Hylly löysi paikkansa

Lainasimme naapureilta poraa. Seinälle kipusi tällä kertaa taulu, peili ja hylly.

Tuolla kyseisellä hyllyllä on ikää. En tiedä tarkalleen kuinka paljon, mutta vähintäänkin yli 35 vuotta. Muistan nimittäin tuon samaisen hyllyn olleen ainakin kahdessa eri lapsuudenvuosieni kodissa. Hyllyn paikka oli aina keittiössä. En muista mitä hyllyssä säilytettiin, muuta kuin painavan metallisen morttelin, josta sai aikaan mojovat äänet kun keppiä kilkutteli astian reunaan.

Tuo samainen hylly palasi elämääni reilut viisitoista vuotta sitten. Muutin silloin pieneen turkulaiseen yksiöön. Yksiö oli muuten vallan riittävä tarpeisiini, mutta keittiö oli pieni kuin postimerkki. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kerrottakoon, että keittiössä oli tasan yksi pistorasia, joka oli sellaisessa paikassa, ettei sen läheisyyteen saanut niitä siihen aikaan kaiketi kahta sähköaparaattiani; kahvinkeitintä ja mikroa. Sen vuoksi sähkövimpaimet piti virittää aina jatkojohdolla tämän pikkuruisen keittiön poikki. Jos oli pistorasioita vähän, niin niin oli myös säilytystilaa. Muutama pieni kaappi. Tällöin tämä hylly astui kuvaan, kun vanhempani kysyivät josko haluaisin laittaa vanhan lokerikkohyllyn minikeittiöni seinälle.

Ja sinne se päätyi ja toimi tarpeisiini täydellisesti. Ostin kirppareilta somia retropurkkeja, joita täyttelin kahvilla, riisillä, puurohiutaleilla ja muilla kuivatarpeilla. Ja hylly vetikin purnukoita sisälleen yllättävän suuria määriä.

Tämän yksiön jälkeen hylly seurasi minua ja kuvaan astunutta miestä muutamaan seuraavaan turkulaiseen kotiin. Hyllyn paikka valikoitui aina keittiöstä, vaikka kaappitilaa tulikin enemmän, eikä sillä ollut enää käyttöä ruoansäilytyshyllykkönä.

Pari kuukautta sitten tyhjensimme varastoa, jossa suurin osa tavaroistamme oli ollut säilytyksessä Irlannin vuosien ajan.

Varaston kätköistä löytyi myös tuttu hylly. Pohdin olisiko sille käyttöä. Tässä vaiheessa tajusin varsinaisen päähänpinttymän. Mietin, että jos hylly otetaan käyttöön, on sen paikka ilman muuta keittiössä. Kummaksuin sitä, kuinka samoja huonekaluja sijoittelee vanhasta tottumuksesta samoihin huoneisiin tai samanlaiseen käyttötarkoitukseen, vaikka tämäkin esimerkkihylly istuisi mainiosti muuhunkin tilaan.

Keittiön seinälle hylly ei kuitenkaan päätynyt, koska teimme paluun pieneen keittiöön. Sen sijaan hylly sai turvallisen paikkansa saman aihepiirin ympäriltä; ruokapöydän vierestä.

Vanhaan, mutta ajattomaan lokerikkohyllyyn on kiva laittaa esille kauniita enemmän tai vähemmän käytössä olevia esineitä, jotka muuten ehkä päätyisivät piiloon kaapin ovien taa. Esineitä vaihdellessa hyllystä saa kuin pienen muuntuvan taidenäyttelyn, jossa jokaiseen lokeroon ja lokerikon päälle voi sijoittaa hauskoja pieniä yksityiskohtia.

Mielenkiintoista nähdä pääsenkö koskaan päähänpinttymästäni ja voisiko hyllyn jonakin päivänä sijoittaa täysin toiseen huoneeseen kuin keittiöön tai sen välittömään läheisyyteen? Sen voin kuitenkin taata, että kun se on tässä asunnossa kerran saatu vatupassisuoraan seinälle, tulee sen paikka olemaan tuolla seinällä seuraavaan muuttoon saakka.

Kurkistus irlantilaiseen kotiin

Mieheni näytti hiljattain entisten kotikontujeni lähellä myynnissä ollutta asuntoilmoitusta. Kyseessä oli miljoonalukaali järven rannalla. Katsoppa mitä tuttua noista kuvista löytyy, pyysi mieheni. Ja löytyihän sieltä. Lähes samanlaiset sohvat, marmoritakka ja sen päällä kultareunainen peili ja ylälistojen tilalla olevaa krumeluuria noin muun muassa. Voisi väittää, että asunnon omisti henkilö, jonka sukujuuret johtavat Suomen itänaapuriin. 

Tällä alustuksella en lähde kertomaan siitä, että asuisimme minkäänlaisessa miljoonalukaalissa. Ei, emme asu. Vaan yhteistä näille kahdelle asunnolle on se, etteivät ne noudata täysin minimalistista suomalaishenkistä sisustusta tai neutraalia värimaailmaa.

Vien teidät tutustumaan meidän irlantilaiseen kotiimme. En tiedä tarkkaa vuotta, milloin talo on rakennettu, mutta 2000 -luvun alkupuolella jokatapauksessa. Vuokra-asuntommehan on valmiiksi kalustettu, mikä on täällä hyvin tyypillistä. Ja se mistä täällä ainakin tykätään, on sopivasti krumeluuria, kultaisia kehyksiä ja isokokoisia erivärisiä puisia huonekaluja. Joukossa on ihan muutamia omia huonekaluja - lähinnä lasten mööpeleitä. Kotoisammaksi tätä on tehty lähinnä poistamalla osaa vuokranantajan kamppeista, joillakin muuttokuormassa tuoduilla pienillä sisustusjutuilla sekä joillakin täältä tehdyillä pienillä hankinnoilla, kuten viherkasveilla. Suurinosa seinistä on kuitenkin valkoisia, osa vaaleankeltaisia ja osa todella hutaisten maalattuja valkoisia. Toisinsanoen monesta kohtaa paistaa alta entinen vaalean violetti tai keltainen maali. Kylpyhuoneista löytyy muun muassa tumman sinistä ja viininpunaista kaakelia. Täällä ei tarvinnut arpoa sitä, viitsisikö niitä tauluja naulata seinään, koska ne oli jo valmiiksi naulattu. Myönnettäköön tosin, että osa niistä sai väistyä omien taulujemme tieltä.

Eteinen. Se on kapea ja sieltä löytyy monesta suomalaisesta kodista tutut jutut, mutta asiat joita en ole yhdessäkään irlantilaisessa kodissa nähnyt eli kenkäteline ja naulakko. Täällähän normaalisti saapastellaan ulkokengissä sisällä. Eteisen meidän tapauksessa tekee kapeaksi myös se, että rattaat majailevat yleensä siellä, kun eivät ole käytössä. Mutta tottahan eteisen seinälle mahtuu yksi asunnon monista kultareunaisista peileistä sekä golfaiheisia tauluja.

