Jos olet kiinnostunut linnoista, niin tältä saarelta niitä löytyy yksi jos toinenkin. Iso osa linnoista on enemmän tai vähemmän raunioita, joista on lähinnä jäljellä tornit ja jokunen pala entistä muuria. Mutta paljon löytyy niitäkin linnoja, jotka ovat edelleen hyvässä kunnossa ja joihin pääsee tutustumaan. Yksi näistä linnoista on Limerickin keskustassa sijaitseva King John's Castle. Linna rakennettiin kaupunkia halkovan leveän Shannon joen keskellä olevalle King's Islandille Normannien toimesta 1100-luvulla.
King John's Castle on säilynyt melko hyvin ja seisoo edelleen jykevänä vuolaana virtaavan Shannon joen törmällä. Linnan sisääntulon yhteyteen on tehty museo, joka kertoo varsin kattavasti niin Irlannin historiasta kuin linnan syntyvaiheista. Oma Irlannin historian tuntemukseni on hävettävän huonoa ja huonoksi se jäi tämänkin reissun osalta, vaikka tarjontaa sen tutustumiseen olisi ollut. Huonosta historiaan tutustumisesta pitivät huolen mukana olleet kaksi pientä linnaan tutustujaa. Museo-osassa oli huomioitu varsin kivasti pienempiäkin museovieraita ja heitä varten oli erilaisia pieniä tehtäviä, lokeroita avattavaksi ja tunneli möyrittäväksi. Pientä puuhaa ja tutkailtavaa riitti lapsille ja lapsenmielisille.
Museo-osion jälkeen pääsi kurkkimaan kaivauksia viikinkien ajalta. Viikingit ovat perustaneet Limerickin kaupungin 800-luvulla.
King John's Castlessa oli verrattain iso sisäpiha. Siellä oli juuri päättymässä keskiaikainen miekkailunäytös kun saavuimme paikalle.
Linnan parhaiten säilyneisiin osiin pääsi tutustumaan. Ylös torneihin veivät kapeat kierreportaat. Tornihuoneisiin oli sisustettu muutamia huoneita ja taulu-tvnäyttöjen avulla pääsi tutustumaan tarinoihin linnan muinaisesta elämästä. Torneista avautuivat hienot maisemat yli Limerickin. Sen verran navakka tuuli puhalteli meidän tutustumispäivänä linnan tornien huoneisiin, että aikalailla siellä on saanut aikanaan kääriytyä lampaan villaan ja pistää töppöstä toisen eteen, että on saanut pidettyä itsensä lämpimänä.
Nykyisin linnan torniosiota asuttivat pulut. Jokaisesta syvästä ikkuna-aukosta tuntui löytyvän pulun pesä. Kaupunkiasumista parhaimmillaan! Kolmevuotiaan Nappulan suurimpaan linnaelämykseen taisikin kuulua linnun pesältä toiselle juokseminen ja asukeille annetut tervehdykset Hello bird!
King John's Castle on avoinna ympäri vuoden. Kesäkautena pidennetty aukioloaika.
Lipunhinta aikuisilta 13€.
Esteetön sisäänpääsy museo-osioon ja linnan pihaan. Varsinaiseen linnaan ei pääse pyörätuolilla tai rattailla.
______________________
Lisää linnapostauksia:
Limerick postauksia:












