Suomessa puhuimme miehen kanssa samassa talossa asuvista ihmisistä heidän sukunimillään, jos etunimi ei ollut tiedossa. Irlannissa ihmisten ovissa tai postiluukuissa ei ole sukunimiä, joten tätä samaa taktiikkaa ei voi käyttää. Sen vuoksi naapuruston asukkaille on täytynyt kehitellä lempinimiä. Monen kanssa olen toki tätänykyä esittäytynyt, mutta myönnän omaavani surkean nimimuistin. Muistan kasvot, mutta en nimiä. Sentään osan naapuruston asukkaiden nimet ovat tallentuneet henkilökohtaiselle kovalevylleni.
Tulin muutama päivä sitten vaunulenkiltä Paddyn kanssa ja törmäsin kotimatkalla erääseen naapuriin. Kotona totesin miehelle "Christina harrastaa näemmä kilpapyöräilyä." Johon mieheni "Niin kuka olikaan Christina?". "Se kenellä on sininen tila-auto, joka käy töissä County Clairessa ja jonka iäkäs äiti vierailee usein täällä." "Joo, joo. Tajusin jo". Tästä huolimatta olisin voinut jatkaa kuvailua vielä useamman lauseen verran. Yhtä sun toista sitä tietää tai vähintäänkin luulee tietävänsä naapureistaan, jopa niistä keitä ei juuri näe.
Niin keitä muita meidän naapurustossa sitten asuu? Muutamia mainitakseni: Tässä blogissa monesti mainittu keski-ikäinen puhelias naapurinrouva kulki perheessämme pitkään koiranaisena, kunnes olin vihdoin varma hänen oikeasta nimestään.
Liettualaiset, perheen äidin etunimen tiedänkin, mutta perheenä he kulkevat tuolla maatunnuksella.
Naapurinrouvan kaveri, keski-ikäinen papupata hänkin. Tosin hänestäkin puhuessa pystyy jo nykyään käyttämään hänen oikeaa nimeään.
Vanha Koiramies, iäkäs mies, joka ulkoilee pienen hevoisenkokoisen koiransa kanssa. Hänen rouvaansa en ole sen sijaan nähnyt ikinä kävelevän. Ajelevan kylläkin monesti ohi vaalean vihreällä autollaan. Vanhan koiramiehen ja hänen rouvansa etunimet ovat nykyään tiedossa, koska he kuuluvat tämän asuinalueen toimikuntaan.
Kanadamies, en tosin tiedä onko tällä miehellä mitään tekemistä Kanadan kanssa, mutta mitäs ulkoiluttaa aina koiriaan Kanadalippis päässä. Hänen vaimonsa olen tainnut nähdä vain kerran vilaukselta. Siitä huolimatta tiedän, että hän käy laihdutusryhmässä. Jaa, mistäkö tämän tiedän? No, tämä on pieni kaupunki, jossa kaikki tuntuvat tietävän kaiken.
Ja jottei jäätäisiin vain koiriin, niin tottahan naapurustosta löytyy Audimies ja bemarimies. Molempien kulkupelit ovat luonnollisesti väriltään mustat. Audimiehen epäilen olevan sama kaveri, joka tunnetaan myös ammattinsa puolesta nimellä "poliisi ja etsivä". Tämä Audimiehen ja etsivän mysteeri on vielä tältä Emäntä Marplelta ratkaisematta.
Melkein hävettää, etten vieläkään tiedä skotti- ja eteläafrikkalaisen -pariskunnan oikeita nimiä. Eli noilla maanimillä kulkevat vielä.
Romuautotyypit, jotka kulkevat myös nimellä aasialaiset. Yhdessä naapuruston taloista asuu aasialaista alkuperää oleva perhe - veikkaisin sukujuurten tulevan Malesia - Filippiinit -akselilta. Useampilapsisesta perheestä en ole ulkona nähnyt koskaan ketään muita kuin perheen isän. Ja hänetkin rassaamassa autoaan. Pienelle etupihalle on ahdettu neljä autoa, joista kaksi taitaa olla käytössä ja muilla ei ole renkaiden mallista ja muista vaurioista päätellen ihan hetkeen hummailtu.
Yksinäinen mies, asuu sanan mukaisesti yksin. Hän on itseasiassa hyvin suomalaistyyppinen; tervehtii toisinaan ja kun tervehtii, hän tekee sen hyvin vähäeleisesti eikä ikinä juttele pikaista tervehdystä kummempaa.
Muutaman talon päässä asuu nuorikko. Kaunis vaaleahiuksinen tyttö. Talossa asuu myös iäkäs, golfia harrastava mies. Olimme pitkään varmoja, että he ovat pariskunta, vaikka ikäeroa olisikin aika monta kymmentä vuotta. Luultavammin tämä kampaajaksi paljastunut nuorikko on kuitenkin golfmiehen tytär.
