hänen poikaansa. Olivat etsimässä meitä kaupasta. He olivat ajaneet kaupan lähettyvillä meidän ohitse ja yrittäneet heilutella. Enhän minä ollut huppuni ja sateenvarjoni alta mitään nähnyt. Heidänkään mielestä ulos ei ollut mitään asiaa tuollaisella säällä ja he halusivat antaa meillä kyydin kotiin. Eivät ottaneet kuuleviin korviinsa, ettei meillä ollut sadevarustus päällä mitään hätää.

Ostosten jälkeen kasasin kaatosateessa eteläafrikkalaisen rouvan skottimiehen kanssa lapsen rattaita osiin. Otin kaikki irti lähtevät osat pois, jotta sain rattaat mahtumaan heidän autoonsa. Lapsi huusi sillä välin suoraa huutoa rouvan sylissä. Kotiin päästiin, en tiedä kuivimpina kuin ilman autokyytiä, mutta joka tapauksessa äärettömän ystävällinen ele naapureilta, joiden kanssa olin jutellut vain kerran aikaisemmin.

Tällä välin mieheni oli kerrankin tähtäämässä illallisajaksi kotiin. Hänen työpäivänsä ovat olleet melkoisen pitkiä koko tammikuun. Työpäivän päätteeksi hän oli kuitenkin epähuomiossa tankannut dieselautonsa tankin täyteen bensaa ja hokasi tekonsa kun asetti pistoolia takaisin paikoilleen. Ei muuta kuin aseman myyjälle selittämään tilannetta ja kysymään voisiko tähän aikaan saada jotakin apua asiaan. Myyjän kommentti "You shouldn't have done that" ei antanut hirveästi toivonrippeitä, että bensa-aseman työntekijät pystyisivät auttamaan asiassa. Onneksi jonossa ollut puolalainen pariskunta oli kuullut kyseisen keskustelun ja he soittivat oma-aloitteisesti puolalaisen mekaanikkokaverinsa paikalle. Kaveria odotellessa mieheni oli jutellut niitä näitä ystävällisen pariskunnan kanssa ja oli selvinnyt, että he tuntevat erään mieheni työkaverin, joka on yllätys-yllätys puolalainen. Pariskunnan toimesta myös mieheni työkaveri soitettiin paikalle. Auto hinattiin korjaamolle tankintyhjennykseen ja mieheni toimitettiin kahville puolalaisen työkaverin kotiin. Muutaman tunnin päästä sekä auto että mieheni olivat valmiita jatkamaan kotimatkaa. Meidän onneksemme näiltä pikkupaikkakunnilta löytyy käsittämättömän ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä.

Veden heittäminen kiukaalle kielletty

Viikonloppu oli aikalailla sateinen ja ulkoilu jäi vähemmälle. Puuhaa riitti kyllä kotosalla, kun siirsimme huonekaluja huoneesta toiseen ja laitoimme tavaroita uusille paikoilleen. Erinäisiä kasoja on vielä siellä sun täällä, mutta pahin kaaos on selätetty.

Säät ovat viime päivinä olleet melko koleat ja tuntuu, että sisällä on aikalaisen viileää. Senpä vuoksi päätimme mennä sunnuntaina katsastamaan paikallisen kylpylän. Ajatus lämpimissä vesissä lillumisesta ja mahdollisesta saunasta houkutti.

Paikallinen kylpylä Aqua Dome osoittautui mukavaksi paikaksi. En ole toviin käynyt ulkomailla uimahallissa tai kylpylässä joten maan toimintatavat herättivät meissä hitusen huvitusta.

Alle kaksivuotiaille myytiin kellukkeita lainaksi. Kun ilmoitimme ettemme tarvitse niitä, niin jouduimme allekirjoittamaan sitoumuksen, että olemme kieltäytyneet kellukkeiden vuokraamisesta. Näin kylpylä sanoutui irti mikäli lapselle käy altaassa jotakin.

Uikkarin vaihtaminen sujui vaatteidenvaihtokopissa ja kylteissä kehotettiin asioimaan vessassa ennen altaaseen menoa. Tuo jälkimmäinen on sinänsä hyvinkin toivottava toimintatapa.

