Ystävällisiä naapureita ja monta puolalaista

Esteri teki taas eilen temppujaan näillä main. Iltapäivällä oli kuitenkin lähdettävä asioimaan marketissa, koska kaikkea tarpeellista ei lähikauppa Lidlistä saa. Sateenpitävää takkia päälle ja kenkää jalkaan, lapsen rattaat vakuumiin ja vielä sateenvarjo mukaan. Kyllä näillä pärjätään.

Lähimpään isompaan markettiin on meiltä rapian parinkymmenen minuutin kävelymatka. Mitään julkista liikennettä täällä ei ole joten miehen ollessa töissä ainoaksi kulkupeliksi jäävät jalat. Ystävällinen naapurin rouva ajoi meitä vastaan ensimmäisessä kadunmutkassa ja avasi kauhuissaan autonsa ikkunan "Mitä teette ulkona tässä säässä? Pärjäättekö varmasti siellä? Loppuviikosta pitäisi jo olla parempi sää". Sain vakuuteltua ettei meillä ole mitään hätää ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti kauppaa. Olen toki huomannut, ettei täällä sadesäillä liiku jalkaisin juuri kukaan muu kuin ehkä koiranulkoiluttajat.

Marketin hyllyjen välissä törmäsin toiseen naapuriin, eteläafrikkalaiseen rouvaan ja hänen poikaansa. Olivat etsimässä meitä kaupasta. He olivat ajaneet kaupan lähettyvillä meidän ohitse ja yrittäneet heilutella. Enhän minä ollut huppuni ja sateenvarjoni alta mitään nähnyt. Heidänkään mielestä ulos ei ollut mitään asiaa tuollaisella säällä ja he halusivat antaa meillä kyydin kotiin. Eivät ottaneet kuuleviin korviinsa, ettei meillä ollut sadevarustus päällä mitään hätää.

Ostosten jälkeen kasasin kaatosateessa eteläafrikkalaisen rouvan skottimiehen kanssa lapsen rattaita osiin. Otin kaikki irti lähtevät osat pois, jotta sain rattaat mahtumaan heidän autoonsa. Lapsi huusi sillä välin suoraa huutoa rouvan sylissä. Kotiin päästiin, en tiedä kuivimpina kuin ilman autokyytiä, mutta joka tapauksessa äärettömän ystävällinen ele naapureilta, joiden kanssa olin jutellut vain kerran aikaisemmin.

Tällä välin mieheni oli kerrankin tähtäämässä illallisajaksi kotiin. Hänen työpäivänsä ovat olleet melkoisen pitkiä koko tammikuun. Työpäivän päätteeksi hän oli kuitenkin epähuomiossa tankannut dieselautonsa tankin täyteen bensaa ja hokasi tekonsa kun asetti pistoolia takaisin paikoilleen. Ei muuta kuin aseman myyjälle selittämään tilannetta ja kysymään voisiko tähän aikaan saada jotakin apua asiaan. Myyjän kommentti "You shouldn't have done that" ei antanut hirveästi toivonrippeitä, että bensa-aseman työntekijät pystyisivät auttamaan asiassa. Onneksi jonossa ollut puolalainen pariskunta oli kuullut kyseisen keskustelun ja he soittivat oma-aloitteisesti puolalaisen mekaanikkokaverinsa paikalle. Kaveria odotellessa mieheni oli jutellut niitä näitä ystävällisen pariskunnan kanssa ja oli selvinnyt, että he tuntevat erään mieheni työkaverin, joka on yllätys-yllätys puolalainen. Pariskunnan toimesta myös mieheni työkaveri soitettiin paikalle. Auto hinattiin korjaamolle tankintyhjennykseen ja mieheni toimitettiin kahville puolalaisen työkaverin kotiin. Muutaman tunnin päästä sekä auto että mieheni olivat valmiita jatkamaan kotimatkaa. Meidän onneksemme näiltä pikkupaikkakunnilta löytyy käsittämättömän ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä.