Vuosi 2019

Vuosi 2019 oli meille ennen kaikkea vähän niinkuin bonusvuosi. Alkuperäisen ajatuksen mukaan meidän piti olla Irlannissa kaksi vuotta eli vuoden 2018 loppuun saakka. Miehen työtilanteesta johtuen meidän oli tarkoitus jäädä ensin muutamille vuoden alku kuukausille saakka, mutta saimme lykättyä sitä kesään. Pitkään ajattelinkin sen olevan se viimeinen Irlannin etappi. Keväällä järjestelimme Nappulalle päivähoitopaikan alkusyksyksi Suomesta ja ilmoitin myös itse palaavani syyskuussa töihin, työpaikkaan, josta olen hoitovapaalla.

Kuten nykytilanteen valossa tiedetään, eiväthän ne asiat niin edenneet. Peruttiin hoidot ja työt. Ja elämää jatkettiin tyytyväisinä Irlannissa. Taisinpa ajatella, että turha näitä muutoksia liikaa miettiä, eletään tätä hetkeä – ollaan ja nautitaan täälläolosta.

Maaliskuu 2019, reippailua lähinummilla

Vuoteen 2019 on mahtunut jälleen lukuisia reissuja tällä kauniilla saarella – niin lähimatkailua kuin vähän pidemmällekin etenemistä. Nostaisin niistä esiin erityisesti lukuisat mahtavat vaellusreissut, joita tämän vuoden aikana on tullut tehtyä niin yksin kuin perheenkin kera. Omalomani mielenkiintoisessa ja täynnä lähihistoriaa olevassa Belfastissa, jonne lähdin puolipaniikissa ennen brexitin voimaanastumista. Turhaanpa kiirehdin. Sekä kesällä perheen kanssa tehty road trip mahdottoman kaunista länsirannikkoa nuolevaa Wild Atlantic Wayta pitkin. Lukuisia ja taas lukuisia upeita paikkoja, joissa silmä on levännyt, mahtuu taas tähänkin vuoteen.

Huhtikuu 2019, vaellus Gleninchaquin Parkissa

Helmikuu 2019, Belfast

Heinäkuu 2019, Co. Mayo

Heinäkuu 2019, Irlantilaista maaseutuidylliä, Co. Galway

Syksyllä tapahtui pieniä muutoksia ihan puhtaalla kotiäitirintamalla. Nappula jatkoi toista vuottaan tutussa Pre Schoolissa ja Paddy aloitti saman paikan pienten lasten ryhmässä kolmena aamupäivänä viikossa. Se teki kieltämättä hyvää meille kaikille. Sain hetken omaa aikaa ja etenkin kun aloitin syyskuun loppupuolella iltaopiskelun kahtena iltana viikossa, tulivat aamupäivä vapaat enemmän kuin tarpeeseen palautettavien tehtäväkokonaisuuksien tekemistä varten. Lisäksi mies oli syyskaudella paljon työreissuissa, joka tiesi arjen askareiden tekemisen kaatuvan kaikilta osin omille harteilleni.

Elokuu 2019, Kilkee

Tästä oli jo alkusyksystä pieniä merkkejä, mutta erityisesti vuoden taituttuaan viimeisille kuukausilleen on nelivuotiaan Nappulan puheessa ja käytöksessä tapahtunut todella suuria muutoksia. Hän oli aiemmin se hiljainen, ujo tyttö, mutta loppuvuosi on rohkaissut hänet toden teolla avaamaan suunsa. Tarinaahan sieltä on Suomeksi tullut jo vuosia vaikka ja kuinka, mutta nyt koneet on käynnistetty myös englanniksi. Se sama hiljainen lapsi on alkanut puhumaan myös aikuisille, joka on tähän saakka ollut hyvin hyvin vähäistä ihan lähipiiriä lukuunottamatta. Toisinsanoen olemme miehen kanssa huomanneet oppineemme lapselta uusia sanoja.

