Erilaiset sisarukset

Nappula ja Paddy ovat varsinainen parivaljakko. Molempien ilme kirkastuu kun he näkevät aamulla toisensa. Ikäerosta huolimatta he viihtyvät hämmästyttävän hyvin keskenään. Noin muuten tuntuu, että samoista geeneistä huolimatta heillä on huomattavasti enemmän eroja kuin samankaltaisuuksia. Ja ulkonäöllisen eroavaisuudenhan te jo tiesittekin (klik).

Nappula ei ole aamuihminen. Ei sitten yhtään. Kun hänet saa silleen semisti hereille, että hän kuulee ja tajuaa puhetta, yrittää hän kaikin voimin piiloutua takaisin sänkyyn. Valittaa ettei halua herätä ja muuttuu nostettaessa spaghetiksi. Aamupala tai ylipäätään mikään ele liikkeelle lähtemiseksi ei voisi vähempää kiinnostaa. Nukkuvan Paddyn voi sen sijaan nostaa pinnasängystään ja hän on täysin hereillä ja valmiina päivän touhuihin noin viiden sekunnin päästä heräämisen jälkeen. Ja mitä aamupuuroon tulee, se maistuu aina.

Noin muuten Nappula on syvä nukkuja, hänen vieressä voisi räjäyttää vaikka pommin ja hän ei heräisi. Nukkuva Paddy sen sijaan yleensä havahtuu vaikka kuinka yrittäisi hiljaa hiippailla samaan huoneeseen.

Nappula on kaikkiruokainen, mutta syöminen noin ylipäätään kestää ja kestää. Ja ruokamäärät eivät ole kovin kummoisia, ellei sitten satu olemaan kyse herkuista. Paddyn suu taas aukeaa kuin annosteluautomaatti kun on kyse ruoka-ajasta. Ja ruokaa pienen ihmisen kuvun pohjalle hupenee ihan käsittämättömiä määriä. Niissä ruokakarkeloissa siskonsa painii aivan eri sarjassa.

Kärsivällisyys, se ei ole Paddyn leipälaji millään lailla. Hänen sytytyslankansa on maksimissaan millimetrin mittainen. Jolleivat asiat tapahdu silloin kuin herra haluaa, niin tulet kyllä kuulemaan sen. Jostakin kummasta pikkuherra on perinyt erittäin kovan äänen. Kun perheessämme oli ainoastaan Nappula nautin kahviloissakäynnistä hänen kanssa. Neiti istui syöttötuolissa ja seuraili ympärillä hyöriviä ihmisiä ja söi kaikessa rauhassa hänelle tarjottuja antimia. Paddyn kanssa homma on kääntynyt päälaelleen. Hän voi viihtyä tuolissa jonkun tovin, jos palvelu pelaa, mutta muuten halu huutaa (kovaa), sekoilla ja päästä liikkeelle vie voiton kaikesta mitä kutsutaan normaaleiksi käytöstavoiksi ihmisten ilmoilla.

Se mitä Nappula oli ja on edelleen sopivan varovainen liikkumisen suhteen, on Paddy kaikkea muuta. Kovaa mennään eteenpäin riitti taidot tai ei. Toisesta etuhampaasta on lähtenyt pala ja hän on kerännyt kehuttavan kokoelman mustelmia kehoonsa ihan vain kokeilemalla kannattaako sohvalta tulla pää edeltä alas tai kannattaako ulkokivetykselle syöksyä naama edellä. Törttöilyistä huolimatta Paddy ei juuri valita vaikka tulisi vähän otettua osumaa, mutta sen kuulee, jos Nappulan sormeen on tullut jotakin, joka mikroskoopilla katsottaessa saattaisi paljastaa jotakin minimaalisen haavan alusta.

Meuhkaamisesta huolimatta Paddy on hymyileväinen veijari. Häntä näkee harvoin vakavalla naamalla, yleensä hymy on korvissa tai sitten maailma riepoo ja kaikki on yhtä huutoa. Nappula on vakavampi lapsi, hänen saaminen hymyilemään vaatii toisinaan sirkustemppuja, mutta niin oli kuulemma hänen isänsäkin lapsena ja niin vain on hänkin oppinut hymyilemään.