17. huhtikuuta 2018

Pihahommia

magnolia, pink magnolia
Kevättä, sitä lämmintä kevättä odottelen edelleen. Välillä on ollut jo lupaavampia päiviä ja sitten on taas tullut takapakkia. Sellaista hiljalleen etenemistä se on tainnut tänä vuonna olla ympäri Eurooppaa. Katselin hiljattain kuvia viime vuodelta todetakseni, että kyllä vain silloin oli jo isommat lehdet puissa, omena- ja kirsikkapuut kukassa ja Nappulakin näytti niin paljon pienemmältä. Itsehän näytin samalta, niinkuin omasta mielestäni aina..., mutta ei mennä nyt siihen.

magnolia, magnolia tree
Kuluneelle viikolle mahtui sentään useampi kuiva tai hyvin vähäsateinen päivä. Jee! Se mahdollisti pihahommien aloittamisen. Ruoho saatiin leikattua toistamiseen tänä keväänä ja pieniä istutuksia tehtyä. Mihinkään hc hommiin en ole tuon puutarhan suhteen lähtenyt, mutta sellaista pientä puuhastelua kuitenkin. Tällaiselle pitkänlinjan kerrostaloasujalle pieni piha ja sopivasti pihatöitä on oikein tervetullut muutos. Täällä kun nämä pihatyöt rajautuvat kevään ja myöhäisen syksyn väliselle aikajanalle. Ja suurimmalta osin se on nimenomaan ruohonleikkuuta.

Ruohonleikkuun lisäksi olen kitkenyt kukkapenkkiä ja istuttanut vähän uusia kukkia. Nappulan kanssa kylvimme myös kukansiemeniä maahan. Ne olisi tietysti tarvinnut kylvää jo aiemmin sisätiloissa, mutta koska en tietenkään muistanut sellaista tehdä, heittelimme vain siemeniä kukkapenkkiin. Tai toisinsanoen Nappula heitteli niitä minne sattuu. Nähtäväksi jää mitä kasvaa ja minne vai kasvaako mitään minnekään.
magnolia, white magnolia

Vaikka vuosikausia asuinkin kerrostalossa, harrastin siellä pientä parvekepuutarhurointia. Pieni parveke oli täynnä purnukoita, joissa kasvoi vähintäänkin yrttejä ja pensastomaatteja. Muutamana kesänä vuokrasin puutarhapalstan, johon varsinkin ensimmäisenä kesänä lähdin suurin odotuksin ja henkseleitä paukutellen kasvatusprojektiin. Palstamaana ollut vanha merenpohja oli kivikovaa. Lapion kanssa maapohjaa myllätessä ei todellakaan tarvinnut enää miettiä illalle mitään kuntosalikäyntiä. Kun olin saanut vaot kuntoon ja aloin kylvämään siemeniä ja esi-istuttamiani taimia tulivat paikalle linnut syömään siemenet ja monen päivän porottava auringonpaiste tekivät tuhoa taimilleni. Alku ei vastannut ihan sitä puutarhaunelmaa, mutta tahmeasta alusta huolimatta satojakin tuli. 

Ajattelin antaa niille puutarha-ajatuksille uuden mahdollisuuden. Kauppareissulla lähi-Lidlistä lähti mukaan taimia. Kurkkua, kesäkurpitsaa, tomaattia ja raparperia. Niitä varten pitäisi vielä sopivan sään yllättäessä kuopsutella kasvupaikka. Kastelemisesta ei tässä maassa tarvitse olla huolissaan, toinen juttu sitten onkin onko täällä ihan liian märkää siihen, että saisi mitään kasvamaan - sammalta ja ruohoa lukuun ottamatta.

*Nuo ihanat magnolia -kuvat eivät valitettavasti ole meidän pihalta, vaan räpsitty ohikulkumatkalla puistosta.


2 kommenttia:

  1. "Äiti yritti koko elämänsä kitkeä sellaisia kasveja, jotka halusivat kasvaa ja saada kasvamaan sellaisia, jotka eivät halunneet kasvaa", totesi entinen työtoveri.

    Onnea puutarhurille!

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit!