Vauvantuoksua

Kävin eilen kaverini luona katsomassa hänen hiljattain syntynyttä vauvaansa. Ja samalla vasta valmistunutta, kauniille paikalle luonnon keskelle upotettua uutta kotia.

Irlannissa kun ollaan, niin lapsi ei tietenkään ollut ensimmäinen tai toinen - vaikka toki niitäkin järjestyksen ylläpitämiseksi tarvitaan - vaan kolmas. Saavuin paikalle kahden oman - toisen, joka olisi vain halunnut leikkiä oman nukkansa kanssa ja toisen puolimörököllin kanssa. Voitte ehkä kuvitella, etten saapunut pelkästään hiljaiseen uutuuttaan hohtavaan vauvantuoksuiseen kotiin, vaan sellaiseen jossa oli jo ennestään elämää ja niitä elämän ääniä toimme tullessamme vähän lisää.

Muistan kuinka moni totesi minulle molempien lasteni kohdalla näinkö pieniä nämä olivatkin! Ja ihmettelin, etteikö sellaista muka muista. Vaan niinpä jäin itse itselleni kiinni saman asian toistelusta. Kyllä vain kuukausi sitten syntynyt vauva on pieni! Pieni avuton nyytti, jonka itkukin oli vielä - noh usein toistuvaa, mutta hiljaista.

Otin vauvan syliini, nojaamaan olkapäätäni vasten ja annoin kaverilleni vapaat kädet toimia. Näköjään oma heilumisliike toimi edelleen, sillä itku loppui pian. Ja siihen se pieni, kevyt ihmisenalku nukahti olkapäälleni. Tuhisi ja oli. Tämmöistäkö tämä oli? kyselin itseltäni ja katsoin ikkunasta, kun se toinen joka olisi halunnut leikkiä vain nukkensa kanssa kirmasi menemään kaverin lasten kanssa ja se puolimörökölli oli löytänyt lattialta jotakin kiinnostavaa tutkittavaa.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan poteneet vauvakuumetta. Mutta siitä huolimatta myönnän, että kyllä tuollaisen pikkuruisen nyytin pitämisessä on jotakin taikaa! Kuunnella pienen tuhisevaa hengitystä ja tuntea lämpöä. Ja nähtävästi tuollaisella hetkellä unohtaa autuaasti ne loputtomilta tuntuneet katkonaiset yöt, jatkuvan väsymyksen ja pukluiset harsot.

Ajoimme takaisin kotiin, kunhan olin saanut ensin patistettua sen lapsen liikkeelle, joka halusi leikkiä vain oman nukkensa kanssa. Ja kuuntelin koko kotimatkan kuinka hän olisi halunnut jäädä vielä leikkimään kavereiden kanssa. Kotona näin naapurin miehen puuhailemaan pihassaan ja kerroin hänelle olleemme kyläilemässä samassa lähikylässä, josta naapurinmieskin on kotoisin. Oli kaunis uusi talo ja suloinen vauva, huokailin. Jonkun ajan päästä nekin ovat vanhoja, niin ne talot kuin ne vauvatkin! Totesi naapuri ironisesti ja jatkoi rännin korjaamista. Omalta takapenkiltä kuului sen verran mekkalaa, että oli parempi päästää mekastajat ulos ja mennä kiireesti lämmittämään ruokaa sitä tarvitseville.

Ristiäiset irlantilaisittain

Saimme kunnian osallistua irlantilaisiin ristiäisiin. Reilun kolmen kuukauden ikään ehtinyt kaverini toinen poika kastettiin perinteisesti kirkossa.

Ristiäiset alkoivat alkuillasta. Me vieraat pakkaannuimme samaan kasaan, muutamille ensimmäisille penkkiriville. Kirkossa oli sillä hetkellä vain nämä yhdet ristiäiset. On kuulemma ihan tavallista, että samaan aikaan kirkossa voi olla vaikka kuudetkin ristiäiset. Pari minuuttia ennen tilaisuuden alkamista pappi kävi vielä rennosti fleece päällä heittämässä juttua vauvan vanhempien kanssa, mutta kävi nopeasti kietaisemassa alban päälleen ennen seremonian alkua.

Luterilaiseen menoon verrattuna katolinen tapa kastaa lapsi erosi jonkin verran. Täällä ei tarvinnut odottaa jännityksellä mikä lapselle annetaan nimeksi, sillä se oli tiedossa jo synnytyssairaalasta lähtiessä. Tilaisuudessa ei laulettu ollenkaan, eikä muutenkaan ollut mitään musiikkia. Pappi siunasi kastevettä pitkään ja hartaasti. Omaan korvaan omituisin osio oli kuitenkin se, kun pappi esitti kummeille ja vanhemmille kysymyksiä: Kiellätkö saatanan? Uskotko jumalaan? Uskotko pyhään katoliseen kirkkoon? Näihin ja muihin vastaaviin kysymyksiin vanhempien ja kummien tuli vastata kuorossa kyllä. Tai en tiedä mitä olisi tapahtunut, jos olisi toiminut toisin.

Tilaisuus kirkossa kesti puolisen tuntia. Ja Irlannissa kun ollaan niin sen jälkeen ristiäiset jatkuivat missäpä muualla kuin pubissa.

Pubissa oli tarjolla ruokaa ja kakkua. Ja pubin hanatuotteita sai ostaa oman mielen mukaan. Lapset olivat tietysti mukana. Irlantilaisen tavan mukaan ristiäiset ovat kuulemma ensimmäinen kerta, kun vanhemmat pääsevät kunnolla viihteelle vauvan syntymän jälkeen. Juhlakalu ja muut lapsivieraat lähtivät koteihinsa yhdeksän hujakoissa - luulenkin, että juhlat taisivat varsinaisesti käynnistyä silloin. Tilaisuus oli arvatenkin hyvin rento. Pukeutumiskoodi kulki haitarilla puvusta farkkuihin. Nämä ristiäiset olivat irlantilaisittain pienet, paikalla oli kolmisenkymmentä vierasta. Irlantilaisissa ristiäisissä voi kuulemma hyvinkin olla sata vierasta.

Lapsi kantoreppuun ja reippailemaan

Ostin joitakin kuukausia sitten kantorepun, josta on sittemmin tullut paljon käytössäollut ja varsin oiva vempele. Meillä oli aiemmin käytössä sekä trikoinen kantoliina ihan pikkuvauva vaiheessa että hieman myöhemmin käyttöön päässyt kantoreppu, jota saattoi käyttää pelkästään rintapuolella. Kun Paddyn kilot alkoivat lisääntymään, kävi kantaminen rintapuolella kaikkea muuta kuin kevyeksi ja samoin näkyvyys eteenpäin alkoi lihasmassan takaa heikentymään.

Perusarjessa yksivuotias Paddy kulkee paikasta toiseen rattaissa, mutta lähtiessäni retkelle vaikkapa luontopolulle tai rannalle on kantoreppu se juttu. Toisinsanoen ehdoton vempele paikoissa, joihin pyörillä ei pääse. Ja meidän perheessä kun tykätään retkeillä luonnossa.

Tein aikani vertailua, kannattaisiko hommata niin sanottu rinkkatyylinen kantoreppu vai kevyempi kankainen malli. Päädyin tuohon jälkimmäiseen. Muutamastakin eri syystä. Kankainen versio on kevyt kantaa, se muokkautuu hyvin kantajansa ja kannettavan mukaan, sekä menee pieneen tilaan silloin kun sitä ei tarvita. Esimerkiksi nakata varuilta rattaiden alakoriin tai lentokentällä käsimatkatavaroiden joukkoon. Meidän kantorepussa ei ole lainkaan kovia osia, kiinnikkeitä lukuunottamatta, olkaimet ja vyötärövyö ovat pehmustettuja.

Erimerkkisiä kantoreppuja löytyy useita. Enkä lähde yhtä ja oikeaa suosittelemaan. Suosittelen ainoastaan kokeilemaan, mikä itselle sopii parhaiten. Omani ostin hyvin vähän käytettynä paikalliselta Facebook-kirpparilta. Myyjä sattui olemaan hyvänpäivän tuttuni. Hän opasti minua repun käyttämisessä ja antoi viikoksi testiin, jonka aikana mietin palautanko repun vai maksanko ostoksen. Päädyin jälkimmäiseen.

Reppua testatessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kiristää kaikki olkaimet ja vyöt riittävän tiukalle, omaa selkää, hartioita ja lantiota tukemaan.

Itse olen kokenut repun laittamisen selkään hivenen haasteelliseksi, jos olen kahdestaan lapsen kanssa liikenteessä. Kotoa tai autolta lähtiessä katson aina peilistä tai peilaan auton ikkunasta, että kaikki on niin kuin pitääkin. Muussa tapauksessa homma menee enemmän mutun puolelle. Toki enemmän lasta repussa kantaneena tunnen, jos lapsi ei ole selässä oikeassa asennossa ja käytännössä aina syy on siinä, että hän on onnistunut luiruttamaan kätensä väärään paikkaan - toisinsanoen painamaan selkääni. Omat käteni kun eivät ole kumiset ja nivelettömät, en ylety korjaamaan lapsen kättä oikeaan paikkaan. Tässä tapauksessa olen avannut suuni ja pyytänyt kanssaulkoilijalta apua ja kertonut mistä kohtaan lapsen käsi pitäisi vetää ulos. Tähän mennessä tämä kikka on toiminut.

Laitettaessa lapsi kantorepussa selän puolelle, tulee repun vyötärövyö kiinnittää ensin kantajan ympärille. Tässä vaiheessa vielä sopivan löysälle. Käännä repun kangaspuoli etupuolelle ja ota lapsi syliin rinta rintaa vasten ja istuta repun kangasosan päälle. Ota repun olkaimista kiinni ja lähde pyörittämään lasta kankaan päällä selkäpuolellesi. Tässä tarvitaan pikkuisen tanssiliikkeitä ja käsien joustavuutta. Sujauta se käsi repun olkaimesta sisään kummalta puolelta lähdit lasta pyörittämään ja sen jälkeen toinen käsi toisesta olkaimesta. Tämä vaatii hieman harjoittelua! Sen jälkeen kiristä vyötärövyö tiukalle, säädä tarvittaessa olkaimia ja kiinnitä rintakiinnike. 

Lasta poisotettaessa tee sama toisinpäin. Muista, että vyötärövyö avataan aina viimeisenä!

Paddy viihtyy loistavasti repussa. Kaipa sieltä on hyvät näkymät, vaikkeivat ne tämän antihongankolistelijan toimesta kovin kaksiset ole. En tiedä Paddyn tarkkaa painoa, koska täällä ei noita punnituksia kovin taajaan tehdä, mutta villinä veikkauksena noin 15 kg. Siitä huolimatta jötkälettä on tosi kevyt kantaa repussa hankalassakin maastossa. Selkää tai hartioita en ole saanut kipeiksi, vaikka kilometrejä toisensa perään lastia olenkin repussa kantanut.

Haaste, joka tulee yksin lapsen kanssa retkeillessä on mihin laittaa retkellä tai vaelluksella tarvittavat tavarat. Pienemmällä kävelyllä tavaroita tuskin tarvitseekaan, mutta jos suunnitelmissa on edes vähän pidempi retkeily, tulee aina jotakin rompetta, kuten juomapullo, jotakin pientä syötävää, puhelin ja ehkäpä varavaippa nakata matkaan. Itse en tykkää pidemmällä matkalla kantaa tarvikereppua etupuolella, mahdollisen hankalan maaston vuoksi jo ihan näkyvyydenkin kannalta. Olen sen sijaan pakannut sen kaikkein pakollisimman pienehköön jämäkkään olkalaukkuun. Parhaiten homma toimii kuitenkin niin, että olemme koko perheen kesken kesken liikkeellä, jolloin mies toimii eväsreppuvastaavana tai ollessani keskenäni lasten kanssa, valtuutan Nappulan kantajaksi.

Tämän postauksen kuvissa seikkailemme Paddyn kanssa Killarneyn kansallispuiston kuvankauniissa maisemissa.

Lapsiluku Suomi vs Irlanti

Suomen kaksi on Irlannin kolme. Näin tiivistäisin ihan omalla näppituntumalla perheiden lapsilukumäärän Suomen ja Irlannin välillä. Suomessa lapsiluku on monesti se perus kaksi - näin ainakin omassa tuttavapiirissäni. Kavereista ja tuttavistani löytyy lisäksi iso joukko lapsettomia, sekä yksilapsisia perheitä. Kolme tai enemmän menee selkeään vähemmistöön. Tämä pohjautuu siis täysin omaan epätieteelliseen havainnointiini.

Luin hiljattain uutisen, jossa kerrottiin syntyvyyden laskemisesta Suomessa. Euroopan mittakaavassa Suomen syntyvyys sijoittuu lähemmäs maaryppään häntäpäätä. Vuonna 2018 naiset synnyttivät Suomessa keskimäärin 1,41 lasta. Edellisvuonna luku oli 1,49.

Irlannissa lapsia syntyy edelleen Euroopan mittakaavassa suhteellisen paljon. Maa on vastaavassa syntyvyystilastossa kolmantena. Irlannissa syntyi keskimäärin 1,77 lasta. 

Suomea suuremmasta lapsilukumäärästä huolimatta syntyvyys on laskenut Irlannin huippuvuosista. Siihen on vaikuttanut moni asia, kuten nyt ihan yksinkertaisesti katolisen kirkon aseman heikkeneminen ja ehkäisyn salliminen. Ja tänä päivänä parempi kouluttautuminen, asumisen kalleus ja asunnon löytymisen hankaluus hidastavat perheen perustamista. Irlannissa ensisynnyttäjien keski-ikä on Euroopan mittakaavassa aika korkea, 31,1 vuotta. Vastaava ikä Suomessa on 29,2.

Omassa täkäläisessä tuttavapiirissäni en tunne ketään kutakuinkin oman ikäistäni, kenellä olisi vain yksi sisarus. Vaan määrä on ihan vähintään se kolme, mutta yleensä perheeseen tuntuu kuuluvan neljä - kuusi lasta tai vieläkin enemmän.

En edes muista onko kukaan koskaan kysynyt minulta Suomessa kuinka monta lasta haluaisin. Täällä olen vastaillut kysymykseen kerta toisensa perään, kysyjät ovat olleet perhelääkäristä kavereihin ja kaikenmaailman kaduntallaajiin. Vaikka täälläkin uutisoidaan vapaaehtoisesti lapsettomista pariskunnista, omien havaintojeni mukaan sanoisin silti, että kyllä tällä saarella niitä lapsia pukataan ja harvemmalla se lapsimäärä jää siihen kahteen vaan kolme tuntuu enemmänkin olevan se Irlannin perus. 

Lisäksi ei voi välttyä näkemästä omasta näkökulmasta todellisia suurperheitä.
Tässä taannoin olimme lähtemässä rannalta kotiin. Olin auton ulkopuolella puistelemassa hienoa hiekkaa tavaroistamme ja seurasin syrjäsilmällä viereiseen autoon pakkautuvaa väkeä. Mietin mielessäni, että siinäpä on otettu kaikki kaverit rannalle mukaan, kunnes katsoin tarkemmin ja huomasin kaikilla kutakuinkin samanikäisillä lapsilla ja nuorilla olevan täysin samanlainen naama. Taisin päästä laskuissani kahdeksaan lapseen. Ihan urbaania legendaa ei siis ole termi irlantilaiset kaksoset. Tällä tarkoitetaan lapsia, jotka eivät ole oikeat kaksoset, mutta joiden ikäero on alle vuoden. Näitä lyhyellä ikäerolla syntyneitä sisaruksia näkee mielestäni todella paljon.

Pienten lasten kanssa kaupunkilomalla - seitsemän tärppiä

Pienet lapset ja kaupunkiloma. Uhka vai mahdollisuus? 

Kahden pienen matkalaisen kanssa tulee helpommin valittua niitä kohteita, missä meri pauhaa ja lampaat valtaavat pellot. Mutta kyllä se kaupunkiloma onnistuu mainiosti pienten lastenkin kanssa, kun hieman etukäteissuunnittelee ja priorisoi. 

