Mikä lapselle nimeksi?

Niin, pian meitä pitäisi olla tällä kolmen sijaan neljä. Emme ole selvittäneet mitä sukupuolta uusi tulokas on. Raskaus on ollut erilainen verrattuna ensimmäiseen, joten olen epäillyt uuden tulokkaan olevan poika. Siksipä olemme kutsuneet tulokasta nimellä Paddy – Irlannissa kun ollaan. Myönnän kyllä, että välillä olen kuitenkin kallistunut tyttövaihtoehtoon. Eli fifty-sixty –asetelmalla mennään, niin kuin jo Nykäsen Matti aikoinaan totesi.

Nappulan kohdalla tiesimme, että saamme tytön. Silloin tuntui, että hyviä poikanimikandidaatteja oli pilvin pimein, mutta tyttöjen nimiä vähemmän. Keräilin nimilistaa. Lainasin kirjastosta nimikirjoja, kahlasin läpi nettiä ja almanakkaa. Pinnalle nousi muutama muita vahvempi ehdokas. Mutta sitten Nappulan synnyttyä hän ei ollutkaan yhtään näiden nimikandidaattien oloinen, vaan ennemmin sellainen jysky, kenelle mitkään runotyttönimet eivät istuneet. Niinpä työnimi Mercedes eli aika pitkään, ennen kuin tyttö sai lopulta sen oikean nimensä.

Meillä oli ollut jo vuosien ajan puhetta ja haaveissa muuttaa jossakin vaiheessa ulkomaille. Sen vuoksi puhuimme, että lapselle voisi valita hivenen kansainvälisemmän nimen. No, niin ei tietenkään käynyt, vaan Nappulalla on supisuomalainen nimi. Onneksi nimiarpa ei osunut mihinkään Marjattaan tai Kukka-Orvokkiin, vaan sellaiseen nimeen, jolle löytyy hieman eritavalla lausuttuna kansainvälinen vastine.

Paddyn kohdalla tuo nimiasia on vielä täysin auki. Hävettää oikein myöntää miten vähän sille asialle on uhrannut ajatuksia. Muutaman hassun nimen olemme kirjanneet ylös ja siinä se. Tuntuu vielä, että täällä on tapana hetimiten ilmoittaa lapsen nimi. Ehdinkin jo pienessä paniikissa tiedustella yhdeltä paikalliselta kaverilta, pitääkö se nimi olla oikeasti tiedossa jo sairaalassa. Näin ei onneksi ole, vaan sairaalassa nimi kulkee baby boy/baby girl + äidin sukunimi. Viralliset nimenantokaavakkeet annetaan kuulemma sairaalassa, mutta varsinaista hätäpaniikkia niiden täyttämisessä ei ole. Ehdimme siis vielä lapsen sukupuolen selvittyä matustella rauhassa nimiasiaa.

Muutama ratkaiseva seikka kuitenkin vaikuttaa nimeen. Voimme tällä(kin) kertaa unohtaa Markut ja Raimo-Petterit ja keskittyä sellaisiin nimiin, jotka istuvat niin sanotusti kansainvälisempään suuhun. Luulen silti, että noudatamme nimessä Nappulan linjaa ja Paddy tulee saamaan suomalaisen tai vähintään Suomessakin käytössä olevan nimen. Mutta tällä kertaa täytyy nimeä miettiessä funtsia myös sitä miten se täällä lausutaan ja tarkoittaako se kenties jotakin?

Aivot jäävät vielä raksuttamaan ja keräilemään hyviä nimiehdokkaita. 

Turvaverkottoman taustatoimet

Kun kerroin blogissa odottavani toista lasta, kävi ehkä riveiltä tai vähintäänkin niiden välistä selväksi, että jännitin hieman kuinka saamme kaikki käytännönjärjestelyt hoidettua silloin kun h-hetki koittaa. Sain useampia tsemppi- ja ”asioilla on taipumus järjestyä” –viestejä. Kiitos niistä <3 ja niinhän se menee.

Käytännönjärjestelyjen puolelta minua huolettavin tekijä on ollut, mihin laitamme Nappulan kun on aika lähteä sairaalaan? Muut hommat kyllä hoituvat omalla painollaan.

Haluan miehen tulevan mukaan synnytykseen. Luulen olevani taas niin sekaisin kuin seinäkello siinä tilanteessa kun pitäisi toimia. Kaikki englanninkieliset sanat ovat taatusti jumittuneet aivojen kaikkein perimmäiseen nurkkaan ja suusta tulvahtelee vain supisuomalaisia kirosanoja. Toisin sanoen haluan pelipaikalle tulkin, tsemppaajan ja juoksupojan (=mieheni). Hän voi tosin jättää taatusti hyvin epäkorrektin kielenkäyttöni kääntämättä hoitohenkilökunnalle.

Nappula syntyi aikoinaan kiireellisellä sektiolla. Sen vuoksi minun annettiin täällä mahdollisuus päättää kuinka haluan synnyttää Paddyn. Pohdimme pitkään tätä asiaa. Suunnitellun sektion ehdoton plussa on saada etukäteen tietoon leikkausaika, jonka pohjalta olisimme voineet suunnitella käytännön järjestelyt. Milloin tarvitsemme lapsenhoitoapua Nappulalle ja kuinka se käytännössä toteutetaan? Miinuksena on kuitenkin isosta leikkauksesta toipuminen. Edellisellä kerralla söin pitkään vahvoja kipulääkkeitä, eikä mitään vauvaa painavampaa saa nostella moniin viikkoihin. Ensimmäisen lapsen kanssa tämä nostokielto ei ollut ongelma, mutta tällä kertaa tilanne on toinen, koska tuota 2,5 vuotiastakin joutuu päivittäin nostelemaan. Toiseksi pyöritän tätä nykyä arkea enemmän yksin kuin Nappulan ollessa vauva. Plussien ja miinusten keräilyn jälkeen ilmoitin viimein sairaalalääkärilleni, että yritän tavallista alatiesynnytystä. Se on sitten asia erikseen, jos homma päätyy tälläkin kertaa lopulta leikkauspöydälle.

Lasketun ajan häämöttäessä kulman takana olemme valmistelleet selustaa kuinka toimimme näiden toiveiden valossa.

Irlantilainen yhteisöllinen kulttuuri on kyllä ollut ihana apu tässä asiassa. Yksi jos toinenkin, tutumpi ja tuntemattomampi henkilö on tarjonnut apuaan ja sanonut olevansa käytettävissä. Lopulta olen valjastanut neljä kaveriani rinkiin, joille saa tarpeen tullen soittaa, jos tulee lähtö sairaalaan. Enemmänkin avuntarjoajia olisi ollut, mutta luulen Nappulan olevan edes hivenen tyytyväisempi, jos häntä tulee kaitsemaan ennemmin tutumpi kuin tuntemattomampi henkilö. Näiden kavereiden lisäksi myös muutama naapurinrouva on käytettävissä. Nappulan päiväkodin kanssa olen sopinut, että voin viedä hänet päiväsaikaan myös sinne, vaikkei olisikaan hänen hoitopäivänsä.

Muutamaa päivää ennen laskettua aikaa saamme tänne myös 70 –vuotiaan lapsenvahdin, kun ansaittuja eläkepäiviään viettävä appiukko lentelee vihreälle saarelle. Hänen tehtävänään on olla Nappulan seurana ollessani sairaalassa. Nähtäväksi jää kuinka kauan hän saa täällä odotella jotakin tapahtuvaksi ja kuinka pitkäksi hänen Irlannin pestinsä lopulta muodostuu.

Isyysloma on aika uusi juttu tässä maassa. Sitä on alettu myöntämään vasta syyskuusta 2016 lähtien. Miehelläni on vielä lähes parin viikon edestä pitämättömiä viime kesän kesälomia. Kunhan hänen pahimmat työkiireensä hellittävät – näin sivusta seuraajan näkökulmasta, jään jännittyneenä odottelemaan sellaista ihmettä tapahtuvaksi – on hänen maaliskuun puolen välin huitteilla  tarkoitus jäädä ”kesälomalle”. Tai jollei se loma täysin onnistu, niin vähintäänkin niin, että hän pyrkii hoitamaan parin viikon aikana töitään etänä, täältä kotisirkuksen keskeltä. Uskon, että näillä ratkaisuilla saamme uuden arjen ensi askeleet sujumaan kutakuinkin mallikkaasti.

Piece of Turku

    *sisältää alekoodin*

Havahduin jossakin vaiheessa täällä Irlannissa asuessa siihen, että nyt minustakin on tullut sellainen. Niin millainen? No sellainen entinen turkulainen, joka muistuttaa itseään erilaisin sisustein vanhasta kotipaikastaan. 

Tein nimittäin useita vuosia huomioita vieraillessani entisten turkulaisten kavereiden kodeissa, että monelta löytyi kotiseutuaan muistuttavia sisusteita. Se oli jopa hivenen huvittava piirre. Tiedä sitten johtuuko se enemmän kotiseuturakkaudesta vai hienoista sisustustuotteista, joita Turusta on tehty?

Omaan elämään nämä Turkuaiheiset sisusteet ovat tulleet vähän varkain. Jonkun keittiöpyyhkeen olen saanut vuosia sitten lahjaksi ja jotakin pientä tarpeellista tiskirätintynkää olen ostanut itse. Tietäessäni ulkomaille muutosta ostin meille ensimmäisen tositarkoituksella tehdyn Turkuhankinnan. Se oli juliste tulevaan Irlannin kotiin. 

Sittemmin olemme saaneet lahjaksi lisää pientä sisustetta. Ja niinhän siinä on salakavalasti käynyt, että meidänkin koti muistuttaa monilta osin sitä mistä olemme maailmalle lähteneet.

Hauskaa tässä on se, että itsehankitut ja lahjaksi saadut sisusteet ovat kaikki pienen turkulaisen KUI Designin tuotantoa. Ennen näitä omia Turkuhankintoja olen asioinut epäsäännöllisen säännöllisesti herttaisessa Turun Aurajokirannan välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa myymälässä - Local Shopissa ja ostanut sieltä useita lahjoja kummilapsille tai muille Turkukarkureille. Myös Nappulaa on vaatetettu muun muassa KUI Designin söpöillä Pupuset- ja Förikuoseilla. 

KUI Designin tuotteissa minua ovat viehättäneet tuotteiden ajattomuus, sekä tyylin että värityksen suhteen ja sopiva leikkimielisyys, joka näkyy etenkin lasten tuotteissa. Ja enemmän kuin mielellään sitä kannattaa paikallisia tekijöitä. Turku aiheisissa tuotteissa on näkyvissä kaupungin maamerkkejä; Aurajokirannan maisemia Föreineen (= kaupunkilautta), Turun linna, Samppalinnan maauimalan hyppytornia, Torin jäätelöratikkaa ja Tuomiokirkon tornia, noin muutamia mainitakseni.

Jo kymmenen vuotta toiminut, aikoinaan kahden vastavalmistuneen muotoilijan perustama yritys sai alkunsa itse painetuista ja ommelluista pussukoista, kasseista ja lasten asusteista. Sittemmin valikoima on kasvanut. Tänä päivänä KUI Designin tuotevalikoimiin kuuluu muun muassa sisustustuotteita tyynyistä keittiöpyyhkeisiin, lasten vaatteita, harsoja ja vaunusuojia sekä jo alusta saakka tuotannossa kulkeneita kasseja ja pussukoita. Uusimpina tulokkaina ovat Turku kalsarit ja kravatit.

KUI Designin tekijöitä on alusta asti ohjannut kokeileminen ja tekemisen ilo. Omalla työhuoneella on pystytty testaamaan uusia kuoseja ja saatu pieniä eriä tuotantoon hyvin nopeallakin aikataululla. Iso osa tuotteista painetaan edelleen käsin KUI Designin työhuoneella. Ompelua on tuotannon kasvaessa ulkoistettu, mutta silti suuri osa tuotteista ommellaan Turussa. Trikootekstiilit ommellaan Portugalissa, suomalaisomisteisella tehtaalla. Tekstiileissä suositaan luomupuuvillaa ja pellavaa. Tekstiilituotteiden lisäksi myynnissä on muun muassa julisteita, postikortteja, parkkikiekkoja ja heijastimia, mitkä valmistetaan alihankintana Suomessa.

Ainakin meillä vuosia käytössä olleet pellavaiset painetut keittiöpyyhkeet ovat kestäneet hyvin aikaa ja säilyttäneet värinsä. Samoin luomupuuvillaiset, ruokatahraosumia osakseen saaneet lastenvaatteet ovat edelleen ehoja useista pesuista huolimatta. Lapsilla valitettavasti ne kivatkin vaatteet jäävät liian nopeasti pieniksi, siksi olen tykästynyt KUI Designin liivimekkoihin. Toimivat ensin mekkona ja lapsen kasvaessa menevät vielä hyvän tovin tunikana.

Jollei KUI Design ole ennestään tuttu, niin käy ihmeessä tutustumassa heidän tuotteisiinsa. Äläkä anna Turkuaiheen pelottaa, sillä tarjolla on paljon muitakin kuoseja. Keskiviikosta keskiviikkoon 21.-28.2.2018 sinulla on nimittäin mahdollisuus saada -15% alennus kaikista KUI Designin normaalihintaisista tuotteista. Alennuksen saat sekä nettiostoksista, että Local Shopista koodilla ”VIHREÄNSAARENEMÄNTÄ”. 
Nettikaupassa koodin pääset lisäämään ”muokkaa ostoskoria” -kohdassa, ennen tilauksen viemistä eteenpäin. Nettitilauksissa voimassa ilmaiset postikulut helmikuun loppuun saakka. Local Shopilla mainitse alennuskoodista myyjälle.

Nettikauppa

Local Shop (Läntinen Rantakatu 13 A, sisäpiha) 
avoinna: 
Ma – Pe 11 -18
La 11 - 16

*Postauksen vastineena pääsen kasvattamaan hieman kotimme Turku –tuotesarjaa.

Mitä mukaan synnytyssairaalaan?

Synnyttäessäni Nappulan Suomessa minulla oli sairaalassa mukana kevyt kapsäkki, jonne olin pakannut sairaalasta kotiutumisvaatteet itselleni ja vauvalle, neuvolakortin, hygieniakamppeet ja kännykän latureineen. Saattoipa minulla olla optimistisena jotakin lukemistakin mukana. Naivisti tietysti kuvittelin, että niinhän se täälläkin menee. 

Vaan eipä tietenkään mene.

Tällä kertaa ei laahusteta käytäviä pitkin sairaalan pinkissä yöpaidassa ja tilsjoonia pesuja läpikäyneessä aamutakissa. Vauvaa ei pueta pehmeisiin froteisiin potkupukuihin ja pakasta ei noin vain vedetä kertakäyttöalushousuja jalkaan.

