Vuosi 2018

Uskallan väittää, että kulunut vuosi on mennyt nopeimmin ikinä. Toivon, etteivät tulevat vuodet kulu tällä tahdilla tai täytän 50, ennen kuin ehdin kissaa sanomaan. Kis-... Ihan varmuuden vuoksi jätän viimeisen tavun lausumatta, etten hyppää vahingossa aikakoneeseen.

Kaiken kaikkiaan pian mennyt vuosi on ollut hyvä. Ihan siitäkin huolimatta, että iso osa vuotta on pyörinyt lasten ja kodin ympärillä. Välillä olen päässyt onneksi tuulettumaan omiinkin juttuihin. Olen iloinen, että olen saanut päivitettyä välillä ajatustasolla yskivää blogia ja ylipäätään, että sille on riittänyt lukijoita. Kiitos teille siitä!

Lähirannalla syyskuussa

Mieleenpainuvin asia vuodelta 2018 on ilman muuta perheen neljännen vahvistuksen, Paddyn syntymä maaliskuussa. 

On ollut mielenkiintoista seurata näillä main talven lumisimpana päivänä syntyneen vauvan kasvamista eteenpäin pyrkiväksi jässikäksi ja toisaalta Nappulan kielellistä kehittymistä, joka on tuntunut etenevän sykäyksittäin. Kuitenkin kaikista mukavinta seurattavaa kuluneena vuonna on ollut sisarusten kiintyminen toisiinsa. Aikamoinen parivaljakko Nappula ja Paddy alkavat olemaan. Muutaman kuluneen kuukauden aikana he ovat selkeästi löytäneet yhteisen sävelen; hömeltävät ja leikkivät keskenään - sen verran mitä sitä leikkimiseksi voi kutsua. Molempien, jopa mörkönä heräävän Nappulan - katseet kirkastuvat aamusta kun he näkevät toinen toisensa.


Vaellusreissun evästauolla syyskuussa

Tänäkin vuonna olen edelleen nauttinut ja fiilistellyt näitä Irlannin lounaisrannikon maisemia. Muutamana mieleenpainuvimpana maisemakokemuksena on muutamat vaellukset, joista toisen tein itsekseni ja toisen minivaelluksen lasten kanssa. Vaikka monet lähipaikoista alkavat olemaan jo niin sanotusti tuttua kauraa, nautin siitä huolimatta täysin siemauksin ulkoiluista lähirannoilla ja -maisemissa.



Vaellusreitin valkoiset seuralaiset

Mucross House Garden toukokuussa

Menneenä kesänä sai tälläkin - yleensä sateisella, tuulisella ja ei-niin-lämpimällä - saarella nauttia kunnon kesäkeleistä. En edes muista kuinka monta kertaa kävimme viime kesänä rannalla, ihan sillä mielellä miten rannalla kuuluu käydä. Telmimässä hiekassa ja jopa uimassa. Muuten kyllä käymme rannalla ympäri vuoden, mutta muuten kuin oikeati lämpimillä keleillä se menee enemmän tai vähemmän reippailun puolelle.

Kuluneelle vuodelle mahtui myös muutamia reissuja. Vuoden alussa palasimme joululomalta Suomesta. Muuten vuoden aikana tuli käytyä Saksassa ja kesällä Suomessa sekä viikonloppu ja päiväreissuilla Irlannissa. Lähtökohtaisesti ajattelin, että olisimme ottaneet enemmän Irlantia haltuun, mutta miehen pitkät työpäivät ja oma eloni kahden pienen kanssa sotivat jaksamistasolla reissusuunnitelmia vastaan, joten monesti viikonloppu ilman reissaamista kuulosti kuitenkin ihan hyvältä vaihtoehdolta.



Dublin toukokuussa



Saksan Moselilla juhannuksena

Isoimman miinuksen menneeseen vuoteen on jättänyt väsymys. Kesästä saakka jatkunut huonon tai erittäin huonon nukkumisen kausi on vaatinut veronsa. Tuntuu, että olen loppuvuonna ollut enemmänkin äkäinen ja kaikki asiat unohteleva pieni noita-akka. Olisin vain halunnut levätä ja nukkua, mutta Paddyn yölliset heräilyt ja itkut estivät sen. Nyt viimeinen reilu viikko on ollut helpompaa aikaa. Ihan varovasti uskallan koputtaa puuta, että poika olisi viimein tajunnut kuinka hieno juttu se nukkuminen oikeasti on.

Uuden vuoden lupauksia en tullut tehneeksi, tai ainakaan en sellaisia muista kuluneelle vuodelle tehneeni. Aikoinaan niitä tuli tehtyä enemmänkin, mutta absurdiutensa vuoksi ne jäivät lähes aina toteutumatta. Jännä juttu.

