Vuokralainen

Ajatuksenani oli kirjoittaa vuokralla asumisen eduista, mutta tästä nyt tuli tällaista yleistä asumiseen liittyvää lätinää. Ja toisaalta, kun mietin asiaa uudelleen, tästä Irlannin vuokra-asumisesta puuttuu aika monta asiaa, joita kutsuisin eduiksi.

Suomessa asuimme viime vuodet kerrostaloasunnossa, jonka olimme remontoineet mieleiseksemme. Talon vanhaa tyyliä ja omia mieltymyksiämme kunnioittaen. Myönnetään, että remontoimme aikoinaan asunnon kahden aikuisen ihmisen tarpeisiin, joten remontin, eikä sisustuksen suhteen mietitty yhtään millaista elämä asunnossa on lapsen kanssa. Noh, kaikki ratkaisut eivät olleet ihan toimivia. Niinpä lipastoja tuli käänneltyä uusiin asentoihin, telkkari vedettiin siimalla kiinni tasoon, sohvan päälle kehiteltiin peitteitä ja erinäisen sisustustavara sai lähteä tai nousta pykälää korkeammalle viimeistäänkin sen jälkeen kun Aaltovaasi yletyttiin vetämään lattialle.

Irlannissa asumme vuokralla omakotitalossa. Täällä maaseudun helmassa pikkukaupungissa nelimakuuhuoneisen asunnon (täällä asunnot ilmoitetaan huoneluvun, ei neliöiden mukaan) vuokra on kutakuinkin samoissa hinnoissa kun yksiön tai minikaksion vuokra Helsingin keskustassa. Tämä vuokrataso ei todellakaan koske koko Irlantia, sillä asuntojen saatavuus ja hinnat ovat pilvissä suurimmissa kaupungeissa. (Tästä aiheesta on suunnitelmissa tehdä oman postaus myöhemmin). Vuokran päälle tulee vielä sähkö- ja öljylasku. Öljyn kulutus vaihtelee todella paljon. Kesäkuukausina tulemme toimeen vähällä, sillä asuntoa ei juuri tarvitse lämmittää, mutta veden lämmittämiseen tarvitaan öljyä. Syksyä päin mennessä öljyn kulutus tulee taas kasvamaan huomattavasti, sillä säiden viiletessä tämä eristämätön tölli alkaa muuttumaan aikas viileäksi. Tosin viileämmilläkin säillä pidämme lämmitystä päällä vain osan aikaa päivästä, muuten öljyn kulutus menisi ihan tolkuttomaksi.

Vuokra-asunnot ovat lähes poikkeuksetta kalustettuja tai puoliksi kalustettuja. Tämä meidän asuttama tölli on kokonaan kalustettu. Toisinsanoen asunnosta löytyivät niin huonekalut, valaisimet, kodinkoneet kuin astiatkin. Suomesta toimme mukanamme lähinnä joitakin Nappulan kalusteita kuten pinnasängyn ja syöttötuolin. Sekä jotakin pientä sisustussälää, joilla vieraasta asuntoa sai hivenen omannäköiseksi. Toki ihan huonekalujen paikkaa vaihtamalla, poistamalla sitä sun tätä taulua, koriste-esinettä ja huonekalua sai asunnon näyttämään kotoisemmalta. Jos saisin päättää, en edelleenkään valitsisi itselleni moista ruokapöytää, kultareunakrumeluureja, golfaiheisia tauluja tai montaa muutakaan asiaa, joiden keskellä asumme. Onneksi kalusteet ovat pääpiirteittäin neutraaleita. Ja loppujen lopuksi silmä tottuu yhteen jos toiseen juttuun, vaikkeivat ne niin oman maun mukaista olisikaan.

Koska se alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa niistä vuokralla asumisen hyvistä puolista, ennen kuin homma lähti lapasesta, niin heitetään nyt edes yksi hyvä puoli ilmoille. Lasten kanssa asuminen valmiiksi kalustetussa ja korrektisti ilmaistuna elämän jälkiä siellä ja täällä olevassa talossa on aikamoinen etu. Ei nimittäin ole ihan kerta tai kaksi kun jotakin lelua on paukutettu jotakin pöytää tai muuta huonekalua vasten. Eipä ole tarvinnut varjella mitään perintö- tai designpöytää. Väriliitua on taidettu vahingossa kokeilla vähän sinne ja tänne. Ja sohvan päälliset. Ah, ne saa pois. Ja kyllä niitä on pestykin. On siis vain voinut todeta, etteivät nuo uudet pienet lommot ja jäljet tuolta vanhojen joukosta erotu. Toinen juttu onkin nuo kokolattiamatot, mutta ei mennä nyt niihin.