Olohuoneen ikkuna on kadulle päin, kuten hyvin suuressa osassa asuntoja on. Olohuoneemme on mukavan tilava. Sinne mahtuu heittämällä pari isohkoa sohvaa, pienen pirttipöydän kokoinen sohvapöytä, marmoritakka, jonka päältä löytyy seuraava kultareunainen peili. Lattiaa vuoraa ei enää ihan siistimmästä päästä oleva kokolattiamatto, jonka pahimpia sotkuja olen yrittänyt peittää ostamallani toisella matolla. Olohuoneessa majailee myö iso kasa leluja, harvemmin kuitenkaan omissa koreissaan ja laatikoissaan.

Olohuoneessa suosikkini on leveä ikkunalauta, josta tulvii mukavasti valoa sisään. Jos eläisin elokuvassa, siinä istuttaisiin lukemassa kirjaa ja siemailtaisiin kahvia tai punaviiniä. Tosielämässä ikkunalautaa käytetään harvemmin siihen tarkoitukseen, sinne saatetaan lähinnä kiivetä ja lääppiä vähän lisää elonmerkkejä ikkunaan.

Eteisen ja olohuoneen lisäksi alakerrasta löytyy vessa ja iso keittiö. Keittiöstä olenkin kirjoitellut jo aiemmin (klik). Tuon kirjoituksen jälkeen takapihaa rajaavia puita ja pensaita on harvennettu, joten valoakin tulee enemmän sisälle. Keittiömme on L-muotoinen ja siitä hassu, että siellä on kaksi ruokapöytää - nämäkin olivat valmiina talossa. Pienempi niin sanottu arkipöytä on keittiön puolella ja L toisessa päässä on isompi ruokapöytä. Isomman ruokapöydän vierestä avautuvat lasiruutuiset liukuovet pienen takapihan puolelle. Tälle isommalle ruokapöydälle meillä on oikeastaan käyttöä vain silloin kun meillä on vieraita. Yleensä pyykkiteline on vallannut tilan isomman pöydän vierestä  ja sieltä täältä löytyy pieniä muovisia kippoja ja kokoelma muuta roinaa lasten keittiöleikeistä.

Jos tässä talossa asuisi irlantilainen perhe, olisi tämän isomman ruokapöydän tilalla sohva, ehkä nojatuoli ja telkkari. Irlantilaiset tykkäävät yleensä lymytä snug :ssa eli tällaisessa keittiön viereisessä "olohuoneessa", näin ollen sitä varsinaista olohuonetta käytetään huomattavasti vähemmän ihan vain oleiluun.

Eteisestä johtaa portaat yläkertaan. Kokolattiamatolla tottakai.

Portaiden päässä yläkerrassa on ammeella varustettu kylppäri sekä neljä makuuhuonetta. Pieni Nappulan huone. Meidän vanhempien makuuhuone, jonka jatkona on oma kylppäri. Myönnetään, että olen vähän niinkuin vahingossa ominut tämän kylppärin itselleni. Nappulan ja meidän makuuhuoneesta löytyy myös leveät olohuoneen kaltaiset ikkunalaudat.

Näiden lisäksi yläkerrasta löytyy vierashuone, jonne on roudattu Paddyn pinnasänky. Talomme nukkumismukavuus kasvoi huomattavasti, kun pikkumies siirrettiin eri huoneeseen. Sekä se neljäs makuuhuone, joka kulkee nimellä romuhuone. Rehellisesti sanottuna varasto. Sinne on roudattu Nappulan huoneesta sänky hänen omansa tieltä, asunnossa olleet elämänsä ehtoopuolelle tulleet kuntopyörä ja stepperi sekä muutamat muut huonekalut ja toki ihan meidän omaa roinaa ja vaatteita. Säilytystilaa täällä on asunnon yleiseen kokoon nähden aika vähän. Kiinteitä kaappeja ei tunneta, käytössäolevista makuuhuoneista löytyy irralliset kaapit.

Meiltä löytyy myös kokoelma moderneja hanamalleja.

Talo rajautuu takapihan puolelta peltoon. Peltoa ja pihaa rajaa metrin leveä kaistale, jossa piikkipuskat ja yksi jos toinenkin ympärivuoden vihreä puska yrittää ottaa valtaa tämän emännän puutarhasaksilta. Tähän aikaan vuodesta tuulettaessa ikkunoista tulvahtaa monesti vieno tai vähemmän vieno lehmänlannan haju. Myöhemmin kesällä lehmät tulevat yleensä laiduntamaan talomme takana olevalle pellolle. 

Yleensä pihat ovat Irlannissa rajattu toisistaan korkeilla harkkomuureilla ja joidenkin talojen pihalla tulee fiilis, kun olisi vankilassa, harmaiden harkkoaitojen rajaamalla pihalla. Meidän pientä takapihaamme rajaa verkkoaita, jonka ympärille muratti ja muut ikivihreät ovat kutoneet omat kerroksena. Omasta mielestäni lyö harkkoaidan sata nolla.

Asumisen hinta Dublinissa

RTE eli paikallinen Yle uutisoi tällä viikolla, että asuntojen vuokrahinnat ovat tällä hetkellä Irlannissa historiallisen korkeat. Korkeat ne ovat olleet Dublinin ohella muissa isoissa kaupungeissa jo pidemmän aikaa, mutta nyt edellisen nousukauden rajat ovat paukkuneet paukkumistaan.

Dublin ja Helsinki ovat aikalailla vertailukelpoisia kaupunkeja. Suhteellisen pienten valtioiden pääkaupunkeja. Kutakuinkin samankokoiset pääkaupungit ovat luonnollisesti yliopistokaupunkeja. Suomi on väkiluvultaan hieman suurempi kuin Irlanti, samoin Helsinki päihittää väkiluvussa Dublinin.

Hesarissa julkaistiin kuukausi takaperin artikkeli, jossa kerrottiin Hoasin opiskelija-asunnoista, jotka eivät kelpaa juuri kenellekään. Kyseessä on Helsingin Kivikossa sijaitseva opiskelija-asuntoalue, soluasuntoratkaisu hieman kauempana keskustan sykkeestä. Asunnot on kuitenkin kunnostettu muutama vuosi takaperin, joten niistä löytyy uudenveroiset keittiöt ja saunaosasto. Eikä se siihen jäänyt, opiskelija-asuntoalueella on myös käytössään sähköauto yhden euron maksua vastaan! Kaikkein käsittämättömintä koko jutussa oli, että soluhuoneen vuokraksi jäi opiskelijan asumislisän jälkeen 50 - 60 euroa kuukaudessa. Siis 50 euroa! Jos joku on ilmaista asumista niin tuo! Erittäin edullisista asumiskuluista huolimatta asuntoja uhkaa kuitenkin purkaminen ja niiden muokkaaminen yksiöiksi, koska soluasunnot eivät kelpaa suomalaisille opiskelijoille.