Tralee elokuussa

Postaukseen keräsin blogissa vuoden aikana julkaistuja otoksia, niitä katsoessa ei voi todeta muuta kuin; Olisin minä tätä vuotta voinut pidempäänkin elää, kiitos kun olit meille hyvä. Tervetuloa kuitenkin vuosi 2019 uusine kujeineen! Ja lupaukset, jääköön ne taas tekemättä, niin ovat helpommin toteutettavissa.

Lähirannalla tammikuussa

Joulupäivän pulahdus

Yksi irlantilaisen joulupäivän tapahtumaperinne on uiminen tonttulakki päässä. Tässä tapauksessa uiminen tarkoittaa pulahdusta vilakkaan Atlanttiin. Kuulin joitakin viikkoja sitten tällaisesta perinteestä paikalliselta kaveriltani. Kerron tästä miehelleni, joka siihen sitten toteamaan Aika hauska juttu! Tosin jos tuollaista menee katsomaan, niin pitäisihän siihen osallistuikin. Heh, harmi, ettei ole tonttulakkia. Mies luuli päässeensä kuin koira veräjästä, vaan pääsipä unohtamaan, että joulun alla tontun kuuntelevat kaikenlaista. Ja kuinka ollakaan yhdestä miehen joulupaketista löytyi tonttulakki. Niinpä perääntymisvaraa uimapuuhiin ei enää tunnettu.

Olimme oikein hyvissä ajoin liikenteessä, sillä Fenitin rannalle johtaa yksi mutkainen ja toinen vielä mutkaisempi ja kapeampi tie, joten liikenneruuhkiin sopi varautua. Kyseinen joulu-uinti on yksi Irlannin vanhimpia, tänä vuonna järjestyksessään kuudenkymmenenkuudes. Kyseessä oli samalla hyväntekeväisyystapahtuma, jolla kerättiin rahaa meripelastustyötä tekevälle yhdistykselle.

Puolta tuntia ennen lähtölaukausta rannalle alkoi kerääntymään enemmän ja enemmän porukkaa. Osa kylpytakeissa, osa tavallisissa ulkovaatteissaan, tonttulakki iloisesti päässä keikkuen. Uimareita pyydettiin pukemaan uima-asu vaatteiden alle valmiiksi, pukuhuoneita, saati saunoja ei tässä tapahtumassa tunnettu. 

Iloiset joulurallatukset raikasivat kaiuttimista ja tunnelma oli hilpeä. Sää oli niin uimareiden kuin kannustajienkin puolella. Auton mittarin näytti +13, mutta Atlantin tuuli teki sään viileämmäksi. 

Hetki ennen lähtölaukausta joulupukin ja -muorin asuun pukeutunut kaksikko seisoi korokkeella ja tsemppasivat monisatapäisen uimarijoukon veteen. Vedessä tuli käydä kolmesti, merkityllä rajalla saakka.

Raitaiseen tonttupipoon pukeutunut tuttu uimari kertoi ensimmäisen kaulaa myötä olevan dippauksen olevan se pahin. Ja järkytyksenä tuli se, että sinne piti mennä vielä uudestaankin. Kolmas kerta oli se helpoin.

Atlantin raikkaana on hyvä jatkaa letkeää joulunviettoa.

Ulkosuomalaisen simppeli joulu

Päätimme viettää tämän joulun Irlannissa. Tämä on samalla myös ensimmäinen joulu, jonka vietämme omalla porukalla. Meillä on ollut perinteenä viettää vuorovuosin aatto toisen vanhempien luona ja joulupäivänä olemme siirtyneet toisen vanhempien luokse. Toisinsanoen meillä ei juurikaan ole olemassa omia jouluperinteitä, koska olemme aina olleet jouluna muiden nurkissa. Tulossa on siis monellakin tapaa erilainen joulu. 

Kysyin muutamia viikkoja sitten mieheltäni mitä hän haluaisi jouluna syödä tai mitä hän joululta ylipäätään haluaa. Vastaus kuului stressitön ja sopivan simppeli. Että siitä sitä sitten joulua rakentamaan. Sinänsä homma on suhteellisen helppo, koska emme kumpikaan ole suuria jouluihmisiä ja lapsetkin ovat vielä niin pieniä, etteivät ymmärrä joulunpäälle tai eivät ainakaan osaa odottaa tai olettaa mitään. Miehen toivelistaa jatkoin vielä omillani; kunnon rasvaiseen maitoon keitettyä riisipuuroa kaneli-sokeri-kuorrutuksella ja illalla takkatuli kera hyvän punaviinin ja suklaarasian.

Joulusiivousta en edes viitsi miettiä. Pykälää parempi viikkosiivous saa riittää. Tässä taloudessa on sellainen vika, että kaikki näyttää viisitoista minuuttia siivoamisen jälkeen siltä, kun imuri tai rätti eivät olisi ikinä vierailleetkaan tässä talossa.