Suomessa vuokranantajalla on kunnossapitovelvollisuus, mikäli asunnosta hajoaa jotakin oleellista. Niin se on kaiketi Irlannissakin, mutta käytännössä homma ei kuitenkaan toimi niin. Tosiasiassa ketään ei tunnu kiinnostavan mikäli asunnossa on joitakin vikoja tai puutteita. Luulin alkuun, että kyse on vain meidän nuivasta vuokranantajasta, mutta olen kuullut samoja tarinoita monelta muultakin. Toimenpiteiden perään pitää kysyä ja kysyä ja sitten vain odottaa tuleeko jotakin tapahtumaan vaiko ei. Sinänsä se on aika erikoinen suhtautumistapa, että asunnonomistajilla on melkoisia summia kiinni asunnossa, mutta pienten korjaustöiden tekeminen, jolla asuntoa pidettäisiin paremmassa kunnossa ja käyttöikä pitenisi, ei vain naposta yhtään. 

Saimme viime viikolla välitysfirmalta, joka hoitaa asuntoon liittyvät asiat meidän ja vuokranantajan välillä, tiedonannon, jonka mukaan puutteet ja korjausehdotukset tulee vastedes antaa nettilomakkeella. Tartuimme huviksemme tarjoukseen ja teimme ilmoituksen kuvineen kaikkineen. Voin lyödä vetoa miten noiden korjausehdotusten kanssa käy, mutta onpahan taas yritetty!

*Keskimmäinen kuva: Samu Franzen

Tuttu ääni aidan takaa

Saimme kesän aikana uudet naapurit. Se blogista tuttu puutarhaa ja puhumista rakastava naapurinrouva ei ole lähtenyt minnekään, vaan nyt puhutaan toisella puolella asuvista naapureista. He ovat remontoineet taloa muutaman kuukauden ja muuttivat meidän ollessamme Suomessa. Tässä naapurissa asui aiemminkin lapsia, mutta he olivat vähän vanhempia. Nyt naapuriin muutti viisivuotias poika. 

Kuten olen aiemminkin kirjoitellut tuo meidän kolmevuotias Nappula on hieman ujo ja varauksellinen. Sellaista hyvin hitaasti lämpenevää sorttia. Lieneekö syy ujoudessa vai kielilukukon avautamattomuudessa, etten ole kuullut hänen puhuvan englantia kenellekään. Sitä ei lasketa, että hän lauleskelee kotona tai toistelee leikeissään sanoja. Uusimmat tulokkaat ovat muuten stop messing ja listen to me,  mitä lie tapahtunut päiväkodissa? 

Tästä syystä, että hän on aika varauksellinen, olen hyvin pystynyt jättämään hänet pihallemme yksin leikkimään, kun olen mennyt sisälle imettämään Paddya tai tekemään ruokaa. Pihamme ympärillä on aita, muttei porttia, joten halutessaan hän voi mennä tielle. Varovaisen luonteensa vuoksi olen voinut olla aika varma, ettei hän lähde minnekään ja käyn tietysti kurkkimassa ikkunasta tai ovelta mitä hän touhuaa.

Muutama viikko sitten olin tulossa lasten kanssa ruokakaupasta. Pyysin Nappulaa jäämään pihalle siksi aikaa kun käyn tyhjentämässä kauppakassit sisällä. Palasin sen tehtyäni pihalle, mutta lasta ei näkynyt. Kiersin takapihalle ja talon ympäri. Ei sielläkään. Kiersin talon vielä toiseen suuntaan, josko hän oli parhaillaan kiertämässä taloa. Ei tullut vastaan. Kävin vielä katsomassa oliko hän kävellyt sisälle aukijättämästäni ovesta. Ei ollut. Huutelin häntä pihalla ja aloin jo hieman huolestua. Ei lainkaan hänen tapaistaan. Pian naapurin aidan takaa kurkisti noin kuusivuotias uusien naapureiden luona kylässä ollut sukulaistyttö, joka huikkasi She is here. Playing with us. Raotin pihojamme rajoittavaa pensasaitaa. Ja siellähän se Nappula oli, pomppimassa naapurin trampoliinilla.

