29. lokakuuta 2018

Vapaapäivä

Kurpitsa, kaiverrettu kurpitsa, kurpitsanaama
Tänään maanantaina on ollut pyhäpäivä. Mies on ollut kotona, samoin Nappula. Kouluista on tämä viikko lomaa, myös Nappulalla on lomaa Play Schoolista. Loman ajaksi eskarit järjestävät maksullisia leirejä hoitopaikassa, mutta päätimme pitää Nappulan viikon ajan kotona. Hän on ollut silminnähden väsynyt lähes koko syksyn. Syyskuun alussa alkanut Play School on selkeästi aktiivisempaa ja mehut vievempää verrattuna muutamaan päiväkotipäivään viikossa, jossa hän aiemmin kävi. Lepo on siis paikallaan ja on jopa mahdollista, että saamme viettää viikon ilman aamukilareita. Nappula ei ole aamuihmisiä. 

Lomaviikolle en ole tehnyt suuria suunnitelmia. Olen vuokraamassa taas auton muutamaksi päiväksi, joten pääsemme lasten kanssa hieman vakiokulmia pidemmälle. Toivottavasti pääsemme ulkoilemaan mahdollisimman paljon, mutta se riippuu pitkälti säistä. Kovin hekumallisia nämä Irlannin rannikon syyskelit harvemmin ovat.

Tänään taivas on ollut harmaana ja vettä satanut lähes koko päivän. Kerrankin se ei ole haitannut. Olen yrittänyt tehdä hieman koristeluhommia. Halloween on nimittäin tällä viikolla. Kävin viime viikolla kaupoissa katsomassa joitakin valmiskoristeita, mutten lopulta ostanut mitään muuta kuin ison mustan kartonkiarkin. Ajattelin, että askartelen muutamat hassut koristeet itse Nappulan kanssa. Täällä monet talot verhoillaan halloweenkoristein, joten ajattelin, että ehkä tähänkin torppaan täytyy saada edes ihan pikkuisen kauhuhenkeä. 

Niinpä kaiversin pari kurpitsaa, joiden sisälmykset nautimme inkiväärillä ja chilillä ryyditetyn sosekeiton muodossa. Mustasta kartongista leikkelin hämähäkkihahmoja ikkunaan kiinnitettäväksi. Miehen mielestä hämähäkit näyttivät punkeilta. Joten mennään tänä vuonna sitten halloweenpunkeilla.

Tulevana keskiviikkona meidänkin ovelle on odotettavissa kuhinaa. Asuinalueellamme asuu paljon lapsia, joten trick and treat kiertäjiä riittää viime vuoden tapaan. Olen varautunut koputtelijoihin ja hamstrannut enemmän ja vähemmän herkkuja jaettavaksi. Katsotaan, josko Nappulakin uskaltaisi mennä asussaan muutamien lähinaapureiden oville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit!