Tässä koronaviikkojen edetessä olen tehnyt yhden jos toisenkin pienen havainnon siitä miten tämä poikkeustila on vaikuttanut meidän arkeen.
Neljän hengen taloudessa ruokaa kuluu viikossa ihan kiitettävä määrä. Tämä nyt ei tietenkään ole mikään uutinen, mutta ihan eri tavalla siihen on havahtunut nyt kun koko porukka syö kaksi lämmintä ateriaa, aamupalat ja välipalat kotona. Yritän tehdä aina iltaisin isomman satsin illallista – välillä paremmalla, toisinaan huonommalla menestyksellä, niin että siitä riittäisi aina seuraavan päivän lounaaksi. Helpottaa kummasti kun toinen päivän ruoka on lämmitystä vaille valmiina, etenkin nyt kun huushollissa pyörii kaksi vuorovedoin töitä tekevää aikuista ja kaksi lasta, joiden hoitovuoroja vaihdellaan toisen työvapaan aikana.
Koska kaupassa ei kannata juosta joka toinen päivä, on syömisestämme tullut huomattavasti suunnitelmallisempaa. Aiemmin mietin ruoat valmiiksi muutamille seuraaville päiville, nyt pyrin miettimään ainakin neljän seuraavan päivän ruoat kerralla ja tekemään kauppaostokset sen mukaan. Enemmänkin tietysti voisi suunnitella kerralla, mutta ongelma on, että autottomana käymme kävellen kaupassa, niin jossakin menee raja kuinka paljon sitä tavaraa sieltä pystyy kerralla kantamaan.
Kahvin kulutus on kasvanut. Ja makeat kylkiäiset ovat alkanet näyttäytyä entistä useammin kyytipoikana.
Pyykkiä pestään harvemmin kuin ennen. Kotona vedellään pitkälti samoissa lökäreissä päivästä toiseen. Niissä ei pienet tahrat haittaa.
Jos pyykinpesuainetta kuluu vähemmän, niin niin kuluu shampootakin, meikeistä nyt puhumattakaan. Tekee hyvää hiuspohjalle ja iholle, vai miten se nyt meni? Olen tullut siihen tulokseen, että ulkona kuljen pipo päässä ja sisällä ketään ei kiinnosta onko hiukset puhtaat tai edes jotakin sinnepäin.
Jostakin luin aiemmin, että koti tulisi pitää siistinä tällaisissa poikkeusoloissa, jotta siellä olisi mukavampi olla. Omalla kohdalla on käynyt ihan päinvastoin. Kun koko porukka on enemmän ja vähemmän koko päivän kotona, on asunto, joka on muuton jälkeenkin vielä hieman välitilassa muuttunut yleiseksi leikkihuoneeksi. Kutsutaanko tätä sitten tuplakaaokseksi?
Olen aina liikkunut mielelläni, mutten kotiliikkunut. Olen voinut käydä lenkillä ja venytellä sen päätteeksi kotona, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Olen ennemmin mennyt ohjatuille tunneille tai salille hikoilemaan. Koronan myötä tähänkin on tullut muutos. Lenkillä on voinut onneksi edelleenkin käydä, mutta muuten kuntoilu on siirtynyt neljän seinän sisälle. Onneksi netti on kotijumppineen tarjonnut lääkettä tähänkin pulmaan. Olen levittänyt jumppamattoni milloin aamiaispöydän, milloin raivannut tilan rakenteilla olleen junaradan viereen ja hikoillut lasten syödessä tai leikkiessä vieressä. Kotioloissa jumppaamisessa on saanut tietysti vastailla visaisiin kysymyksiin, kuten äiti, mitä sä yrität tehdä?
Kuulostaako jokin näistä havainnoista tutulta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kiva kun kommentoit!