Vahinkolapsen isoäiti. Niin mistäkö tiedän, että joku on vahinkolapsi? No, kaikista asioista perilläoleva naapurinrouva kertoi asiasta taannoin, kun kävin hänen luonaan teellä. Isoäidin kanssa samassa talossa asuu myös hänen tyttärensä ja tämä vahinkolapsi ja kenties myös lapsen isä.
Koska Irlannissa harrastetaan erivärisiä ovia, löytyy naapurustosta ainakin vihreän oven talon ja punaisen oven talon perheet.
Naapurustossamme asuu myös paljon lapsia. Pääosin noin 6-16 vuotiaita poikia. Ainakin heitä näkee eniten pelailemassa ja hörheltämässä ympäriinsä. Lapsijoukkoon kuuluvat ainakin Velmu. Noin seitsemänvuotias poika, jolla on aina sellainen ilme naamalla, että hän on käynyt tekemässä jotakin, joka ei ole ihan sallittua. Futaaja, asuinalueen pojat pelaavat usein jalkapalloa keskenään, mutta tämä noin 15-vuotiaspoika erottuu joukosta erinomaisilla taidoillaan. Hänet näkee usein kikkailevan pallon kanssa kotipihallaankin.
Näiden tyyppien lisäksi naapurustossa asuu monia, joille ei ole siunaantunut lempinimeä, koska tiedän heidät etunimeltä sekä iso joukko kasvottomia ihmisiä. He ajavat aina ohi autollaan, joten tiedän suunnilleen mihin pihaan kuuluu minkäkinlainen auto. Tämän nimeämiseen pohjalta olisi kiva tietää mitä nimitystä minusta käytetään? Vahva veikkaukseni liittyy joka paikkaan kävelemiseen tai rattaiden työntämiseen. Jonkun sortin hullun maineessa olen varmasti joka tapauksessa, koska eihän täällä muuten juuri kukaan kävele mihinkään.
Keitä sinun naapurustossasi asuu?
Kiva aihe! Muutin Firenzestà melkein 8 vuotta sitten yhden tuppukylàn takanurkalle Appenniinien alahelmoihin. Maaston yltàkyllàisestà tasontarjouksesta johtuen talot eivàt ole kaduittain, vaan ne ovat vuosisatojen kuluessa ryhmittyneet, ja kasvaneet kuin sieniperheet, ja niità yhdistàà joko Uusi asfalttipààllysteinen tie, joka kapuaa ylòs loivemmissa kurveissa, tai pienet usein kivipààllysteiset, kapeat ja jyrkàhkòt kujat. Nyt niihin naapureihin...Tullessani niità oli enemmàn, mutta varsinkin ekana vuotena ajattelin tulleeni johonkin "signora in Giallon" paikkaan, kun làhinaapurin amerikkalainen avovaimo otti hatkat, ja sitten kului vain 6 kk, kun sen italialainen avomies kuoli. Oli luminen talvi tààllà ylhààllà, ja tàmàn tàstà oli jonkun silloin vielà tuntemattoman vanhuksen hautajaisia, ja palomiehetkin kàvi useampaan otteeseen sammuttelemassa tuleen syttyneità savupiippuja. Allani asui 84 vuotias ihana mummeli, joka talvi-iltaisin kertoili kaikkea kylàn elàmàstà, ja jos vahingossa yòllà putosi halko lattialle kamalalla metelillà, niin aamulla hàn sanoi vaan; on ihanaa kun joku asuu tàssà! 90 vuotiaana hànkin sitten muutti hautuumaalle vakituisesti. Tàssà talorykelmàssà on jàànyt jàljelle vakituisesti vaan kaksi sisarusta, jotka ovat sen verran nuorempia ettà voin jàrkevàsti toivoa heidàn elàvàn minua pitempàà, ja joilla on vaikuttava sukunimi: Purgatorio, eli se taivaan ja helvetin vàlille jààvà paikkakunta, jonka nimi ei nyt tule suomeksi mieleen. Sitten tuossa seinàn takana nukkuu yksi maanomistaja viikolla tyònsà vuoksi, ja viikonloppuisin hàn menee perheensà luokse Arezzoon. Kaikki muut ovat kesàvieraita, sillà kun kaupungeissa helle grillaa jengià, niin tulevat tànne ylòs vilvoittelemaan luonnon helmaan. Muissa talorykelmissà asuu kyllà enemmàn ihmisià, ja nykyààn tunnen heidà melkein kaikki, kun liikun paljon koiran kanssa, ja he tuntevat minut. Ainakin jotenkin.
VastaaPoistaKiitos Aura Pirkko tästä nojatuolimatkasta Italiaan! Asutpa kiinnostavassa paikassa ja olipa mukava lukea naapurustostasi. Mukavia kevätpäiviä sinne!
Poista