Irlannissa kun on paikallisesta mediasta seurannut tämän saaren asuntotilannetta, ei voi muuta kuin ihmetellä Suomen tilannetta. Erittäin huokeita asuinkustannuksia siisteissä asunnoissa ja siitäkään huolimatta ne eivät kelpaa opiskelijoille. Tällä saarella yksin asuva opiskelija on iso poikkeus ja sama koituu hyvin monen työssäkäyvän kohtaloksi. Siitä pitää huolen hintataso. 

Laitoin paikalliseen Oikotiehen eli Daft.ie :n haun vuokrattavista asunnoista suunnilleen samalla säteellä ydinkeskustasta kuin mitä Kivikko on Helsingissä. Haun tulokset ovat avoimilla markkinoilla olevia vuokra-asuntoja. Ensin täytyy kuitenkin sanoa, että täällä ei ole samalla lailla yksiöitä tai kaksioita vuokralla, kuin mitä Suomessa, vaan monet ovat esimerkiksi rivitaloja. Mutta koska hinnat ovat, mitä ovat, niin monesti rivitaloista tai myös niistä tarjolla olevista kerrostaloista vuokrataan huone ja keittiö ja muut yhteiset tilat jaetaan muiden talon asukkaiden kesken. Ja ne hinnat. Ovat aika eri sfääreissä. Kolmen makuuhuoneen asunto irtoaa karkeasti alkaen 1800€/kk. Jos sen jakaisi kolmen asukkaan kesken, jäisi yhdelle huoneelle hintaa 600€/kk. Lähemmäs keskustaa tultaessa, niin sanotuilla paremmilla alueilla tai seuduilla, jossa sijaitsee kansainvälisten IT-firmojen Euroopan pääkonttoreita hinnat tuppaavat nousemaan reilusti tuosta, siellä hinnat kolmen makuuhuoneen asunnoista alkavat kakkosella tai kolmosella. Dublin on vuokrakuluissa Euroopan viidenneksi kallein kaupunki. Ja mitä asuntojen kuntoon tulee, uskallan ihan näkemättä väittää, että Hoasin kämpät päihittävät suurimman osan Dublinin tarjonnasta mennen tullen.

Asuntotilanteesta olen kirjoittanut aiemmin:
Irlantilainen asuu mutsinsa luona

Vuokralainen

Ajatuksenani oli kirjoittaa vuokralla asumisen eduista, mutta tästä nyt tuli tällaista yleistä asumiseen liittyvää lätinää. Ja toisaalta, kun mietin asiaa uudelleen, tästä Irlannin vuokra-asumisesta puuttuu aika monta asiaa, joita kutsuisin eduiksi.

Suomessa asuimme viime vuodet kerrostaloasunnossa, jonka olimme remontoineet mieleiseksemme. Talon vanhaa tyyliä ja omia mieltymyksiämme kunnioittaen. Myönnetään, että remontoimme aikoinaan asunnon kahden aikuisen ihmisen tarpeisiin, joten remontin, eikä sisustuksen suhteen mietitty yhtään millaista elämä asunnossa on lapsen kanssa. Noh, kaikki ratkaisut eivät olleet ihan toimivia. Niinpä lipastoja tuli käänneltyä uusiin asentoihin, telkkari vedettiin siimalla kiinni tasoon, sohvan päälle kehiteltiin peitteitä ja erinäisen sisustustavara sai lähteä tai nousta pykälää korkeammalle viimeistäänkin sen jälkeen kun Aaltovaasi yletyttiin vetämään lattialle.

Irlannissa asumme vuokralla omakotitalossa. Täällä maaseudun helmassa pikkukaupungissa nelimakuuhuoneisen asunnon (täällä asunnot ilmoitetaan huoneluvun, ei neliöiden mukaan) vuokra on kutakuinkin samoissa hinnoissa kun yksiön tai minikaksion vuokra Helsingin keskustassa. Tämä vuokrataso ei todellakaan koske koko Irlantia, sillä asuntojen saatavuus ja hinnat ovat pilvissä suurimmissa kaupungeissa. (Tästä aiheesta on suunnitelmissa tehdä oman postaus myöhemmin). Vuokran päälle tulee vielä sähkö- ja öljylasku. Öljyn kulutus vaihtelee todella paljon. Kesäkuukausina tulemme toimeen vähällä, sillä asuntoa ei juuri tarvitse lämmittää, mutta veden lämmittämiseen tarvitaan öljyä. Syksyä päin mennessä öljyn kulutus tulee taas kasvamaan huomattavasti, sillä säiden viiletessä tämä eristämätön tölli alkaa muuttumaan aikas viileäksi. Tosin viileämmilläkin säillä pidämme lämmitystä päällä vain osan aikaa päivästä, muuten öljyn kulutus menisi ihan tolkuttomaksi.

Vuokra-asunnot ovat lähes poikkeuksetta kalustettuja tai puoliksi kalustettuja. Tämä meidän asuttama tölli on kokonaan kalustettu. Toisinsanoen asunnosta löytyivät niin huonekalut, valaisimet, kodinkoneet kuin astiatkin. Suomesta toimme mukanamme lähinnä joitakin Nappulan kalusteita kuten pinnasängyn ja syöttötuolin. Sekä jotakin pientä sisustussälää, joilla vieraasta asuntoa sai hivenen omannäköiseksi. Toki ihan huonekalujen paikkaa vaihtamalla, poistamalla sitä sun tätä taulua, koriste-esinettä ja huonekalua sai asunnon näyttämään kotoisemmalta. Jos saisin päättää, en edelleenkään valitsisi itselleni moista ruokapöytää, kultareunakrumeluureja, golfaiheisia tauluja tai montaa muutakaan asiaa, joiden keskellä asumme. Onneksi kalusteet ovat pääpiirteittäin neutraaleita. Ja loppujen lopuksi silmä tottuu yhteen jos toiseen juttuun, vaikkeivat ne niin oman maun mukaista olisikaan.

Koska se alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa niistä vuokralla asumisen hyvistä puolista, ennen kuin homma lähti lapasesta, niin heitetään nyt edes yksi hyvä puoli ilmoille. Lasten kanssa asuminen valmiiksi kalustetussa ja korrektisti ilmaistuna elämän jälkiä siellä ja täällä olevassa talossa on aikamoinen etu. Ei nimittäin ole ihan kerta tai kaksi kun jotakin lelua on paukutettu jotakin pöytää tai muuta huonekalua vasten. Eipä ole tarvinnut varjella mitään perintö- tai designpöytää. Väriliitua on taidettu vahingossa kokeilla vähän sinne ja tänne. Ja sohvan päälliset. Ah, ne saa pois. Ja kyllä niitä on pestykin. On siis vain voinut todeta, etteivät nuo uudet pienet lommot ja jäljet tuolta vanhojen joukosta erotu. Toinen juttu onkin nuo kokolattiamatot, mutta ei mennä nyt niihin.

Suomessa vuokranantajalla on kunnossapitovelvollisuus, mikäli asunnosta hajoaa jotakin oleellista. Niin se on kaiketi Irlannissakin, mutta käytännössä homma ei kuitenkaan toimi niin. Tosiasiassa ketään ei tunnu kiinnostavan mikäli asunnossa on joitakin vikoja tai puutteita. Luulin alkuun, että kyse on vain meidän nuivasta vuokranantajasta, mutta olen kuullut samoja tarinoita monelta muultakin. Toimenpiteiden perään pitää kysyä ja kysyä ja sitten vain odottaa tuleeko jotakin tapahtumaan vaiko ei. Sinänsä se on aika erikoinen suhtautumistapa, että asunnonomistajilla on melkoisia summia kiinni asunnossa, mutta pienten korjaustöiden tekeminen, jolla asuntoa pidettäisiin paremmassa kunnossa ja käyttöikä pitenisi, ei vain naposta yhtään. 

Saimme viime viikolla välitysfirmalta, joka hoitaa asuntoon liittyvät asiat meidän ja vuokranantajan välillä, tiedonannon, jonka mukaan puutteet ja korjausehdotukset tulee vastedes antaa nettilomakkeella. Tartuimme huviksemme tarjoukseen ja teimme ilmoituksen kuvineen kaikkineen. Voin lyödä vetoa miten noiden korjausehdotusten kanssa käy, mutta onpahan taas yritetty!

*Keskimmäinen kuva: Samu Franzen

Asia, josta ajattelin, etten tule ikinä valittamaan talvisessa Irlannissa

...tuli nyt kuitenkin tehtyä.

Mennään ensin kuitenkin vähän taustoihin.

Mieheni täytti aiemmin syksyllä pyöreitä. Annoin hänelle pienen tavaralahjan lisäksi lahjaksi rentoutusviikonlopun, jonka ajankohdan hän sai päättää. Toiveena oli, että se olisi tämän vuoden puolella. Koska ehdotusta ei kuulunut, päätin itse milloin se järjestetään. Ilmoitin hänelle ajankohdan muutamaa viikkoa etukäteen ja paria päivää ennen lähtöä, annoin listan tavaroista, jotka hänen tulee pakata mukaan. Listalla oli tietysti hämäyksenä kaikenlaista tarpeetontakin, ettei koko konsepti paljastuisi heti. Niin rentoa viikonloppua hänelle ei ollut kuitenkaan luvassa, että olisi päässyt matkaan yksin, vaan lähdimme Nappulan kanssa mukaan. Kjäh, kjäh.

Viikonloppuna matkasimme meille ennalta tuntemattomaan pikkukaupunki Bantryyn, Irlannin luoteisrannikolle. Olin tutkaillut etukäteen reittivaihtoehtoja ja maisemareitin sijaan valitsin menomatkalle nopeamman tien. Aikamoista kapeaa kärrypolkua sekin oli ja välillä epäilyttikin, että mihin sitä ollaan oikein menossa. Saavuimme perille reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen. Olin varannut sieltä huoneen kylpylähotellista. Aikomuksena oli tutustua paremmin myös itse Bantryyn, mutta mereltä puhaltava viimainen vesisade ei houkutellut kovin tarkkaan tutustumiseen. Symppiksen pikkukaupungin vaikutelman siitä kuitenkin pienen tutustumiskävelyn jäljiltä sai.

Hotellissa, jossa yövyimme, järjestettiin lauantaina häät. Irlannissa häät järjestetään tyypillisesti hotellissa. Siellä juhlitaan ja yövytään. Hotellin juhlatila oli käytävän varrella, jonka läpi meidän piti kulkea päästäksemme huoneestamme allasosastolle. Tilanne oli jokseenkin aika huvittava, kun osa häävieraista pörräili ykköset päällään juhlatilan ulkopuolella käytävällä, jota pitkin me marssimme tyylikkäästi kylpytakit ja ne sellaiset froteetohvelit jalassa kohti altaita.

Irlantilaiset kylpylähotellit eivät ole mitään nokianedeneitä, vaan niistä löytyy yleensä jonkinlainen allas, sauna sekä liuta valittavia hieronta- ja kauneuspalveluita. Meidän tapauksessamme 20 m uima-allas, lastenallas, poreamme, sauna ja höyrysauna riittivät mainiosti. Näiden lisäksi mies pääsi kuntosalille sekä leivottavaksi hänelle ennakkoon varaamaani hierontaan. Saunat ja poreallas olivat irlantilaiseen tyyliin kiellettyjä alle 16 -vuotiailta, mutta koska tällä kertaa asiasta ei tarvinnut allekirjoittaa vastuunvapauslomaketta, päätimme leikkiä tyhmiä, emmekä olleet muka nähneet aiheesta kieltäviä kylttejä. Pääsi Nappulakin välillä lämmittelemään.

Pitkän alkulämmittelyn jälkeen lienee aika päästä itse aiheen otsikkoon. Hotelli, jossa majoituimme oli vallan mukava ja siisti, jossa palvelu, ruoka ja fasiliteetit olivat kohdallaan. Ei mitään valittamista näistä. Olimme ennen myöhäistä iltaa käyneet huoneessamme lähinnä tuomassa tavarat ja vaihtamassa vaatteita.

Kun illallisen jälkeen oli aika tuoda Nappula yöunille havahduimme siihen kuinka lämmin tai no oikeastaan todella kuuma huoneessa oli. Sellaista se kai on uudessa talossa, jossa on kunnolliset eristeet. Patteri höökäili tulikuumana ja vaikka termostaattia käänteli, mitään ei tapahtunut. Huoneessa oli yksinkertaisesti tuskaisen kuuma. Ulkona lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Yritimme nukkua ikkunat auki, mutta kadulta kantautuva autojen ääni ei varsinaisesti edistänyt nukahtamista. Jossakin vaiheessa yötä oli vain pakko todeta, että jos haluaa edes yrittää nukkua, on otettava yhteyttä respaan ja valitettava asiasta, josta en olisi tähän mennessä ikinä kuvitellut valittavani. Irlantilaisessa huoneessa on liian kuuma ja vieläpä keskellä talvea! Saimme kun saimmekin jonkun huoltojampan yöllä kahden aikaan korjailemaan patterin termostaattia ja näin ollen huoneen lämpötilaa edes vähän siedettävämmälle tasolle.

Mizen Head

Sunnuntaina lähdimme kiertokautta kotimatkalla käymään Mizen Headilla, Irlannin lounaisimmassa kolkassa. Valitettavasti joka päivä auki olevalle rantareitille ja sillalle, josta pitäisi olla mahtavat maisemat, ei sinä päivänä ollutkaan sääolosuhteiden vuoksi avoinna. Säässä ei kieltämättä ollut kehumista, kun tuuli vihmoi kylmiä vesipisaroita, mutta siitä huolimatta näimme taas kovin kauniita ja jylhiä maisemia. Sekä matkalla Mizen Headille, että maisemareitillä matkalla kohti kotia.

