Vuosi 2019 oli meille ennen kaikkea
vähän niinkuin bonusvuosi. Alkuperäisen ajatuksen mukaan meidän
piti olla Irlannissa kaksi vuotta eli vuoden 2018 loppuun saakka.
Miehen työtilanteesta johtuen meidän oli tarkoitus jäädä ensin muutamille vuoden alku kuukausille saakka, mutta saimme lykättyä sitä kesään.
Pitkään ajattelinkin sen olevan se viimeinen Irlannin etappi.
Keväällä järjestelimme Nappulalle päivähoitopaikan alkusyksyksi
Suomesta ja ilmoitin myös itse palaavani syyskuussa töihin,
työpaikkaan, josta olen hoitovapaalla.
Kuten nykytilanteen valossa tiedetään,
eiväthän ne asiat niin edenneet. Peruttiin hoidot ja työt. Ja
elämää jatkettiin tyytyväisinä Irlannissa. Taisinpa ajatella,
että turha näitä muutoksia liikaa miettiä, eletään tätä
hetkeä – ollaan ja nautitaan täälläolosta.
Vuoteen 2019 on mahtunut jälleen
lukuisia reissuja tällä kauniilla saarella – niin lähimatkailua
kuin vähän pidemmällekin etenemistä. Nostaisin niistä esiin
erityisesti lukuisat mahtavat vaellusreissut, joita tämän vuoden
aikana on tullut tehtyä niin yksin kuin perheenkin kera. Omalomani
mielenkiintoisessa ja täynnä lähihistoriaa olevassa Belfastissa, jonne lähdin puolipaniikissa ennen brexitin voimaanastumista. Turhaanpa kiirehdin. Sekä kesällä perheen kanssa tehty road trip mahdottoman kaunista
länsirannikkoa nuolevaa Wild Atlantic Wayta pitkin. Lukuisia ja taas
lukuisia upeita paikkoja, joissa silmä on levännyt, mahtuu taas
tähänkin vuoteen.
Huhtikuu 2019, vaellus Gleninchaquin Parkissa |
Helmikuu 2019, Belfast |
Heinäkuu 2019, Co. Mayo |
Heinäkuu 2019, Irlantilaista maaseutuidylliä, Co. Galway |
Tästä oli jo alkusyksystä pieniä
merkkejä, mutta erityisesti vuoden taituttuaan viimeisille
kuukausilleen on nelivuotiaan Nappulan puheessa ja käytöksessä
tapahtunut todella suuria muutoksia. Hän oli aiemmin se hiljainen,
ujo tyttö, mutta loppuvuosi on rohkaissut hänet toden teolla
avaamaan suunsa. Tarinaahan sieltä on Suomeksi tullut jo vuosia
vaikka ja kuinka, mutta nyt koneet on käynnistetty myös
englanniksi. Se sama hiljainen lapsi on alkanut puhumaan myös
aikuisille, joka on tähän saakka ollut hyvin hyvin vähäistä ihan
lähipiiriä lukuunottamatta. Toisinsanoen olemme miehen kanssa
huomanneet oppineemme lapselta uusia sanoja.
Paddyn vauhti ei myöskään ole ollut
hiljenemään päin – millään mittarilla tarkasteltuna. Elämä
on enemmän ja vähemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä.
Etenkin loppuvuotta kohden mennessä kiipeily paikkaan kuin paikkaan
ja lähes jatkuva sekoilu on taattua. Vajaan kaksivuotiaan moottori
ei hyydy – toisin meinaa käydä perässä juoksijalle. Paddyn
puhuminen on alkanut muutamaa yksittäistä sanaa lukuunottamatta
kunnolla vasta loppuvuodesta. Hän on elänyt koko elämänsä
kaksikielisessä ympäristössä ja tuntuu huomaavan kielten erot.
Kun hänelle puhuu suomea, on vastaus ei. Jos taas englantia, on
vastaus no. Mutta puhuttiinpa ympärillä mitä kieltä hyvänsä,
onnistuu hän aina kohellustensa päätteeksi hymyilemään
tyytyväisenä ja tokaisemaan Good boy.
Blogia enemmän seuranneet tietävätkin,
että tämä loppuvuosi on ollut yhtä flipperipeliä. Kun tieto
paluumuutosta tuli loppuvuonna – joka tällä kertaa piti oikeasti
kutinsa, eikä jättänyt enää toiveita siirtymisestä – alkoivat
käytännön järjestelyiden selvittely ja suunnittelu. Samassa
hötäkässä vaihtui myös paluukaupunki.
Bonusvuosi 2019 on ollut yhtä aikaa
helppo ja raskas. Nopea ja joskus tahmeina iltapäivinä kun kaikki on nurinniskoin tooosi hidas. Vuosi, joka on varmasti jättänyt omia jälkiään
ja muistojaan meihin kaikkiin. Ja samalla se on vuosi, joka toimii
monessa asiassa käännekohtana seuraavalle vuosikymmenelle. Tai niin
ainakin tarinan tässä kohtaa luulen. Alkavalta vuodelta toivon
ainakin pientä rauhoittumista tämän loppuvuoden hätäkän
päätteeksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tuleva tuo tullessaan!
Lokakuu 2019, Dingle |