Kotia olemme koristelleet joulua varten hyvin maltillisesti, varsinkin täkäläiseen tapaan verrattuna. Lunta täällä ei tarvitse odottaa, mutta askartelimme aiemmin lumihiutaleita ikkunaan -tai no tarkemminottaen minä leikkasin niitä ja Nappula leikkasi paperista pelkkää silppua ja kävi myös kokeilemassa saksia pikkuveljensä jalassaolevaan sukkaan. Kuusen virkaa meillä toimittaa pieni pihalla majaillut ruukkutuija. Ruukun kääräisin paperipussiin, ympärille punainen silkkinauha ja puuta kiertämään pienet pallovalot. Luodaan sitten tunnelmaa kynttilöin ja kukkasin.

Syöminkien ja muiden perinteiden lisäksi oli myös päätettävä minä päivänä me vietämme joulua. Eli mikä on se niinsanottu pääpäivä? 24. vai 25.? Irlannissa joulua vietetään joulupäivänä ja monelle aatto on vielä tavallinen arkipäivä. Mies on vapaalla jo aattona, joten päätimme valita sen pääpäiväksi.

Suunnitelmissa on pitäytyä yhdessä perinteessämme ja katsoa Yle Areenan kautta Joulurauhanjulistus. Toki sillä erotuksella, että tänä vuonna emme ole paikanpäällä. Julistuksen jälkeen on vuorossa riisipuuro ja Dublinin Ikeasta rahdatut glögit. 

Joulupöydän tarjoilut tulevat olemaan huomattavasti kapeammat, kun mihin on tottunut. Meitä ei kuitenkaan ole kuin se kaksi ja puoli syöjää. Laatikoita ei tänä vuonna nähdä meidän pöydässä, mitä nyt Paddylle ajattelin tehdä pienen porkkanalaatikon. Irlantilaiseen joulupöytään on kuulunut perinteisesti hanhi. Tätä nykyä se on - kaiketi Amerikan kiitospäivän vuoksi - kalkkuna paahdettujen kasvisten kera. Meidän ajatuksena on täyttää vatsaa ainakin kaloilla ja merenelävillä, paahdetuilla kasviksilla ja viikunasalaatilla. Jälkiruokapuolen hoidamme irlantilaisella tyylillä; hedelmävanukasta, joka on mielestäni enemmänkin hedelmäkakkua, kera Baileyskerman. Luvassa saletit makeaöverit!

Lahjat jaamme aattoiltana. Sen jälkeen saa vielä herkutella viinillä, juustoilla ja aiemmin viikolla leivotuilla piparkakuilla.

Ajatuksena on ennen kaikkea viettää rentoa aikaa perheen kesken. Leikkiä ja ottaa iisisti. 

Mikäli kelit ja galaxit ovat kohdallaan, niin joulupäivänä ja/tai tapaninpäivänä olemme aikeissa ottaa osaa irlantilaisiin jouluajantapahtumiin. Mikäli olen yhtä kokemusta rikkaampi, tulette varmasti kuulemaan niistä lisää tuonnempana.

Rentouttavaa ja mukavaa jouluaikaa sinulla, missä sitä sitten vietätkään!

Irlantilainen asuu mutsinsa luona

Tottakai, tottakai. Päässä alkoi soimaan Mutsinsa luona- ralli, jostakin 2000-luvun alkupuolelta (älä kysy, mistä näitä laulunpätkiä tulee päähäni), siitä tämän jutun otsikko ja alkusäkeet. Aihe vaan ei itsessään ole millään lailla hauska. Tällä saarella on ja on ollut jo pidemmän aikaa asuntokriisi. 

Me saimme kesällä uudet naapurit. Asunnon omistaja ilmoitti edellisille pitkäaikaisille vuokralaisille myyvänsä talon. Vanhoilla naapureilla oli kahdeksan kuukautta aikaa etsiä itselleen uusi asunto. He olivat asuneet talossa kahdeksan vuotta. Harmittaa tämä tilanne, mutta ei tässä mikään kiire ole, kertoi perheen äiti kun tieto asunnon myyntiaikeista tuli heidän tietoonsa. Kuukaudet kuitenkin kuluivat ja mitään sopivaa asuntoa ei tuntunut löytyvän. Joko ne olivat kaameassa kunnossa, liian pieniä kolmilapsiselle perheelle tai hinta oli liian kova. Ajan uhatessa umpeutua, he muuttivat kaupunkialueen ulkopuolella olevaan taloon.

Asuinalueellamme on noin nelisenkymmentä taloa. Näppituntumalta noin viidessä talossa asuu selkeästi aikuiset (eli siinä 20-30 hujakoilla olevat) lapset tai aikuinen pariskunta tai perhe vanhempiensa kanssa. Kukaan mainituista aikuisista ei vaikuta niin sanotulta peräkammarin pojalta tai tytöltä, vaan ovat työssäkäyviä, tavallista sosiaalista elämää eläviä ihmisiä. 