Altaissa oli mukava polskia ja lillua, mutta pienen uimarin kanssa tulee helposti kylmä, kun aikaa tulee vietettyä pääasiassa matalassa vedessä. Valitettavasti lapsia ei saanut viedä saunaan. Teki mieli kertoa, että meillä Suomessa lapset syntyvät saunassa. Siispä kävimme miehen kanssa vuorotellen saunassa lämmittelemässä. Valittavana oli höyrysauna sekä kaksi tavallista saunaa. Toinen lempeämmillä löylyillä (40 astetta) ja toinen kovemmilla löylyillä (80 astetta). Päädyin tuonne "kovempien löylyjen" saunaan. Kipusin ylimmälle lauteelle, todetakseni, että saunassa oli lämmin, mutta se varinainen kuumuus jäi kyllä puuttumaan. Saunaosaston säännöt olivat jokseenkin käänteiset siihen mihin olen tottunut "pidä uima-asu päälläsi ja veden heittäminen kiukaalle kielletty". Alimmalla lauteella istui keski-iän ylittänyt äijäkööri, jonka aksentti oli niin vahva, että keskustelun salakuuntelu jäi hyvin vähälle. Muodostin ymmärtämieni sanojen (juoda, Guinness, metsästää, Jeesus) perusteella mielipiteeni siitä mille äijät hörisivät.

Täällä kun on pari viikkoa totutellut siihen, että sisätiloissa on koko ajan hieman kylmä, niin olisin kaivannut saunasta pientä lämpöä tähän tilanteeseen. Ehkä on vain todettava, että irlantilaiset ovat niin tottuneita kalseaan ilmaan, etteivät kaipaa kunnon lämpöä edes saunasta.

Tavaranpaljoutta

Suomesta lähetetyt tavarat saapuivat vihdoin eilen. Jipii! Olin lähtenyt reissuun ihan minimivarustuksen kanssa, koska tavaroiden arvioidun saapumisaikataulun piti olla vajaa viikko saapumisemme jälkeen. Yleensä tuppaan reissuun lähtiessä varautumaan lähes kaikkeen ja tavaraa on aina liikaa. Nyt päätin kerrankin toimia toisin... Mitä opimme tästä? Älä muuta tapojasi vaan ota aina ylimääräistä mukaan :)

Tavaroiden saapumisesta riitti kyllä riemua meille kaikille. Nappula näki pitkästä aikaa lelujaan, minä sain lisää vaatteita ja villasukat! Mies iloitsi ainakin langattoman kaiuttimen saapumisesta. Vaatteiden lisäksi tuli muun muassa kamera, polkupyörät ja urheiluvarusteita. Pääsee vähintäänkin suunnittelemaan liikunnan aloittamista, pyöräilyä ja valokuvausta muullakin kuin kännykällä.

Nappula pääsi viime yöksi nukkumaan omaan sänkyyn kuukauden siskonpeti -elämän jälkeen ja miehen työkaverilta lainaksi saamamme pienen yksiön kokoinen syöttötuolihärpäke saa väistyä oman tuolin tieltä.

Edellä mainittujen lisäksi saapui myös vähän pakkaamiani elintarvikkeita ja herkkuja. Hihii. Ja monta laatikkoa Arabiaa. Mieheni ei ollut asuntoa katsastaessa tullut huomioineeksi, että täällä oli astiat talon puolesta. Nyt niitä on todellakin yllin kyllin. Toki Suomesta tuli pakattua mukaan sellaisia keittiötarpeita, joita ei täällä ollut tai ei kaupasta saa, kuten juustohöylä. Tämän tavarapaljouden keskellä muuttomiehen minulle esittämä kysymys ”Where does all this stuff come from?”, lienee ihan relevantti.

Kivaa viikonloppua! Täällä se kulutetaan laittamalla tavaroita uusille paikoilleen ja syömällä salmiakkia.

Olemassaolon todistelua

Alkuun tarina viime perjantai-illalta, sen avulla pääsen pitkällä aasinsillalla varsinaiseen asiaan.

Olimme saaneet perjantai-iltana ruoan syötyä, lasien pohjalla oli vielä muutama tilkka viiniä jäljellä. Puolitoistavuotiaamme oli kieltäytynyt istumasta potalla ja viskannut sen tuohduksissaan pitkin keittiön lattiaa, tyhjän onneksi. Tovi tämän kieltäytymisrituaalin jälkeen haistoi tietysti vaippaan tippuneen lastin. Kutakuinkin samaan aikaan soi ovikello. Ihmettelimme kuka meidän ovikelloamme soittaa perjantai-iltana kun emme edes tunne juuri ketään – no ehkä jollakin naapurilla on asiaa. Ovella olikin TV-lupatarkastaja, joka tuli toteamaan teeveettömän tilanteemme olohuoneeseen ja keittiöön. Saimme puhtaat paperit tarkastajalta, mutta mietin jo tuleeko seuraavaksi paikalle sosiaalitoimi, kun vanhemmat lipittävät viiniä ja lapsi käryää vaipoissaan.

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Jotta saisimme virallisia asioitamme eteenpäin kuten avattua pankkitilin, nettiyhteyden, puhelinliittymän jne, meidän tulisi pystyä esittämään niin sanottu ”todistettu osoite”, eli meidän pitäisi pystyä jonkun virallisen kirjeen avulla todistamaan, että asumme siinä osoitteessa jonka olemme ilmoittaneet. Todisteeksi kelpaa esimerkiksi kotiosoitteeseen lähetetty puhelinlasku tai jonkun virallisen/valtiollisen tahon lähettämä lasku tai muu ilmoitus.

Yritimme viikonloppuna käydä avaamassa minulle puhelinliittymää, mutta ennen kuin voin sen saada pitää hakulomakkeeseen antaa irlantilainen tilinumero – no sitä ei vielä ole, koska pankki hyväksyy tilinavaamista vastaan kirjeen jostakin kotiin tulleesta laskusta kuten puhelinlaskusta. Luuppi on valmis. Sentään saimme ostettua paikallisen prepaid -liittymän joka saa luvan palvella siihen saakka kunnes saan itselleni oikean liittymän.

Miehelleni on tullut paikalliselta vesilaitokselta Irish Waterilta kirje ja hän kerkesikin jo riemuitsemaan, että hän pystyy todentamaan osoitteensa sen kirjeen avulla. Riemu päättyi kuitenkin lyhyeen kun kuulimme, että Irish Waterin kirjeitä ei läheskään aina hyväksytä, koska kyseinen laitos tuppaa nostamaan lähes kaikkien paikallisten niskakarvat ylös. Toki näissäkin asioissa on eroja, yhteen pankkiin voi kelvata sellainen todistus mikä ei taas toisessa pankissa mene läpi.

Pähkäillessämme mistä saisin itselleni tuon todistetun osoitteen meille tuli mieleen tuo perjantai-iltainen yllätysvierailu. Kävimme ostamassa itsellemme television ja maksoimme (sen pystyi maksamaan ulkolaisella luottokortilla!!) TV-lupamaksun. Laitoimme maksun minun nimiini. Kun kyseistä veroa ei enää Suomessa makseta erikseen, niin uskaltanen tunnustaa, että tuo TV-lupa on ensimmäinen jonka olen koskaan maksanut. Nyt odottelen, että kyseisestä verosta kolahtaa kirje postiluukkuun ja katsotaan päästäänkö sen paperin kanssa eteenpäin näissä todisteluasioissa. Pitäkää peukkuja! Lupaan pitää teidät ajan tasalla siitä kuinka hommat etenevät.

Päivän happihyppely

Olen yrittänyt noudattaa täälläkin Suomessa tottumaani tapaan ”kaksi kertaa ulkoilua päivässä”. Suomessa totuin siihen, että lyhyellä iskuetäisyydeltä löytyi vähintään viisi leikkipuistoa ja päiväsaikaan siellä oli aina joku muukin peuhaamassa. Leikkipistoissa olen viimeisen puolen vuoden aikana solminut monta uutta tuttavuutta, sen vuoksi kuvittelin vetäväni saman ässän täälläkin hihasta. Noup. Täältä olen löytänyt tasan yhden leikkipuiston kaupungin keskustasta. Puistossa itsessään ei ole mitään vikaa, lähinnä ihmettelen puistojen vähyyttä. Olen muutamalta ihmiseltä kysynyt leikkipuistoista ja kaikki ovat maininneet tämän yhden ja saman paikan.

Asumme rauhallisessa nukkumalähiössä, jossa on noin nelisenkymmentä kutakuinkin samankaltaista omakotitaloa. Alueella on pieni puistokaistale. Mielessäni olen suunnitellut tälle alueelle keinut, hiekkalaatikon, penkit ja muuta mukavaa, mutta viheraluetta hallitsee ainoastaan tuulenpieksemä jalkapallomaali. Kunhan tyttären taidot kasvavat, voimme toki mennä siihen potkimaan palloa, mutta siihen menee vielä tovi jos toinenkin. Kaikesta päätellen alueella asuu aika paljon lapsia, koska monessa pihassa näyttää olevan keinu, trampoliini, palloja ynnä muuta lapsista kielivää. Hämmennys on ollut jokseenkin suuri koska varsinkaan aamupäivisin näillä kulmilla ei näy ketään. Yksi auto saattaa huristaa ohi ja siinä se. Lienevätkö kaikki muut sitten koulussa tai päiväkodissa? Vai kömpivätkö ulos koloistaan vasta keväämmällä?

Mainitsemaani keskustan leikkipuistoon kävelee meiltä puolisen tuntia. Siellä olemme käyneet nyt muutamina päivänä keinumassa ja viettämässä aikaa. Varsinaista juttukaveria en ole puistosta vielä löytänyt, sillä ainakin arkisin siellä on ollut lähinnä isovanhempia lastenlastensa kanssa. Samaten venäjää ja muita slaavilaisia kieliä on kuulunut jonkin verran, joten jutustelu on jäänyt vähemmälle.

Puistossa on pistänyt silmään lasten pukeutuminen. Tällä ollessamme lämpötila on ollut jotakin +5-10 asteen väliltä, mutta ajoittainen kostean viileä tuuli tekee säästä kylmemmän tuntuisen. Meidän nappulalla on ollut Suomesta tuotu Reiman talvihaalari, rukkaset ja leuan alta sidottava myssy. Ja muita ulkovaatteita ei ole tarjotakaan ennen kuin tavaramme saapuvat tänne. Tämä lapsen asukokonaisuus on herättänyt selkeästi ihmetystä. Paikalliset lapset kun ovat ohuissa trikoissa/collegehousuissa ja toppatakissa, välillä pelkässä hupparissa. Hanskat puuttuvat kokonaan ja usein myös hattu. Sen sijaan aikuisilla näkee päässä muodikkaita tupsupipoja. Itse en herkästi palelevana pärjäisi vielä pelkissä collegevaatteissa ulkona vaan olen todennut coretexin aika lyömättömäksi varustukseksi.

Perillä ollaan!

13. päivä perjantaina tehtiin tyttären kanssa 14 tuntia matkaa ja päästiin perille Irlantiin. Tuohon 14 tuntiin on laskettu ajomatka Turusta Helsinkiin, lennonvaihto Lontoossa ja siellä odottelu – mikä oli kyllä poikaa tuon eloisan pikkuviikarin kanssa. Pääsi vähän jaloittelemaan ennen seuraavaa lentoa ja sitä seurannutta puolentoista tunnin automatkaa perille.

Paikanpäällä meitä odotti miehen valitsema talo. Kerrostalokolmiossa asumiseen tottuneena täällä on meille rutkasti tilaa. Voisin jopa sanoa liikaa. Asunto on valmiiksi kalustettu. Muuttokuormassa – jahka se sieltä saapuu – on kylläkin tulossa muutamia omia, lähinnä lapsen huonekaluja. Onneksi asunnon kalusteet ovat suhteellisen neutraaleja.

Silmämääräisesti kävin kylläkin jo läpi ei niin omantyyliset feikkimingvaasit, tekokukka-asetelmat ja elämänviisaustaulut, jotka tulen siirtämään jonnekin komeron perukoille. Kaikesta päätellen asunnon taitaa omistaa joku joka on aikoinaan halunnut itsensä kesäksi kuntoon, koska varastokomerosta löytyi ei ihan viimeistä huutoa oleva kuntopyörä ja yhdestä makuuhuoneesta parhaat päivänsä nähnyt stepperi. Ei tainnut Mr. Motivator innostaa riittävästi!

