Kurkistus irlantilaiseen kotiin

Mieheni näytti hiljattain entisten kotikontujeni lähellä myynnissä ollutta asuntoilmoitusta. Kyseessä oli miljoonalukaali järven rannalla. Katsoppa mitä tuttua noista kuvista löytyy, pyysi mieheni. Ja löytyihän sieltä. Lähes samanlaiset sohvat, marmoritakka ja sen päällä kultareunainen peili ja ylälistojen tilalla olevaa krumeluuria noin muun muassa. Voisi väittää, että asunnon omisti henkilö, jonka sukujuuret johtavat Suomen itänaapuriin. 

Tällä alustuksella en lähde kertomaan siitä, että asuisimme minkäänlaisessa miljoonalukaalissa. Ei, emme asu. Vaan yhteistä näille kahdelle asunnolle on se, etteivät ne noudata täysin minimalistista suomalaishenkistä sisustusta tai neutraalia värimaailmaa.

Vien teidät tutustumaan meidän irlantilaiseen kotiimme. En tiedä tarkkaa vuotta, milloin talo on rakennettu, mutta 2000 -luvun alkupuolella jokatapauksessa. Vuokra-asuntommehan on valmiiksi kalustettu, mikä on täällä hyvin tyypillistä. Ja se mistä täällä ainakin tykätään, on sopivasti krumeluuria, kultaisia kehyksiä ja isokokoisia erivärisiä puisia huonekaluja. Joukossa on ihan muutamia omia huonekaluja - lähinnä lasten mööpeleitä. Kotoisammaksi tätä on tehty lähinnä poistamalla osaa vuokranantajan kamppeista, joillakin muuttokuormassa tuoduilla pienillä sisustusjutuilla sekä joillakin täältä tehdyillä pienillä hankinnoilla, kuten viherkasveilla. Suurinosa seinistä on kuitenkin valkoisia, osa vaaleankeltaisia ja osa todella hutaisten maalattuja valkoisia. Toisinsanoen monesta kohtaa paistaa alta entinen vaalean violetti tai keltainen maali. Kylpyhuoneista löytyy muun muassa tumman sinistä ja viininpunaista kaakelia. Täällä ei tarvinnut arpoa sitä, viitsisikö niitä tauluja naulata seinään, koska ne oli jo valmiiksi naulattu. Myönnettäköön tosin, että osa niistä sai väistyä omien taulujemme tieltä.

Eteinen. Se on kapea ja sieltä löytyy monesta suomalaisesta kodista tutut jutut, mutta asiat joita en ole yhdessäkään irlantilaisessa kodissa nähnyt eli kenkäteline ja naulakko. Täällähän normaalisti saapastellaan ulkokengissä sisällä. Eteisen meidän tapauksessa tekee kapeaksi myös se, että rattaat majailevat yleensä siellä, kun eivät ole käytössä. Mutta tottahan eteisen seinälle mahtuu yksi asunnon monista kultareunaisista peileistä sekä golfaiheisia tauluja.

Olohuoneen ikkuna on kadulle päin, kuten hyvin suuressa osassa asuntoja on. Olohuoneemme on mukavan tilava. Sinne mahtuu heittämällä pari isohkoa sohvaa, pienen pirttipöydän kokoinen sohvapöytä, marmoritakka, jonka päältä löytyy seuraava kultareunainen peili. Lattiaa vuoraa ei enää ihan siistimmästä päästä oleva kokolattiamatto, jonka pahimpia sotkuja olen yrittänyt peittää ostamallani toisella matolla. Olohuoneessa majailee myö iso kasa leluja, harvemmin kuitenkaan omissa koreissaan ja laatikoissaan.

Olohuoneessa suosikkini on leveä ikkunalauta, josta tulvii mukavasti valoa sisään. Jos eläisin elokuvassa, siinä istuttaisiin lukemassa kirjaa ja siemailtaisiin kahvia tai punaviiniä. Tosielämässä ikkunalautaa käytetään harvemmin siihen tarkoitukseen, sinne saatetaan lähinnä kiivetä ja lääppiä vähän lisää elonmerkkejä ikkunaan.

