Kohti normaalimpaa

Edeltävät kaksi kuukautta ovat olleet merkillisiä. On kökitty kotona. Ulkoiltu lähikulmilla. Käyty vuorotellen ruokakaupassa. Tehty töitä kotoa käsin. Vältelty sitä sun tätä. Ei ole nähty juuri ketään, muutamia ulkotreffejä lukuunottamatta. Vedottu koronapöpöihin, kun lapsi on esittänyt kysymyksiä milloin tehdään sitä tai tätä ja milloin mennään sinne ja tänne.

Mutta tämän viikon loppupuolella, kahden kuukauden jälkeen tehtiin paluu johonkin vähän normaalimpaan. Lapset palasivat päiväkotiin. Ja se tuntui ainakin allekirjoittaneesta erinomaiselta. Ihan siitäkin huolimatta, että tätä palettia oli oppinut jo aika hyvin pyörittelemään. Tehty töitä osittain vuoroissa, tiedostaen että paras työskentelyaika on silloin kun Paddy on päikkäreillä. Yritetty välttää päällekkäisiä videopalavereita, ihan aina siinä onnistumatta. Joskus puhelun lomasta on joutunut näyttämään urheilusta tuttua aikalisä -käsimerkkiä – ei siis kollegoille, vaan lapsille. Ja toisinaan taas on täytynyt poistua hetkeksi meneillään olevasta palaverista ja mennä rauhoittamaan samasta lelusta liittyvää taistelua. Yleinen tilannearvosana menneiden kahden kuukauden kokonaistilanteesta jää kuitenkin kiitettävän puolelle.

Allekirjoittaneen lisäksi lapset tuntuivat olevan hyvillä mielin päiväkotiin palaamisesta. Vaikkeivat sen myötä tulleet aamuherätykset olekaan niitä ykkösjuttuja. Ympärille on päiväkodin myötä tullut muutama muukin kaveri kuin oma sisarus.


Yksi paalu kohti vanhaa normaalia on siis saavutettu, mutta myönnän toivovani, että muutama muukin paalu kumahtaisi kohdalleen.

Olen tuskin ainoa, joka on tiedostanut sen, että toukokuun toinen puolikas on meneillään. Kesä on ovella, mutta kesäsuunnitelmista on ainakaan omalta osalta turha puhua. Niitä ei ole. Sinänsä tässä on jopa onnekkaassa asemassa, ettei kesälle ollut etukäteen tehty suunnitelmia. Ei ollut varattuja reissuja tai ostettuja festarilippuja, joita joutuisi nyt harmittelemaan. Mutta toisaalta tämä tilanne ei anna vielä myöskään mahdollistuutta tehdä niitä pieniä suunnitelmia. Ei voi vielä tietää mitä voi tehdä kuukauden tai kahden päästä. Onko kaveriporukalla järkevää lähteä mökkeilemään? Saako kesäteatterit unohtaa? Voivatko lapset mennä isovanhempien luokse hoitoon? Onnistuuko jonkin pienen kesäreissun tekeminen?

Jollei muuta, niin jatketaan pientä lähiretkeilyä ja vedetään muita kesäpuuhia spontaanimmalla otteella. Luotetaan siihen, että se kesä tulee kuitenkin, olipa muu tilanne mikä hyvänsä.

Pieniä toiveita

Huomaan, että viimeisen viikon aikana olen alkanut kaipaamaan pieniä – joskin tässä tilassa hieman merkityksettömiä asioita. Asioita, jotka aiemmin olivat helpostikin toteutettavissa, mutta joiden tekeminen nyt vaatii joko huomattavasti suurempaa säätöä tai sitten vain puhdasta odottelua tilanteen jonkinlaisesta normalisoitumisesta.

Niin.

Koska tässä on nyt viikko toisensa perään vietetty eloa hieman liiankin tiiviisti yhdessä huomaan kaipaavani yksinoloa oikein sillä lailla isosti. Lenkkipolulle lähteminen itsekseen tekee toki eetvarttia, mutta eräänä sunnuntaina kun mies lähti lasten kanssa aamupäivällä ulkoilemaan jäin yksin tyhjään asuntoon. Tai se suinkaan tyhjä ollut, istuin pöydän ääressä sunnuntain Hesari ja kahvikuppi seuranani. Ja voi kuulkaa, sehän tuntui melkein lomalta! Näitä pieniä omalomahetkiä tarvitsisin lisää tässä tiiviissä elossa.

Toisaalta omaoleilun kääntöpuolena kaipaan normaalia kanssakäymistä ja ihmisten tapaamista ihan silleen kasvotusten, vaikkeivat nuo virtuaalitreffitkään missään nimessä huono juttu ole.