Palattuamme viikonloppureissulta, sään ollessa ja viileä ja töllin oltua puolitoista vuorokautta
lämmittämättä olo oli kun olisi palannut jääkaappi-pakastimeen. Tiedättehän sen fiiliksen, kun palaa talven tai muuten pitkän tauon jälkeen lämmittämättömälle kesämökille? Lämmöt päälle, tuli takkaan, tuplavillasukat ja tossut jalkaan. Pitkiä kalsareita ei sovi unohtaa. Huivi kaulaan ja vielä paksu pitkä villatakki jo päällä olevien vaatteiden päälle lämmittämään. Sopivasti hääräilyä pitääkseen itsensä lämpimänä ja sitten lämpimän juoman kanssa sohvalle viltin alle istumaan. Tuntui käsittämättömältä, että samassa maassa oli edellisyönä käynyt valittamassa liiasta kuumuudesta. Siitä uskallan kuitenkin laittaa pääni pantiksi, että tässä eristämättömässä talossa, en tule ikinä talvisaikaan valittamaan kuumuudesta. Jos viileässä talossa on jotakin hyvää, niin ainakin se, että siellä saa nukuttua paljon paremmin kuin liian lämpimissä olosuhteissa.

Syksyn värejä ja ällötyksiä

Siitä huolimatta, että olen kevät-kesäihminen olen aina pitänyt kuulaista syyspäivistä. Sellaisista, kun aurinko heittelee ilmoille kirkkaita valonsäteitään, ilma on syksyisen raikas, puut ovat parhaassa väriloistossaan ja lehtimetsässä on ihastuttavaa kahistella menemään. Niitä sellaisia syyspäiviä on osunut muutama tälle viikolle. Ihan tuolle värikkäälle kahina-asteelle ei olla vielä päästy, sillä puiden lehdet ovat vielä pitkälti vihreitä. Osa toki kellastunut, osa muuttunut saman tien ruskeaksi ja tippunut pois puusta. Sentään jotakin väri-iloitteluakin on näköpiirissä. Pohjolaan verrattuna ilma on täällä lähes aina niin kosteaa, ettei sellaisia samanlaisia raikkaita syyspäiviä ole noin vain ollut tarjolla. Vaikka puissa on vielä lehtiä olen kerran haravoinut pihamme. Ja sen kanssa sopiikin olla sukkela, lähes aina läsnä oleva tuuli nimittäin riepottelee lehtikasan silmän käänteessä leviäksi, ellei sitä ala keräilemään samoin tein. Tai jos ei tuuli, niin vähintäänkin tuo kaksivuotias apuri.

Syksyn tullen pihaan luikerrelleet vallan mehukkaan kokoiset etanat ovat herättäneet ällötystä. Nyt en puhu sellaisista kotiloaan kantavista kavereista vaan sellaisilta ison miehen peukalon kokoisista limanuljaskoista. Ne luikerot ovat pistelleet surutta istuttamiani kukkasia poskeensa, luikertelevat pitkin seiniä ja lymyävät ruohikossa. Aika monen yli olen hurauttanut ruohonleikkurin kanssa ja lopputulos muistuttaa lähinnä limaisia nakinsiivuja nurmikolla.

Olen jo muutamassa aiemmassakin blogitekstissä viitannut hämähäkkeihin. Nyt syksyn tullen hämähäkkien määrä tuntuu kasvaneen ihan räjähdysmäisesti ja seittejä on viritelty kaikkialle, niin ulos kuin sisälle. Milloin niitä on ilmestynyt ruokakaappiin, milloin oven yläkarmiin, milloin lamppuihin. Nyt kun kaupat pursuavat halloween -rekvisiittaa (joulukrääsän ohella), niin voin todeta, että meiltä nuo koristeet näyttävät löytyvän omasta takaa.

Kai se on tämä Irlannin sopivan kostea ilmasto, joka kutsuu hämähäkkejä luokseen. Uutisistakin bongasin jutun, jonka mukaan Irlannissa on tänä vuonna poikkeuksellisen runsas hämähäkkivuosi. Vallan mukavia uutisia! Pääosa hämähäkeistä on pieniä, sellaisia nuppineulan pään kokoisia kutojia. Mutta nyt syksyn tullen tilaa ovat ottaneet haltuun myös oikeasti isot, sellaiset melkein pikkulapsen kämmenen kokoiset kuusijalkaiset. Niiden rinnalla Suomen lukit vaikuttavat lähinnä leppoisilta. Vaikken varsinaisesti hämähäkkikammoinen olekaan, voitte varmasti arvata reaktioni, kun tuollainen kaveri lymyää illalla kylppärissä tai aamulla portaikossa. Näiden useampien ei niin mieluisten kohtaamisten jälkeen olen säikähtänyt useaan otteeseen Nappulan pientä muovista Haisuli -hahmoa, joka tykkää myös majailla milloin missäkin lattiannurkassa.

Käy kyökkiin!

Muutamista ulkosuomalaisten blogeista olenkin lueskellut mielenkiintoisia ja hauskoja esittelyitä eri maiden keittiöistä.

Siispä kannan korteni kekoon ja esittelen omamme, irlantilaisen omakotitalon keittiön. Jos tulit lukemaan tätä sisustusvinkit mielessä, niin kerron jo heti alkuun, että niitä kannattaa etsiä muualta. Sillä, jos keittiö olisi omani, niin tämä olisi hieman toisenlainen.

Toisin kuin esimerkiksi Saksassa, (käy lukemassa Jonnan Lempipaikkojani -blogi) jossa vuokralainen kuskaa keittiöön kaikki keittiönkaapeista lähtien on Irlannissa tilanne toinen. Täällä asunnot tavataan vuokrata kalustettuina. Niin myös meidän asunto. Kyökistä löytyivät siis valmiiksi kaapistot, jääkaappipakastin, uuni, liesi, tiskikone ja pienkodinkoneita. Erään kaapin kätköistä löysin jopa pölyttyneet kahvinkeittimen, jota ei omien kokemusteni mukaan täällä paljon käytetä.

Yhden keittiön kaapinoven taakse piiloutuu pyykinpesukone. Pesukone on hyvin tavanomaisesti keittiössä, ellei sitten taloudesta löydy kodinhoitohuonetta siihen tarkoitukseen. Mitään kodinkoneita emme siis tuoneet Suomesta mukanamme, eipä tarvitse kikkailla adapterien kanssa. Muutaman pienen arkea helpottavan koneen olen ostanut täältä. Kodinkoneiden lisäksi tästä asunnosta löytyivät valmiiksi jopa astiat, pääasiassa eripari kippoa ja kuppia, mutta kuitenkin. Tätä tosin loppuvuodesta asuntoa katsomassa käynyt mieheni ei hokannut ja senpä vuoksi pakkasin Suomesta monta laatikollista astioita muuttokuormaan. Nyt ne sitten makaavat kappien perukoilla tilaa viemässä.

Taloudestamme löytyy myös kuivausrumpu ja sekin majailee keittiössä. Mötköttää tyylikkäästi asuntomme toisen ruokapöydän vieressä. Senpä vuoksi kutsunkin sitä industrial -henkiseksi tarjoilupöydäksi.

Suomalaista keksintöä – kuivauskaappia ei tietenkään löydy vaan astiat, jotka eivät mene koneeseen, kuivuvat kuivausritilän päällä.

Myöskään roskiskaappia, joka suomalaisista kodeista löytyy usein tiskialtaan alta, ei tästä taloudesta löydy. Vaan roskapöntöt nököttävät vieretysten keittiön nurkassa. Sekajäte biojätelaatikon kaverina. Niin sanotuille kierrätysjätteille olen tehnyt erillisen keräyspisteen siivouskaappiin.

Keittiöstä olen yrittänyt saada vähän viihtyisämmän riisumalla seiniltä ja tasoilta pois asunnon omistajan ei-niin-omantyylisiä krumeluureja ja laittamalla tilalle joitakin omia astioita, viherkasvia ja vähän omannäköisempiä juttuja seinille. Samoin vanhan klohmon muovisen kuivausritilän tilalle kävin ostamassa vähän kevyemmän version.

Meidän Irlannin kodin sydän – niin kuin ainakin vanha kansa keittiötä kutsuu – on siitäkin huolimatta hieman kalsea ja pimeä. Kuvituksena olevat kuvat olen ottanut aurinkoisena iltana, joten huoneesta saattaa saada vähän liian valoisan kuvan.

Keittiö on suuri kooltaan, mikä tuntuu olevan täällä yleistä. Keittiössä on laattalattiat ja mitään lattialämmitystä ei tietenkään tunneta. Tilan patteri löytyy vain huoneen toisesta päässä ja keittiöstä on toinen uloskäynti pihalle. Arvatenkin sieltä oven alta olevista raoista vetää aika inhottavasti varsinkin kylmään vuodenaikaan. Keittiö on asunnon länsipuolella, joten valoa sinne tulee vain ilta aikaan, jos siis sattuu paistamaan. Valon tuloa hankaloittaa myös tuo ulkona oleva trendikäs viherseinä. Tosin täytyy sanoa, että nykytilassa valoa sentään tulee tupaan jonkin verran enemmän, koska olen lyhentänyt keittiön ikkunan takana olevaa pöheikköä melkein puoli metriä. Meillä vierailleen isäni avustuksella sain vielä ne kauemmatkin oksat nurin, joihin oma pituus ei riittänyt.

Kalseudesta ja edellisen asukkaan koiran maistelemista kalusteista ja kaapinovista huolimatta tässä huoneessa vietetään melkoisen monta tuntia päivässä, syöden, kokaten, kotitöitä tehden, leikkien ja jutustellen.

Sinivalkoisia viestejä ja puhdetöitä

Alkoi jo näyttämään siltä, että grande catastrophe on tapahtumassa. Nappula on kolmena edellisenä päivänä jättänyt päikkärit nukkumatta, tai on se jokaisena päivänä nukkunut sen 20 minuuttia normaalin puolentoista – hyvällä tuurilla kahden tunnin sijaan. Olin jo ihan kauhuissani, että nytkö se mun päivittäinen "vapaa aika" on ohi? Se aika jolloin kirjoitetaan blogia, hörpitään rauhassa kahvia, hoidetaan asioita, luetaan kirjaa ja roikutaan netissä. No joutuu silloin monesti kotitöitäkin tekemään, riippuen sitä mitä soppia anti masterchef on päättänyt illalliseksi loihtia. Toivottavasti lyhyttäkin lyhemmät päikkärit ovat olleet jämäkän yskän syytä ja pian palataan takaisin normaalimoodiin.

Leikkuuhommia

Olemme yrittäneet useamman viikon ajan saada yhteyttä vuokranantajaamme, ruoholeikkuri- ja usean muun asian tiimoilta. Tuloksetta. Myös vuokranvälitystoimistolle on laitettu muutama sähköpostiyhteydenotto. Ei vastauksia. Mies meni viime perjantaina töiden jälkeen käymään vuokranvälitystoimistossa. Väittivät, etteivät ole saaneet meiltä yhtäkään sähköpostia. Keskustelun tuloksena oli kutakuinkin se, että vuokranantajaa ei kiinnosta korjata tai säätää mitään "pikkujuttuja", joita olimme toivoneet. Hän tulee ainoastaan vastaan, jos pesukone, jääkaappi tms. sanoo sopimuksena irti.

Olin jo parin viikon ajan kävellyt hieman häpeissäni meidän torpalle, koska ylikasvanut ruoho alkoi antamaan viiteitä kulmakunnan häpeäpilkun tittelistä. Oloa kuitenkin helpotti hivenen, että toisilta seinänaapureilta ruoho on vielä leikkaamatta – heillä tosin lapset ovat leikeissään talloneet sen lysyyn. Täällä kun on noin muuten monella vatupassisuoraan leikattua pensasaitaa ja hienoja istutuksia.

Kun selvisi, ettei vuokranantajalla ole antaa meille mitään varaleikkurin-varaleikkuria. Päätimme ostaa oman. Olin jo tätä ennen selaillut paikallisesta Torista käytettyjä ruohonleikkureita, selvitellyt niiden vuokramahdollisuutta sekä kysellyt naapurustoon ruohoa leikkaamaan tulleelta mieheltä hänen taksojaan. Koska pihamme on hyvinkin kompakti, varastotila pieni ja Suomessa meillä ei ole tällä erää käyttöä ruohonleikkurille, päädyimme sellaiseen vanhanaikaiseen työnnettävään malliin. Ilman bensoja, päältä istuttavia ominaisuuksia ja muita herkkuja.

Mies, että emäntä viettivät hikisiä tunteja upouuden leikkurin parissa. Ei tarvinnut miettiä jumppaan lähtöä, kun jurrutti ylikasvanutta ruohoa lakoon. Kaikesta huolimatta rouskuttaja ajoi asiansa ja uskon, että seuraavalla kerralla homma on monin verroin miellyttävämpää, kun lähdetään vähän matalammista lähtötilanteesta liikenteeseen.

Ja pesupuuhia

Jokakeväinen murheenkryyni – ikkunoidenpesu on saatu suoritettua. Täällä homma oli itseasiassa huomattavasti miellyttävämpää. Ei ollut kolmien ikkunoiden avaamista. Selvisi alakerrassa kahdella pesukerralla per ikkuna ja ylhäällä yhdellä. Saisihan ne ulkopuolelta yläkerrassakin pestä, mutta sitä varten tarvitsisi kunnon tikapuut ja niille kiipeäjän. Ikkunoita kun ei saa auki, tuuletusikkunoita lukuun ottamatta. Eilen tietysti huomasin, että linnut olivat käyneet herkuttelemassa pihan rajalla olevan puun marjoilla ja jättäneet sinivalkoisia ruikkuja juuri pestyihin ikkunoihin. Taitavat tietää, että meille on tulossa pääsiäiseksi Suomivieraita...

Paskaläikkien ja ruohontupsujen sijaan kuvituksena on otoksia viime sunnuntain metsäretkeltä. Kerroksellista kasvillisuutta ihaillen olo oli hetkittäin kuin olisi ollut sademetsässä, ilman lämpötila palautti kuitenkin nopeasti todellisuuteen. No näissä metsissä ei tarvitse onneksi pelätä myrkkyhämähäkkejä tai käärmeitä. Käärmeitä kun ei tällä saarella edes luonnonvaraisena elä.

Elämää kummitustalossa

Joskus tuntuu, että elo tässä Irlannin talossa on kuin suoraan kummitustalosta. Yhtenä syynä tähän saattaa tosin olla blogin kirjoittajan lievästi vilkas mielikuvitus. Niin tai näin, on päiviä kun kaikkialla kolisee, paukkuu ja vinkuu. Silloin olen ihan varma, että joku kävelee yläkerrassa. Yleensä siihen kuten kaikkiin muihinkin outoihin ääniin löytyy se järkevä selitys. Usein syynä on putkien pauke. Talossamme lämmitys on päällä vain osan aikaa päivästä, mutta aina lämmityksen mennessä päälle alkaa myös putkisto paukkua.

Tuuli, mikä puhaltaa suhteellisen kovaa lähes päivittäin tykkää viipyillä savupiipussamme. Olin ensimmäisinä tuulisina päivinä varma, että joku naapuruston kissoista tekee kuolemaa ikkunamme alla, kunnes paikallistin ulinan tulevan savupiipusta. Takka, joka ei ole varaava on siinäkin mielessä metka, että noina puhuripäivinä tuuli tiputtelee nokea savupiipusta ja kappas vain yleensä noki löytää tiensä olohuoneen vaalealle kokolattiamatolle.

90-luvun klassikkoleffa Addams Familyn talon tunnelmaa lisää myös narisevat portaat sekä yläkerran nariseva puulattia – tosin mikäpä puulattia ei narisisi. Oman osuutensa tunnelmaan tuovat myös hämähäkinseitit. Ehkä muistattekin, että kertoilin ensimmäisessä Irlannista kirjoitetussa päivityksessä siitä kuinka olen putsaillut metri tolkulla hämähäkinseittejä. Luulin, ettei talon edellinen asukas ole juuri siivoillut paikkoja, mutta olen myöhemmin todennut, että täällä elelee suhteellisen paljon hämähäkkejä ja kaikki eivät valitettavasti ole ihan siitä pienimmästä päästä. Ehkä tämä tällainen kostea ilmanala ja käytännössä aina plussan puolella oleva ilmasto on luotu kahdeksanjalkaisille. Lisäksi talomme rajoittuu toiselta puolelta peltoon, joka varmasti lisää yllätysvieraiden olemassaoloa.

Päivän happihyppely

Olen yrittänyt noudattaa täälläkin Suomessa tottumaani tapaan ”kaksi kertaa ulkoilua päivässä”. Suomessa totuin siihen, että lyhyellä iskuetäisyydeltä löytyi vähintään viisi leikkipuistoa ja päiväsaikaan siellä oli aina joku muukin peuhaamassa. Leikkipistoissa olen viimeisen puolen vuoden aikana solminut monta uutta tuttavuutta, sen vuoksi kuvittelin vetäväni saman ässän täälläkin hihasta. Noup. Täältä olen löytänyt tasan yhden leikkipuiston kaupungin keskustasta. Puistossa itsessään ei ole mitään vikaa, lähinnä ihmettelen puistojen vähyyttä. Olen muutamalta ihmiseltä kysynyt leikkipuistoista ja kaikki ovat maininneet tämän yhden ja saman paikan.

Asumme rauhallisessa nukkumalähiössä, jossa on noin nelisenkymmentä kutakuinkin samankaltaista omakotitaloa. Alueella on pieni puistokaistale. Mielessäni olen suunnitellut tälle alueelle keinut, hiekkalaatikon, penkit ja muuta mukavaa, mutta viheraluetta hallitsee ainoastaan tuulenpieksemä jalkapallomaali. Kunhan tyttären taidot kasvavat, voimme toki mennä siihen potkimaan palloa, mutta siihen menee vielä tovi jos toinenkin. Kaikesta päätellen alueella asuu aika paljon lapsia, koska monessa pihassa näyttää olevan keinu, trampoliini, palloja ynnä muuta lapsista kielivää. Hämmennys on ollut jokseenkin suuri koska varsinkaan aamupäivisin näillä kulmilla ei näy ketään. Yksi auto saattaa huristaa ohi ja siinä se. Lienevätkö kaikki muut sitten koulussa tai päiväkodissa? Vai kömpivätkö ulos koloistaan vasta keväämmällä?

Mainitsemaani keskustan leikkipuistoon kävelee meiltä puolisen tuntia. Siellä olemme käyneet nyt muutamina päivänä keinumassa ja viettämässä aikaa. Varsinaista juttukaveria en ole puistosta vielä löytänyt, sillä ainakin arkisin siellä on ollut lähinnä isovanhempia lastenlastensa kanssa. Samaten venäjää ja muita slaavilaisia kieliä on kuulunut jonkin verran, joten jutustelu on jäänyt vähemmälle.

Puistossa on pistänyt silmään lasten pukeutuminen. Tällä ollessamme lämpötila on ollut jotakin +5-10 asteen väliltä, mutta ajoittainen kostean viileä tuuli tekee säästä kylmemmän tuntuisen. Meidän nappulalla on ollut Suomesta tuotu Reiman talvihaalari, rukkaset ja leuan alta sidottava myssy. Ja muita ulkovaatteita ei ole tarjotakaan ennen kuin tavaramme saapuvat tänne. Tämä lapsen asukokonaisuus on herättänyt selkeästi ihmetystä. Paikalliset lapset kun ovat ohuissa trikoissa/collegehousuissa ja toppatakissa, välillä pelkässä hupparissa. Hanskat puuttuvat kokonaan ja usein myös hattu. Sen sijaan aikuisilla näkee päässä muodikkaita tupsupipoja. Itse en herkästi palelevana pärjäisi vielä pelkissä collegevaatteissa ulkona vaan olen todennut coretexin aika lyömättömäksi varustukseksi.

Perillä ollaan!

13. päivä perjantaina tehtiin tyttären kanssa 14 tuntia matkaa ja päästiin perille Irlantiin. Tuohon 14 tuntiin on laskettu ajomatka Turusta Helsinkiin, lennonvaihto Lontoossa ja siellä odottelu – mikä oli kyllä poikaa tuon eloisan pikkuviikarin kanssa. Pääsi vähän jaloittelemaan ennen seuraavaa lentoa ja sitä seurannutta puolentoista tunnin automatkaa perille.