Tämän jälkeen Nappula on kerran jos toisenkin hakeutunut naapurinpojan seuraan. Viime viikonloppuna mies huikkasi minut katsomaan ja osoitti naapurin pihaan. Ne ovat siellä kuin kaksi vanhaa hippiä, soittaen psykedeelistä musiikkia. Naapurin poika soitti epävireisesti vihreää leikkikitaraa ja hoilasi sydämensä kyllyydestä, Nappula tanssi vieressä ja helisyletti tamburiiniaan. 

Olemme miehen kanssa uteliaina salakuunnelleet, josko tämä uusi tuttavuus murtaisi Nappulan kielilukon ja hän uskaltaisi alkaa puhumaan ainakin jollakin tasolla osaamaansa englannin kieltä. Välillä heidän leikeistä kantautuu naurua, enemmänkin pojan puhetta, mutta välillä myös Nappulan ääntä. Vielä on jäänyt epäselväksi puhuuko hän pojalle suomea, omaa höpöhöpö kieltään vaiko englantia. Ainakin iso rohkeus on voitettu jo sillä, että hän on omasta tahdostaan mennyt leikkimään ja tekemään tuttavuutta uuden kaverin kanssa. 

ASK-dieetti

Onhan näitä. Karppaamista, kaalikeittokuureja ja Atkinsin dieettejä. Mutta oletteko kuulleet vielä ASK-dieetistä? En minäkään, ennenkuin vähän aikaa sitten huomasin vahingossa kehittäneeni sellaisen.

ASK-dieettiä suosittelen erityisesti ruuhkavuosia eläville. Niille, kenellä on aina liian lyhyet ja katkonaiset yöunet. Niille, kenen ruokailu jää aina puolitiehen. Ruoka syödään sitten kun syödään ja kun syödään, niin se nautitaan pätkissä ja loppujen lopuksi kylmänä. Niille, ketkä kelaavat päässään hätäuloskäyntien sijaintia, suunnitellen pakoa hetken rauhaan härdellin keskeltä. Ja niille, ketkä ajattelevat, että nyt mennään näillä ja mietitään sitten joskus kuinka sitä pitäisi oikeasti itsensä ravita.

Tässä dieetissä ei puhuta terveysvaikutuksista tai laihtumisesta, vaan se antaa enemmänkin pieniä selviytymiskeinoja ja mielihyvää hulina-arkeen. Ei niitä vihanneksia, vitamiineja ja protskujaan sovi unohtaa, mutta ne eivät kuulu tämän dieetin kivijalkaan.

Mielesi tekee varmaankin jo kysyä mistä kummasta ASKissa on kyse?

ASK koostuu alkukirjaintensa mukaisesti kolmesta asiasta. Keihäänkärjen muodostavat:

A alkoholi. Lasillinen viiniä tai olut tekevät ne arjen pakosuunnitelmat kevyemmiksi. 

S suklaa/sokeriherkut. Mikäpä sen parempaa kun syödä salaa suklaata. Auttaa myös pienimuotoiseen ketutukseen. Saa verensokerin nousuun ja antaa taas voimia painaa ennen kuin saa sitä oikeaa ruokaa suuhunsa.

K kahvi. Lääke ja herättäjä monien liian lyhyiden yöunien jälkeen.

ASK-dieetillä taataan vähintäänkin hetkellinen erinomaisuuden tunne. Annoskokoja suositellaan pitämään kohtuullisina.

*Vielä ei ole saatu tutkittua tietoa kuurin pitkäaikaisvaikutuksista.*

**Tämä lähes tieteellinen analyysi on kirjoitettu aamupäivällä sopivasti väsyneenä taikasana kahvin puutteessa. Ties mitä huttua tänne olisikaan tullut kirjoitettua, jos olisin ollut virkeä hyvien yöunien jälkeen ;)**

Ruusukarkelot

On taas se aika vuodesta, kun tämä kylä tapahtumineen on Irlannissa pienessä valokeilassa. Meneillään on vuosittainen kauneuskilpailumittelö Rose of Tralee. Melkein viikon kestävän ruusukilvoittelun ympärille on koottu yhtä, toista ja kolmatta ohjelmaa. Toisinsanoen, kun kerran tapahtuu, niin eipä säästellä vaan heitetään samalla kaikki kirsikat kakun päälle ja vielä vähän ekstraakin. Eikä siinä, silloin kun tapahtuu, niin mennään sekaan ja osallistutaan.

Tapahtuman idea ja kattaus on pitkälti sama kuin viime vuonna, joten mitäpä sitä samaa asiaa toistamiseen kirjoittamaan. Vuosi sitten kirjoittamaani postaukseen pääset tästä.

Toisinsanoen monta päivää ollaan oltu mukana erilaisissa tapahtumissa erilaisilla kokoonpanoilla. Mukujen kanssa olemme käyneet kuluttamassa aikaamme puistossa jonne on järjestetty lapsille kaikenlaista kivaa ohjelmaa ja tekemistä. Koko perheen voimin haimme vähän jännitystä ja pahaa oloa tivolista. Myöhään samana iltana seurasimme melkoisessa koiranilmassa Rose of Tralee paraatia ja kotimatkaaamme siivitteli ilotulitus. Paraatista tuli otettua useampia kuvia, mutta huonon sään vuoksi julkaisukelpoisia ei joukosta löytynyt yhtä kuvaa enempää.

Lisäksi on tullut jätettyä mies ja lapset kotiin ja olen karauttanut keskustaan kuuntelemaan keikkoja, joita on ollut tarjolla muutamallakin eri lavalla.

Rose of Traleen kanssa samaan viikonloppuun mahtui vielä Irlannissa huippusuositun hurlingin finaaliottelu. Jotta pysyisi perillä tämän saaren tapahtumista, istutimme itsemme sunnuntai-iltapäivänä jännittävän matsin kotikisastudioon

Tällainen kuvapainotteinen postaus tällä kertaa. Niin ja ne varsinaiset kauneuskilpailut ratkeavat tiistaina.

Poikamiesboksi

Poikamiesboksit, nuo paikat, missä vaatteet ja tavarat ovat asukkaan tahdonmukaisesti. Aika usein hujanhajan ja sikinsokin. Poikkeuksiakin tietysti löytyy. Meidänkin taloudesta löytyy poikamiesboksi. Siitäkin huolimatta, ettei täällä niitä poikamiehiä asustele (Paddya ei lasketa). 

Meidän poikamiesboksissamme majailee mieheni. Ja se näyttää juuri tuollaiselta boksilta, mitä alkuun kuvailin. Vaatekasoja. Epämääräisiä läjiä. Piuhoja, kuitteja, kolikoita ja mitä lie taskujen täytettä. Välillä käyn ulkoiluttamassa imuria boksissa, siltäosin mitä vapaata lattiapinta-alaa löytyy. Ja odottelen, että sukat ja muut vaatekaverit kävelisivät itse pyykkikoppaan. Niin ei aina tapahdu.

Miksi meiltä sitten löytyy tämä poikamiesboksi? Ihan sovussa tässä kuitenkin eletään ja yritetään.

Paddyn syntymän jälkeen yritimme alkuun kaikki kolme nukkua samassa sängyssä. Sektioleikkauksen jälkeen en halunnut nousta yöllä ylimääräisiä kertoja sängystä syöttämään Paddya, jonka vuoksi vieressä nukkuminen oli minulle ainoa vaihtoehto. Vuokra-asuntomme superjoustava sänky, joka keikkaa kun kääntyy sängyn toisella laidalla, ei ollut paras sänky tähän hommaan. Mies totesikin pian, ettei uskalla nukkua Paddyn vieressä, ettei vain vahingossa kierähdä hänen päälle. Niinpä teimme järjestelyn, että mies siirtyi vierashuoneeseen nukkumaan ja minä jäin Paddyn kanssa toiseen makuuhuoneeseen.

Tämä tuntui kaikille hyvältä ratkaisulta. Sain halutessani kukkua myöhempään, ilman että herättäisin miestäni. Hän taas on saanut nukkua rauhassa, eikä ole heräillyt minun kolisteluihini (näin kuulemma teen) eikä Paddyn pienimpiin yöllisiin mekkaloihin. Vastaavasti en itse havahdu aamuisin hänen kellonsa torkutuspiippauksiin. Ja bonarina hän on ottanut vierashuoneen haltuun ilman, että kukaan huomauttelee levällään olevista sukista ja muusta roinasta.

Tätä väliaikaisratkaisua on nyt eletty viisi kuukautta. Sopivin väliajoin aloitamme keskustelun pitäisiköhän tuo poju laittaa pinnasänkyyn nukkumaan..., mutta jotenkin jännästi tuo keskustelu jää aina vaiheeseen. 

Kaipa tämä väliaikaisuus on ollut molemmille sen verran hyvä win-win, ettei siitä halua vielä päästää irti. Miehelläni on selkeästi pidemmäntähtäimen unelma elosta poikamiesboksissaan, koska yksi hänen vakiofraaseistaan on Kaipa se poika rippikouluun mennessään nukkuu jo omassa sängyssään?

Sademetsässä

Olin alkukesästä lähdössä lasten kanssa ulkoilemaan, kun naapurustossamme asuvan keski-ikäisen Christinan iäkäs äiti tuli rupattelemaan kanssani ja pyysi meitä tyttärensä luokse (joka oli tuolloin töissä) kahville. Vaikka kahvihammasta kolotti, päätin ensin käydä tekemässä pienen lenkin. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin toiveissa oli saada Paddy nukahtamaan vaunuihin ja toiseksi Nappula saisi päästellä suurimmat energiansa potkupyöränsä selässä. Kumpikaan ei lenkin päätteeksi toteutunut, mutta menimme silti koputtelemaan Christinan ovelle. Hänen yli 80 -vuotias äitinsä oli laittanut sillävälin pannun porisemaan. Ja siellä me sitten istuimme perhekuvien ympäröimässä värikkäässä keittiössä.


Yritin pitää lapset kutakuinkin aisoissa ja jutustelimme niitä näitä. Nainen intoutui kertomaan jostakin muistomerkistä ja se ympärille rakennetusta pienestä puistosta oman kotinsa lähellä. Ja siitä se tarina sitten jotenkin lähti polveilemaan yhteen jos toiseenkin paikkaan, jossa hänen mielestä kannattaisi käydä tutustumassa. Jokaisesta kertomastaan paikasta hän yllättäen tiesi jonkun, joku oli aina niitä oman kylän tyttöjä tai poikia tai vähintään tiedettiin joskus vierailleen siinä omassa kylässä. Joku linkki oli sillä puutarhurillakin, joka nai thaimaalaisen vaimon. Perusti tämän kanssa puutarhan. Kasvatti trooppisia kasveja Irlannissa ja pykäsi vielä ravintolankin siihen kylkeen. Iäkkään rouvan tarinaa kuunnellessa tuli sellainen olo, että tuollahan pitää päästä käymään.


Ja niin tapahtui.

Kells Bay Gardens sijaitsee kauniin Ring of Kerryn tieosuuden varrella. Päätien jälkeen ajeltiin melkoisia kärrypolkuja pitkin varsin vehreän ryteikön keskellä, ennenkuin tupsahdimme puutarhan tiluksille. Ennen puutarhaan tutustumista päätimme lounastaa paikan thaimaalaisessa ravintolassa. Ja ei muuten ollut mitään tusinatavaraa se. Vaan todella maittavaa ruokaa! Ruokailun päätteeksi oli vain todettava, että jos olisin mies, etsisin itsekin itselleni thaimaalaisen vaimon.


Se puutarha olikin aikas jännä kokemus. Puutarhan porteista astuessa tuli olo oli kun olisi ollut oikessa sademetsässä, poikkeavan kasvillisuuden lisäksi myös sade oli metsässä. Esteri oli nimittäin parkkeerannut yläpuolellemme ja antoi laulaa lähes täydellä teholla koko vierailumme ajan. Paikan esitteestä luinkin, että alueella sataa vähintään 60 inchiä (152 cm, kertoo google) vuodessa vettä. Eli ihan saakelisti, jos minulta kysytään. Tästä emännästä ei noissa vuosittaisissa sadelukemissa paljoa jäisi pinnan päälle. Ei siis ihmekkään, että kaikkialla oli vihreää. Jättimäisiä saniaisia, sammalta kivimuureilla, puiden varsilla ja paljon kerroksellista kasvillisuutta.

