25. joulukuuta 2018

Joulupäivän pulahdus

Fenit, joulu-uinti, hyväntekeväisyys, Irlanti

Yksi irlantilaisen joulupäivän tapahtumaperinne on uiminen tonttulakki päässä. Tässä tapauksessa uiminen tarkoittaa pulahdusta vilakkaan Atlanttiin. Kuulin joitakin viikkoja sitten tällaisesta perinteestä paikalliselta kaveriltani. Kerron tästä miehelleni, joka siihen sitten toteamaan Aika hauska juttu! Tosin jos tuollaista menee katsomaan, niin pitäisihän siihen osallistuikin. Heh, harmi, ettei ole tonttulakkia. Mies luuli päässeensä kuin koira veräjästä, vaan pääsipä unohtamaan, että joulun alla tontun kuuntelevat kaikenlaista. Ja kuinka ollakaan yhdestä miehen joulupaketista löytyi tonttulakki. Niinpä perääntymisvaraa uimapuuhiin ei enää tunnettu.
Raidallinen tonttulakki, Fenit

Olimme oikein hyvissä ajoin liikenteessä, sillä Fenitin rannalle johtaa yksi mutkainen ja toinen vielä mutkaisempi ja kapeampi tie, joten liikenneruuhkiin sopi varautua. Kyseinen joulu-uinti on yksi Irlannin vanhimpia, tänä vuonna järjestyksessään kuudenkymmenenkuudes. Kyseessä oli samalla hyväntekeväisyystapahtuma, jolla kerättiin rahaa meripelastustyötä tekevälle yhdistykselle.

Puolta tuntia ennen lähtölaukausta rannalle alkoi kerääntymään enemmän ja enemmän porukkaa. Osa kylpytakeissa, osa tavallisissa ulkovaatteissaan, tonttulakki iloisesti päässä keikkuen. Uimareita pyydettiin pukemaan uima-asu vaatteiden alle valmiiksi, pukuhuoneita, saati saunoja ei tässä tapahtumassa tunnettu. 

Iloiset joulurallatukset raikasivat kaiuttimista ja tunnelma oli hilpeä. Sää oli niin uimareiden kuin kannustajienkin puolella. Auton mittarin näytti +13, mutta Atlantin tuuli teki sään viileämmäksi. 
Fenit, Irlanti, ranta, joulu-uinti, Vihreän saaren emäntä

Hetki ennen lähtölaukausta joulupukin ja -muorin asuun pukeutunut kaksikko seisoi korokkeella ja tsemppasivat monisatapäisen uimarijoukon veteen. Vedessä tuli käydä kolmesti, merkityllä rajalla saakka.

Raitaiseen tonttupipoon pukeutunut tuttu uimari kertoi ensimmäisen kaulaa myötä olevan dippauksen olevan se pahin. Ja järkytyksenä tuli se, että sinne piti mennä vielä uudestaankin. Kolmas kerta oli se helpoin.

Atlantin raikkaana on hyvä jatkaa letkeää joulunviettoa.

Joulupukki, joulumuori, Irlanti, ranta, Fenit, megafoni, majakka

8 kommenttia:

  1. Voi kun hauska jouluohjelmanumero! :D Kivaa joulun jatkoa teille :)

    VastaaPoista
  2. Peukkuja rohkealle suomalaiselle miehelle ��.

    VastaaPoista
  3. Kivaa että löytyy poweria hauskanpitoon, muutoin tuollaiset tapahtumat eivät onnistu. Taisi uimarille ja koko perheelle jäädä ainutkertainen muistijälki irlantilaisesta joulun vietosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, mukava tapahtuma ja kiva kokemus; sekä uimarista että kannustusjoukoista.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!