Eteisen ja olohuoneen lisäksi alakerrasta löytyy vessa ja iso keittiö. Keittiöstä olenkin kirjoitellut jo aiemmin (klik). Tuon kirjoituksen jälkeen takapihaa rajaavia puita ja pensaita on harvennettu, joten valoakin tulee enemmän sisälle. Keittiömme on L-muotoinen ja siitä hassu, että siellä on kaksi ruokapöytää - nämäkin olivat valmiina talossa. Pienempi niin sanottu arkipöytä on keittiön puolella ja L toisessa päässä on isompi ruokapöytä. Isomman ruokapöydän vierestä avautuvat lasiruutuiset liukuovet pienen takapihan puolelle. Tälle isommalle ruokapöydälle meillä on oikeastaan käyttöä vain silloin kun meillä on vieraita. Yleensä pyykkiteline on vallannut tilan isomman pöydän vierestä  ja sieltä täältä löytyy pieniä muovisia kippoja ja kokoelma muuta roinaa lasten keittiöleikeistä.

Jos tässä talossa asuisi irlantilainen perhe, olisi tämän isomman ruokapöydän tilalla sohva, ehkä nojatuoli ja telkkari. Irlantilaiset tykkäävät yleensä lymytä snug :ssa eli tällaisessa keittiön viereisessä "olohuoneessa", näin ollen sitä varsinaista olohuonetta käytetään huomattavasti vähemmän ihan vain oleiluun.

Eteisestä johtaa portaat yläkertaan. Kokolattiamatolla tottakai.

Portaiden päässä yläkerrassa on ammeella varustettu kylppäri sekä neljä makuuhuonetta. Pieni Nappulan huone. Meidän vanhempien makuuhuone, jonka jatkona on oma kylppäri. Myönnetään, että olen vähän niinkuin vahingossa ominut tämän kylppärin itselleni. Nappulan ja meidän makuuhuoneesta löytyy myös leveät olohuoneen kaltaiset ikkunalaudat.

Näiden lisäksi yläkerrasta löytyy vierashuone, jonne on roudattu Paddyn pinnasänky. Talomme nukkumismukavuus kasvoi huomattavasti, kun pikkumies siirrettiin eri huoneeseen. Sekä se neljäs makuuhuone, joka kulkee nimellä romuhuone. Rehellisesti sanottuna varasto. Sinne on roudattu Nappulan huoneesta sänky hänen omansa tieltä, asunnossa olleet elämänsä ehtoopuolelle tulleet kuntopyörä ja stepperi sekä muutamat muut huonekalut ja toki ihan meidän omaa roinaa ja vaatteita. Säilytystilaa täällä on asunnon yleiseen kokoon nähden aika vähän. Kiinteitä kaappeja ei tunneta, käytössäolevista makuuhuoneista löytyy irralliset kaapit.

Meiltä löytyy myös kokoelma moderneja hanamalleja.

Talo rajautuu takapihan puolelta peltoon. Peltoa ja pihaa rajaa metrin leveä kaistale, jossa piikkipuskat ja yksi jos toinenkin ympärivuoden vihreä puska yrittää ottaa valtaa tämän emännän puutarhasaksilta. Tähän aikaan vuodesta tuulettaessa ikkunoista tulvahtaa monesti vieno tai vähemmän vieno lehmänlannan haju. Myöhemmin kesällä lehmät tulevat yleensä laiduntamaan talomme takana olevalle pellolle. 

Yleensä pihat ovat Irlannissa rajattu toisistaan korkeilla harkkomuureilla ja joidenkin talojen pihalla tulee fiilis, kun olisi vankilassa, harmaiden harkkoaitojen rajaamalla pihalla. Meidän pientä takapihaamme rajaa verkkoaita, jonka ympärille muratti ja muut ikivihreät ovat kutoneet omat kerroksena. Omasta mielestäni lyö harkkoaidan sata nolla.

Apuvoimia

Kiinnitin huomiota jo runsas vuosi sitten siihen, että täällä on ulkoistettu monia talon ja pihan ylläpitoon ja kunnostukseen liittyviä tehtäviä. Monen asuinalueemme talon pihalle saapuu aika ajoin ruohonleikkaaja. Pihan pensaita käy parturoimassa toinen yritys. Ikkunan pesuja varten pihaan pärähtää kolmas pakettiauto, josta mies singahtaa tikkaille ja alkaa pöristelemään ikkunoita ja räystäitä painepesurilla. Ja välillä näkyy maalausfirman autoja. Sanottakoon vielä tähän väliin, että asumme täysin tavanomaisella omakotitaloalueella.