Tästä puutarhasta käyttäisin ennemminkin sanaa metsä. Sademetsä. Metsässä oli useamman kilometrin edestä kävelyreittejä, jonka varrella sai ihailla kasvillisuutta. Kävelyreitti kulki kaikkiaan kuuden puutarhan läpi, joissa oli hivenen erityyppistä kasvillisuutta. Näin maallikkona en tosin nähnyt niiden välillä juurikaan eroa. Kaatuneista puunrungoista oli sinne tänne veistetty dinosauruksia, jotka kieltämättä sopivat kivasti erikoiseen metsään. Metsästä löytyi myös tättärää Irlannin pisin riippusilta (35m). Metsässä suikertelevan reitin varrella oli useita ylemmäs kipuavia paikkoja, joista saattoi ihailla maisemia. Tällä kertaa sää ei tosin antanut mahdollisuutta maisemien ihailuun. Lähellä olevat vuoret olivat sankan sadeverhon takana ja Atlantin suunnassa pystyi yhtä lailla ihailemaan tasaisenharmaata sateista ilmamassaa.


Kävelyreitti päättyi pienelle vesiputoukselle. Asia, joka jaksaa aina ilahduttaa tätä vesiputousfania.

Kells Bay Gardensin historia ulottuu 1800 -luvun puolelle. Paikalla on aikoinaan ollut varakkaan perheen metsästysmaja. Metsästysmajan omistajan pojanpoika teki tiluksille ensimmäisen puutarhan. Pienimuotoista puutarhatoimintaa ylläpidettiin läpi 1900 -luvun. Nykyinen omistaja osti talon ja sitä ympäröivät tilukset vuonna 2006. Kiinnostuksesta eksoottisia kasveja ja saniaisia kohtaan, hän alkoi kasvattamaan puutarhaa. Yleisölle puutarhan portit avattiin vuonna 2008.


Kells Bay Gardens on avoinna ympäri vuoden. Vaikka meille eivät osuneetkaan kaikista suotuisimmat kelit, niin voin lämpimästi suositella tutustumaan paikkaan ja ruokailua erinomaisessa Sala Thai ravintolassa. Ihan pienten lasten kanssa mukaan kannattaa ottaa kantoreppu tai vastaava sillä vaunujen kanssa eteneminen ei paikka paikoin onnistu.

Unelmaelämää?

Kävimme miehen kanssa (kahdestaan!!!) Suomessa ollessamme festareilla. Hämärtyvässä illassa minua vastaan tuli henkilö, joka totesi Hei, sähän oot Riikka! Mä oon seuraillut sua somessa ja lukenut sun blogia. Te elätte sellaista unelmaelämää siellä Irlannissa!

Naurahdin vähän hämmentyneenä tätä vastaantulijan kommenttia. Varsinaista unelmaelämää!

Elämänihän on pääsääntöisesti jatkuvaa meteliä kahden pienen lapsen kanssa. Väsymystä ja katkonaisia yöunia. Kaaosta. Keskeneräisiä ja ihan levällään olevia asioita. Huushollin pyörittämistä miehen tehdessä pitkää työpäivää. Kalseassa töllissä asumista maassa, jossa sataa huomattavasti enemmän kuin paistaa. Ja jossa autottomana elinpiirini on aika rajattu. Noin niinkuin muutamia tosiasioita mainitakseni.

Positiivisilla viboilla lähdettiin taas liikenteeseen.  

Matustellessani tätä kuulemaani kommenttia myöhemmin lisää, alkoi asioista näkyä myös toinen puoli. Onhan tässä niitä unelmanpalojakin!

Vuosia puhuimme mieheni kanssa, että haluaisimme jossakin vaiheessa muuttaa ulkomaille. Tilaisuutta siihen ei vain tuntunut oikein urkenevan, kunnes sitten tämä pesti paukahti esiin ihan puskista. Että yhtä unelmaa tässä nyt ainakin paraikaa toteutetaan.