Eräs hyvänpäivän tuttuni muutti näille seuduille pari vuotta sitten Dublinista saatuaan lapsen. Elämä Dublinissa osoittautui liian kalliiksi lapsen kanssa ja turvaverkkojen puuttuessa. He päätyivät muuttamaan toistaiseksi miehen vanhempien luokse ja etsimään sieltä käsin itselleen asuntoa. Tätä tilapäisyyttä on kestänyt nyt sen kaksi vuotta. Lapsi on aloittanut hoidon aika päiviä sitten ja vanhemmat ovat löytäneet uudet työpaikat itselleen.

Oma mielikuvani on se, että Irlannissa oman asunnon ostaminen on se johon pyritään, ihan samalla lailla kuin Suomessakin, mutta omaan asuntoon muutetaan keskimäärin huomattavasti myöhemmin. Täällä ei aloiteta omistusasumista pikkukaksioista ja siirrytä siitä tarpeen mukaan suurempaan, vaan asutaan vaikkapa siellä vanhempien luona, säästetään ja ostetaan se isompi talo/asunto kerralla. 

Jos kuljeskelee kaupungilla ja vilkuilee asuntovälitystoimistojen ikkunoita, ei voi olla tekemättä huomiota, että myytäviä asuntoja ainakin täällä päin on paljon, mutta vuokrattavia huomattavasti niukemmin. Täällä saaren syrjällä sijaitsevassa pikkukaupungissa, joka ei kuulu kasvukeskuksiin tilanne ei ole todellakaan paha verrattuna Irlannin suurimpiin kaupunkeihin. Pahin tilanne on isoissa yliopistokaupungeissa, joissa kysyntä ja tarjonta puhuvat täysin eri kieliä.

Dublinissa hinnat ovat karanneet täysin käsistä. Sillä hinnalla, millä me saamme omakotitalon vuokralle, ei Dublinista taida saada kuin pienen huoneen yhteiskeittiöllä. Olen kuullut puhuttavan, että Dublinin vuokrat peittoavat keskimäärin kaupunkina huomattavasti suuremman Lontoonkin vuokramarkkinoiden hinnat. Väitteen todenperäisyydestä en mene kuitenkaan pistämään päätäni pölkylle.

Irlannissa on eletty jo vuosia sinänsä positiivisen ongelman kanssa. Syntyvyys on suurempaa kuin kuolleisuus. Ja lisäksi maahan muuttaa paljon tällaisia meidän kaltaisia pulliaisia. Työllisyystilanne on hyvä. 

Kolikon kääntöpuolena onkin sitten se mihin kaikki tulijat pääsevät asumaan - erityisesti niillä seuduilla, joilla niitä työpaikkoja on runsaasti. Vinkkinä monelle ulkomailta Dubliniin töihin suuntaavalla kehotetaan majoittumaan alkuun pidemmäksi ajaksi hostelliin tai hotelliin tai vuokraamaan kuukaudeksi huone airbnb:n kautta ja yritää siinä ajassa löytää katto päänsä päälle. Vuokrien hintojen ollessa pilvissä, ei läheskään kaikilla ole varaa maksaa niistä haluttuja summia. Se onkin pudottanut monet pienituloiset asunnottomien piiriin. Kolmessa vuodessa hätämajoituksessa olevien ihmisten määrä on triplaantunut. 

Mikä sitten on syynä asuntojen riittämättömyyteen sen lisäksi, että tulijoita tälle saarelle tällä hetkellä riittää? Syitä on monia. Vaikka asuntoministeri kuinka lupaa rakennettavan uusia asuntoja, on taustalla poliittista ja kaavoitukseen liittyvää jähmeyttä. Lisäksi niin sanottujen edullisempien kaupungin vuokra-asuntojen järjestäminen on annettu yksityiselle sektorille, sen seurauksena pienituloisille tarkoitettujen vuokra-asuntojenhinnat ovat vain nousseet. Ja kirsikkana kakun päälle; Irlannissa ollaan, niin kaikki vie aikansa, eikä mitään tapahdu hetkessä tahi toisessa.

Luukku 15: Joulunalusaika Irlannissa

Tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopusta löytyy lista kaikista osallistuvista blogeista. Käy kurkkaamassa!

Pian lokakuun lopun halloweenin jälkeen alkoi joulun elementtejä ilmestymään irlantilaiseen katukuvaan. Ensin asialla ovat tietysti kaupat. Koristeita, jouluyöpaitoja, lahjaideoita ja rekki tolkulla joulupaitoja. Vanhempi-lapsi -kerhossa on keskusteltu jo viikko tolkulla mistä saa parhaat joulupaidat ja oletko jo ostanut sen? Monessa työ- ja hoitopaikassa vietetään joulukuussa erikseen Christmas jumper dayta, jolloin nämä omasta mielestäni mauttomat joulupaidat puetaan päälle. 

