Mihin marraskuu katosi?

En tajua mihin marraskuu katosi, tuo kuukausi joka on yleensä pitkä kuin nälkävuosi. Vein tietämättäni marraskuun viimeisenä päivänä Nappulaa tanssitunnille. Käytin tunnin klapin hyväkseni ja menin sillä välin keskustaan hoitamaan askareita. Jostakin korttelin takaa kuului musiikkia ja metakkaa. Menin katsomaan mitä siellä tapahtuu. No mitäpä muutakaan kuin jouluparaati. Ihmettelin itsekseni, että jopas järjestävät paraatin aikaisin, kunnes katsoin puhelimesta, että elettiin marraskuun viimeistä päivää. Säikähdin.

Marraskuu oli käytännössä valunut sormien välistä. Olin suhannut viimeiset viikot – lapsivapaana aikana istunut koneen ääressä tehden opiskeluun liittyviä projektitöitä ja ne muut ajat puuhannut lasten kanssa sitä sun tätä, mieskun oli enemmän reissussa kuin paikan päällä edeltävät kolme viikkoa.

Tajuttuani ajan kulun kävelin ensimmäiseen kauppaan ja nappasin hyllyltä mukaani kolmanneksi viimeisen joulukalenterin lapsille.

Tarkemmin ottaen olisi se ajan kuluminen varmaan pitänyt tajuta. Nappula on laulanut jo monta viikkoa joululauluja, joita he ovat harjoitelleet jouluesitystään varten. Tutut äidit ovat pölisseet kuukausi tolkulla ajan varaamisesta joulupukin tapaamiseen ja iltahämärissä kotiin kävellessä olen huomannut, että moneen kotiin on jo laitettu joulukuusi säihkyvine valoineen. Mielessäni olin tainnut laittaa tämän kaiken irlantilaisten joulurakkauden ja koristelupaljouden piikkiin.

Tänään olen tuijottanut seinäkalenteria ja miettinyt kauhuissani mitä tästä joulukuusta oikein tulee ja kuinka nopeasti se kuluu? Joulukuussa pitäisi muun muassa vaatimattomasti laittaa tämä talo pakettiin. Ja voin kertoa, että kukaan ei tänne tullessaan ikinä uskoisi, että täällä ollaan tekemässä isoja liikkeitä – siitä ei ole ulkoisesti vielä mitään viitteitä. Päinvastoin. Joulukuun jokaiselle viikonlopulle on kalenterimerkintöjä illallisille ja muille kissanristiäisille ja takaraivossa nakuttaa vielä muutamat buukkaamattomat kekkerit. On eriporukoiden pikkujouluttelua ja sitten niitä viimeisiä illallisia, joita yksi jos toinenkin porukka tai pariskunta haluaa kanssani/-mme viettää. Sekä sen lisäksi sen tosiasian hyväksymistä, että kaikkea jota haluaisi vielä tehdä ja nähdä, ei vain yksinkertaisesti aika riitä.

Opiskelujen loppusilauksen lisäksi tulen tässä kuussa suhaamaan ja säätämään paikasta toiseen, tuskailemaan tavarapaljouden kanssa, kuluttamaan lukuisia tunteja ravintoloissa ja pubeissa. Ja varmaan syömään itseni muodottomaksi. Sekä toivottamaan liian monet jäähyväiset. Kulkisipa aika edes piirun verran hitaammin, sillä en halua laulaa koko joulukuuta Suurlähettiläitä.