Keräsin muutamat reissaamista helpottavat vinkit, jotka ovat toimineet meidän yksi ja kolmevuotiaan kanssa. 

1 Pakkaa mukaan lastenreppu. 

Pakkaa reppuun joitakin leluja, kirjoja ja värityskirjoja. Hyväksi tavaksi olen kokenut pakata muutaman käytössä olevan lelun, joitakin jemmassa olevia ja kenties jotakin uutta. Tavaran lisäksi reppuun kannattaa pakata jotakin pientä syötävää kuten rusina-askeja. Reppu annetaan tutkittavaksi siinä vaiheessa kun rima turhautumiseen ja matkaväsymiseen alkaa olemaan käsillä. Toimii siis mainiosti matkatessa kohteeseen sekä majapaikassa. Samaa repputekniikkaa käytän aina lentomatkoilla.

2 Varaa majoitus keskustasta tai sen tuntumasta.

Kun kerran kaupunkilomalle mennään kannattaa majoitus varata keskustasta tai sen läheisyydestä. Toisin sanoen olet valmiiksi kulmilla, eikä matkantekoon majapaikalta keskustaan mene mahdottomasti aikaa pienten matkalaisten kanssa. Keskusta-alueelta löytyy ravintoloita ja kahviloita, jolloin valinnanvaraa esimerkiksi illallisen suhteen löytyy useita.

3 Yksi ohjelma per päivä.

Suunnittele vain yksi pääohjelma per päivä. Oli se sitten jokiristeily, museo tai eläintarha. Tämä on asia, jota vieläkin opettelen. Kuvittelen edelleen harhaisesti, että pienten lasten kanssa ehtii tekemään monta asiaa päivässä, niin että kaikilla on kivaa. Tosiasia kuitenkin on, että kaupunkilomalla paikasta toiseen kulkemiseen menee aina aikaa. Ravintolakeikkoihin menee aikaa ja monesti myös sen sopivan ravintolan löytymiseen. Yleensä päivän pääkohteessa menee enemmän aikaa lasten kanssa kuin aikuisten kesken. Ja ylipäätään päivän aikana sattuu yleensä aina joku ylläri. Yhtäkkinen vessatarve, kaamea jano (tässä vaiheessa se lapsen oma vesipullo on a) unohtunut hotellille b) tyhjä c) kaatunut ja tyhjentynyt laukun pohjalle), jokin vaate tai tavara on tippunut matkanvarrelle ja mitä näitä nyt on.

4 Mieti miten liikut.

Eli miten liikkuminen onnistuu sinun matkakohteessasi. Käytätkö busseja, ratikoita tai metroa? Vai käveletkö? Menetkö sellaiseen kaupunkiin, jossa on kenties paljon portaita? Mieti etukäteen kuinka kätevästi rattailla liikkuminen onnistuu. 

Meillä oli kaupunkilomalla matkarattaat, joissa yksivuotias Paddy matkasi. Mukana oli myös kantoreppu siltä varalta, että kolmevuotias Nappula ei jaksaisi kävellä. Jos näin olisi käynyt, Nappula olisi päässyt rattaisiin ja Paddy reppuun. Kaupunkiympäristö tuntui lähinnä olevan hyvin kiinnostava kolmevuotiaan näkökulmasta, koska ympärillä oli koko ajan vilinää ja kävely sujui kuin tanssi.

5 Selvitä etukäteen mistä löytyy puisto, leikkipuisto tai sisäleikkitila.

Kaupunkiympäristössä lapsi joutuu väkisinkin liikkumaan ainakin osittain kahlittuna. Eli istumaan rattaissa tai kulkemaan aikuisen käsipuolessa. Sen takia on oleellista, että lapsi pääsee reissupäivän aikana puistoon tai vastaavaan, jossa lapsen saa niin sanotusti päästää irti eli juoksemaan, konttaamaan tai kiipeilemään vapaasti. 

6 Selvitä etukäteen mistä päin löytyy kahviloita tai ravintoloita.

Vaikka olisi kuinka kaupunkilomalla, ei niitä ravintoloita ja kahviloita löydy joka korttelista. Ainakaan silloin kun iskee se tarve päästä jonnekin. Itse olen vähän huono selvittämään etukäteen ravintoloita minne menisi syömään, vaan olen enemmänkin sellainen mennään fiiliksen mukaan -ihminen. Mutta sen olen kuitenkin lasten kanssa reissatessa oppinut, että kannattaa olla jonkunlainen käsitys mistä päin niitä ruokapaikkoja lähtee etsimään.

7 Pientä evästä kassiin.

Ja vaikka kuinka olet kaupungissa ja kauppoja on ympärillä, älä ikinä unohda ottaa jotakin pientä evästä, kuten vaikkapa niitä rusina-askeja ja jotakin hedelmää mukaan. Pikkueväiden lisäksi kosteuspyyhkeet kuuluvat siihen älä ikinä unohda- matkatarpeistoon. Voin melkein luvata, että näitä tarvitaan aina, kun niitä tai sitä kauppaa ei ole saatavilla.

Espanjalainen apu

Meillä oli tiedossa viime vuoden loppupuolella, että menneen talven ja tämän kevään aikana miehellä tulee olemaan enemmän työmatkoja. Pariin aikaisempaan vuoteen työmatkoja on ollut ihan minimaalinen määrä. Pitkiä työpäiviä hän on toki tehnyt koko ajan, joten tämä kodinpyörittäminen on ollut hyvin pitkälti minun vastuullani. Kuitenkin ajatukset pitkistä ja toistuvista työmatkoista saivat niskakarvani nousemaan pystyyn - tässä vaiheessahan en tiennyt minkä mittaisista ja kuinka usein toistuvista matkoista olisi kyse, mutta tottahan lähdin ajattelemaan asiaa kaaosteorian kannalta. Tyyliin, että mies on kolme viikkoa kerralla pois ja käy sen jälkeen pikaisesti kääntymässä luonamme. Vaikka lasten kanssa hyvin pärjääkin yksin, alkoi ajatus arveluttamaan, että olisin oikeasti koko ajan yksin yhden tai kahden lapsen kanssa. Toisinsanoen ei mahdollisuutta käydä yksin missään kuten ihan vaikkapa treenaamassa.  

Tuli olo, että joitakin järjestelyjä tarvitsee tehdä. 

Kysyin samasta pienestä päiväkodista, jossa Nappula käy arkisin neljä tuntia päivässä eskarissa, että voisivatko he ottaa Paddyn vaikkapa yhtenä aamuna viikossa muutamaksi tunniksi hoitoon. Tiesin toki, että hoitopaikassa on minimipäivät hoidolle, mutta aina kannattaa yrittää. Ryhmä oli kuitenkin täynnä, joten asiaa ei tarvinnut puntaroida sen enempää.

Muista päiväkodeista en lähtenyt kartoittamaan tilannetta, koska kävellen kulkiessani iso osa aamusta menisi siihen, kun kävelisin viemässä ja hakemassa lapsia paikasta toiseen. Ja hyöty siitä vapaasta jäisi hyvin vähäiseksi.

Kyselin muutamilta kavereilta olisiko kenelläkään tiedossa ketään luotettavaa hoitajaa, mutta enpä päässyt puusta pidemmälle. Lapsemme ovat olleet Nappulan eskarin lisäksi hoidossa ainoastaan isovanhemmilla tai minun tai mieheni sisaruksilla. Olin sen vuoksi jokseenkin arka ottamaan ihan ketä tahansa mistä lie nettipalstalta etsittyä hoitajaa. Halusin, että mahdolliseen hoitajaan olisi edes joku linkki, että joku jonka tunnen, tuntisi hänet.

Sitten mieleeni juolahti tyttö, jonka kanssa juttelen aina aika ajoin päiväkodin ovella kun menen hakemaan Nappulaa. Tiesin tytön hoitavan lapsia perheessä, joka asuu kanssamme samalla asuinalueella. Hän käy hakemassa perheen toisen lapsen eskarista ja toisen koulusta ja viettää näiden kanssa iltapäivät, kunnes perheen vanhemmat tulevat illalla töistä kotiin. Kysyin perheen äidiltä tietääkö mitä tyttö puuhailee aamupäivisin ja haluaisikohan hän työskennellä pikkaisen enemmän? Seuraavana päivänä Nappulaa hakiessa tyttö käveli minua vastaan ja kertoi olevansa kiinnostunut. 

Pyysin tyttöä käymään meillä. Juttelimme aikamme niitä näitä. Toiveissa oli siis löytää joku henkilö tarvittaessa hoitamaan Paddya muutamien aamupäivä tuntien ajaksi. Tykästyin tyttöön ja niin teki Paddykin.

Näin espanjalainen P astui elämäämme. Hän on valmistunut yliopistosta ja muutti viime syksynä Irlantiin poikaystävänsä kanssa. Poikaystävällä oli työpaikka tiedossa ja molemmilla halu parantaa englanninkielen taitoaan. Bueno!

P on käynyt muutaman kuukauden ajan hoitamassa Paddya, yhtenä aamupäivänä viikossa. Melkein samalla oven avauksella kun hän on tullut sisään, olen pienen briiffauksen jälkeen lähtenyt viemään Nappulaa eskariin. Nappula tekikin jo hyvin varhaisessa vaiheessa oman analyysinsä veljensä hoitajasta: P on sellainen aikuinen tyttö. 

Ja onhan P:stä ollut paljon apua. On ollut viikkoja, kun olen käynyt sillä välin Nappulan kanssa lääkärissä ja tiedän sen keikan hoituvan helpommin yhden lapsen kanssa, kun eivät villitsee toinen toistaan. Monesti olen kuitenkin ottanut ne muutamat aamupäivän tunnit itselleni; käynyt treenaamassa, käynyt kahvilla ja näpytellyt samalla blogitekstejä tai sitten ihan vain niinkin glamouriapuuhaa kuin yksin ruokakaupassa. Uula la!

Siitä huolimatta, ettei näitä arkiaamuna vapaahetkiä ole kovin usein, olen välillä potenut hieman huonoa omaatuntoa jättää lapsi hoitajalle ja mennä sillä välin vain ottamaan hieman omaa aikaa itselle. Ei siis tekemään mitään tähdellistä, kuten vaikkapa töitä. Jossakin pääkopan syövereissä taitaa kaikua se lause itse ne lapset olet hankkinutkin. Paikallisten näkökulma on tähän asiaan kuitenkin täysin toinen. Kun olen joillekin kertonut Paddyn olevan hoitajan hoivissa, olen saanut enemmänkin taputuksia olalle. Erinomaista! Juuri noin kuuluu toimiakin! En edes ymmärrä miten olet selvinnyt noin pitkään yksin ilman apuja, kun teillä ei ole perhettäkään täällä. Olen todennut mielessäni, ettei kaikkea sittenkään tarvitse tehdä yksin ja huomannut jaksavani tätä kotihurlumheitä paremmin sen pienen tauon jälkeen.

Reilu kuukausi sitten tulin kysyneeksi P:ltä haluaisiko hän joskus vahtia lapsia ilta-aikaan. Tiesin hänen poikaystävänsä työskentelevän ravintolassa ja olevan pääsääntöisesti illat poissa. Tämäkin järjestely sopi. Näin ollen olemme päässeet muutamat kerrat miehen kanssa kahdestaan tai kaveripariskunnan kanssa ulos syömään. Sanoisinko, että hyvin maukasta ja harvinaista herkkua!

Olen tämän jälkeen kysynyt itseltäni, miksemme yrittäneet löytää joitakin apukäsiä ja aiemmin? Toki parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Niin ja mitä niihin miehen työmatkoihin tulee, olivat alkuasetelmaan kuvitelmat hivenen paisuteltuja. Onneksi. On hän toki poissa ollut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Ja kerran sen kolmen viikon arkipäivät putkeen poissa, mutta palasi kuitenkin aina viikonlopuiksi takaisin tänne lammasrajalle.

Paddyn yksivuotishaastattelu

*yksinoikeudella Vihreän saaren emännän blogissa*

Vuosi on vilahtanut kuin kuiva hiekka läpi sormien. En tiedä, kuinka se on voinut näin nopeasti kulua, mutta sen tiedän, ettei meiltä löydy enää nollavuotiasta, sillä Paddy täyttää tänään yhden vuoden. Vauvavuosi on virallisesti takanapäin ja se vauva on tehnyt siirron taaperosarjaan.

Käskeytin päivänsankarin puuhiensa keskeltä ja hän lupautui antamaan pienen haastattelun. 

Kuinka ensimmäinen vuotesi on sujunut?

- Hyvinhän se, kiitos kysymästä. Huutaessa, uusiin paikkoihin ja tyyppeihin tutustuessa, melskatessa ja hurmatessa. Välillä on pitänyt vähän nukkuakin, että on jaksaanut jatkaa touhuja.

Paras taito, jonka olet tähän mennessä oppinut?

- Nenän kaivaminen, taputtaminen ja yläfemmat ovat sellaisia taitoja, joita tulen tarvitsemaan koko loppuelämäni. Ja onhan tuo seisomaan nouseminenkin hauskaa, näkee vähän pidemmälle ja ylettyy yhteen jos toiseen esineeseen.

Mikä on suosikkipaikkasi?
- Äidin syli. Taidan olla vähän mammanpoika. Toinen suosikkini on rattaat, sieltä on kiva kuikuilla ympärille.

Lempipuuhasi?

- Tavaroiden levittäminen. More is more eli mitä isompi sotku, sen parempi! Ei ole niin nöpönuukaa mitä levitän, lelukorien lisäksi tykkään erityisesti levittää kenkiä sekä, jos vessan ovi on jätetty sopivasti raolleen, löytyy sieltä monta kiinnostavaa laatikkoa levitettäväksi. Ruoan levittäminen ruokapöydässä ja sen ympäristössä on myös oma taiteenlajinsa. Ja kätevintä on, että saa sotkea ja joku muu siivoaa aina jäljet.

Erityiset kiinnostuksen kohteesi?

- Koneet, laitteet ja aukot.
Imuri, pesukone ja patterit kiinnostavat minua eniten. Imuria on hauska painaa pois päältä, kun emäntä yrittää käyttää sitä. Samoin olen oppinut vetämään johdon pois seinästä. Näillä keinoin saa muuten vipinää sen emännän kinttuihin. Pattereita on kiva hakata ja vastaavasti pesukoneeseen on kiva kurkkia sisälle ja yrittää painella niitä nappuloita. Ja kaikenlaisia kiinnostavia aukkoja löytyy monesta paikasta, niihin on huippua tunkea sormi tai koko käsi!

Suosikkiruokasi?

- Olen hyvin kaikkiruokainen. Palvelu on kuitenkin kaiken a ja o. En ole oikein ymmärtänyt emännän yrittämien sormiruokahömpötysten päälle. Kun kerran istun siinä pöydän päässä, niin oletan, että ruoka tarjoillaan minulle - juuri oikean lämpöisenä, juuri oikeaan aikaan.

Mottosi?

- Hymyllä ja huudolla. 

Niillä tuntuu saavan huomiota osakseen ja pääsevän aika pitkälle tässä elämässä.

Tavoitteet seuraavalle vuodelle?

- Lisätä tahtia ja pistää nuo muut juoksemaan oikein tosissaan.

Paljon onnea Paddy!

Vuosi 2018

Uskallan väittää, että kulunut vuosi on mennyt nopeimmin ikinä. Toivon, etteivät tulevat vuodet kulu tällä tahdilla tai täytän 50, ennen kuin ehdin kissaa sanomaan. Kis-... Ihan varmuuden vuoksi jätän viimeisen tavun lausumatta, etten hyppää vahingossa aikakoneeseen.

Kaiken kaikkiaan pian mennyt vuosi on ollut hyvä. Ihan siitäkin huolimatta, että iso osa vuotta on pyörinyt lasten ja kodin ympärillä. Välillä olen päässyt onneksi tuulettumaan omiinkin juttuihin. Olen iloinen, että olen saanut päivitettyä välillä ajatustasolla yskivää blogia ja ylipäätään, että sille on riittänyt lukijoita. Kiitos teille siitä!

Lähirannalla syyskuussa

Mieleenpainuvin asia vuodelta 2018 on ilman muuta perheen neljännen vahvistuksen, Paddyn syntymä maaliskuussa. 

On ollut mielenkiintoista seurata näillä main talven lumisimpana päivänä syntyneen vauvan kasvamista eteenpäin pyrkiväksi jässikäksi ja toisaalta Nappulan kielellistä kehittymistä, joka on tuntunut etenevän sykäyksittäin. Kuitenkin kaikista mukavinta seurattavaa kuluneena vuonna on ollut sisarusten kiintyminen toisiinsa. Aikamoinen parivaljakko Nappula ja Paddy alkavat olemaan. Muutaman kuluneen kuukauden aikana he ovat selkeästi löytäneet yhteisen sävelen; hömeltävät ja leikkivät keskenään - sen verran mitä sitä leikkimiseksi voi kutsua. Molempien, jopa mörkönä heräävän Nappulan - katseet kirkastuvat aamusta kun he näkevät toinen toisensa.


Vaellusreissun evästauolla syyskuussa

Tänäkin vuonna olen edelleen nauttinut ja fiilistellyt näitä Irlannin lounaisrannikon maisemia. Muutamana mieleenpainuvimpana maisemakokemuksena on muutamat vaellukset, joista toisen tein itsekseni ja toisen minivaelluksen lasten kanssa. Vaikka monet lähipaikoista alkavat olemaan jo niin sanotusti tuttua kauraa, nautin siitä huolimatta täysin siemauksin ulkoiluista lähirannoilla ja -maisemissa.



Vaellusreitin valkoiset seuralaiset

Mucross House Garden toukokuussa

Menneenä kesänä sai tälläkin - yleensä sateisella, tuulisella ja ei-niin-lämpimällä - saarella nauttia kunnon kesäkeleistä. En edes muista kuinka monta kertaa kävimme viime kesänä rannalla, ihan sillä mielellä miten rannalla kuuluu käydä. Telmimässä hiekassa ja jopa uimassa. Muuten kyllä käymme rannalla ympäri vuoden, mutta muuten kuin oikeati lämpimillä keleillä se menee enemmän tai vähemmän reippailun puolelle.

Kuluneelle vuodelle mahtui myös muutamia reissuja. Vuoden alussa palasimme joululomalta Suomesta. Muuten vuoden aikana tuli käytyä Saksassa ja kesällä Suomessa sekä viikonloppu ja päiväreissuilla Irlannissa. Lähtökohtaisesti ajattelin, että olisimme ottaneet enemmän Irlantia haltuun, mutta miehen pitkät työpäivät ja oma eloni kahden pienen kanssa sotivat jaksamistasolla reissusuunnitelmia vastaan, joten monesti viikonloppu ilman reissaamista kuulosti kuitenkin ihan hyvältä vaihtoehdolta.



Dublin toukokuussa



Saksan Moselilla juhannuksena

Isoimman miinuksen menneeseen vuoteen on jättänyt väsymys. Kesästä saakka jatkunut huonon tai erittäin huonon nukkumisen kausi on vaatinut veronsa. Tuntuu, että olen loppuvuonna ollut enemmänkin äkäinen ja kaikki asiat unohteleva pieni noita-akka. Olisin vain halunnut levätä ja nukkua, mutta Paddyn yölliset heräilyt ja itkut estivät sen. Nyt viimeinen reilu viikko on ollut helpompaa aikaa. Ihan varovasti uskallan koputtaa puuta, että poika olisi viimein tajunnut kuinka hieno juttu se nukkuminen oikeasti on.

Uuden vuoden lupauksia en tullut tehneeksi, tai ainakaan en sellaisia muista kuluneelle vuodelle tehneeni. Aikoinaan niitä tuli tehtyä enemmänkin, mutta absurdiutensa vuoksi ne jäivät lähes aina toteutumatta. Jännä juttu.

Tralee elokuussa

Postaukseen keräsin blogissa vuoden aikana julkaistuja otoksia, niitä katsoessa ei voi todeta muuta kuin; Olisin minä tätä vuotta voinut pidempäänkin elää, kiitos kun olit meille hyvä. Tervetuloa kuitenkin vuosi 2019 uusine kujeineen! Ja lupaukset, jääköön ne taas tekemättä, niin ovat helpommin toteutettavissa.

Lähirannalla tammikuussa

Arkikuulumisia

Voi millä vauhdilla nämä viikot hujahtavatkaan! Tuntuu, että aina on maanantai ja sitten heti perään perjantai. Tähän aikaan vuodesta ohjelmaan mahtuu tietysti pientä joulukiireitä lahjoineen, kortteineen, postituksineen ja jouluillallisineen. Noiden touhujen lisäksi täällä kuitenkin eletään ihan perusarkea eli mihinkään superihmeelliseen toimintaan nämä viikot eivät tuolla tahdilla kulu. 

Tosin kuluneilla viikoilla on ollut vähän normaalista poikkeavaakin puuhaa. Saimme Suomivieraita, joka pistää aina hyvällä tavalla pakkaa vähän sekaisin. Vieraiden tulo mahdollisti tällä kertaa myös sen, että pääsimme miehen kanssa kahdestaan syömään ja istumaan sen jälkeen iltaa. Tässä nykyisessä elämäntilanteessa tuo kahdestaan uloslähteminen on harvinaista herkkua.