Sain jo hyvissä ajoin synnytykseen liittyvän infopaketin paikkakuntamme sairaalasta. Sen lukemista en aloittanut ihan niin hyvissä ajoin tai jos aloitinkin, oli tämä pieni, mutta oleellinen lappunen jäänyt epähuomiossa muiden papereiden väliin.

Tässä myöhemmin huomaamassani pikkulappusessa nimittäin kerrottiin, mitä kaikkea sairaalaan tulee ottaa mukaan. Toisin sanoen, sinne tulee viedä itse käytännössä kaikki tarpeet. Vauvalle vaatteita, vaippoja, pyyhkeitä, rasvaa, roskapusseja vaipoille, peitto ja jopa muovikulho, jonka käyttötarkoitusta en ohjeista huolimatta sisäistänyt. Oma (kiero) mielikuvitus ei keksinyt mihin muovikulhoa tarvitaan vauvan vaipanvaihdossa. Kysyin tähän neuvoa yhdeltä paikalliselta kaveriltani. Selvisi, että kulhoon laitetaan vettä, jossa uitetaan pumpulituppoja (olivat myös pakattavien tavaroiden listalla) ja niillä sitten pestään vauvaa. Selvä pyy!

Itselleni olen haalinut löyhiä yöpukuja, kylpytakin, megalomaanisia siteitä sekä muun muassa niitä kertakäyttöalushousuja. Pyyhkeitä olen pakannut molemmille. Sentään lakanat ja sänky tulevat talon puolesta.

Jumppapallo tulee myös viedä itse mukanaan, mikäli sen päällä haluaa rentoutua/heilua synnytyssalissa.

Sairaalan infossa, jossa kävin alkuvuodesta kerrottiin, että mikäli synnytyssalissa haluaa syödä jotakin, on ne eväät vietävä itse. Eipä siellä nyt mitään fish&chipsiä vedellä, mutta ehkä jotakin pientä kevyttä, kuten jogurttia tai nestepitoista kiisseliä. Siitä kun ei ole etukäteen mitään tietoa kuinka monta tuntia synnytyssalissa loppu viimein odotellaan jotakin tapahtuvaksi. Nälkä alkaa taatusti kurnimaan, jos siellä joutuu lähemmäs vuorokaudenkin odottelemaan milloin se varsinainen action alkaa. Sairaalasta löytyy kyllä kahvila ja kanttiini, mutta tuskin ovat yötä myöden avoinna. Toiseksi kanttiinissa olen ohi kulkiessani huomannut myytävän lähinnä limpparia, sipsejä ja suklaata.

Koska oloni on ollut viime aikoina vähintäänkin vaihteleva olen pakannut tavarat kutakuinkin valmiiksi. Pakkausohjeiksi annettiin pieni laukku synnytyssaliin ja isompi laukku osastolle. Että laukut olalle ja Bon Voyage sitten vaan kun lähdön aika koittaa.

Mökkihöperyyttä

Tässä alkaa olemaan ihan mökkihöperöitynyt. Olen käytännössä viime sunnuntaista saakka ollut kotona, neljän seinän sisällä. Ja olo alkaa olemaan sen mukainen. Nappulalle nousi viime sunnuntaina kuume – oltuaan siinä välissä noin viikon terveenä – ja sillä tiellä ollaan edelleen. Ihan puhtain paperein tuosta räkäisen lapsen hoitamisesta en ole itsekään selvinnyt, vaan arpaonni suosi runsaalla flunssalla ja äkäisellä yskällä.

Eniten tässä kotonaolossa on kuitenkin harmittanut se, että meneillään piti olla viikko, johon olin sopinut yhtä ja toista. Toisin sanoen jokaiselle sairaspäivälle oli sovittu ohjelmaa. Tiedostaen lasketun ajan häämöttävän jo pelottavan lähellä, olin ajatellut että vielä pystyy tulemaan ja menemään, mutta ei sittenkään. Kaikki menot on pitänyt sovituista koko perheen kyläilyistä lähtien peruuttaa. Joinakin päivinä Nappulan kunto näytti jo paremmalta ja ehdin mielessäni tuulettaa, josko kuitenkin pääsisimme parin päivän päästä olevaan sovittuun juttuun, mutta ei. Ei tällä kertaa.

Neljän seinän sisällä kökkiminen päivästä ja yöstä toiseen marisevan lapsen kanssa ei ole mitään herkkua, mutta sinänsä en voi kuitenkaan kauheasti valittaa. Olemme nimittäin päässeet tosi vähällä lapsen sairastelluiden suhteen. Perusnuhan lisäksi muut vaivat ovat tuon kaksi ja puolivuotiaan kohdalla olleet laskettavissa yhden käden sormilla. Yhtenä syynä on varmasti se, että hän aloitti päivähoidon suhteellisen myöhään.

Sen verran olen tässä viikon varrella ”revitellyt” ja päässyt ulos talosta, että olen käynyt sairaalassa raskauteen liittyvässä tarkistuksessa, kerran kaupassa ja hengittelemässä salin lattialla eli äitiyspilateksessa. Jo kaupassakäynnissä alkoi olemaan urheilujuhlan tuntua, kun näki ihmisiä ja sai edes sanoa muutaman sanasen toiselle aikuiselle ihmiselle. Jippii!

Nostan kuitenkin peukut ylös viikonlopulle, että tämä räkä- kuume- kukaaneinuku –sirkus olisi selätetty ja saisi tehdä muutakin kuin lukea kerta toisensa jälkeen niitä samoja suosikkikirjoja ja vastata myöntävästi ”Tuliskohan sieltä telkkarista possua?” (Peppa Pig) kysymykseen ja antaa Nappulan vetää lähes TV –överit vastoin yleisiä tapojani oman pienen hengähdystauon toivossa.

Limerickin toinen mahdollisuus

Kävin vajaat puolitoista vuotta sitten ensimmäistä kertaa Irlannissa ”tutkimusretkellä” eli kartoittamassa paikkoja minne voisimme muuttaa. Karrikoiden olimme miehen kanssa piirtäneet harppilla kartalle alueen, jonka sisältä katsoimme potentiaalisia asettumispaikkoja.

Yhtenä vierailukohteena meillä oli tuolloin Irlannin kolmanneksi suurin kaupunki Limerick. Se olikin läpikäymistämme paikoista selkeästi suurin. Lähtökohtaisesti olin ajatellut, että isompi paikka on parempi, koska mahdollisuuksia kaikenlaiselle tekemiselle on niin paljon enemmän ja toisaalta olen myös tottunut asumaan kunnon kokoisessa kaupungissa.

Ensi visiitin perusteella minulle jäi kaupungista kuitenkin aika rähmäinen mielikuva. Tuolla kertaa lähinnä haahuilimme päämäärättömästi ympäriinsä ja yritimme niin sanotusti saada noin vuorokaudessa kaupungin haltuun ja luomaan siitä jonkinlaisen mielikuvan. Satuimmepa kävelemään yhdenkin asuinalueen läpi, josta pystyi heti suoralta kädeltä sanomaan, että tänne en ikinä haluaisi muuttaa. Tietysti isossa kaupungissa näkyvät selkeästi hyvät ja huonot alueet ja ne olisi pitänyt selvittää hyvin etukäteen, jos olisimme Limerickiin päätyneet.

Irlannin sisällä Limerick ei nauti varsinaisesti hyvästä maineesta, vaan tunnetaan enemmänkin tilastohuippuna monen negatiivisen asian suhteen. Ja kyllähän se joiltain osin näkyi päällepäin.

Tuon lähes puolitoista vuotta sitten tapahtuneen ensi visiitin jälkeen en ole käynyt Limerickissä muuta kuin matkustanut joitakin kertoja bussilla läpi. Ihan suoraan sanoen ensimmäisestä käyntikerrasta jäi sellainen olo, ettei minulla ole sinne mitään asiaa.

Limerick on meitä lähinnä oleva isompi kaupunki, sinne on vajaan puolentoista tunnin ajomatka. Jostakin saimme päähämme lähteä käymään siellä päiväseltään ja antaa kaupungille toisen mahdollisuuden.

Limerick on ollut alkuvuodesta jonkin verran tapetilla täällä Irlannissa. Syynä on ollut tammikuussa Lontoossa menehtynyt 90-luvun klassikkobändin The Cranberriesin laulaja Dolores O’Riordan. The Cranberriesin juuret kun tulevat Limerickistä.

Limerickiä halkoo varsin vuolaana virtaava Shannon joki. Keskustan vastarannalle jää maamerkeiksi King John’s Castle ja St. Mary’s Cathedral. Siltoja pitkin jokialuetta pitkin voi tehdä kivan, vaikkakin tuulisen kävelylenkin.

Jokivarsikävelyllä ei voi välttyä näkemästä Thomond Parkia eli rugbystadionia. Kyseisellä stadionilla pelaa Munsterin joukkue. Kaupungin kova rugbyfanitus jäi mieleen ensimmäiseltä visiitiltä, kun istuimme iltaa eräässä pienessä pubissa vetämässä yhteen siihenastisen tutustumisreissumme fiiliksiä. Pubi oli ehkä pieni, mutta se oli täpötäynnä Munsterin kannattajia seuraamassa ottelua.

Vierailimme Milk Marketissa. Olen vähän sellainen markkinafani, varsinkin ulkomailla niitä on mielestäni mukava kierrellä ja katsella. Milk Market oli varsin positiivinen kokemus. Varsinaisena markkina-alueena oli katettu tori, joka on varsin mukava lisä täällä alati muuttuvien säiden maassa.

Tarjolla oli paljon erilaisia ruokakojuja, joista sai sekä valmiita annoksia, että ostaa ruokatarpeita kuten vihanneksia, kananmunia, juustoja, leipiä ja leivonnaisia. Syötävien lisäksi myynnissä oli muun muassa kukkia, käsintehtyjä tuotteita ja LP –levyjä. Katoksen alla raikasi letkeä funky ja meno kaikkinensa oli mukavan leppoisaa. Ostimme intialaishenkiset ruoka-annokset ja nautimme rennosta markkinatunnelmasta ja kielen mukanaan vievästä ruoasta.

Markkinoita on Limerickissä järjestetty vaihtelevin menestyksin jo 1850 –luvun puolivälistä saakka, nykymuotonsa Milk Market sai vuonna 1995. Markkinoita järjestetään joka viikko, perjantaista sunnuntaihin, mutta lauantai on kuitenkin se tapahtuman niin sanottu pääpäivä. Markkinoiden ympärille on kehittynyt muutakin toimintaa, kuten teemamarkkinoita, keikkoja ja muita kulttuuritapahtumia.

Muuten oma päivämme kului markkinoiden lisäksi kaupungilla kävelemiseen, muutamien ostosten tekemiseen sekä erinomaisessa japanilaisessa ravintolassa illallistamiseen, sellaista ihanuutta kun ei meidän nykyisiltä kotikulmilta löydy.

Huomasi millaisia maalaispulliaisia meistä on päässyt tulemaan kuin varkain, sillä miehen toteamus ”onpas omituista nähdä busseja, siis tuollaisia kaupunkiliikenteen busseja” osui kuin nenä päähän.

Olen tyytyväinen, että tulimme käyneeksi toistamiseen Limerickissä, tämän käynnin jäljiltä kaupunki nosti selkeästi päätään arvoasteikossani, vaikkei se ihan pääsekään muiden isompien irlantilaisten kaupunkien kanssa samalle viivalle, joissa olen tähän mennessä käynyt (Galway, Cork, Dublin). Mutta siitä olen varma, ettei vierailu Limerickin Milk Marketissa jäänyt viimeiseksemme.
_____________
Lue myös:
King John’s Castle

Väriä pihamaalle - asioita, joita et ennen tätä tiennyt tarvitsevasi

Matkaan hyvin epäsäännöllisesti erään pienen kylän läpi. Niinkuin suuri osa kylistä täällä päin maailmaa, niin tämänkin alueen pääväylä kulkee kylän läpi, eikä suinkaan sitä kiertäen. Muistan jo ensimmäiseltä läpiajolta jääneen mieleen erään kaupan, jonka pihalla kaupattiin muun muassa puutarhatonttuja ja niiden kavereita.

Jostakin syystä kauppa teki minuun huvittavuudellaan niin lähtemättömän vaikutuksen, että olen monesti maininnut miehelle, että joskus poiketaan siellä. Kiinnostavuuttani ei ole vähentänyt se, että mies ajaa päivittäin töihin kyseisen kylän läpi ja raportoi minulle (joo, tällaisista tärkeistä asioista meillä kotona jutellaan :) mitä hahmoja pihalla on ollut. Kuultuani kaupan pihalla olleesta normikokoisesta aasipatsaasta oli pakkomielteeni lukittu.

Nyt pääsin vihdoin pääkallopaikalle, ihan noin niin kuin oikeasti, eikä pelkästään tiirailemaan patsaita bussin tai auton ikkunan läpi. Kyseisessä kaupassa myydään lemmikkieläintarvikkeita, vinttikoiravälineistöä sekä puutarhapatsaita. Herää kysymys, mistä tällaiseen jännään liikeideakomboon on päädytty?

Nyt kun mietit mitä sinne omalle pihalle tai parvekkeelle kevään tullen laittaisit, niin äläpä unohda näitä: kaljanhimoista puutarhatonttua, ilkikurista rottaa, pyhimyksiä tai baskeripäistä possua.
Voisiko enää olla yhtään parempaa tapaa saada kateellisia naapureita?

Kun kuitenkin kiinnostuit, niin pistä viestiä. Voin aloittaa sivubisneksenä puutarhatonttujen diilaamisen!

P.S. Tiedoksi, että se normikokoinen aasipatsas lienee menneen kaupaksi kun sitä ei kaupan pihalla näkynyt. Ja meidän matkaan ei kumma kyllä lähtenyt yhtäkään patsasta. Reissu jätti kuitenkin jälkeensä iloisesti ylöspäin nykivät suunpielet.

Pieniä vaatteita

Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki puristaa ja ahdistaa. Vaatteet siis. Housut kiristävät, vaikka ovat kuinka mammamallia. Mieluiten hengailisin löyhissä kotihousuissa aka pieruverkkareissa tai mammamallisissa legginseissä, mutta kodin ulkopuolella ei joko viitsi heilua niissä pieruverkkareissa ja legginseissä tulee kylmä.

Paidat nousevat epämukavina kuvun päälle. Takista nyt puhumattakaan. Toivon, että saan hivutettua talvitakin vetoketjun ylös vielä tämän viikon, koska säät ovat olleet vähän viileämmän puoleisia. Talvitakin vetoketjun jouston tullessa toiseen ääripäähän on seuraavana ja ainoana vaihtoehtona siirtyä käyttämään sadetakkia. Onneksi sen käyttäminen tässä maassa, tähän aikaan vuodesta ei ole siitä erikoisemmasta päästä.