Hoidin pitkään kaikki ulko- ja sisätiloihin liittyvät toimet itse. Siivoukset. Ikkunanpesut, vaikkakaan yläkerran ikkunoita en pysty ulkopuolelta pesemään. Ruohonleikkuu on hoitunut joko omasta tai miehen toimesta. Puskia ja pensaita olen saksinut puutarhasaksilla a-tikkaiden päällä keikkuen. Ja mikäs niitä hommia oli tehdessä kunnes tuli pieniä mutkia matkaan.

Ensimmäinen mutka oli raskauden loppuvaiheessa kun kupu alkoi kasvamaan siihen kokoon, että kodin siivoaminen alkoi vaatimaan useamman huilitauon. Ähistellessäni imuria kerroksesta toiseen muistin taannoin käymäni keskustelun erään naapurustomme naisen kanssa, joka sanoi tekevänsä kotisiivouksia. Pian sovinkin hänen kanssa viikoittaisesta siivouksesta.

Raskauden jälkeen ja sektioleikkauksesta toipumisen ollessa voiton puolella olen silti pyytänyt naapuria silloin tällöin meille siivouskeikalle. Totesin, että jos saan mielestäni hyvin edulliseen hintaan siistin kodin edes hetkeksi ja joku hoitaa inhokkihomman eli lattioiden pesun puolestani, niin miksipä en käyttäisi tilaisuutta hyväkseni?
Lapsiperheessä sitä sotkua tulee tasaiseen tahtiin eli kyllä sitä siivottavaa jää avuista huolimatta ihan riittävästi omalle kontollekin.

Toinen mutka kasautui hiljalleen. Siinä oli kyse meidän pihasta. Olin useampaan otteeseen saksinut pihan pensaikkoa ja aidan yli tulvivaa piikkipuskikkoa. Nämä ylijäämärisut olin kasannut pihan perälle. Viime syksyn myräkässä pihalta kaatuneen puun oksisto lisäsi epämääräisten risujen määrää entisestään ja piha näytti yleisesti ottaen hieman epäsiistiltä. Ongelma oli, millä saisi kärrättyä oksakasat pois. Haaveissani oli samalla saada harvennettua pihan rajoittavaa pusikkoa, mutta siihen ei oma varsi ja olemassaolevat työvälineet enää riittäneet.

Puhelias naapurinrouva mainitsi minulle kaverista, joka on käynyt kaatamassa hänen puitaan. Tai tarkemmin ottaen hän kutsui kyseistä kaveria nimellä british hippie. Kun tämä hippi tuli seuraavan kerran leikkaamaan rouvan puita, kävin hänen juttusillaan ja kyselin josko hän voisi hieman parturoida meidänkin pihaa. Ulkoiselta habitukseltaan kovin boheeminoloinen hippi lupasi hoitaa homman parin viikon päästä. Jee! päästään risuista eroon, tuulettelin.

Kului useampi kaksi viikkoinen, mutta hippiä ei kuulunut. Harmituksen sijaan, kun mitään ei tapahdu silloin kuin luvataan piti taas muistutella mielessään karjalaista sanontaa Älä hättäile, istu mättäälle. Kyllä se pipo löytyy.

Ja odottaa.

Jossakin vaiheessa kyselin naapurinrouvalta onko hänellä mitään tietoa hipin liikkeistä? Sain tiedon, että hän oli yllättäen unohtanut koko projektin, mutta tulisi hoitamaan homman seuraavalla viikolla. Arvatkaapa tuliko? Ei. 

Luvattua viikkoa seuraavalla viikolla pihaamme peruutteli erittäin katu-uskottavasti kolhiintunut lava-auto peräkärryineen. Lava-autossa räksytteli koira. Ja niin hippi vihdoin viimein saapui. Kannatti siis taas kerran vain istua sinne mättäälle, vaikka se kärsivällisyyttä vaatiikin, että mitään ei tapahdu silloin kun on luvattu. 