Joulu rysähtää virallisesti päälle marras-joulukuun taitteessa esitettävän maan vuosittain katsotuimman TV-ohjelman myötä. Perjantai-illan suositun The Late Late talk show'n juontaja esittelee kyseisessä joulujaksossa vuoden suosituimpia leluja yhdessä lasten kanssa. Kyseistä Toy Show -jaksoa on näytetty jo vuodesta 1975 lähtien.

Jollei joulufiilis lähde vielä paidoilla ja TV-showlla nosteeseen, niin valot tuovat siihen lisäpontta. Meidän pikkukaupungissa jouluvalot sytytettiin marraskuun lopulla, sytyttämistä seurasi myös jouluparaati. Virallinen jouluvalojen sytyttämispäivä on Irlannissa 8.12. Se tarkoittaa sitä, että viimeistään silloin eritahtiin vilkkuvat ja välkkyvät valot on aseteltu naapuruston iloksi. Monen talon pihalla tönöttävät myös muoviset joulupukit rekineen ja lumiukot - valoin varustettuina tottakai. Monen ovea koristaa joulukuussa kaunis ovikranssi ja punaisia rusetteja ei voi välttyä näkemästä. Valoista ja joulukoristelusta tässä maassa tykätään isolla T:llä ja näin pohjoismaisin silmin, siinä noudatetaan lähes poikkeuksetta ohjenuoraa more is more.

Valojen lisäksi kuusi asetellaan kotiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Iltakävelyllä ei voi välttyä näkemästä naapuritalojen kuusia. Tai no, tarkemmin ottaen sitä kuusta ei juuri näy, vaan koristeilla ja värivaloilla verhoillun kartion, koska more is more. Samaan pätee myös se, että mitä suurempi talo, sitä enemmän kuusia. Kaverini kertoi minulle vanhemmistaan, joiden kotona on kolme joulukuusta. Ja ulkona arvatenkin vielä toinen mokoma päälle.

Suomessa lapsia muistutellaan joulun alla ikkunan takaa kurkkivista tontuista. Tontut ne ovat tälläkin saarella pikkuvakoojan roolissa. Tosin näkyvämmin. Täällä tonttu asetetaan hyllylle seuraamaan pikkuväen käyttäytymistä. Tontut ovat täällä muutenkin hieman erinäköisiä; pitkulakorvaisia pikku haltijoita, joiden pääväri on punaisen sijasta vihreä - tai punavärisokeita hämätäkseen puna-vihreitä.

Irlannissa joulua vietetään joulupäivänä. 24. päivä on tavallinen työpäivä. Pukki tekee täällä yötöitä ja lahjat ilmestyvät koteihin joulupäivän aamuna. Monelle paikalliselle onkin ollut suuri kummastus, kun olen kertonut, että Suomessa joulupukki vierailee kodeissa ja tuo lahjat. Täällä pukkia mennään joulunalusviikoilla tapaamaan. Monet tahot museoista lasten sisäleikkipuistoihin järjestävät niin sanottuja Santa Experiencejä, jossa pääsee tapaamaan joulupukkia. Nämä tuntuvat olevan tavattoman suosittuja, sillä joulupukin tapaaminen tulee varata hyvissä ajoin etukäteen ja lystistä saa maksaa useampia kymppejä per kävijä.

Joulua ja koristeluita rakastavalla saarella meitä pidetään varmaan todellisina kummajaisina. Meiltä löytyy vain yksiväriset jouluvalot ja koristeellinen kuusi loistaa poissaolollaan. Lapsilta eikä vanhemmilta löydy joulupaitoja emmekä ole tehneet varausta joulupukin tapaamiseen. Toy Show tuli sentään katsottua ja ennen joulua on vielä mentävä jouluparaatiin sekä iltakävelylle keskustaan katsastamaan kaupungin jouluvalot.


#ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

Luukku 1: Anniinankulma / Italia

Luukku 2: H niin kuin Hausfrau / Saksa

Luukku 3: Viinilaaksonviemää / USA

Luukku 4: Maurelita /Ranska

Luukku 5: Hollanninhippiäinen / Hollanti

Luukku 6: Suomalainen im Allgäu /Saksa

Luukku 7: Alla kaalipuun / Uusi-Seelanti

Luukku 8: Kappelikukkulan kuulumisia / USA

Luukku 9: Viisikymppiä lasissa / Luxemburg

Luukku 10: Viherjuuria / Saksa

Luukku 11: Hollanninsuomalainen/ Hollanti

Luukku 12: Tahdon Asiat / USA

Luukku 13: Matkani tuntemattomaan /Ruotsi

Luukku 14: Melkein tropiikissa / Espanja

Luukku 15: Vihreän saaren emäntä / Irlanti

Luukku 16: Oh,wie nordisch! / Saksa sekä Nordic Days/ Saksa

Luukku 17: The Unknown And Beyond / USA

Luukku 18: One with Alpenglow / Saksa ja Unkari

Luukku 19: Ruovesiblogi / Itävalta ja Unkari

Luukku 20: Wonderworld of Noora / Viro

Luukku 21: Heidin Italia / Italia

Luukku 22: À laHelvetia / Sveitsi

Luukku 23: Oneglass of milk, please / USA

Luukku 24: Life in English sekä Konalla / Hawaii,USA

Arkikuulumisia

Voi millä vauhdilla nämä viikot hujahtavatkaan! Tuntuu, että aina on maanantai ja sitten heti perään perjantai. Tähän aikaan vuodesta ohjelmaan mahtuu tietysti pientä joulukiireitä lahjoineen, kortteineen, postituksineen ja jouluillallisineen. Noiden touhujen lisäksi täällä kuitenkin eletään ihan perusarkea eli mihinkään superihmeelliseen toimintaan nämä viikot eivät tuolla tahdilla kulu. 

Tosin kuluneilla viikoilla on ollut vähän normaalista poikkeavaakin puuhaa. Saimme Suomivieraita, joka pistää aina hyvällä tavalla pakkaa vähän sekaisin. Vieraiden tulo mahdollisti tällä kertaa myös sen, että pääsimme miehen kanssa kahdestaan syömään ja istumaan sen jälkeen iltaa. Tässä nykyisessä elämäntilanteessa tuo kahdestaan uloslähteminen on harvinaista herkkua.

Ehta merenneitoasento

Samaan syyssyyn vierailun kanssa mahtui myös kuukauden sisään toinen flunssakierre. Sinänsä en voi valittaa, koska lapset ja allekirjoittanut ovat kaiken kaikkiaan päässeet aika vähällä sairasteluista noin ylipäätään. Mutta siitä huolimatta tämä neljän seinän sisällä kökkiminen käy pitkäveteiseksi. Tämän päivän ulkoilu onkin ollut siinä, että laitoin Paddyn rattaisiin ja työntelin niitä tainnutusmielessä taloa ympäri, seuraten samalla olohuoneen ikkunasta varsinaisen potilaan touhuja. 

Siinä taloa kiertäessä tulin todenneeksi, että ruoho se vain kasvaa edelleen. Olen leikannut ruohon edellisen kerran noin kuukausi sitten ja niin hullulta kuin se tuntuukin, niin marras-joulukuussa mittaa tulee vielä lisää. 

Jos tulee ruoholla mittaa, niin tulee mittaa myös jo yhdeksän kuukauden ikään ehtineelle Paddylle. Pojun pinnasängyn sai siirtää tasoa alemmaksi, koska alkoi näyttämään siltä, että reunallenousemista treenataan salaa. Voimaa ja tahtoa Paddyn toimista ei noin muutenkaan puutu, sillä kaveri ryskää kaapinovia ja tuuppaa itsensä ja syöttötuolin yhdellä työnnöllä kauemmas ruokapöydästä. Muuten pikkukaveri etenee kiivaalla ryömistekniikalla, varsinkin jos edessä näkyy jotakin kiinnostavaa, kuten avoin vessan ovi, jonka takana sijaitsee ihastuttava purtilorivistö, jonka voi teilata uuteen asetelmaan yhdellä kaadolla. Noin muuten Paddy harjoittelee konttausasentoa useita kertoja päivässä, mutta mikäli minulta kysytään, niin sen konttaaminen tai ylipäätään vielä nopeamman liikkumisen kanssa ei ole vielä mitään kiirettä. Vaikka aika muuten juokseekin, niin jos edes sen kanssa edettäisiin hissukseen.

Kopiokone

Tiedätkö sen tunteen kun kuulet omat sanasi jonkun toisen suusta? Joku muu on alkanut käyttämään usein lausumiasi fraaseja. Minulle näin käy lähes päivittäin. Näin tosin käy varmasti jokaisessa lapsiperheessä. Olen kuitenkin miettinyt tapahtuuko tällaista kopiointia enemmän tällaisessa meidänkaltaisessa tilanteessa, jossa lapsi kuulee äidinkieltään vain kotona ja muu ympärillä pyörivä elämä toimii toisella kielellä?

Kolmevuotias Nappula on arkisin neljä tuntia pre-schoolissa ja muun ajan päivästä olen läsnä hänen arjessa. Isäänsä lapsi näkee arkisin yleensä vain noin tunnin päivässä. Eipä siis ihme, että oman sanaisen arkkuni helmet ovat (valitettavasti) syöpyneet Nappulan sanavarastoon. Ja yleensä tässä kopioinnissa ei päde pelkkä lauseen toistaminen, vaan myös äänenpaino on kumman tuttu.

