Yksi neljäsosa vuotta eli kolme
kuukautta pulkassa emäntänä, tällä vihreällä saarella.
Jonkunlaisen kaavan mukaan se suurin hekuma ja alkuhuuma alkaa olla
ohitse. Miltä nyt tuntuu, noin niin kuin omasta mielestä?
Olen edelleen tyytyväinen, että mies
otti pestin vastaan ja tultiin katsomaan millaista se elämä
on muualla kuin kotimaassa. Meillä molemmilla oli ennestään
kokemusta ulkomailla asumisesta. Itselläni lyhempiä pätkiä
useissa eri maissa ja miehellä useampi vuosi kahdessa eri maassa.
Perheenä kokemus on kaikille täysin uusi.
Helppoa ei ole koko ajan ollut, välillä
on ketuttanut oikein urakalla, mutta onneksi on myös
parempia päiviä. Plussan puolella ollaan kuitenkin kirkkaasti!
Hyviä ja huonoja päiviä tietysti on, oli sitä sitten täällä,
tutummissa ympyröissä tai siellä jossakin missä paistaa aina
aurinko. Huonoistakin päivistä huolimatta olen silti positiivisesti
yllättynyt kuinka helposti elo täällä kaiken kaikkiaan lähtenyt sujumaa.
Tarkoitan miten täällä on löytänyt tekemistä, saanut uusia
tuttavuuksia ja ylipäänsä löytänyt täytettä päiviin. Ehkä
eniten on harmittanut se ylimääräinen säätö ja vääntö, mikä
on tullut vastaan kaikkien käytännön asioiden hoitamisten kanssa.
Siis oikeasti kaikkien, mikään ei ole mennyt kerrasta putkeen.
Vaikka sää oli alkuvuodesta tympeä,
mielestäni vaan koko ajan satoi. Sitä osasin toki odottaakin, mutta
silti se todellisuus paljastui vielä kuviteltua märemmäksi. Olen
siitä huolimatta tyytyväinen, että saavuimme tänne niin sanottuun
ankeaan vuoden aikaan, eikä vaikkapa nyt kun luonto on herännyt
kunnolla eloon ja niitä sateisia päiviä on ollut vähemmän – on
ihan oikeasti ollut :)
Sen tietynlaisen oman paikkansa löytäminen
on vielä vaiheessa, mutta sitäkin on totta vieköön avittanut se,
että ollaan saatu Nappulan kanssa vanhempi-lapsi harrasteidemme
kautta kerrytettyä jo melko laaja hengailuverkosta ympärillemme.
Monesti tuntuu, että meidän sosiaalinen elämämme on täällä
melkeinpä vilkkaampaa kuin Suomessa. Silti olen halunnut pitää
viikolla yhden "ei tehdä mitään" -päivän. Se on
käytännössä tarkoittanut sitä, että sille päivälle ei ole
sovittu mitään aikataulutettuja menoja. Ja välillä näitä "ei tehdä mitään" -päiviä tulee tahtomattakin, kuten tänään kun Nappula on ollut ärtsimyrtsiflunssan kourissa ja mikään ei kelpaa. Varsinainen kotiäidin unelma!
Vaikka meiltä löytyy päivisin
mukavasti tekemistä, puuttuu tältä tietysti sekä omat että
miehen "omat kaverit ja tekemiset". Kolme kuukauttakin on
jo opettanut siihen, että sitä turvaverkkoa ei täältä löydy –
vaikka tietysti niitä uusia tuttavuuksia löytyykin, ei ole
sellaisia tahoja, joille olisi pistänyt Nappulan tunniksi-pariksi
hoitoon. On pakko vetää yhtä köyttä, että saadaan hommat
sujumaan. Apukäsiä kun ei Suomen tavoin ole olemassa.
Mielestäni ollaan saatu arki kaikesta huolimatta sujumaan hyvin ja
ollaan edelleen puheväleissä. Ja joskus jopa kuunnellaan mitä
toisella on sanottavana.
Pelkästään kotona oleminen pistää
aina aika ajoin kyllästyttämään. Ja kieltämättä sitä on
tehnyt ajatustyötä mitä tähän rinnalle voisi keksiä tai mitä
voisi ylipäätään tehdä. Tälle asialle ei tule helpotusta
ainakaan ennen syksyä. Toivottavasti kuitenkin silloin olisi jotakin
muutosta ilmassa.
Tuon syksyn toivotun muutoksen
eli osa-aikaisen hoidon/kerhon seurauksena Nappulallakin olisi mahdollisuus laajentaa sanaista
englannin arkkuaan. Tällä hetkellä hänen kielirepertuaariinsa
kuuluu vasta oheiset. Ja nämä ovat sellaisia sanoja, joita hän
aktiivisesti omasta aloitteestaan toistelee.
Hello
Thank You
Bye bye
Monkies
Bubbles, bubbles
Readys go! (= ready, steady, go!)
Let's go!
Are they ill?
I know
En tiedä mistä hän on tämän viimeisen
fraasin bongannut, mutta mies selitti joku viikko sitten Nappulalle
ulkoa kantautuvaa melua ja kertoi, että "naapurin pojat
pelaavat pihalla jalkapalloa." Johon Nappula vastasi topakasti
"I know!".
Pyjamaksylofonisti |
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Rentouttavaa pääsiäislomaa sinne
ruutujen toiselle puolelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kiva kun kommentoit!