Paikanpäällä meitä odotti miehen valitsema talo. Kerrostalokolmiossa asumiseen tottuneena täällä on meille rutkasti tilaa. Voisin jopa sanoa liikaa. Asunto on valmiiksi kalustettu. Muuttokuormassa – jahka se sieltä saapuu – on kylläkin tulossa muutamia omia, lähinnä lapsen huonekaluja. Onneksi asunnon kalusteet ovat suhteellisen neutraaleja.

Silmämääräisesti kävin kylläkin jo läpi ei niin omantyyliset feikkimingvaasit, tekokukka-asetelmat ja elämänviisaustaulut, jotka tulen siirtämään jonnekin komeron perukoille. Kaikesta päätellen asunnon taitaa omistaa joku joka on aikoinaan halunnut itsensä kesäksi kuntoon, koska varastokomerosta löytyi ei ihan viimeistä huutoa oleva kuntopyörä ja yhdestä makuuhuoneesta parhaat päivänsä nähnyt stepperi. Ei tainnut Mr. Motivator innostaa riittävästi!

Päivänvalossa huomasi, että ulkoisesti siistinnäköinen asunto kaipaa kyllä aikalailla puunausta, ennen kuin olon saa mukavaksi. Onneksi sohvanpäälliset sai irroitettua ja asunnosta löytyy rumpukuivaaja, muuten päällisiä ei olisi varmasti ikinä kuivaksi saanutkaan. Olohuoneen kokolattiamatto oli kutakuinkin päällystetty koirankarvoilla. Tosin kurkkuni oli jo kertonut minulle aiemmin mikä lemmikki tässä asunnossa oli aikaisemmin viettänyt aikaansa. Paikallisesta marketista tuli tyhjennettyä osa siivoustarvikehyllyä ja niin koirankarvat, hämähäkinseitin ja muut ällötykset ovat saaneet kyytiä. Hommaa toki riittää vielä, mutta alkuun on päästy ja tölliä saatu vähän raikkaammaksi. Siivousta ei valitettavasti ole hirveästi edistänyt se, että talon imurista oli letku katki ja toinen pyörä irti.

Täytyy kyllä sanoa, että koira ja kokolattiamatto on ehkä yksi huonoimmista yhdistelmistä! Onneksi koko talo ei ole vuorattu kokolattiamatolla – ainoastaan olohuone ja portaat. Muuten alakerta on laattalattiaa ja yläkerrassa on puulattia. Alakerran kylmän laattalattian vuoksi olikin pakko käydä ostamassa sisätossut. Tuntui, että jalka jäätyivät muuten kiinni laatan pintaan. Lattialämmitys on hyvä vinkki tänne taloaan rakentaville. Minusta ei ole siihen sisällä kengät jalassa kulkemiseen, kuten näissä maissa on tapana tehdä. Miten te muut Suomesta ”kenkämaihin” muuttaneet, oletteko oppineet pitämään kenkiä jalassa sisällä?

Ensimmäinen matka Irlantiin

Mietiskelen monesti lentokoneen laskeutuessa ja paikkojen piirtyessä tarkemmin näkyviin, että miltä tuntuisi asua alhaalla näkyvässä paikassa. Hassuinta tässä on, että tällä kertaa sitä oli oikeasti menossa katsomaan potentiaalista asuinpaikkaa.

Viime viikonloppuna tein nimittäin ensimäisen matkani vihreälle saarelle. Britanniassa ja Skotlannissa olen vieraillut monesti aiemminkin, mutta Irlannin puolelle tämä matka oli ensimmäinen laatuaan. Pidennetyn viikonlopun tarkoitus oli katsastaa paikkoja ja fiilistellä tulevaa. Lapsi oli jätetty isovanhemmille hoitoon ja mies oli ollut jo koko edeltävän viikon Irlannissa töissä.

Mieheni työpaikka sijaitsee pienessä kylässä Lounais-Irlannissa. Olen itse asunut aina kaupungeissa, joten muuttaminen alle 10 000 asukkaan kylään tuntuu aika hurjalta. Sen vuoksi olimme päättäneet katsastaa myös lähialueita noin tunnin matkan säteiltä työpaikasta.

Ajelimme - väärällä puolella - pitkin maita ja mannuja. Vehreää ja suloista maaseutua riitti lehmineen ja lampaineen. Hauskinta oli, että isotkin tiet menivät aina kylien keskeltä, eivätkä kiertäneet niitä. Satasen nopeusrajoitus muuttui tuosta vain kylänraitiksi.

Heti alkuvaiheessa huomasi sen, että asunnonetsintä ei tule olemaan siitä helpoimmasta päästä. Myytäviä asuntoja tuntuu olevan paljon, mutta vuokra-asuntoja huomattavasti vähemmän. Ja nekin mitä ovat, menevät hetkessä. Sekin selvisi, että asuntoa vastaan täytyy esittää ainakin todistus työnantajalta sekä suosituskirje entiseltä vuokraisännältä. Se meillä on selvittämättä miten suomalainen omistusasunnon omistaja toimii jälkimmäisen pyynnön kohdalla.

Useista yrityksistä huolimatta saimme sovittua reissumme ajalle vain yhden asuntonäytön. Mutta se olikin sitä mielenkiintoisempi. Treffasimme välittäjän kappelin pihassa (kyseisen kylän palveluina olivat pelkästään pubi, kappeli ja päiväkoti). Välittäjä ajelutti meidät laitumien läpi ihan pätevännäköiselle omakotitalolle. Sisälle emme kuitenkaan päässeet, koska edelliset asukkaat asuivat vielä talossa. Välittäjä kertoi vuolassanaisesti mukavista huoneista ja kivoista ikkunanäkymistä. Me sen sijaan yritimme kurkkia verhojen raosta sisälle. Tokkopa tulee kauppoja tuosta talosta - ei ainakaan vielä tuolla näkemällä.

Olin lähtökohtaisesti ajatellut, että mitä isompi paikkakunta niin sitä parempi. Syynä tähän lähinnä se, että tekemistä ja vaihtoehtoja löytyy yleensä enemmän. Tämän reissun perusteella se suurin tulee karsiutumaan listalta. Limerick ei tehnyt meihin lähtemätöntä vaikutusta. Samaa mieltä ovat olleet monet nettikirjoitukset, joita olin etukäteen kaupungista lukenut. Varsinaista suitsutusta se ei ole saanut osakseen. Toki kaupungissa näytti olleen siistejä ja mukavannäköisiä asuinalueita, mutta yleisfiilis ei ollut niin hyvä, kun mitä pienemmistä paikkakunnista jäi.

Irlannin neitsytmatkan perusteella ensi fiilikset ovat hyvät. Ensinnäkin, ei satanut kertaakaan :) Ihmiset vaikuttivat ystävällisiltä ja lapsiperheitä tuntui olevan mukavasti liikenteessä. Pubeissa oli iloinen tunnelma ja viimeistään irkkumusiikin soidessa tunnelma kohosi entisestään. Näissä tunnelmissa jatkamme muuton matustelua.