Mutta arvatkaapa vain ärsyttääkö kun pyydät lasta tekemään jotakin ja saat vastaukseksi: Ihan just. Juu, näin on saattanut joku muukin joskus sanoa.

Ja sitten kun olet saanut lapsille vaatteet päälle, mutta olet itse vielä puolipukeissa, kuulet juuri sillä tietyllä äänenpainolla kommentin: Pueppas nyt päällesi! Niin, kyllähän tuo välillä niskakarvoja nostattaa. 

Olen huomannut, että jostakin kumman syystä meillä sekoillaan aika paljon, sillä: Kuka täällä sekoilee? Ollaanko me ihan sekoboltseja? Ovat aika usein kuultuja lausahduksia.

Silloin kun pikkuveli nostaa mekkalan syystä x, kommentoidaan sitä monesti lauseella Äiti, Paddy repii pelihousut! Mutta osataan sitä veljeä myös lohduttaa tutulla fraasilla: Paddy, ei tullut maailmanloppu.

Ei mitään hätää. Toimii lohdutukseen niin lapselle itselle kuin muillekin. 

Ja tiedättekö mikä meillä tuntuu auttavan vaivaan kuin vaivaan, oli sitten kyse liian kuumasta ruoasta tai joskus jostakin ihan täysin muusta? No sehän on tietysti maito, Ota maitoa, niin se auttaa.

Joulukalenteri

Vuoden viimeistä kuukautta viedään. Voi vain kysyä mihin se tämäkin vuosi on melkein jo hujahtanut? Ajan kulumisesta huolimatta päivän polttavin kysymys kuitenkin lienee; oletko jo avannut joulukalenterin? Tuliko suklainen yllätys, kuva vai jotakin muuta? 

Ja nyt, ei syytä huoleen jos tajusit tätä lukiessa saman kuin minä: eihän minulla ole joulukalenteria!

Kalenterin puutteesta huolimatta sinulla on mahdollisuus avata joka päivä yksi aineettoman joulukalenterin kiehtova luukku.

Joukko ulkosuomalaisia bloggaajia päätti nimittäin toteuttaa Saksassa asuvan Jennin ideasta virinneen ajatuksen omasta joulukalenterista. Tarjolla tulee olemaan kaksikymmentäneljä jouluista kirjoitusta eri puolelta maailmaa. Blogipostaukset vievät sinut saksalaisille joulutoreille, tutustumaan joulunviettoon Espanjassa ja pääset lukemaan joulukuulumisia Yhdysvalloista, noin muutamia mainitakseni. Tarinoita on yhtä monta kuin on kirjoittajiakin! 

Tule mukaan availemaan ulkosuomalaisten luukkuja ja seuraamaan kuinka joulunalusaikaa ja joulua vietetään maailmalla ja millaisia suomalaisia tapoja suomalaiset ovat vieneet uuteen asuinmaahansa.

Ensimmäinen luukku avattiin Italian Milanossa. Jokaisen joulukalenteriblogin lopusta löydät linkin seuraavan päivän luukkuun.

Luukku 1 Italia

Hyvää joulunodotusta!

Tervetuloa kylään!

Kahvittelukulttuuri tai ylipäätään kavereiden kutsuminen kotiin, siinä olen Irlannissa asuessa huomannut useampia eroavaisuuksia suomalaisiin toimintatapoihin. Annan teille muutamat emännän kyläilytärpit, mutta alkuun hieman taustatietoa.

Monet - me mukaan lukien - asuvat kaksikerroksisessa talossa. Alakerrasta löytyy eteinen, olohuone, vessa ja keittiö ja joistakin asunnoista yksi makuuhuone. Makuuhuoneet ja kylpyhuoneet ovat yläkerrassa. Huonejärjestys on sijoiteltu ihan modernimpia taloja lukuunottamatta samalla tavoin. Olohuone on tielle päin eli samaan suuntaan ulko-oven kanssa ja keittiö löytyy aina talon perältä eli sen ikkunat ovat takapihalle päin. 

Irlannissa käytetään ulkojalkineita sisälläkin. 

Paitsi meidän Suomikuplassa. Käytämme sisällä sisätossuja, koska arvannette, että varsinkin alakerran laattalattia ilman lattialämmitystä sopivasti vetoisassa talossa on ainakin talvikuukausina ihan saakelin kylmä. Oven suusta meiltä löytyy sellainen harvinaisuus, jota kutsutaan kenkätelineeksi. Enpä arvannut sitä tänne muuttaessani sellaiseksi erikoisuudeksi, etten ole kellään muulla moista hyllyä nähnyt. Toista eteisemme erikoisuutta - myös Suomesta muutettua - kutsutaan naulakoksi.

Mennäänpä sitten itse kyläilyyn. 

Nämä kahvittelut eivät ole niin sanotut yllätyssumpit, vaan olen sopinut muutamien äiti+lapsikavereiden kahvitteluista etukäteen. Tervetuloa meille aamukahville klo 10!

Älä kuitenkaan odota kenenkään tulevan vielä kello kymmenen. Ihan aikaisintaan varttia yli, ennemminkin puolelta. 

Kyläilijät, he eivät riisu kenkiään ja takkejaan pois eteisessä, vaikka olen varta vasten ottanut omia takkejamme pois ja tehnyt naulakkoon tilaa. He kävelevät vaatteineen ja kasseineen suoraan talon perälle keittiöön ja ripustavat takkinsa ja nyssäkkänsä jonkun keittiöntuolin selkänojalle. He saattavat tuoda tullessaan jotakin syötävää kahvin kaveriksi. 

Mikäli tulijoita on useampi, törmään tässä kohdin aina dilemmaan. Pitäisikö ne kahvit keittää nyt vai sitten kun viimeisetkin ovat joskus selvinneet perille? Itse ajattelen, että olisi mukava istahtaa yhdessä pöytään, mutta toisaalta on tylsä antaa ensimmäisten odottaa, jos muut tulevat kun tulevat.

Kysy juovatko vieraat kahvia vai teetä? Ja muistat tietysti heti kysyessä, että meiltä löytyy vain vihreää teetä. Täällä monet teenjuojat tuntuvat olevan ruskean teen ystäviä. Muista laittaa kahvipöytään maitoa ja sokeria. Joo, varsinkin ne teenjuojat tykkäävät lorauttaa maitoa juomaansa.

Suomessa kahvillekutsuminen on melkeinpä vakavasti otettava asia. Kun kerran kutsutaan, niin pitää olla asettaa jotakin särvintä pöytään. Jotakin itsepyöräytettyä tai vähintään ne uunissa lämmitetyt pakastepullat. Ja koti, sen täytyy edes yrittää näyttää siistiltä. Täällä taas homma ei ole niin justiinsa. Keitellään ne teet tai kahvit ja laitetaan jotakin pöytään, jos sellaista sopivaa löytyy. Leipomosta tai lähikaupasta on saatettu hakea sconesit. Ainakaan lapsiperheissä koteja on hyvin harvoin edes yritetty nuolla puhtaaksi vieraiden varalta.

Muistan, kun kutsuin ensimmäistä kertaa meille kavereita kylään, olin leiponut piiraan. Laittanut sen ja muut tykötarpeet puffettityyliin keittiön työtasolle ja kerroin, että sen voi syödä olohuoneessa, koska siellä on vähän lämpimämpi ja mielestäni se on muutenkin keittiötä kodikkaampi. Tajusin sen pienen kulmakarvojen kohottelun vasta paljon myöhemmin. Eihän täällä niin toimita, vaan koko kyläilyaika vietetään yleensä talon perällä, keittiössä. Tosin lapset sekoittavat helposti tätä pakkaa.

Tätä nykyä omatkin kyläilytarjottavat kahvin kylkeen ovat monesti sconesit ja hedelmiä. Välillä olen leiponut esimerkiksi suomalaisen pannukakun.

Kyläilyaika vietetään siis tiiviisti alakerrassa. Yläkerta koetaan makuuhuoneineen selkeästi yksityiseksi alueeksi, eikä sinne ole menemistä. Muistan muutamankin kerran, kun jonkun kaverin lapsi on kiivennyt portaat yläkertaan. Lapsen äiti on ollut aivan tavattoman pahoillaan asiasta ja kysynyt onko millään mahdollista, että hän hakee lapsensa pois sieltä.

Täällä ei ole tapana esitellä asuntoa, jos joku tulee ensi kertaa kyläilemään. En tosin tiedä, onko tämä esittely enemmänkin joku oma tapa eli voiko sitä missään määrin kutsua suomalaiseksi tavaksi? Niin tai näin, minusta on mukava nähdä ja saada esittely muiden koteihin.

Ja siihen kyläilyyn kannattaa varata aikaa. Irlantilaiset ovat sen verran puheliasta sakkia, että ne aamukahvit venyvät kevyesti iltapäivän puolelle. Lähtiessä muista antaa vuolaat kiitokset kaikesta. Viljele sanaa lovely mahdollisimman monta kertaa.

Isoin asia mikä minua edelleen muiden luona käydessä mietityttää on se, missä he säilyttävät ulkovaatteitaan siis takkeja ja kenkiä (siis niitä, jotka eivät sillä hetkellä ole jalassa tai roiku tuolin selkämyksellä)? Yksi monista asioista, joita en ole koskaan viitsinyt kysyä :)