Jos on pienen tuntuisia vaatteita itsellä, niin niin vain näyttävät juupelin pieniltä nuo vauvanvaatteet.

Ostimme Argosista, Irlannissa ja Briteissä vaikuttavasta "postimyyntifirmasta" lipaston vauvan vaatteita varten. Kyseisellä ketjulla on kauppoja ympäri Irlantia, mutta ne toimivat käytännössä noutopisteinä, tavarat joko tilataan myymälästä tai etukäteen netistä. Liikkeissä ei ole mitään mallikappaleita, joten valinta tehdään kuvien ja tuotetietojen perusteella. Lipasto tuli osissa, kuten arvata saattaa. Mies kokosi lipaston. Tarjouduin avuksi, mutta sitä ei kuulemma tarvittu. Kun yläkerrasta alkoi kantautumaan puhinaa ja manaamista, kävin varovasti uusimassa tarjoukseni sekä kyselemässä olisiko sille perinteiselle asennuskaljalle käyttöä. Yhteistyöllä lipaston viimeiset osat viriteltiin kasaan. Eihän tuo nyt laadun puolesta mikään perintökapistus tule olemaan, mutta kelpaa ja riittää tähän tarkoitukseen.

Tuohon lipastoon järjestelin Nappulan vanhoja vauvanvaatteita Paddya varten. Ja olihan se pienoinen järkytys huomata kuinka pieniä ne vauvan vaatteet olivatkaan. Monesta niistä pienimmistä vaatteista muistan kuinka jättisuuria ne olivatkaan alussa Nappulalle. Silloin ei auttanut muu kuin mennä ostamaan koon 44 cm vaatteita, jotka olivat edes hitusen sopivampia. Mahan koosta päättelen, että Paddy tulee kokoasiassa päihittämään isosiskonsa. Niin tai näin, pieniä vaatteita ne silti ovat, olivatpa ne pieniä tai niitä kaikista pienimpiä. Ja jospa se sitten jossakin vaiheessa tämä omakin kiristely helpottaisi.

Höntsäilyä ja ohjelmasuositus

Olen odotellut, että saisin kirjoittaa pitkästä aikaa jonkun reissupostauksen. Suunnitelmissa on ollut tehdä alkuvuodesta joku päiväretki jonnekin, mutta niinpä se on vain syystä tai toisesta jäänyt ja siirtynyt. Alkuvuoden viikonlopuille on kertynyt kummasti kaikenlaista sälää hoidettavaksi. On juostu kaupoilla, haluttu ihan vaan elbailla tai sitten on sairastettu.

Sellainen sairasteluputki osui tällekin viikolle, joten retkihaaveet sai siirtää johonkin tulevaisuuteen. Olemme onnistuneet menneellä viikolla olemaan enemmän tai vähemmän kipeänä koko porukka, mutta silleen sopivasti limittäin. Viikolle osui päivä, kun olin ihan poissa pelistä. Onneksi oli Nappulan hoitopäivä. Päivän ainoat ponnistukset oli viedä ja hakea Nappula hoidosta ja vääntää jotakin iltaruokaa pöytään. Mies valitteli samana päivänä heikkoa oloaan ja illan makasimme molemmat puolitokkurassa olohuoneen sohvilla. Virtaa täynnä oleva Nappula veteli sähikäisenä ympäriinsä ja kävi kesken leikkiensä välillä toteamassa olohuoneen ovella, että täällä ne äiti ja isä makaavat. Loppuviikkoa kohden tilanne kääntyi kuitenkin päälaelleen. Nappula on ollut kuumeessa ja vanhemmat onneksi paremmassa jamassa alkuviikkoon nähden.

Viikonloppu on siis mennyt sairastuvalla. Miehen kanssa olemme tehneet vuorovedoin pieniä irtiottoja kuumepotilaan hoitamisen ja omien menojen kanssa. Kävin muun muassa vähän testailemassa uutta kameraa. Ainakin oma pää hajoaa, jos joutuu viettämään useamman päivän pelkästään sisätiloissa. Eikä tuo sairaan lapsen hoitaminen ja kitinän kuunteleminen ole posti siitä mukavammasta päästä.

Säät ovat tällä viikolla antaneet jo vaikutteita kevään tulosta ja sinistä taivasta mollukan kera on saanut ihastella useampana päivänä. Tottahan toki keväisiä fiiliksiä ovat vielä särkeneet rankkoina rummuttavat raekuurot. Tekevät muuten aika saakelin kipeää, kun ne pienet jääkuutiot piiskaantuvat näillä tuulilla vasten jalkoja, kasvoista nyt puhumattakaan. Tuntuu kun joku heittelisi neuloilla.