Päivänvalossa huomasi, että ulkoisesti siistinnäköinen asunto kaipaa kyllä aikalailla puunausta, ennen kuin olon saa mukavaksi. Onneksi sohvanpäälliset sai irroitettua ja asunnosta löytyy rumpukuivaaja, muuten päällisiä ei olisi varmasti ikinä kuivaksi saanutkaan. Olohuoneen kokolattiamatto oli kutakuinkin päällystetty koirankarvoilla. Tosin kurkkuni oli jo kertonut minulle aiemmin mikä lemmikki tässä asunnossa oli aikaisemmin viettänyt aikaansa. Paikallisesta marketista tuli tyhjennettyä osa siivoustarvikehyllyä ja niin koirankarvat, hämähäkinseitin ja muut ällötykset ovat saaneet kyytiä. Hommaa toki riittää vielä, mutta alkuun on päästy ja tölliä saatu vähän raikkaammaksi. Siivousta ei valitettavasti ole hirveästi edistänyt se, että talon imurista oli letku katki ja toinen pyörä irti.

Täytyy kyllä sanoa, että koira ja kokolattiamatto on ehkä yksi huonoimmista yhdistelmistä! Onneksi koko talo ei ole vuorattu kokolattiamatolla – ainoastaan olohuone ja portaat. Muuten alakerta on laattalattiaa ja yläkerrassa on puulattia. Alakerran kylmän laattalattian vuoksi olikin pakko käydä ostamassa sisätossut. Tuntui, että jalka jäätyivät muuten kiinni laatan pintaan. Lattialämmitys on hyvä vinkki tänne taloaan rakentaville. Minusta ei ole siihen sisällä kengät jalassa kulkemiseen, kuten näissä maissa on tapana tehdä. Miten te muut Suomesta ”kenkämaihin” muuttaneet, oletteko oppineet pitämään kenkiä jalassa sisällä?

Päivät vähenevät

Ihannekuva matkavarustuksesta

Nyt on riittänyt ikuiselle vatsajännittjälle töitä. Alkaa lähtö lähestymään. Viime viikot ovat olleet tapahtumarikkaita. Joulunpyhät tuli vietettyä perinteisesti meidän molempien vanhempien luona ja vuosi vaihtui kavereiden keskellä vanhoissa kunnon kotibileissä.

Viikkoa ennen joulua saimme nimittäin vihdoin odotetun tiedon, että meillä on tammikuussa asunto Irlannissa. Hip hip hurraa! Vihdoin konkreettisia askeleita - eikä mennyt kovin viime tinkaan. Mieheni sai edellisellä Irlannin työreissulla sovittua useamman näytön ja se kantoi onneksi hedelmää. Näyttöjen sopiminen ei ollut helpoimmasta päästä - vuokrausfirmat eivät vastanneet sähköpostikyselyihin ja homma lähti aukenemaan vasta kun hän marssi siististi pukeutuneena vuokrafimojen toimistolle ja ilmoitti olevansa kiinnostunut muutamista asunnoista. Itse en ole kyseistä asuntoa vielä nähnyt, muuta kuin valokuvista. Melkoista luottoa siis reilun kymmenen vuoden parisuhteen jälkeen!

Joulun välipäivinä pakkasimme pikaisella aikataululla mukaan lähtevät tavarat. Laatikot tulivat tiistaina ja muuttomiehet hakivat ne torstaina. Irlannissa meitä odottaa kalustettu asunto, joten huonekalut jäävät muutamia pieniä poikkeuksia lukuunottamatta Suomeen.

...ja osa totuudesta

Toissapäivänä muutolle tuli vielä konkreettisempia sävyjä, kun mieheni lähti rinkka selässä ja pukupussi toisella olalla matkaan. Minä jään vielä muutamaksi viikoksi Suomeen järjestelemään asioita ja viettämään yh-elämää vauhdikkaan tyttäremme kanssa. Tarkoitus olisi täräyttää paikalle kutakuinkin samoihin aikoihin romukuormamme kanssa. Toivottavasti saamme sinä aikana nauttia vielä lumisateesta, pulkamäistä, pullasta ja kavereiden tapaamisista.