Koin lähes lapsenomaista riemua, kun näin mitä jälkeä hippi pihallamme loihti. Pensaat saivat uuden, matalamman muodon. Aidan yli tulevat piikkipuskat olivat pian muisto vain. Samaten pihan rajalla olevat pikkupuut. Ja kaikki ne oksakasat hippi pakkasi peräkärryynsä. Oikeasti pieni pihamme näyttää nyt monta kertaa suuremmalta, valoisammalta ja ylipäätään siistimmältä. Ja nyt sitä luonnonvaloa tulee jopa aina niin pimeään keittiöömmekin. Kyllä kannatti pyytää apuvoimia, sanon minä!


Vihreän saaren emännän löydät myös Blogit.fi:stä, Facebookista ja Instagramista.

Pihahommia

Kevättä, sitä lämmintä kevättä odottelen edelleen. Välillä on ollut jo lupaavampia päiviä ja sitten on taas tullut takapakkia. Sellaista hiljalleen etenemistä se on tainnut tänä vuonna olla ympäri Eurooppaa. Katselin hiljattain kuvia viime vuodelta todetakseni, että kyllä vain silloin oli jo isommat lehdet puissa, omena- ja kirsikkapuut kukassa ja Nappulakin näytti niin paljon pienemmältä. Itsehän näytin samalta, niinkuin omasta mielestäni aina..., mutta ei mennä nyt siihen.

Kuluneelle viikolle mahtui sentään useampi kuiva tai hyvin vähäsateinen päivä. Jee! Se mahdollisti pihahommien aloittamisen. Ruoho saatiin leikattua toistamiseen tänä keväänä ja pieniä istutuksia tehtyä. Mihinkään hc hommiin en ole tuon puutarhan suhteen lähtenyt, mutta sellaista pientä puuhastelua kuitenkin. Tällaiselle pitkänlinjan kerrostaloasujalle pieni piha ja sopivasti pihatöitä on oikein tervetullut muutos. Täällä kun nämä pihatyöt rajautuvat kevään ja myöhäisen syksyn väliselle aikajanalle. Ja suurimmalta osin se on nimenomaan ruohonleikkuuta.

Ruohonleikkuun lisäksi olen kitkenyt kukkapenkkiä ja istuttanut vähän uusia kukkia. Nappulan kanssa kylvimme myös kukansiemeniä maahan. Ne olisi tietysti tarvinnut kylvää jo aiemmin sisätiloissa, mutta koska en tietenkään muistanut sellaista tehdä, heittelimme vain siemeniä kukkapenkkiin. Tai toisinsanoen Nappula heitteli niitä minne sattuu. Nähtäväksi jää mitä kasvaa ja minne vai kasvaako mitään minnekään.

Vaikka vuosikausia asuinkin kerrostalossa, harrastin siellä pientä parvekepuutarhurointia. Pieni parveke oli täynnä purnukoita, joissa kasvoi vähintäänkin yrttejä ja pensastomaatteja. Muutamana kesänä vuokrasin puutarhapalstan, johon varsinkin ensimmäisenä kesänä lähdin suurin odotuksin ja henkseleitä paukutellen kasvatusprojektiin. Palstamaana ollut vanha merenpohja oli kivikovaa. Lapion kanssa maapohjaa myllätessä ei todellakaan tarvinnut enää miettiä illalle mitään kuntosalikäyntiä. Kun olin saanut vaot kuntoon ja aloin kylvämään siemeniä ja esi-istuttamiani taimia tulivat paikalle linnut syömään siemenet ja monen päivän porottava auringonpaiste tekivät tuhoa taimilleni. Alku ei vastannut ihan sitä puutarhaunelmaa, mutta tahmeasta alusta huolimatta satojakin tuli. 

Ajattelin antaa niille puutarha-ajatuksille uuden mahdollisuuden. Kauppareissulla lähi-Lidlistä lähti mukaan taimia. Kurkkua, kesäkurpitsaa, tomaattia ja raparperia. Niitä varten pitäisi vielä sopivan sään yllättäessä kuopsutella kasvupaikka. Kastelemisesta ei tässä maassa tarvitse olla huolissaan, toinen juttu sitten onkin onko täällä ihan liian märkää siihen, että saisi mitään kasvamaan - sammalta ja ruohoa lukuun ottamatta.

*Nuo ihanat magnolia -kuvat eivät valitettavasti ole meidän pihalta, vaan räpsitty ohikulkumatkalla puistosta.