Koska neljän seinän sisällä on viikonloppuna hengattu tavallista enemmän, on telkkariakin tullut katsottua normaalia enemmän. Normiarjessa meillä on helposti useampia päiviä viikossa, ettei koko telkkaria tule edes laitettua päälle. Brittihömpän ja irkkudraaman lisäksi tulimme katsoneeksi Yle Arenalta Sami Yaffa – Sound Tracker musiikki- ja matkaohjelmakombon. Sarjan toisessa jaksossa Hanoi Rocksin basistina tutuksi tullut Sami kiertelee Irlantia. Lämmin katsomissuositus, mikäli irlantilainen musiikki kiinnostaa! Ohjelmaan mahtui aika laajalla skaalalla eri musiikkityylien esittelyä perinnemusiikista aina punkkiin ja räppiin. Sound Tracker näkyy Arenan kautta siis myös ulkomailla. Hyvin tehdystä ohjelmasta innostuneena aion katsoa myös muista maista kertovia jaksoja.

Miten meillä tulevaisuudessa liikutaan?

Homman nimihän on se, että noin puolentoista kuukauden päästä meitä pitäisi olla täällä kolmen sijaan neljä. Olen tuumaillut, kuinka meinaamme siinä vaiheessa liikkua paikasta toiseen.

Taustatietona. Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa ei ole kaupungin sisäistä julkista liikennettä. Taloudestamme löytyy auto, mutta mies tarvitsee sitä päästäkseen töihin. Arkipäivisin, ainakin maanantaista torstaihin hän on sen vähintään 12 tuntia poissa kotoa. Kuljen matkani pääsääntöisesti kävellen tai pyöräillen. Lähikauppa on vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ja Nappulan hoitopaikkaan kävelen noin vartin. Paikat, joissa muuten käyn säännöllisesti ovat noin puolen tunnin kävelymatkan päässä, osa vähän kauempana – siis sillä ripeällä normitahdilla kävellessä, nykytilassa kaikkeen täytyy varata enemmän aikaa.

Olin alkuvaiheessa ihan vakuuttunut siitä, että hommaamme tuplarattaat. Sellaiset, joissa muksut möllöttävät perätysten ja joissa saa vaihdettua vauvakoppaa ja istuinta lähes haluamillaan tavoilla. Tuplarattaat, joissa lapset istuvat vieretysten, eivät tule kysymykseen, koska täällä on monessa paikassa niin kapeat jalkakäytävät, ettei niillä mahtuisi kulkemaan ja toiseksi niiden kanssa jäisi menemättä monestakin paikasta sisälle.

Kävimme katsomassa muutamia tuplaratasmalleja ja ainakin niitä ihmetellessä oli pakko todeta, etteivät tule olemaan ensisijaisena vaihtoehtoina. Nappula mahtui talvitakissaan kutakuinkin niin sanottuun lastenistuimeen ja toisessa mallissa hänen ainoa vaihtoehtonsa olisi istua nenä kiinni vauvanistuimessa. Ja kukapa sellaista hermojaan menettämättä jaksaisi?

Kahden lapsen kanssa tiedän pyöräilyn olevan poissuljettu vaihtoehto. Paitsi sitten joskus kaukana tulevaisuudessa, kun Nappula pyöräilee itse.

Lopulta ostimme rattaisiin seisomalaudan. Parin testikerran jälkeen, lauta ei ole tehnyt missään määrin vaikutusta Nappulaan vaan aiheuttanut enemminkin kauhunsekaista huutoa. Toiseksi en osaa sanoa kuinka kauan hän ylipäätään jaksaa seisoa tason päällä, vaikka sen tärinään tottuisikin. Sen lisäksi sadevaatteita on alettava kantamaan mukana jatkuvasti. Äkäisiä sadekuuroja kun voi ropsahtaa tuon tuosta ja laudalla seistessa niitä ei enää pääsekään pakoon rattaiden sadesuojan alle. Ei sinänsä, Nappula on ihan reipas kävelijä, mutta matkantekoon menee aina tuhottomasti aikaa, kun matkalta kerätään kaikki kepit ja käydään vesilätäköt läpi. Toimii silloin, kun ei ole mitään kiirettä mihinkään, mutta ei silloin kun pitäisi olla jossakin tiettyyn aikaan.

Erinäisiä kulkemisvaihtoehtoja pohtiessa olemme käyneet myös potkimassa auton renkaita liikkeiden pihassa, mutta emmeköhän lähde liikkeelle tuolla vaunut+lauta –vaihtoehdolla ja mietitään sitten muita vaihtoehtoja, jos homma ei ota toimiakseen. Neljän seinän sisälle en halua jumittua vain siitä syystä, etten pääse järkevästi liikkeelle. Taksilla tietysti pääsee aina tarpeen mukaan, mutta en ole hirveän halukas käyttämään sitä vaihtoehtoa säännöllisesti lasten kanssa, koska matkat tulee tehdä ilman turvaistuimia.

Yhtä oikeaa vaihtoehtoa tähän ei ole, vaan jokainen perhe joutuu miettimään liikkumisensa perheen kasvaessa omien ehtojen ja liikkumistarpeidensa mukaan. Mutta siitäkin huolimatta toimivia vinkkejä ja hyviä ideoita saa antaa!