Irlannissa asuessa kahvilassa käyminen kuului tavanomaisiin viikkorutiineihini. Ja voi kuinka huomaan kaipaavani noita pieniä kahvilapiipahduksia seuralla tai ilman.

Olemme asuneet hieman yli kuukauden uudessa kodissamme ja nyt olen hahmottunut selkeämmin muutamia hankintoja, joita haluaisin tehdä. Siihen kuuluu ainakin verhot, pöytä ja matto. Mutta, mutta koska olen rajoittanut kauppa-askareet pitkälti lähikauppaan pitää näidenkin hankkeiden antaa odottaa, mikä sinäsä on harmi, koska nyt olisi mukava saada kotia kuntoon kun sitä aikaa näiden seinien sisällä vietetään oikein urakalla.

Sisätilojen lisäksi katseeni siintää ulos, jossa näkisin itseni työntämässä sormia multaan ja istuttamassa purkkeihin kukan ja hyötykasvin jos toisenkin. Tähän pätee sama kuin edelliseen. Kukka- ja kasviostoksille on hankalampi lähteä ja ne purkit majailevat Uudenmaan rajojen ulkopuolella.

Haaveilen myös kampaajalla käymisestä. Itseni lisäksi toivoisin sitä myös kaksivuotiaalle Paddylle. Napsaisin tässä päivänä eräänä pidempiä hiustupsuja pikkumiehen otsalta, mutta järkytys oli suuri, sillä kaveri näytti operaation jälkeen lähinnä Matti Nykäseltä. Kun hieman luonnonkiharainen kutri laskeutui oikeisiin uomiinsa muistutti Paddyn hiuskuontalo epäilyttävän paljon Dannyä. Tämän jälkeen totesin, että takatukan leikkuu kannattaa suosiolla jättää asiat paremmin hanskaaville ja eletään Dannyna tämä poikkeusarki päätökseensä.

Sellainen pääsiäinen

Rehellisesti sanoen havahduin varmaan vasta puolitoista viikkoa sitten pääsiäisen lähestymiseen. Kun tässä on jo pidemmän aikaa ollut tällaista epämääräistä aikaa, ovat nuo tuollaiset pyhätkin päässet unohtumaan. Seinällä komeilee kyllä kalenteri, mutta Irlannista muistoksi ostetuun valokuvakalenteriin ei ole merkattu pyhäpäiviä.

Niin ja onhan tämä tällainen pääsiäinen poikkeus.

Yleensä pääsiäinen on ollut meille pieni paussi talven ja kesän odottelun välissä. Silloin on tehty jotakin normaalista poikkeavaa. Hyvin monesti tapasimme viettää pääsiäistä mökillä. Joskus taas kaupunkilomilla. Irlannissa asuessa taisimme yöpyä joka pääsiäinen kotona, mutta teimme sieltä käsin päiväretkiä lähiseudulle.

Tänä vuonna ei tarvinnut miettiä mökkeilyitä tai muita reissuja. Poikkeava pääsiäinen tämä on tosin sen puolesta, että olemme olleet ihan vain kotona. Kuinkas muuten.

En ole oikein kuulunt näihin kausikoristelijoihin, mutta joitakin kukkia tuli sentään haettua läheisestä kukkakaupasta. Vitsojen ja virpomisen olemassaolon unohdin kokonaan. Olisi unohtunut rairuohokin, ellei anoppi olisi lähettänyt lapsille rukiinsiemeniä. Multaa ei tietysti ollut, kun ennen paluumuuttoa lahjoitin ne naapurin rouvalle. Taloyhtiön pihan kukkapenkistä kävin lasten hiekkalapiolla lainaamassa vähän multaa purnukan pohjalle ja ehdittiin saada jokunen harva korsi kasvamaan ennen pääsiäistä.

Virpomisen sijaan Irlannista matkaan tarttui egghunt – munanmetsästys ja sitä teimme lasten kanssa perinteisesti pääsiäissunnuntaina. Kätkin sateen jäljiltä märkään pihaan pieniä suklaayllätyksiä, joita lapset tohkeissan etsivät. Saalis jaettiin koko perheen kesken.

Tähän pääsiäiseen on mahtunut ulkoilua. Aikataulutonta eloa. Yhdessä vietettyä aikaa - välillä ehkä turhankin tiiviisti, mikä aiheutti kiristelyä talouden kaikille osapuolille. Pullan tuoksua. Yllätin itsenikin leipomalla Nappulan kanssa rahkapullia. Mämmikokeilua – lapset maistoivat ensimmäisen kerran elämässään tuota ruskeaa erikoisuutta. Niin ja saatinhan sitä pääsiäisen aikana ripustettua kaksi tauluakin seinälle. Jatkuvan kotonaolon jälkeen vaihtelu olisi virkistänyt, mutta ei tämä tällainenkaan pääsiäinen hullumpi ollut.