Ehta merenneitoasento

Samaan syyssyyn vierailun kanssa mahtui myös kuukauden sisään toinen flunssakierre. Sinänsä en voi valittaa, koska lapset ja allekirjoittanut ovat kaiken kaikkiaan päässeet aika vähällä sairasteluista noin ylipäätään. Mutta siitä huolimatta tämä neljän seinän sisällä kökkiminen käy pitkäveteiseksi. Tämän päivän ulkoilu onkin ollut siinä, että laitoin Paddyn rattaisiin ja työntelin niitä tainnutusmielessä taloa ympäri, seuraten samalla olohuoneen ikkunasta varsinaisen potilaan touhuja. 

Siinä taloa kiertäessä tulin todenneeksi, että ruoho se vain kasvaa edelleen. Olen leikannut ruohon edellisen kerran noin kuukausi sitten ja niin hullulta kuin se tuntuukin, niin marras-joulukuussa mittaa tulee vielä lisää. 

Jos tulee ruoholla mittaa, niin tulee mittaa myös jo yhdeksän kuukauden ikään ehtineelle Paddylle. Pojun pinnasängyn sai siirtää tasoa alemmaksi, koska alkoi näyttämään siltä, että reunallenousemista treenataan salaa. Voimaa ja tahtoa Paddyn toimista ei noin muutenkaan puutu, sillä kaveri ryskää kaapinovia ja tuuppaa itsensä ja syöttötuolin yhdellä työnnöllä kauemmas ruokapöydästä. Muuten pikkukaveri etenee kiivaalla ryömistekniikalla, varsinkin jos edessä näkyy jotakin kiinnostavaa, kuten avoin vessan ovi, jonka takana sijaitsee ihastuttava purtilorivistö, jonka voi teilata uuteen asetelmaan yhdellä kaadolla. Noin muuten Paddy harjoittelee konttausasentoa useita kertoja päivässä, mutta mikäli minulta kysytään, niin sen konttaaminen tai ylipäätään vielä nopeamman liikkumisen kanssa ei ole vielä mitään kiirettä. Vaikka aika muuten juokseekin, niin jos edes sen kanssa edettäisiin hissukseen.

Hampaita ja liian pienet saappaat

Taas yksi niitä aamuja, jotka olisivat voineet jäädä alkamatta. Paddyn huonot yöt jatkuvat, enkä saa nukuttua. Heräilen vähän väliä ja sitten en enää nuku ollenkaan. Makaan sängyssä ja odotan aamua. Zombiena. 

Irlantilaiselle tai pitkään tässä maassa asuneelle kun tulee maininneeksi, että vauva nukkuu huonosti, saa aina saman vastauksen. Hampaat. Vauva tekee selvästi hampaitaan. Tiedän jo kuinka juttu jatkuu, enkä jaksaisi enää keskustella koko aiheesta. Omalla kokemuksella uskallan sanoa, ettei syy ole pelkissä hampaissa. Toisinaan varmasti siinäkin, mutta ei aina. Läheskään aina. Niin, minulta kysytään olenko hommannut vauvalle meripihkakorun. Saa kuulemma luontaistuotekaupoista tai tilattua Amazonista. Olen nähnyt pienillä lapsilla näitä koruja ja luulin niitä pitkään joksikin trendisetteripelleilyksi, mutta ei korun pitäminen vähentää kuulemma hammaskipuja. En jaksa uskoa, että meripihkahelyt auttaisivat meidän öihin, mutta tyydyn vain nyökkäilemään.

Nappula ei halua nousta, kannan hänet puoliunisena alas aamupalapöytään. Syöminen kiinnostaa vasta sitten kun ilmoitan, että nyt ruokailuaika on ohi, täytyy siirtyä seuraaviin aamutoimiin. Vedetään kilarit. 

Kun vihdoin päästään siihen pisteeseen, että aika pukea ulkovaatteet päälle ja lähteä kohti Play Schoolia vihmoo ulkona vettä ja tuuli heiluttaa voimakkaasti puiden oksia. Nakkelen sadevaatteita lattialle. Sadehousut menevät kolmannella yrittämällä oikeinpäin päälle. Saappaat ovat jääneet pieniksi. 

Viritän sadesuojaa rattaisiin ja olen asettamassa seisomalautaa kiinni, kun huomaan toisen kiinnikkeen puuttuvan. Tämäkin vielä. Etsin eteisestä, etupihalta, rattaiden alta. Ei löydy. Itse itselleni julistama ääneenkiroilulakko saa säröjä.

Ei auta, kävellään. 

Hoputan Nappulaa. Tule jo. Hyvä hyvä. Kierrä se lätäkkö, kun ei ole niitä saappaita. Ostetaan uudet. Tutkitaan niitä keppejä sitten kotimatkalla kun ei ole kiire. 

Vedän sadetakin huppua syvemmälle päähän, ettei tuuli vetäisi hiuksia spiraaliksi. Hanskatkin ovat läpimärät. Mietin miten tähän on taas tultu. En minä tällaista tilannut. Tekisi mieli nakuttaa talon eteen kylttejä.

Myydään huonot aamut. Myydään lapset. Myydään ne pienet saappaatkin.

Nyt saisi. Sopuhintaan.

Pääsemme perille. Myöhässä, mutta kuitenkin. Yökukkuja nukahtaa rattaisiin, sadekin vähän hellittää. 

Kyllä tämä taas tästä. Ehkä huomenna on parempi päivä.