Se, että olen lasten kanssa kotona suo meille vähän löyhempää aikataulua. (Ja ei mennä nyt siihen kuinka pitkille pinoille olisi tarvetta) Ei tarvitse aamutuimaa kerätä muksuja kasaan ja kuskata päivähoitoon molempien vanhempien mennessä töihin. Toisinaan, ohjelman niin salliessa se yöpuvussa vanuminen pitkälle päivään on aikas kiva juttu.

Jos emme olisi tulleet toteuttamaan tätä ulkomaanunelmaa, olisivat monet uudet huiput ihmissuhteet jääneet solmimatta. Ei olisi tullut tutustuttua irlantilaisten ystävällisyyteen, ei olisi tullut hörpittyä sitä yhtä ylimääräistä lasillista viiniä naapurinrouvan puutarhassa eikä päässyt kurkistamaan irlantilaiseen kulttuuriin.

Ja monen monta kaunista luontokohdetta olisi jäänyt näkemättä.

Niin ja sateen sattuessa voi aina vetää sen sadesuojan pään päälle ja jatkaa matkaa.  
Loppukesän vaihtoehtofestareilla käydyn jutustelun päätteeksi selvisi, että tämä ensin tuntemattomalta vaikuttanut kommentoija paljastuikin tutuksi vuosien takaa. Mahtavaa kun tulit juttelemaan ja tarjoamaan Raffeleita, kaima!

Kukkia ja roskia

Suomessa pitkä kuuma kesä on tekemässä loppuaan. Ei välttämättä sään puolesta, mutta sen kesäilyn puolesta. Monet ovat palanneet lomiltaan töihin ja koulujen alkamiseen ei ole enää kovin kauan aikaa. Irlannissa elokuu on vielä täyttä lomaa, kouluista siis. Koulut alkavat elo-syyskuun taitteessa. Koulujen alkaminen useamman viikon päästä alkaa kuitenkin jo näkymään. Kauppoihin on alkanut ilmestymään reppujen ja koulutarvikkeiden lisäksi koulupukuja. Tummansinisiä ja harmaita uniformuja. 

Vielä ehtii kuitenkin viilentämään, ja sen huomaa ainakin meidän asuinalueella. Muuten niin hiljaisella alueella kajahtelevat lasten huudot. Pyörät, potkulaudat ja skeittilaudat rullaavat pitkin asvalttia aamupäivästä pimenevään iltaan. Asuinalueen nurmialueella potkitaan palloa ja kaikenlaista lelua ja pelivälinettä on tienposket täynnä. Mukava kun on eloa!

En ole suostunut vielä asettumaan minkäänlaiseen syysmuottiin, vaikka säät viilentyivätkin Irlantiin paluun myötä. Ihan vain todistaakseni itselleni, että vielä on kesää jäljellä (pahoittelen, jos eräs ralli alkoi soimaan päässäsi), niin kävin tänään ostamassa uusia kesäkukkia pihalle nuupahtaneiden tilalle. Meidän ollessamme Suomessa pyysin naapurinrouvaa katsomaan talomme perään. Hän olikin kastellut kukkia ja raahannut roskapöntöt tienlaitaan jäteautopäivänä. Nähtävästi oli jotakin kukkapenkkiäkin kuopsuttanut, mutta eivätpä hänenkään puutarhalliset taikavoimansa riittäneet kaikkien kukkien elossapitämiseen. Sivuhuomautuksena tähän, että naapurinrouva on varsinainen viherpeukalo, luulen että hän viettää puolet valveillaoloajastaan kuokkien mahtavaa puutarhaansa. 

Mutta yhden vallan erinomaisen palveluksen hän oli poissaollessamme tehnyt - talon silmälläpidon lisäksi. Hän oli onnistunut hävittämään osan ulkoroskiksiatamme! Tarinan siitä, miksi niitä ylipäätään on niin paljon, voi lukea täältä. Ennen Suomilomallelähtöä naapurinrouva jutteli jotakin oman pihansa siivoamisesta ja vitsailin hänelle, että tuosta meidän pihalta voit ottaa juurin niin monta roskista siivoustarpeisiisi kuin tarvitset. Tosiasia näet on, että olemme yrittäneet päästä niistä eroon jo useamman kerran. Tuloksetta. Jossakin vaiheessa luovutin ja ajattelin, että nojailkoot sitten seinäämme vasten.

Tämä roskisrivistö näkyy enemmän naapurinrouvalle kuin meille, joten ehkäpä se antoi pontta tehdä asialle jotakin. Hän oli kuulemma tekeytynyt talonomistajaksi ja alkanut soittamaan erijätefirmoihin ja vaatinut palvelua. Ja totta tosiaan muutama roskis oltiinkin tultu hänen papatuksensa ansiosta hakemaan. Muutama odottaa vielä noutajaansa. Mielenkiinnolla jään odottamaan onko noutaja tosiaan tulossa ja jos sellainen ihme tapahtuu, myönnän naapurinrouvalle roskamitalin.

Täällä taas

Reilut kolme viikkoa sujahtivat Suomessa ja nyt yritetään taas käynnistellä arkea Irlannissa. Vähän sellaista koneiden yskimistä täällä on ilmassa, mutta eiköhän tämä taas tästä muutaman päivän päästä lähde tasoittumaan. Pahimmat paluuhommat on kuitenkin jo tehty; kassit melkein purettu ja jopa se suurin kompastuskivi eli tavaroiden paikoilleen laittaminen on hyvällä mallilla, myös jääkaappia on täydennetty ja osa pyykistä pesty. Useamman viikon poissaolon jäljiltä töllissä odotti superummehtunut ilma ja hämähäkit olivat kutoneet ahkerasti verkkojaan sinne tänne. Hämikset kun tuntuvat rakastavan tätä sopivan kosteaa ilmanalaa. No, nyt sitten tuuletetaan ahkeraan ja seitit saavat kyytiä aikanaan.

Ihailin Suomessa taas ruokakauppojen laajaa valikoimaa, sitä että leikkipuistoja löytyy melkein jokaisen kulman takaa ja sitä että asiat hoituivat ajallaan. Kävin Nappulan kanssa lääkärissä, hoitoajan alkaessa viisi minuuttia sovittua myöhemmin aloin jo miettimään olinko sittenkin väärään aikaan liikenteessä. Että helposti sitä pääsi Suomimoodiin. Paluun jälkeen olen käynyt Paddyn kanssa Irlannissa lääkärin vastaanotolla mikä alkoi tapansa mukaan noin 45 minuuttia myöhässä. Perussettiä.

Suomessa ollessamme kohdalle osuivat ihan käsittämättömän helteiset kelit, hellerajat paukkuivat jokaisena päivänä, milloin enemmän ja milloin vielä vähän enemmän. Ihan kun olisi matkannut johonkin toiseen maahan. Hikoiltua siis tuli ja samalla manailtua sitä, että varaudutaan kaikkeen -emäntä olisi voinut jättää ne useammat pitkälahkeiset ja -hihaiset Irlantiin odottamaan kun ei niille ollut kerran tarvetta ja ottanut tilalle enemmän kevyttä vaatetusta. Samalla olisi jäänyt paluumatkalle enemmän tilaa Suomituliaisille; ksylitolpastilleille, ruisleivälle, salmiakille ja suklaalle, jotka kylläkin ehtivät muuttamaan muotoa helteisessä säässä. Optimistisena pakkasin lenkkikamatkin mukaan ja haaveilin juoksemisesta hyvillä pururadoilla näiden täkäläisten asfalttiteiden sijaan, mutta kuumuuden takia ne askeleet meinasivat jäädä ottamatta. Sentään kerran sain pakotettua itseni iltalenkille kun olin kerran kamat raahannut mukanani. Uimavedet sen sijaan olivat nannalämpimiä ja meressä tuli polskittua kerta toisensa perään. Lämpimien säiden kääntöpuolena oli tietysti se, että nukkuminen kuumassa asunnossa oli loman aikana vähän niin ja näin. Lämpötilojen puolesta tällä saarella ei ole sitä ongelmaa.

Oli jännä huomata miten tuttuun paikkaan palatessa asettui niin helposti niihin uomiin ja elo Irlannissa tuntuikin yhtäkkiä kaukaiselta kun katseli vaaleanpunaista auringonlaskua vanhempieni lähiökodin parvekkeelta.