Elokuu 2019, retki Loop Headin majakalle

Paddyn vauhti ei myöskään ole ollut hiljenemään päin – millään mittarilla tarkasteltuna. Elämä on enemmän ja vähemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä. Etenkin loppuvuotta kohden mennessä kiipeily paikkaan kuin paikkaan ja lähes jatkuva sekoilu on taattua. Vajaan kaksivuotiaan moottori ei hyydy – toisin meinaa käydä perässä juoksijalle. Paddyn puhuminen on alkanut muutamaa yksittäistä sanaa lukuunottamatta kunnolla vasta loppuvuodesta. Hän on elänyt koko elämänsä kaksikielisessä ympäristössä ja tuntuu huomaavan kielten erot. Kun hänelle puhuu suomea, on vastaus ei. Jos taas englantia, on vastaus no. Mutta puhuttiinpa ympärillä mitä kieltä hyvänsä, onnistuu hän aina kohellustensa päätteeksi hymyilemään tyytyväisenä ja tokaisemaan Good boy.

Huhtikuu 2019, Picnicillä Mucross Housen nurmella Killarneyssa

Blogia enemmän seuranneet tietävätkin, että tämä loppuvuosi on ollut yhtä flipperipeliä. Kun tieto paluumuutosta tuli loppuvuonna – joka tällä kertaa piti oikeasti kutinsa, eikä jättänyt enää toiveita siirtymisestä – alkoivat käytännön järjestelyiden selvittely ja suunnittelu. Samassa hötäkässä vaihtui myös paluukaupunki.

Bonusvuosi 2019 on ollut yhtä aikaa helppo ja raskas. Nopea ja joskus tahmeina iltapäivinä kun kaikki on nurinniskoin tooosi hidas. Vuosi, joka on varmasti jättänyt omia jälkiään ja muistojaan meihin kaikkiin. Ja samalla se on vuosi, joka toimii monessa asiassa käännekohtana seuraavalle vuosikymmenelle. Tai niin ainakin tarinan tässä kohtaa luulen. Alkavalta vuodelta toivon ainakin pientä rauhoittumista tämän loppuvuoden hätäkän päätteeksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tuleva tuo tullessaan!

Lokakuu 2019, Dingle

Kun polut taas kohtaavat

Olen viime viikkoina kävellessäni paikasta toiseen antanut ajatukseni laukata ystävyys- ja kaveruussuhteissa. Ollut kiitollinen siitä, mitä kolme Irlannin Kerryn vuotta ovat tuoneet tullessaan kuin yhtälailla harmitellut isosti tulevaa ja näistä suhteista irrottautumista.

Kolmen vuoden aikana ympärille on punoutunut tiivis vyyhti ystävyys- ja kaverisuhteita, tuttuja ja naapureita. Niitä keitä on nähnyt monta kertaa viikossa, niitä joita sen kerran viikossa, niitä joita ehkä kerran kuussa ja niitä joita harvemmin. Kaikeille on kuitenkin kasvanut oma tärkeä roolinsa minun ja perheeni elämässä. On ihmisiä, joilta tiedän voivani kysyä neuvoa siihen tai tuohon, ihmisiä, joilta tarpeen tullen lainata jotakin, ihmisiä jotka ovat käytännössä aina valmiita lähtemään kahvikupin ääreen turinoimaan.

Vietimme viikonloppuna läksiäisiä paikalliseen tyyliin pubissa. Ajankohta oli hivenen hankala, koska tiesin monien, jotka ovat kotoisin muulta Irlannista viettävänsä joulun ja uuden vuoden välisen ajan vanhempiensa luona. Noin puolet kutsutuista ei tästä ja sairastelusyistä päässyt paikalle, mutta hyvä reilu parikymmenpäinen joukko pääsi kuitenkin tulemaan. Pelkäsin etukäteen, että ilta menisi surkutteluksi, mutta näin ei onneksi käynyt. Siitä pitivät huolen sekopäisesti temmeltäneet ja tilanteen haltuun ottanut lapsikatras sekä muutenkin rattoisa tunnelma. Sekä tieto siitä, että suurinta osaa paikalle päässeistä ehtisin vielä näkemään ennen lähtöämme. Sen sijaan aiemmin sanotut hei-heit näiden paikalle pääsemättömien kanssa pääsivät nostamaan palan kurkkuun. Kuten myös Nappulan eskarikaverilleen tekemä piirustus, jonka tekstitin. Nelivuotiaan lapsen mielestä kaveruussuhteet eivät tule jäämään tähän, sillä sitähän vain lennetään Irlannista Suomeen ja ehkä kaikki hänen läheisimmät kaverit ovat myös muuttamassa Suomeen. Zap, ongelma ratkaistu lapsen näkökulmasta.

Vaikka suren jäähyväisiä, uskon, että osan näiden tällä hetkellä läheisten ihmisten kanssa tapaamme vielä joskus tulevaisuudessa. Onhan sen kokenut aiemminkin, toisten ihmisten kanssa kuljetaan samaa polkua pätkä elämää, kunnes ne erkanevat ja kenties joskus myöhemmin taas kohtaavat. Tai jäävät kohtaamatta. On koulukavereita, opiskelukavereita, harrastuskavereita, entisiä työkavereita, reissuissa tutustuttuja kavereita, äitikavereita. Joidenkin näiden kanssa on yhdistänyt elämäntilanne tai yhteiset kiinnostuksenkohteet, tilanteiden muuttuessa jotkut ovat jääneet rinnalle kulkemaan, jotkut suhteet sen sijaan taas haihtuneet ja haurastuneet. Toisten kanssa yhteinen polku onkin löytynyt yllättäen uudelleen. Toisten kanssa on taas kautta vuosien nähnyt harvoin, mutta yhteinen sävel on löytynyt ensimmäisten huonolla huumorilla höystettyjen lauseiden jälkeen.

Sen tiedän, että nämä täällä luodut suhteet jäävät tietyllä tavalla heikommalle tolalle välimatkan vuoksi. Enkä enää pian ole osa näiden ihmisten arkea. Näiden ihmisten elämä jatkuu täällä tuulisella saaren syrjällä, omani taas kylmässä pohjolassa. Itse uskon vakaasti, että tulen jonakin tuulisena ja sateisena päivänä käymään ja istahtamaan kenties tuttuun kahvilan pöytään tutun vastaparin kanssa. Pyrinkin pitämään mielessä ystäväni kirjoittamaa tekstinpätkää jäähyväiskortissa I don't want to say goodbye. I only want to say bye bye.

Paluumuuttajan muistilista

Viime kuukausina mieltä on painanut muutto ja siihen liittyvät järjestelyt. Kirjasin tehtyjä ja vielä työn alla olevia asioita listaksi, tiedä vaikka siitä olisi hyötyä jollekulle muullekin. Ja hei, kirjoitahan komentteihin, jos tulee mieleen muuta lisättävää!

Irtisano asunto / laita asunto myyntiin. Tarkista hyvissä ajoin mikä on asuntosi irtisanomisaika. Esimerkiksi Irlannissa irtisanomisaika riippuu siitä kuinka pitkään asunnossa on asunut, mitä kauemmin on asunut, sitä pidempi on irtisanomiaika. Entä liittyykö asunnon irtisanomiseen joitakin muita ehtoja siivoamisen lisäksi?

Mikäli tavaraa on menossa enemmän paluumaahan, kilpailuta kansainvälisiä muuttoja tekevät muuttofirmat. Onko sinulla muuttoa tehdessä pysyvämpi osoite tiedossa vai pitääkö tavaroita varten vuokrata määränpäässä varastotila?

Mikäli tavaroita on menossa vähemmän, ettei muuttofirmalle ole tarvetta, mutta enemmän kuin mitä matkalaukkuihin mahtuu, selvitä kuriiripalveluita.

Irtisano sähkösopimus

nettiliittymä

puhelinliittymä

jätehuoltosopimus

vakuutukset

ja muut mahdolliset sopimukset

Lopeta pankkitili

Käy läpi tavarasi - mitkä lähtevät mukanasi paluumaahan.

Mitä teet lopuille tavaroille? Myy, anna kaverille, vie kirpputorille, vie kaatopaikalle, kierrätykseen? Tämä homma kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Aina tulee kiire ja tekemistä on enemmän kuin uskotkaan. Kaappien kätköistä löytyy aina joitakin epämääräisiä yllätyksiä.

Peruuta mahdolliset lasten päiväkotipaikat / koulupaikat.

Peruuta harrastukset.

Osta lento/laiva/junaliput paluumatkalle.

Järjestä läksiäiset.

Mahdolliset läksiäislahjat työkavereille ja hoitajille.

Jätä yhteystiedot varmuuden vuoksi naapureille.

Paluumaassa

Etsi asunto

Hae mahdollisille lapsille päiväkoti/koulupaikat

Järjestele työkuviot/aloita työnhaku.

Tee muuttoilmoitus maistraattiin ja halutessasi Postiin. Tee ilmoitus Kelaan Suomeen paluusta. Hakemus Suomen sosiaaliturvaan piiriin tehdään Kelan lomakkeella Y77.

Järjestele vakuutus, puhelinliittymät ja nettiliittymät, sähkösopimukset.

Jouluntoivotus muuttosekamelsan keskeltä

Jouluhan se sieltä pääsi yllättämään nurkan takaa. Tai en tiedä yllättikö se varsinaisesi, sillä kuun etenemisestä ovat pitäneen huolen suklaakalenterin hupenevat luukut.

Joulukuu on kaikkinensa ollut suhaamista suuntaan ja toiseen. Siitä huolimatta arkea on pyritty jatkamaan mahdollisimman normaalisti. Asioiden hoitamista ja hoitamattomuutta. Epämääräisiä muistilappuja. Kaaosta ja sen epätoivoista hallintaa. Viimeisiä kerhokertoja, viimeisiä salikertoja, viimeisiä päivähoitopäiviä. Tavaroiden läpikäyntiä. Kauniita sanoja. Lentolippujen ostamista.

Muuttokuormamme lähtee joulupyhien jälkeen, joten joulu, no se tulee olemaan hieman erilainen ja sopivasti vasemmalla kädellä vedetty setti. Ei ole otettu paineita joulusiivouksista – päinvastoin. Ajattelin korvata sekamelskan himmentämällä valoja ja sytyttämällä kynttilöitä. Kynttilöiden lisäksi pientä jouluista tunnelmaa tuovat esiin otetut pari hassua joulukoristetta ja kynttilälyhty. Ajattelimme panostaa sen sijaan yhdessäoloon ja kavereiden tapaamiseen – sillä jälkimmäisen asian kanssa vedellään valitettavasti viimeisiä. 

Jouluaaton aaton hämärtyessä iltaan treffasimme kaveriperheen kanssa Traleen keskustassa, kävimme kävelyllä ja ihailemassa jouluvaloja, jonka jälkeen jatkoimme pubiin illalliselle. Joulua vietämme perheen kera suomalaiseen tapaan 24. päivä. Irlannissa aatto on vielä tavallinen arkipäivä ja joulua juhlitaan 25. päivä. Jouluaatto menee vielä osittain muuttohommissa, mutta iltapäivän puolella olisi ajatus siirtyä joulunviettoon. Syödä ja sytyttää niitä kynttilöitä sekä tuli takkaan. Suomalaisesta jouluruoista nautimme riisipuuroa lounaalla. Joulupöytään päätyy läheltä pyydettyjä merenantimia paikallisesta kalakaupasta; kalaa ja simpukoita.

Joulupäivänä luvassa on uusi perinne – tai siis se tulee olemaan perinne, koska tulee tapahtumaan toistamiseen. Mies osallistuu viime vuoden tapaan joulu-uintiin eli pulahtaa hyiseen Atlantiin (klik). Ja koska perinteistä on pidettävä kiinni, toimin tänäkin vuonna kannustajan roolissa. Joulupäivänä on tarkoitus vierailla muutamien kaveriperheiden kotona.

Lähetän hyvät ja leppoisat jouluntoivotukset vihreältä saarelta! 

Pikku pluraus punssia

Elo Irlannissa on opettanut sen, että yhden jos toisen maun saa pykälää paremmaksi pienellä punssiplurauksella.

Kerronpa avaukseni pitimiksi muutaman esimerkin elävästä elämästä.

Kävin taannoin naapurinrouvan luona teellä. Hän tarjosi pannukakkujen kaverina todella hyvää hilloa, joka osoittautui omatekemäksi. Koska lisäsin bensaa liekkeihin esittämällä jo muutenkin yltiöpuheliaalle rouvalle hillokysymyksiä, toi hän myöhemmin kirjavaan kukkakorttiin kirjoitetun hilloreseptin minulle. Marjojen ja muiden tykötarpeiden lisäksi listalla koreili brandy – lurauta vähän joukkoon, niin hillo maistuu entistä paremmalle, hymisteli rouva.

Jos flunssaa pukkaa tulemaan, niin irlantilaisten paranemisvinkkien kärjessä koreilee hot whiskey. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuumaa vettä, johon lisätään sopivaksi katsottu määrä viskiä ja ehkä hieman hunajaa. En ole yhtään viskin ystävä, mutta epätoivoisena testasin tätä droppia kuitenkin kerran pitkään jatkuneeseen flunssaan. Oman kokemukseni kuumasta viskistä ei ollut tajunnan räjäyttävä; maistui kamalalle vaikka kuinka lisäsin hunajaa yrittäen hävittää viskin makua – ei hävinnyt eikä hävinnyt sen puoleen flunssakaan.

Kalseamman talviaamun – joita tällä saarella riittää – aamupalavinkki on viskipuuro. Resepti tähänkin on vallan simppeli, keitä peruskaurapuuro, lisää joukkoon viskiä ja sekoita. Kaverin kertoi tämän erikoisherkun löytyvän hänen äitinsä koleiden talviaamujen aamupalapöydästä.

Olin hiljan kaverini luona kylässä. Tarjolla oli muun muassa skonesia lisukkeineen – voita, hilloa ja kermaa sekä jotakin erinomaista karamellikastiketta, joka oli varsinaisesti tarkoitettu pienten joulupiiraiden kaveriksi. Kaverini oli tehnyt kastikkeen itse ja kysyin mitä herkku pitää sisällään. Kuten arvata saattaa muiden ainesosien päälle oli plurautettu tujaus viskiä – ihan vain makua antamaan.

Irlantilaisen joulun jälkiruokapöydän herkku on joulukakku. Se on ikäänkuin kuivakakku, jonka taikinaan sekoitetaan paljon kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Tosiasiassa kakku on kaukana kuivasta ja sen valmistus aloitetaan useampi kuukasi ennen joulua. Kakku leivotaan kuivakakku tyyppisesti, sen jälkeen se laitetaan ilmatiiviiseen astiaan ja valellaan viskillä tai brandylla. Kakun kosteutusta vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa juottamista jatketaan säännöllisin väliajoin ennen joulua. Joulun alla kakku nostetaan vakastaan – ja kerrottakoon että painoa jälkiruokapöydän jötikälle on meneiden kuukausien aikana päässyt syntymään melkoisesti. Kakun pinnalle tehdään joko ätläkän makea sokeri- tai marsipaanikuorrute.

Niin, mikäpä ei punssin kylkeen sopisi?

Joulun tuntua Bunratty Castlessa

Irlantilaiset ovat joulunrakastajakansaa, mitä nyt ainakin koristeluun, jouluhypetykseen ja tunnelmanluomiseen tulee. Lumista maisemaa on turha toivoa, mutta valoilla ja koristeluillakin voi tehdä paljon.

Kävimme ympäri vuoden avoinna olevassa Bunratty Castlessa, joka oli pukeutunut tähän aikaan vuodesta jouluasuun. Bunratty Castle & Folk Park on ikään kuin ulkoilmamuseo ja soma irlantilainen kylä samassa paketissa. Alueella on vanhoja – pääosin 1800 – 1900 -luvun taitteessa rakennettuja irlantilaisia taloja, jotka on sisustettu ajan tavan mukaan. Osa taloista on kuskattu kivi kiveltä paikalle toiselta puolen saarta. Kylän alueelta löytyy muun muassa kaislakattotaloja, varakkaamman väen kartanoita, pieni kirkko, mylly sekä käsityöläisten ja maanviljelijöiden torppia. Pieni kylänraitti kouluineen ja kauppoineen sekä tietysti se alueen nimen mukainen linna, vuonna 1425 rakenettu Bunratty Castle.

Maanviljelystalojen pihalla lapset ihastelivat mudassa pyöriviä possuja ja kartanon herran tiluksilla isossa aitauksessa pönöttäviä kauriita. Alueen taloihin pääsee kurkkimaan sisälle ja eläytymään tuon ajan eloon. Ulkoilualueelta löytyy muun muassa kiva leikkipuisto sekä lapsia kiinostava Fairy Garden, pikkuruisine ovineen ja taloineen.

Olemme käyneet Bunrattyssa aiemmin muutama vuosi sitten keväällä, jolloin kukat ja istutukset olivat kauneimmillaan. Tällä kertaa Bunratty Castle antoi parastaan illan hämärtyessä, jolloin tunnelmallinen valaistus pääsi oikeuksiinsa.

Näin loppuvuodesta paikalla saattoi käydä tervehtimässä joulupukkia ja luistelemassa pikkuruisella jääradalla – näihin molempiin tulee suuren suosion vuoksi tehdä ennakkovaraus. Toisin sanoen ainakin joulupukin tapaamisen varaaminen olisi pitänyt tehdä vähintäänkin pari kuukautta ennen h-hetkeä.

Bunratty Castlessa ympäröivine kylineen ja ulkoilualueineen riittää paljon nähävää ja ihasteltavaa ja se onkin erinomainen koko perheen retkikohde – aikaa siellä saa helposti kulumaan koko päivän.

Pidemmän kaavan tutustujille vinkiksi, että alueelta pääsee päivän aikan ulos ja uudelleen sisään samalla lipulla. Pienen kävelymatkan päässä Bunratty Castlen portilta on 1620 perustettu soma keltainen Durty Nelly's pubi, jota voin lämpimästi suositella lounas- tai illallispaikaksi. Uskallan väittää, että päihittää mennen tullen alueen sisäpuolella olevat ruokapaikat.

Ympäri vuoden avoinna oleva Bunratty Castle & Folk Park sijaitsee Limerickin kupeessa, Shannonin lentokentän läheisyydessä. Liput voi halutessaan ostaa etukäteen (klik).

Linnassa järjestetään ympäri vuoden keskiaikaisia banquet tilaisuuksia, asiaan kuuluvinen ruokine, juomineen ja musiikkeineen. Banquetteihin tulee tehdä ennakkovaraus.

Lähdön valmistelua

Lähtö, siihen valmistautuminen ja muuttaminen. Nyt niistä alkaa olemaan jo näkyviä todisteita.

Olen käynyt läpi paparipinoja, selaillut vanhoja syntymäpäiväkortteja, käynyt pinotolkulla lasten vaatteita läpi ja blokannut sieltä eri osoitteisiin menevää tavaraa. Kotiin on ilmestynyt erinäisiä kasoja ja nyssäköitä. Tavaroita, jotka menevät kirpparille, tavaroita, jotka vien kaverille tai naapurille. Osa tätä emme enää tarvitse tavarasta on kulkeutunut seuraavaan määränpäähänsä ja osa nötköttää vielä omassa nyssäkässään, nojaten reppanana yläaulan seinää vasten. Kävimme eilen naapureilla kahvilla ja kyselemässä heidän tarpeistaan yhdelle sun toiselle tavaralle grillihiilistä ja viherkasveista lähtien. Tosin vitsaillen perään, että ihan sama mitä sanotte, tulette löytämään rojukasan takapihaltanne varustettuna terveisin parhaat naapurit -postikortilla. Ovat onneksi huumori-ihmisiä.

Kolme vuotta sitten olimme saman äärellä. Mukaan lähtevät tavarat oli pakattu ja lähdössä kohti uutta määränpäätä. Ellen nyt ihan väärin muista, saatoin tuolloin muistutella itselleni jotakin tavaran hamsteroinnista. Ei tainnut mennä viesti sillä kertaa ihan jakeluun. Kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna elintilamme on kasvanut ekspotentiaalisesti, näin tuntuu käyneen myös tavaran kanssa. Irlantiin muuttaessa leluja oli mukana jokin pieni säälittävä laatikollinen – nyt en edes tiedä kuinka monta laatikkoa ne tulevat muuttokuormasta viemään.

Tavara on tietysti vain yksi osa tätä säätöä. Samalla tunteen muutosta jylläävät voimakkaina taustalla. Kävin kirjastosta lainaamassa Nappulalle muutamia muuttoon liittyviä kirjoja, joiden kautta olemme yrittäneet selittää tulevaa. Lapsille tämä on kuitenkin ainoa koti ja asuinpaikka, jonka he muistavat tai tietävät.

Irlantilaisten ei se oo niin justiinsa -asenteen tietäen, olemme tarkoituksella jättäneet klappia siihen kuin muuttokuormamme lähtee siihen kuin koti tulee luovuttaa ja jälleen siihen kuin lähdemme itse maasta. En jaksa uskoa, että kaikki tulee menemään ihan sukkana sisään, ainakaan jos näiden tapahtumien välillä ei olisi välipäiviä. Viime viikolla muuttofirman edustaja kävi tekemässä katsauksen siitä kuinka paljon tavaraa meiltä on lähdössä. Reilu viisikymppinen mies rupatteli tietysti mukavia ja luritteli lapsille tarinoita, mutta kun pääsimme varsinaiseen aiheeseen aloin haistamaan pientä palaneen käryä. Esimerkiksi kysymykset siitä milloin olemme muutamassa ja kuka pakkaa tavarat olivat selkeästi aivan uutta tietoa muuttomiehelle. Näistä ja muista oli sovittu jo hyvän aikaa takaperin suomalaisen muuttofirman kanssa, joka käyttää yhteistyökumppaniaan Irlannin päässä. Tavarakatsauksen päätteeksi merkkasin sovitun muuttopäivän ja kellonajan seinäkalenteriin – ihan siitäkin huolimatta, että olen hieman skeptinen hoituuko homma oikeasti silloin.

Toinen huvittava seikka, mikä nyt ei liity millään lailla muuttamiseen vaan kurssiin, jota kävin kahtena iltana viikossa menneen syksyn ajan. Kurssi laajoine tehtävineen ja lopputesteineen tuli määränpäähänsä viime viikolla. Koska omaa CV:tä pitäisi hioa kuntoon kysyin kurssia ohjanneelta opettajalta milloin saamme kurssitodistukset. En uskonut korviani ensimmäisellä kerralla, vaan esitin saman kysymyksen kolmeen kertaan. Vastaus oli nimittäin lokakuussa 2020! Lähes vuosi kurssin suorittamisen jälkeen. Näin ne hommat hoituvat taas omalla painollaan. Tämän kuultuani päätin, että palaan viimeistään silloin Irlantiin, kurssin päätösseremoniaan ja hakemaan paperini.

Irkkupubissa

Pubeista jos jostakin Irlanti tunnetaan. Ja siihen lienee ihan perustellut syynsä. Suomen väkimäärää pienemmästä valtiosta löytyy yli 7100 irkkupubia. Pubi toimittaa vielä tänäkin päivänä toisen olohuoneen virkaa monelle irlantiaiselle. Paikka johon saatetaan pistäytyä työpäivän päätteeksi, paikka johon mennään seuraamaan urheilun tähtihetkiä, paikka josta vähintäänkin viikonloppuisin kantautuu iloinen musiikin poljento ja paikka, johon mennään sunnuntailounaalla koko perheen voimin - isovanhemmat ja kummin kaimat mukaan lukien.

Useimmat pubit avaavat ovensa jo reilusti ennen puolta päivää, sen sijaan yön pikkutuntien viettopaikkoja irkkupubit eivät ole, sillä suurin osa sulkee ovensa puolen yön aikaan. Jotkut niin sanotulla myöhäisillan lisenssin saaneet pubit saavat olla avoinna puoleen kahteen.

Näin joulun alla olen kuullut monen monta tarinaa siitä, kuinka perheen jouluaterian jälkeen on suunnattu pubiin parille ja sieltä sitten suoraan kirkkoon myöhäisillan joulumessuun. Siinä on ollut huono paheksua kanssaistujia, kun suurin osa porukasta on ottanut joulun sanaa vastaan hieman hihitellen. 

Irlantilaisen toisen olohuoneen merkityksestä on saanut kuulla ja lukea myös huonoja uutisia. Monet, etenkin syrjäseutujen pubit ovat sulkeneet oviaan, koska asiakkaita ei ole enää entiseen malliin. Noin yleisesti ottaen alkoholinkulutus on laskenut ja ihmiset viettävät enemmän vapaa-aikaansa kotona tai muissa puuhissa. Yksi iso tekijä tälle on nollatoleranssi, joka astui voimaan tämän vuoden alusta. Sen jälkeen moni ei ole uskaltanut lähteä yhdelle ja hypätä auton rattiin sen jälkeen. Juttuni tueksi löysin Irish Timesin artikkelin, jossa kerrotaan, että Irlannissa on vuonna 2019 1500 pubia vähemmän kuin vuonna 2006.

Jos itse asuisin Irlannissa toisessa elämäntilanteessa, tietäisin viettäväni paljon enemmän aikaa pubeissa. Eikä niinkään sen takia, että juomahammasta kolottaisi nykytilaa enemmän, vaan kävisin nauttimassa taidokkaasta livemusiikista, jota etenkin viikonloppuisin on tarjolla pubissa jos toisessa. Meidänkin asuttamassa rapian 20 000 pikkukaupungissa ei riitä kahden käden sormet, jos lähdetään laskemaan kuinka monessa pubissa soitetaan vähintään kahtena iltana viikossa livemusiikkia.

Livemusiikin ohella muutamat muut asiat kuuluvat ehdottomana osana irkkupubikulttuuriin. Pubin seinät on koristeltu paikallisten urheilusuuruuksien tai joukkueiden kuvilla. Joko paikallisen GAA-joukkueen kuvalla 60- luvulta tai 2000-luvulta. Toinen klassikko on vanhat ja somat Guinness mainokset. Pubiin mennessä ei voi välttyä keskustelulta siitä, missä pubissa myydään kaupungin parasta Guinnessta. Tämä logiikka ei ole täysin itselle auennut, koska samaa Dublinin St. James Gate illa  pantua tavaraa sen pitäisi olla joka pubissa. Mutta ehkäpä parempaan makuun vaikuttaa putkien puhtaus tai oikeaoppinen laskutapa. Ja se kannattaa vielä muistaa, kun lähdet porukalla irkkupubiin, kuuluvat siihen kierrokset. Toisin sanoen kun sinulle tarjotaan, olet velvoitettu tarjoamaan vastavuoroisesti kierroksen muille kanssaistujille.

Sláinte!

Lue myös Irkkupubissa ruokailemisesta kirjoittamani postaus (klik)

Mihin marraskuu katosi?

En tajua mihin marraskuu katosi, tuo kuukausi joka on yleensä pitkä kuin nälkävuosi. Vein tietämättäni marraskuun viimeisenä päivänä Nappulaa tanssitunnille. Käytin tunnin klapin hyväkseni ja menin sillä välin keskustaan hoitamaan askareita. Jostakin korttelin takaa kuului musiikkia ja metakkaa. Menin katsomaan mitä siellä tapahtuu. No mitäpä muutakaan kuin jouluparaati. Ihmettelin itsekseni, että jopas järjestävät paraatin aikaisin, kunnes katsoin puhelimesta, että elettiin marraskuun viimeistä päivää. Säikähdin.

Marraskuu oli käytännössä valunut sormien välistä. Olin suhannut viimeiset viikot – lapsivapaana aikana istunut koneen ääressä tehden opiskeluun liittyviä projektitöitä ja ne muut ajat puuhannut lasten kanssa sitä sun tätä, mieskun oli enemmän reissussa kuin paikan päällä edeltävät kolme viikkoa.

Tajuttuani ajan kulun kävelin ensimmäiseen kauppaan ja nappasin hyllyltä mukaani kolmanneksi viimeisen joulukalenterin lapsille.

Tarkemmin ottaen olisi se ajan kuluminen varmaan pitänyt tajuta. Nappula on laulanut jo monta viikkoa joululauluja, joita he ovat harjoitelleet jouluesitystään varten. Tutut äidit ovat pölisseet kuukausi tolkulla ajan varaamisesta joulupukin tapaamiseen ja iltahämärissä kotiin kävellessä olen huomannut, että moneen kotiin on jo laitettu joulukuusi säihkyvine valoineen. Mielessäni olin tainnut laittaa tämän kaiken irlantilaisten joulurakkauden ja koristelupaljouden piikkiin.

Tänään olen tuijottanut seinäkalenteria ja miettinyt kauhuissani mitä tästä joulukuusta oikein tulee ja kuinka nopeasti se kuluu? Joulukuussa pitäisi muun muassa vaatimattomasti laittaa tämä talo pakettiin. Ja voin kertoa, että kukaan ei tänne tullessaan ikinä uskoisi, että täällä ollaan tekemässä isoja liikkeitä – siitä ei ole ulkoisesti vielä mitään viitteitä. Päinvastoin. Joulukuun jokaiselle viikonlopulle on kalenterimerkintöjä illallisille ja muille kissanristiäisille ja takaraivossa nakuttaa vielä muutamat buukkaamattomat kekkerit. On eriporukoiden pikkujouluttelua ja sitten niitä viimeisiä illallisia, joita yksi jos toinenkin porukka tai pariskunta haluaa kanssani/-mme viettää. Sekä sen lisäksi sen tosiasian hyväksymistä, että kaikkea jota haluaisi vielä tehdä ja nähdä, ei vain yksinkertaisesti aika riitä.

Opiskelujen loppusilauksen lisäksi tulen tässä kuussa suhaamaan ja säätämään paikasta toiseen, tuskailemaan tavarapaljouden kanssa, kuluttamaan lukuisia tunteja ravintoloissa ja pubeissa. Ja varmaan syömään itseni muodottomaksi. Sekä toivottamaan liian monet jäähyväiset. Kulkisipa aika edes piirun verran hitaammin, sillä en halua laulaa koko joulukuuta Suurlähettiläitä.